Kärsin helposti ailahtelevasta mielialasta ja saan usein rajuja vihanpurkauksia. Ulospäin ne näkyvät harvoin, mutta joskus räjähtää ja pahasti. Jos "suutun" ja yritän hallita vihaani, saatan kuvitella todella inhottavia asioita, mitä tekisin minua ärsyttäneille ihmisille. Nämä kauhistuttavat itseänikin. Näitä kuvitelmia minulla on ollut murkkuikäisestä asti ja harrastin niitä usein vihoissani. Onko mitään mielen-/vihanhallintakeinoja, joita voisi itse harjoittaa tällaisten purkausten aikana, ettei tarvitsisi käydä noita inhottavia kuvitelmia läpi?
Vihanhallinta
n21
77469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siis tunteitahan nimenomaan ei saa tukahduttaa, vaan ne täytyy rohkeasti kohdata ja käydä läpi.
"Jos "suutun" ja yritän hallita vihaani, saatan kuvitella todella inhottavia asioita, mitä tekisin minua ärsyttäneille ihmisille. Nämä kauhistuttavat itseänikin. Näitä kuvitelmia minulla on ollut murkkuikäisestä asti ja harrastin niitä usein vihoissani. Onko mitään mielen-/vihanhallintakeinoja, joita voisi itse harjoittaa tällaisten purkausten aikana, ettei tarvitsisi käydä noita inhottavia kuvitelmia läpi?"
Eihan niita kuvitelmia kannata tukahduttaa! Ne ovat juuri aivojen "turvallinen tapa" kasitella vihaa. Jos yritat liikaa tukahduttaa niita, saatat yhtakkia huomata toteuttavasi karmeita asioita KAYTANNOSSA!
Vihaa tai mitään muutakaan negatiivista tunnetta ei koskaan pidä tukahduttaa, koska se aiheuttaa kaikenlaisia psykologisia ongelmia. Vihan kieltäminen ei toimi. Voit muuttaa vain sen, mitä tunnustat olemassaolevaksi. Ei pidä "torjua", vaan hallita vihaa. Hallitsemalla vihaa ei tukahduta vaan hallitsee sitä eikä anna sille mitään valtaa.
Minullakin on kaikenlaisia vihakuvitelmia ihmisistä, joita joskus vihaan. Mutta sitten yritän ymmärtää, että ärsyttävät ihmiset ovat ärsyttäviä vain, koska teen siitä ärsyttävää. Yritän ymmärtää, että suuttumalla ja tekemällä jotain väkivaltaista en saavuttaisi mitään, vaan vain kerjäisin ikävyyksiä kaikille, itseni mukaanlukien. Viha ja väkivalta ei ole koskaan ratkaisu.
Itse pidän hengitysharjoituksesta: kun tuntee vihaa, alkaa heti "hengittämään" vihaa ulos mielestä. Hengitä sisään ja kuvittele, kuinka rauhallinen olo tulee sisääsi ja täyttää koko kehosi. Älä ajattele mitään muuta. Kuvittele se rauha joko valona, äänenä tai tuntemuksena, miten vain haluat. Sitten kuvittele, kuinka vihantunne tulee ulos kehostasi, kun hengität ulos. Kuvittele viha joko pimeänä valona, ikävä äänenä tai epämukavana tuntemuksena, miten vain haluat. Kun kuvittelet sen ulos uloshengityksen aikana, se lähtee ulos.
Toinen tapa on vähän helpompi, mutta luotettavuudestaen tiedä: laske kymmeneen tai sataan. Yksi hyvä tapa on myös ajamalla päähäsi suggestiota: "Kohdatessani ikäviä ihmisiä pystyn olemaan rauhallinen ja hallitsemaan kiukun tunteeni. En ota muiden ihmisten negatiivisia kommenteja itseeni, koska jos he todella tuntisivat minut, he eivät sanoisi noin. Heidän negatiivisuutensa minua kohtaan osoittaa että he eivät tunne minua". Tuota jos ajattelee usein ja keskittyneesti vaikka ennen nukkumaanmenoa, niin se yleensä ajautuu alitajuntaan lopulta.
Toivon että tämä teksti auttaa sinua n21. Ymmärrän täysin, mitä käyt läpi. Muista, älä torju, vaan hallitse vihaa.
myös samat asiat kuin ketjun aloittajaa...
olen vihainen ja katkera avokkini ex tyttöystävälle joka kohteli tätä todella väärin...
pelkän kuvan näkeminen kiihdyttää minut sellaiseen vihaan että kädet tärisee ja henkeä ahdistaa...
pahat ajatukset tulevat päähäni ja siinä tilassa voisin ne myös toteuttaa..
sitten esiintyy pelkotiloja...
kun se iskee päälle ei hyvä seiso...
pelkään että koko maailma vihaa minua, poikaystäväni kaverit, heidän vanhempansa kaikki...
silloin itsemurha tulee taas ajankohtaiseksi...
avokkini jälkeen pelkotila on tullut vain kerran...
sitä ennen se oli melkein jokapäiväistä, viiltelin, join viinaa ja aina oli pää sekaisin...
avokkini takia jaksan yrittää...
vaikka tiedän että apua pitäisi hakea, en hae sillä olen pärjänny (melkein) tähänkin asti ihan ok... avokilleni en voi puhua koska hän on todella herkkä, hän muuttuu vihaiseksi kun joskus yritin mmainita asiasta... olkoon se siis ammattialisen huoli...
mutta en tiedä mistä aloittaa...
asian on pysyttävä täysin salassa...
kerron avokilleni, ehkä jossakinvaiheessa...
mutta nyt ei ole viellä aika, ehkä joskus sitten...
en ole koko elämäni aikana halunnut mitään muuta kuin ymmärrystä... enkä sitä ole koskaan saanut, minut on ymmärretty aina väärin...
enkä ole koskaan kokenut olevani hyväksytty, missään..
avokkini on ainut johon osaan luottaa..
Minä yritän ajatella vihaamistani ihmisistä ns äidillisesti ja ymmärtäväisesti "sillä on sellainen tausta ja tuollainen ongelma, kyllä se siitä". Se auttaa paljon. Silloin samalla pääsee tilanteen yläpuolelle. Ihmiset ovat ihmisiä ja se on jopa normaalia, että monikin voi jossakin elämäntilanteessa tehdä monenlaista toiselle ihmiselle. Jos ajattelee ihmisten jatkuvasti olevan hyviä, syytä suuttua on usein.
Mutta itsellänikin on ongelmana, että reagoin voimakkaasti ja suutun herkästi. Siihen voi ehkä suhtautua huumorillakin.
mullaki on vihanhallista ongelma, menee tosi helposti hermot ja sillee. pari kertaa ollu seinät remontissa ja huonekaluja palasina kun on mennyt vähän hermot. ihan hyvin muuten menee, mutta sitten helvetti pääsee irti kun joku ärsyttää, ihan pieni ärsyke riittää, sit mä käyn päälle tms. ja ei oo kivaa, tulee kalliiksi.