Olen jo neljännellä kuulla raskaana, en siis tehnyt aborttia. Avomieheni painosti minua aborttiin kovasti. Raskaus ei ollut vahinko, mutta mieheni muutti mieltään. Jotenka siis erosimme, koska en tehnyt aborttia. Nyt kuitenkin mietin, että olisiko pitänyt sittenkin tehdä. Nyt teen lapsen tietoisena, ettei sillä tule olemaaan isää. Ja välillä kaduttaa, kun en tehnyt aborttia, miten pärjään yksin? Mut nyt on liian myöhäistä, nyt tulen olemaan yksin lapseni kanssa ja se pelottaa. En ole mikään teini enää ja olen kyllä haaveillut lapsesta, mutta silti kaduttaa, koska nyt olen yksin.....:((((
en tehnyt
yksin
131755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Älä turhaa pelkää!
Sinun tilanteesi on nyt tämä ja ei tulevalle lapsellekaan tee hyvää liika murehtiminen.
Tiedän että tämä on todella hankala neuvo toteuttaa, mutta toivon että se onnistuisi ainakin osaksi.
Et ole tehnyt vielä lopullista päätöstä yksin jäämisestä. Punnitse vielä vaihtoehdot! Mistä voisit hakea apua. Oletko puhunut muiden läheistesi kanssa? Vanhempasi? Ystävät? Omat kummit? Viranomaiset?
Ja jos tuntuu, että tulet olemaan aivan yksin lapsen kanssa, niin on olemassa vielä yksi vaihtoehto: adoptio. Suomessa on paljon lapsettomia jotka ovat käyneet adoptioneuvonnan ja haluaisivat adoptoida lapsen.
Mutta muista että ratkaisun sinun tilanteessasi tekee vain yksi ihminen ja hän on ainut joka tietää parhaiten sinun tilanteesi ja voimavarat.
Se olet sinä!
Mieti rauhassa, sinulla on vielä monta kuukautta aikaa.
Toivon parempaa ja valoisampaa tulevaisuutta sinulle!
Älä missään tapauksessa anna lastasi adoptioon, katuisit sitä siinä missä aborttiakin! Sen sijaan pyydä miestäsi takaisin ja jos ei tule takaisin niin pidä huoli, että hän joutuu taloudelliseen vastuuseen ja että se, kenen kanssa koskaan alkaakaan seurustella tai menee naimisiin, on tietoinen näistä aiemmista tapahtumista.
..aika yksin myös, nimittäin. raskaus ei ollut vahinko, yhdessä haluttiin ja nyt on jo viides raskauskuukausi lopuillaan.
erottu ei olla. vielä. mutta mies on alkanut näyttää sellaista valoa, ettei tähän valmis olekaan. puhuu esim. että haluaa olla isä, jonka luo on hyvä tulla käymään. päihteittenkäyttö lisääntynyt paljon, olen ihan poikki tuosta kännäämisen kuuntelusta. ollut nytkin koko viikonlopun kännissä. menisi edes muualle juomaan.
en halua tuoda lasta tällaiseen kotiin. pelottaa, en ole tähän valmis yksin, mutta näinkään ei voi jatkaa, olo on todella paha.
tuntuu hirveältä ajatella lapsen kannalta, että haluan ulos tästä tilanteesta. kun kuitenkin tuota pientä möykkyä tuolla mahassani rakastan. pelottaa vaan ajatus siitä, minkälainen elämä häntä täällä odottaa.
oon ihan poikki. niin väsynyt tähän tilanteeseen ettei kukaan. ei mitään hajua siitä mitä teen. ehkä pitäisi muuttaa pois ja yrittää totutella yksinoloon jo ennen vauvaa, että sitten pystyn hänestä nauttimaan täysillä.
kamalaa edes kirjoittaa tätä, mutta jos lapsi nyt jostain syystä menehtyisi(en todellakaan toivo tätä, mutta ajatus on käynyt mielessä) juoksisin välittömästi ulos tästä suhteesta, tai lapsen yrittäminen loppuisi ainakin siihen.
yksin jääminen pelottaa. ettei ole sitä toista siinä vieressä edes sitä paria päivää viikossa selvinpäin. silloin kun on kuitenkin hyvä ja hellä.
voimia sinulle. ymmärrän sinua täysin.
Ja pystyt silti ajattelemaan vielä tulevaa lastasikin.
Toivon että löydät järkevän ratkaisun tilanteesi.
Älä anna itsesi äläkä tulevan lapsesi kärsiä.
Älä pidä lasta tekosyynä siihen, että et voi lähteä pois huonosta suhteesta.
Ehkä lapsi vaan on saanut sinut näkemään kuinka ikävässä tilanteessa elät.
Et haluaisi lapsesi kasvavan puolisosi kanssa, joten miksi et näe sitä että sinunkaan ei ole hyvä olla miehesi kanssa?
Arvosta itseäsi niin paljon, että ajattelet omaa parastasi!
Jos sinä et auta itseäsi niin ei kukaan muukaan voi auttaa sinua.
(Jos haluat niin voit lukea viestin, jonka kirjoitin viestiketjun aloittajalle. Jos tarvitset apua, niin sitä on saatavilla.)
Jätä huono elämä ja anna itselle oikeus parempaan!
.. välillä toivon, että heräisin tästä kaikesta ja huomaisin että tämä on ollut vain pahaa unta. nyt on varsinkin tunteet aika herkässä, väsyttää, ja tuntuu muutenkin kaikki varmaan tuhat kertaa pahemmalta kuin normaalisti. itkenyt oon koko viikonlopun.
tiedän sen, ettei lapsen takia kannata olla eroamatta. olen kärsinyt omien vanhempieni huonoista väleistä kunnes he erosivat jo ollessani 15v. äitini ei pyytelyistä huolimatta halunnut erota, pikkuveljeni takia, kuulema.
lähteminen pelottaa siksi, etten todellakaan tiedä miten jaksan yksin. on niin tärkeää, että edes välillä pääsee toiseen kainaloon. kun toinen silittää päätä ja rauhoittelee, että kaikki menee vielä hyvin, et ole tässä yksin.
ja sitäkin olen miettinyt, että jospa mies vain panikoi tulevaa isyyttään. että jospa tämä olisi vain hetkellistä. jos lapsen syntymä viimeistään saisi hänet käyttäytymään kunnolla.
ja sitten taas.. oma isäni on alkoholisti, joten tiedän todella, miten ahdistavaa vanhempien juominen lapselle on. en todellakaan halua että lapseni tulee näkemään/kuulemaan kännistä mölinää kotonaan ja kokemaan sen turvattomuuden.
ei minulla taida olla vaihtoehtoja. pois kai on lähdettävä. tiedän vain sen, ettei lähipiiri ota tätä hyvin. "mitä minä sanoin" on lause, jonka tulen vielä monesta suusta kuulemaan. ja kun se olisi se tuki, jota minä sen lauseen sijasta tarvitsisin.
Olen pahoillani puolestasi.
Olet kärsinyt lapsena ja nyt näyttää siltä että lapsesikin joutuu kärsimään. Se tuntuu varmasti hirveältä.
Mutta vain sinä voit vaikuttaa siihen millaisen lapsuuden sinun oma lapsesi saa.
Jotkut kirjoitti että tilanne helpottuu kun lapsi syntyy ja lapsen takia jaksaa paremmin.
Minulla ei ole lapsia, vaan olen lapseton.
Silti olen sitä mieltä että lapsi ei välttämättä elämääsi paranna.
Lapsen kanssa kahdestaakin elämä voi olla vaikeaa ja raskasta.
Siksi pyydän, että (jos et halua edes miettiä adoptiota) kun seuraavan kerran meent neuvolaan niin kysy heiltä että msitä voisit saada apua vaikeaan tilanteesi, onko esim. turvakoti ainoa apusi. Jossain päin on nuorille odottajille omia ryhmiä, joskus voi olla hyvä jos yskinhuoltaja saa lapsensa tukiperheeseen esim. kerran kuukaudessa.
Usko pois että apua on olemassa jos sinusta tuntuu että haluat pitää lapsen.
Älä jää kärsimään, sillä jos sinä kärsit niin myös lapsesi kärsii ja minusta se on väärin.
Kerroit että olet itkenyt koko viikonlopun, välillä itkeminen on hyväksi, se puhdistaa oloa, mutta pysyvänä olotilana se ei ole hyväksi.
Jos jäät nykyiseen suhteeseen, niin tilanne jatkuu. Jos muutat pois niin miehesi joutuu miettimään millaista on olla ilman sinua ja haluaako hän sitä todella. Ehkä muualla asumalla voit tarkkailla miehesi käyttäytymistä ja huomata että miehesi ymmärtää / haluaa käyttäytyä järkevästi, silloin voi olla että suhde mieheesi paranee tai sitten miehesi käytös ei muutu ja löydät jostain muualta ARVOISESI elämäsi rakkauden.
Toivon sinulle voimia asioiden selvittämiseen ja parempaa ensi viikkoa!
hyväksi. "yksin" ja "täällä" tuo raskausaika pikku hiljaa ns.kasvattaa teitä vastuuseen ja tietyt pelot tulevaisuudesta kuuluvat siihen. Jos olette yksin elämässä ja puoliso on viereltä kadonnut juuri kun häntä eniten tarvitsette, niin kääntäkää ajatus näinpäin, hän ei ollut se oikea joka rinnalla seisoisi tuen hetkellä, on olemassa joku toinen jossain, joka vain odottaa kohtaamista.
Toinen juttu on se, että jos raskautenne päätyy synnytykseen ja kaikki menee hyvin,(jos siksi,ettei elämässä koskaan tiedä,mitä käy)lapsen syntymä tuo teille sellaisen rakkauden tunteen sitä pientä viatonta kohtaan,että se peittää kaiken muun. Teistä tulee naarasemoja,joille kenenkään muun puheet ja mietteet eivät merkitse mitään,te rakastatte lastanne ja pärjäätte vauvan kanssa missä ja miten vain. Miehiltänne voitte vaatia elatusapua ja vastuuta edes siinä muodossa ja isän tunteetkin voivat vielä herätä näillä vastuuta säikähtäneiltä isiltä.
Toki esikoisen syntymä tuo omia väsymisiään, mutta jos yhtään tukiverkkoa löytyy,vaikka sitten näistä "mitä minä sanoin" ihmisistäkin,niin elämästä selviää.Ajatelkaa,että se pikkulapsi aika on pieni aika elämässä ja alkaa helpottaa ajan kanssa kyllä.
Mutta sitä ennen nauttikaa raskaudestanne ja pitäkää pää pystyssä.Tunnutte jo nyt rakastavan lastanne, kyllä te pärjäätte!Päivä kerrallaan.
Viiden äiti
Olet tehnyt rohkean päätöksen, kun pidät lapsen. Se on todella hienoa ja arvostan sinua sen vuoksi kovasti. Äitiys on niin vahva voimavara, että se kantaa vaikeittenkin aikojen läpi.
Älä turhaan jo nyt murehdi, miten tulet pärjäämään. Ihan varmasti pärjäät. Olethan jo nyt ottanut vastuun lapsestasi. Yritä elää päivä ja hetki kerrallaan. Ja anna tulevaisuuden huolehtia itsestään. Ja ethän sinä ystävä rakas ole yksin. Sinulla on ihanan arvokas lahja, nimittäin lapsesi.
Vauva-aika on aina rankkaa ja se varmasti tulee olemaan sitä myös sinulle. Mutta lapsi antaa niin paljon takaisin, että se "rankkuus" on toisarvoista.
Entäs sinun vanhempasi tai sisaruksesi ? entäs avomiehesi vanhemmat ? kaverit ? Voisitko heiltä saada hoitoapua ?
Voisit ottaa asian puheeksi myös neuvolassa. Nykyään on olemassa aika hyviä tukiverkko palveluita ja vertaistuki ryhmiä.
Jaksamista ! ja yritä pitää myönteinen näkökulma asioihin. Sekin auttaa jaksamaan.
Onnea sinulle, ja tuolle toisellekin tulevalle äidille. Teitte hyvän ratkaisun, vaikka teitä huolettaakin tulevaisuus.
Ketäpä äitiä ei tulevaisuus huolettaisi, mutta asioilla on taipumus järjestyä. Kummasti sitä vaan pärjää ja jaksaa, ja jopa yksin. Yksinollessa ainakin on kenttä selvä, tietää itse missä mennään, eikä tarvitse toisen tuntoja arvuutella, luoda omaa ja lapsen elämää sen varaan, mistä sattuu milloinkin tuulemaan.
Helppoa ei ole parisuhteessakaan, jos se on vaikea, eikä lapsi tuo siihen pelastusrengasta. Tokihan lastenne isät saattavat kypsyä ajan kanssa, heille raskaus on yhtä utopinen asia, kuin tähdet toisistaan. On kuitenkin niitä isiä, jotka eivät täydellisesti häivy raskausaikana, ja saatuaan ensimmäisen kerran oman pienen nyyttinsä käsiinsä ovatkin kokeneet kerralla isäksi kasvun kivun ja riemun.
Ja jos näin ei kävisikään, teillä on kuitenkin jotain sellaista, joka vie ja ottaa paljon, mutta antaa huomattavasti enemmän.
Kyllä nainen lapsensa kanssa jaksaa ja pärjää, moni menee eteenpäin vain ja ainoastaan lapsensa takia.
Se on asia, jota ei tiedä eikä tajua ennen kuin itse on äiti.
Nyt jo tuntuu paremmalta, enkä enää kadu päätöstäni että pidin lapsen. Kiitos teille vastanneille, olette antaneet minulle toivoa, kiitos kauniista ajatuksistanne sydämeni pohjasta.
En todellakaan usko että kadut kun pidit rakkaan lapsesi. Olisit katunut jos olisit tehnyt.
Itselleni on tehty abortti 3kk sitten ja olen iloinen mutta myös hyvin kateellinen tielanteestasi.
Totta kai se on niin, että välillä voi olla raskasta ja varmasti onkin mutta mieti mikä rikkaus lapsesi sinulle on! Lapsen isä ei sitten kai rakastanut sinua tarpeeksi kun lähti mutta lapsi tulee aina rakastamaan sinua juuri tuollaisena kuin olet.
Onnea teille, Sinulle ja pienokaisellesi! :)
[email protected]
Älä kadu. Uudet asiat aina pelottavat. Sinä olet tehnyt ratkaisun pitää lapsesi, joka on maailman arvokkain asia.
Älä missään nimessä kadu päätöstäsi. Lapsi on ihaninta mitä elämä voi antaa. Kun lapsi syntyy et ole enää yksin.
Itsekin olin jo vuosia halunnut lasta. Lapseni isä halusi myös lapsen, mutta kun olin raskaana hänen käytöksensä muuttui. Jäin jo ensimmäisen kolmanneksen lopulla yksin. En jaksanut yksin pitää suhdetta yllä ja näin jälkikäteen aatellen pääsin huomattavasti helpommalla kun ei tarvinnut tapella ja sain keskittyä raskauteen; Omaan ja vauvan hyvinvointiin sekä työssäkäyntiin. Onneksi mulla on läheiset välit äitiin (Vanhemmat eronneet) ja sisaruksiin. Äiti oli jopa tukena synnytyksessä.
Itse en edes harkinnut aborttia. Olen aina ajatellut etten aborttia tekisi, kyllä sitä aina jollakin tavalla pärjää. Ja kyllähän tässä hyvin on pärjäilty, aion vielä jatkaa kotihoidontuella kotona oloa kun äitiysloma muutaman viikon päästä loppuu. Lapsi nyt n. 8kk.
Musta on hyvin itsekästä mieheltä vaatia aborttia. Mun lapsen isä ei sitä vaihtoehtoa onneksi edes ottanut esiin.
Toivottavasti sulla on hyvä tukiverkosto, jolta saat tukea ja apua. Ehkä sieltä löytyy joku läheinen, jonka voisit ottaa synnytykseen mukaankin. Mulla äiti oli synnytysvalmennuksessa mukana vaikka on itse synnyttänyt 7 kertaa. Olisi siellä ehkä muuten itsellä ollut vähän onho olo, kun kaikilla muilla tulevilla äideillä oli miehet mukana.
Oikein hyvää loppuodotusta, toivottavasti kaikki menee hyvin. Älä murehdi tulevasta vaan keskity raskauteen ja uuteen syntyvään "ihmeeseen" sekä omaan hyvinvointiisi. Kyllä sä pärjäät, kyllä sitä niin moni muukin YH-äiti pärjää :o)