Joskus tuntuu siltä, että varsinkin me naiset ollaan liian epätoivoisia "sinkkuja". Haemme hyväksyntää, etsimme, toivomme, erehdymme.. riipumme, roikumme, hyväksymme mitä vaan... kunhan on mies!
Itse olen eron jälkeen vihdoin "löytänyt itseni ja oman rauhan". Ehkä mies vain veisi sen :)
Itse olen eron jälkeen vihdoin "löytänyt itseni ja oman rauhan". Ehkä mies vain veisi sen :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä itse haluat? Kunnioita itseäsi niin muutkin kunnoittavat sinua. Älä alistu vain käytettäväksi. Sinulla on vain yksi elämä joten käytä se niin että hyväksyt omat tekosi.
Minä en kyllä tunnistanut tuosta itseäni ollenkaan. Älä vaan ala viljellä tuollaista juttua naisista.
Vahvalta, aikuiselta naiseltä ei viedä mitään - hän antaa. Ja valitsee itse, kelle antaa.
Toki ihminen on erehtyväinen, mutta se koskee kaikkia ikäluokkia ja molempia sukupuolia.
Se että toivoo, ei tee kenestäkään epätoivoista. Etsiminenkin on aivan normaalia, kun tietää, miten paljon on annettavaa.
Sen upeampaa ei olekaan kuin aikuinen nainen, joka tuntee oman arvonsa ja kulkee pystypäin mutta ylpeilemättä.
No mitäs se nyt sulta veis? Oikeesti? Tuskin mitään, etköhän ajattele liian vaikeasti asioita, mistä sä sitte oikeasti pidät kiinni, no takuuvarmasti se mies vie sun rauhan, mikäli antaudut yrittämään, mut tuskin se sun itsenäisyyttä vie, kyllä suomalaiset naiset osaa siitä pitää kiinni. Olen ollut jo muutaman vuoden ilman naista, siis vakituista seurustelusuhdetta, toki tarjolla on ehdokkaita, mutta itse annan vasta sitten periksi kun löytyy joku joka vie sen mielenrauhan, todistaa että kaksin tie on kevyempi kulkea, ja jää rinnalle.=D
Satuitko sinä nyt mainostamaan lesbouttasi vahingossa vai tahallaan?
No en mä nyt muuta ihmettele. Oikeestaan, miksei sitä vois kokea sitäkin joskus, mut ei taida olla minun juttujani ne kuitenkaan, mut aatellahan aina voi?, vai olenko nyt lesbo että ees aattelen niin et vois??. Eih, se on nää telkkarijutut, jotka manipuloi ihmiset aattelemaan kaikenlaist. Jos kaikkeen uskoisin, niin olisin varmasti roope ankan/teräsmiehen/miss suomen ym. sekoitus?! ;DDD
Voihan sen niinkin ajatella, että mies vie mielenrauhan..:)..Mikä mies se sellainen muuten on..? Tarvitseeko mielenrauhaa viedä..kenenkään..? Kun tapaa sopivan ihmisen, on mukava kulkea yhdessä..eikö totta..:)Kun/jos rakastuu toivottomasti ja vielä väärään ihmiseen, onko se silloin mielenrauhan viemistä...? Minusta on.
Kivaa ja oikeutettuakin on olla sinut itsensä kanssa.Ei kenenkään kannatakaan syöksyä suin päin suhteesta suhteeseen...:(((((((
Eiköhän ihminen, oli hän sitten mies tai nainen, kuitenkin kaipaa toista ihmistä rinnalleen. Oma elämä voi olla järjestyksessä ja itsetuntokin kohdallaan, mutta silti kaipaa sitä, jonka silmissä tuntee itsensä vielä ihanammaksi ihmiseksi. Minulla on mennyt kauan myöntää itselleni, että sittenkin haluaisin miehen, jonka kanssa jakaa asioita - ei näitä arjen rutiineja, joista selviän ihan yksinkin, vaan miehen, jonka kanssa jakaa viikonlopun pitkiä rauhallisia hetkiä...Etsimään en ole lähtenyt enkä ole heittäytynyt epätoivoiseksi, kun sopivaa ei ole näköpiiriin tupsahtanut, vaan tyydyn siihen, että mies tulee jos on tullakseen. Ja jos ei tule, jatkan niin kuin tähänkin asti ihan onnellista elämääni. Mielenrauhan menettämistä ei kannata pelätä: minusta se on vaan kivaa, kun joku sotkee ajatukset!
Mikäs sen mukavampaa siis toisaalta, kun oikein kaipaa ja ikävöi. Eikä tee sitä yksin, vaan se toinenkin siellä tuntee samoin. Minun "pelkoni rakastua" johtuu siitä, että läheisriippuvuuden peikko on nurkan takana vielä. Kaikki erot, joita olen kokenut, mukaanluettuna, avioero, ovat lyöneet minut tilaan, jossa ei ole kiva olla :/ Kun läheisriippuvainen rakastuu hän menettää minuutensa ja on ikääkuin jatkuvasti "tarkkailemassa" toisen tekoja ja sanoja. Rakastaako, onko merkkejä siitä, että ei enää rakastaisi jne." Sairastuin läheisriippuvuuteen, kun minulle sanottiin päin naamaa erotilanteessa, että "tämä oli erehdys; en ole sinua koskaan oikealla tavalla rakastanut ja olit minulle toisen korvike" Sanoja tarkoitti MITÄ SANOI!
Onko teillä vastaavia kokemuksia! Itse olen tällä hetkellä onnellinen ja luotan siihen, että pystyn rakastamaan vahvasti.
Voiko sairastua myös läheisriippuvuudesta, jos voi niin minä sairastin sitä ja kauan!
Edelleenkin kai...
Uusissa suhteissani (niin kuin niitä nyt montakin olisi..) lyö pakin päälle oitis, kun toinen alkaa kyselyn; rakastatko minua, tykkäätkö minusta, viihdytkö kanssani....
Se ahdistaa ja pelottaa! Saa olon tuntumaan riittämättömältä "eikö tuolle ihmiselle mikään riitä?" ja peruutusvaihde vinkasee...
Minä haluan uskoa siihen, että jossain on minulle ihminen, jolle riitän tälläisenä, jonka itsetunto on niin vahva, ettei tarvi kysyä rakastanko, viihdynkö, vaan joka osaa lukea sen minusta sanoitta ja sanoillakin, kun sen kerron.
Sinulle toivon sitä samaa, sitä ihmistä joka on olemassa vain sinulle ja sinua varten!
Voin ihan täysin ymmärtää sinua. Kyllä siihen mukaan lähtee; mutta suohonhan se vie: molemmat.
Mikään ei riitä, et voi todistella niin paljoa, että toinen uskoo sinuun ja ahdistuu, kuten sinä. Minä teen töitä itseni kanssa. Mutta kuten kerroin joku voimakas hylkääminen sen herkästi laukaisee? Alkaa ajatella, että "tuokin jättää minut varmasti" ja samalla itse "auttaa " asiaan just siihen suuntaan. Mulla ei ennen avioeroa ollut ongelmaa, joten sieltä se lähti...
Olet ilmeisesti ottanut nimimerkkisi kauniista kappaleesta, jonka sanoista pätkä tuossa:
Men jag tänker på
dom underbara ögona dina
på dina vackra händers
perfekta fasong
Och vad dom gör med mig
när dom möter mina
Som en fjäril blir fri
från sin tråkiga kokong
Jag tänker på mysteriet dig
och under över alla under
att du älskar mig
Kaikkea hyvää sinulle.
Sitäpä siitä... Kaunis laulu!
minä ainakin olen niin sinut iteni kanssa vaikka olen sinkku,jos nyt niin vois sanoo ,eronnut kuitekin ja lapsii on.,mut elän tällä hetkellä yksin ilman miestä ,ja en niin sitä ole kaivinnut saatikka hakenut ,rakkaus tulee kun se tulee ei etsimällä, enkä tosiaan roiku ja aijokkaan roikkua kenessäkän ja yhden illan juttuja en käytä vieläkään, niin epätoivoinen en ole vaikka saisinkin jos haluaisin olenhan kaunis arvoni tunteva 46 vee sinkku nainen;))
Minnoun luovuttanna. Ee tule semmosta ukkoo, joka ies joskus luiraattas mulle valamiit uamukahvit tae siirtys makkuulta muuallekkii ku huussiin taekka saanaan - taekka syömään. Ne on jottaen uvoja, jos on sattunna muutama semmonen suomeen puttoomaan. Entäs uatokset? Hohhoejjaa. Ei mies uattele samalla laella ku naenen. Jos uattelis, niin oeshan se tietennii ehken liian heleppoo eekä piäsis nahistelemmaan mistään. Tympeetä pitemmän piälle.
Mittee minä oun miehijä katellu, niin kyllä se ylleesä on se oma ite, joka on ensmäesenä ja sitten vasta toenen...