Olen kolmen lapsen kotiäiti. Lapset 8v, 7v, ja 1,5v. Maailman ihanimmat ja parhaimmat mitä äiti voi toivoa. Terveitä, iloisia ja todella touhukkaita (joskus liiankin...) Perheeseen kuuluu myös iskä. Oma unelmatalo on rakennettu ja nyt sitten tehdään (tai iskä tekee) töitä sen maksamiseksi. Hoitovapaalla olevan tulot kun ei päätä huimaa, hyvä jos ruokaan riittää. Päällisin puolin kaikki hyvin. Perheessämme pyritään huolehtimaan, että kaikilla kuitenkin olisi hyvä olla. Puhutaan tunteista ja asioista, vaikeistakin. Tiedän, että monen tuttavamme silmissä olemme jonkinlainen "ihanneperhe". Mutta...
Minä olen lopussa. Kaipaisin lomaa ja hengähdystaukoa kaikesta, varsinkin lasten hoidosta. Mies auttaa parhaansa mukaan, mutta tällä hetkellä ei pysty jäämään kotiin, jotta minä voisin lähteä. Toisaalta minua pelottaa hirveästi ajatus, että jos tästä jonnekin lähtisin, haluaisinko tulla takaisin ja jos haluaisin kauanko siihen menisi.
Tiedän olevani masentunut, olen ollut jo pitkään, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta minulla ei ole hyvä olla. Tuntuu kuin olisin luopunut kaikesta mikä on joskus ollut minulle tärkeää. Uusia harrastuksia en ole jaksanut aloittaa tai vanhoja jatkaa. Ei ole aikaa. Tai aikaa voisi löytyä jos jaksaisi järjestellä, enkä enää jaksa. Olen ajatellut lähteä takaisin töihin, mutta ensin pitäisi löytää se työpaikka ja se on tiukassa. Hakemuksien lukumäärä on jo huima, eikä yhtään haastattelua vielä. Paine on kova taloudellisista syistä ja myös oman mielenterveyden säilyttämissyistä.
Yritän purkaa omaa pahaa oloani muualle, mutta valitettavasti joskus pinna katkeaa ja huudan lapsille mitä pienimmistä asioista. Eli puran niille vaikka ovat syyttömiä tilanteeseen. Syyllisyydentunteet siitä taas "ruokkivat" masennustani lisää.
Ulospäin pidän kulisseja pystyssä ja pystyn varmaan vielä jonkin aikaa sen tekemään. Siitä minulla on jo kokemusta kertynyt lähes eliniän verran. Joitakin muureja ympäriltäni olen tietoisesti kaatanut, toisia en pysty tai uskalla. Mutta yksin en kauaa jaksa. Minulla on ystäviä, hyviä sellaisia. Mutta en tiedä ovatko enää jos annan kaiken "ulkokultaisen" kaatua. En halua toisten ajattelevan, että haluaisin sääliä tai jotain. Muilla kun on omat ongelmansa selvitettävänään, joillakin jopa hengenvaarallisia.
Varmaan vähän sekavaa tekstiä, halusin vain jonnekin purkaa edes osan. Asialliset kommentit tervetulleita.
Minä olen lopussa. Kaipaisin lomaa ja hengähdystaukoa kaikesta, varsinkin lasten hoidosta. Mies auttaa parhaansa mukaan, mutta tällä hetkellä ei pysty jäämään kotiin, jotta minä voisin lähteä. Toisaalta minua pelottaa hirveästi ajatus, että jos tästä jonnekin lähtisin, haluaisinko tulla takaisin ja jos haluaisin kauanko siihen menisi.
Tiedän olevani masentunut, olen ollut jo pitkään, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta minulla ei ole hyvä olla. Tuntuu kuin olisin luopunut kaikesta mikä on joskus ollut minulle tärkeää. Uusia harrastuksia en ole jaksanut aloittaa tai vanhoja jatkaa. Ei ole aikaa. Tai aikaa voisi löytyä jos jaksaisi järjestellä, enkä enää jaksa. Olen ajatellut lähteä takaisin töihin, mutta ensin pitäisi löytää se työpaikka ja se on tiukassa. Hakemuksien lukumäärä on jo huima, eikä yhtään haastattelua vielä. Paine on kova taloudellisista syistä ja myös oman mielenterveyden säilyttämissyistä.
Yritän purkaa omaa pahaa oloani muualle, mutta valitettavasti joskus pinna katkeaa ja huudan lapsille mitä pienimmistä asioista. Eli puran niille vaikka ovat syyttömiä tilanteeseen. Syyllisyydentunteet siitä taas "ruokkivat" masennustani lisää.
Ulospäin pidän kulisseja pystyssä ja pystyn varmaan vielä jonkin aikaa sen tekemään. Siitä minulla on jo kokemusta kertynyt lähes eliniän verran. Joitakin muureja ympäriltäni olen tietoisesti kaatanut, toisia en pysty tai uskalla. Mutta yksin en kauaa jaksa. Minulla on ystäviä, hyviä sellaisia. Mutta en tiedä ovatko enää jos annan kaiken "ulkokultaisen" kaatua. En halua toisten ajattelevan, että haluaisin sääliä tai jotain. Muilla kun on omat ongelmansa selvitettävänään, joillakin jopa hengenvaarallisia.
Varmaan vähän sekavaa tekstiä, halusin vain jonnekin purkaa edes osan. Asialliset kommentit tervetulleita.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kirjoitella enemmän sähköpostitse, voisimme yrittää auttaa toisiamme, toivottavasti...?
[email protected]
Vositko mennä esim:sun vanhemmille lapsienkaa niin tavallaan siinä olisi muitakin aikuisia joille vosit puhua ja samalla katsoa lapsia jne.. Tai sit on olemassa tukiperheitä joissa lapset käyvät kerran tai pari kuukaudessa ja on siel aina viikonlopun..Tämmöstä tukiperhe juttuu voi kysyä sossusta tai sit esim:neuvolasta/lääkriltä..
Et ole ainoa vanhempi joka kaipaa lomaa,kannattaa toimia nopeasti ettet aivan masennu sinne kotio..
VOIMIA SULLE JA OTA PUHEEKS NÄÄ ASIAT,NÄÄ AUTTANU MONIA
ja tuetut, saat listan lomista, jonne voitte hakeutua vaikka koko perhe, tai sinä yksin. Niitä myönnetään sosiaalisin ja taloudellisin perustein. Kyllä uupuminen on ihan hyvä syy!
Kokeile.
Itse olen ollut pari kertaa, ja kyllä sitten taas jaksaa..ainakin vähän aikaa.
Oletko varma, ettei se ole enää synnytyksen jälkeistä masennusta muuten...
Hei tässä HYVÄ linkki
http://www.sosternet.fi/cgi/tangocgi.exe/dbs/jaha.qry?ta=5
Sosternetissa on paljon muutakin tietoa ja kannattaa katsoa lomakohde jossa on paljon lapsille ja OMAA ohjelmaa aikuisille me lähdemme huomenna tuommoiselle tuetulle lomalle ensimmäisen kerran 9 vuoteen pääseeme jonnekkin missä pon joku lapsiparkki minne viedä lapset edes muutamaksi tunniksi =)