Muhammad

Profeetta Muhammad (noin 570, Mekka–8. kesäkuuta 632, Medina) syntyi rikkaaseen kauppiasperheeseen nykyisen Saudi-Arabian alueella. Hänen isänsä kuoli ennen Muhammadin syntymää ja hänet kasvatti hänen isoisänsä Abd al-Muttalib. Muhammadin ollessa 6-vuotias hänen äitinsä Amina kuoli ja 8-vuotiaana hän menetti isoisänsä. Hänen kasvattajakseen tuli hänen setänsä.

Muhammadista tuli kauppias. Perimätiedon mukaan noin vuoden 610 tienoilla meditoimassa ollut Muhammad näki arkkienkeli Gabrielin. Noin vuonna 613 Muhammad alkoi levittää sanaa Jumalasta ja uudesta uskonnosta, islamista. Kaupungin väestö suhtautui häneen kuitenkin vihamielisesti ja vuonna 622 Muhammad lähti pakoon seuraajiensa kanssa Mekasta Medinaan (ns. hidžra). Islamilainen ajanlasku alkaa tästä tapahtumasta. Tähän aikaan hän otti vaimokseen Aishan. Suhteet Mekan ja Medinan välillä huononivat ja mekkalaiset käskivät kaikkien muslimien lähteä pois kaupungistaan. Tammikuussa 630 Muhammad johdatti jopa 10 000 muslimia Mekkaan. Taistelun lopuksi Mekka valloitettiin ja suurin osa asukkaista kääntyi muslimeiksi. Muhammad tuhosi Kaaban epäjumalien patsaat ja pyhitti sen Jumalalle. Vuoteen 638 mennessä kaikki viholliset oli lyöty.

Muhammad yhdisti Arabian paimentolaiskansat. Kun hän sairastui ja kuoli Medinassa vuonna 632, oli suurin osa niemimaata tunnustanut hänen valtansa, vaikka kaikki heimot eivät vielä olleetkaan kääntyneet islamiin.

lähde wikipedia
1123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

   
   Volume 8, Book 73, Number 151:

Narrated 'Aisha:

I used to play with the dolls in the presence of the Prophet, and my girl friends also used to play with me. When Allah's Apostle used to enter (my dwelling place) they used to hide themselves, but the Prophet would call them to join and play with me. (The playing with the dolls and similar images is forbidden, but it was allowed for 'Aisha at that time, as she was a little girl, not yet reached the age of puberty.) (Fateh-al-Bari page 143, Vol.13)

http://www.usc.edu/dept/MSA/fundamentals/hadithsunnah/b ukhari/073.sbt.html#008.073.151


Profeetta Muhammadin vaimo Aisha oli meidän ajanlaskumme mukaan 8-vuotias, kun Muhammad "täydellisti" avioliittonsa hänen kanssaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mähäntässä kirjoitti:

Profeetta Muhammad (noin 570, Mekka–8. kesäkuuta 632, Medina) syntyi rikkaaseen kauppiasperheeseen nykyisen Saudi-Arabian alueella. Hänen isänsä kuoli ennen Muhammadin syntymää ja hänet kasvatti hänen isoisänsä Abd al-Muttalib. Muhammadin ollessa 6-vuotias hänen äitinsä Amina kuoli ja 8-vuotiaana hän menetti isoisänsä. Hänen kasvattajakseen tuli hänen setänsä.

Muhammadista tuli kauppias. Perimätiedon mukaan noin vuoden 610 tienoilla meditoimassa ollut Muhammad näki arkkienkeli Gabrielin. Noin vuonna 613 Muhammad alkoi levittää sanaa Jumalasta ja uudesta uskonnosta, islamista. Kaupungin väestö suhtautui häneen kuitenkin vihamielisesti ja vuonna 622 Muhammad lähti pakoon seuraajiensa kanssa Mekasta Medinaan (ns. hidžra). Islamilainen ajanlasku alkaa tästä tapahtumasta. Tähän aikaan hän otti vaimokseen Aishan. Suhteet Mekan ja Medinan välillä huononivat ja mekkalaiset käskivät kaikkien muslimien lähteä pois kaupungistaan. Tammikuussa 630 Muhammad johdatti jopa 10 000 muslimia Mekkaan. Taistelun lopuksi Mekka valloitettiin ja suurin osa asukkaista kääntyi muslimeiksi. Muhammad tuhosi Kaaban epäjumalien patsaat ja pyhitti sen Jumalalle. Vuoteen 638 mennessä kaikki viholliset oli lyöty.

Muhammad yhdisti Arabian paimentolaiskansat. Kun hän sairastui ja kuoli Medinassa vuonna 632, oli suurin osa niemimaata tunnustanut hänen valtansa, vaikka kaikki heimot eivät vielä olleetkaan kääntyneet islamiin.

lähde wikipedia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu