> Eteläsavolaisessa valtalehdessä oli lauantainajuttu jostain kansalaisadressista millä kritisoitiin radio Suomen musiikkilinjaa Eteläsavolaisten musiikki_ihmisten näkökulmasta; Musiikista pitäisi kuulemma olla ylen omien sääntöjen mukaan paikallista 10%. Lehden mukaan etelä-Savon radio muutti nettisivustonsa hetikohta haastattelun jälkeen ja koko radion musiikkijohtaja ei kuulemma suostunut ensimmäisen kysymyksen jälkeen koko haastatteluun ollenkaan > Mitähän se oikein kysyi?. Musiikki tulee tietokoneelta radio Suomessa ja sen valitsee muutama ihminen. Maksullisiin levytoiveohjelmiin soittaa kuulemma hiton paljon ihmisiä ja ne toivoo aina ihan muuta musiikkia kuin radio Suomi soittaa. Mihin me tämmöistä yleä tarvitaan!
onko radio suomella puhtaat jauhot pussissa?
lupamaksut on syvältä
442703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
ei ole tätä päivää. Vauvasta vaariin - radiot eivät tavoita ketään.
kaupallisten kanssa?
missäs olikaan se public service ideaali?
eli ns. täysi palvelu?
Yle Radio Suomi
Yle Radio 1
YleX
Yle Radio Peili
Ruotsinkielinen ja saamenkielinen Yle
Yle Mondo
YleQ
Ylen Klassinen
...
Vielä puuttuu
Ylen Hitti
Ylen Kuluneet klassikot
Ylen huono
Ylen anto
Ylen hyvä polittiikkakanava
Yle Kepu
Musiikkitoimittajien (YLEN) pitäisi ajatella, kuka heidän palkkansa maksaa. Me.
Verrataampa asiaa vaikkapa nakkikoppiin, joka myy vain yhtä tuotetta ja vain omille kavereille, muut asiakkaat närkästyy, ja kaataa nakkikopin.
Vaareista tulikin mieleen tuo YLE:n radiokanavien ikäjakuma:
http://www.finnpanel.fi/tulokset/radio/krt/viimeisin/kanavaosuusikaryhma.html
Tahtoo se vaari kuulla myös lastenlapsiensa tekemää musiikkia paikallisella radioasemalla, ja seurata heidän kehitystään, ettei heidän tarvitse jakaa tuotoksiaan internetin välityksellä, (jota muuten moni joutuu tekemään) jossa se on suurempien tahojen vapaasti plagioitavissa...(pienien muutoksien jälkeen tietenkin)
Eikös Yleisradiolaiset tykkääkään KePu:laisista?
Jos radioasemaa pyöritetään kansan rahoilla niin eikös se ole silloin KOKO KANSAN radio?
Miksi pitää supistaa tuotantoa ja etsiä se sama linja jota mainosrahoilla toimivat kanavat esittää? Heillä on aivan eri kriteerit yleisön valinnasta.
Jos YLE paikallinen soittaisi paikallista musiikkia, ja joku sitä ei tahdo kuulla, niin vaihtakoot siksi aikaa kanavaa. Ei siitä Ylen tilipussi laihdu yhtään.
Musiikkibisneksessä liikkuu suuria summia, ja tämänhetkisessä tilanteessa, jossa nousevien artistien tietä on kivitetty, ja potit pyörivät muutamilla tahoilla, tulee tulevaisuudessa radiosoitossa olemaan ne samat äänet kuin nyt.
YLELLÄ OLISI TÄRKEÄ TEHTÄVÄ: KANNUSTAA JA AUTTAA TULEVIA TÄHTIÄ.
Mutta tuohan on osoitus vaan siitä, että Yle satsaa tulevaisuuteen! Väestön ikääntyessä nuo lukemat on varmaan kymmenen vuoden päästä Ylelle vähintään 70/30. ;)
YleX = YleYöx = YlenAnto.
Voiko tuon nimen jotenkin muutenkin lausua?
"Vanhene kanssamme"
"Ake, Make, Monrepos ja mä"
muita?
Onko yleensä olemassa eteläsavolaisia musiikintekijöitä, joiden musiikkia YLE Suomi voisi soittaa? Tällä erää ei tule mieleeni kuin Kake Randelin. Selvä se, puhelintoivekonserttiin pääsee varmasti, jos toivoo Kari Tapiota, mutta Henry Theeliä tai muuta ennen 60-lukua tehtyä musiikkia vaatimalla jäät rannalle.
laulaa? T: Se "Ylen mies" :)
...maakuntaradiot ei tuuttaa ulos alueensa musiikkia, vaikka niiden omien sääntöjen mukaan tulisi! ((kuka sen 10% säännön on oikein keksinyt?)) Voisitko sinä muuttaa sen säännön!
en tosiaan ole mikään Ylen mies. Oli kiva olla mukana leikissä jossa joku minua ylen mieheksi haukkui. tämä kaikki on provoa!
Aikanaan itsekin tuli tehtyä ns. kantanauhatuotantoa, jossa paikallisten kykyjen ensimmäisiä tuotoksia nauhoteltiin.
Tällainen olisi/kuuluisi mielestäni edelleenkin alueradion toimintakenttään, tosin voisi olla vaikeata. tiloja&ääniautoja on varmaankin vielä riittävästi vaan tekijät on 'hävitetty'.
Äänitarkkailijat, tuo digitalisoinnissa hukattu voimavara.
...ja nykyään lähes jokaisella bändillä, isolla tai pienellä, on jonkinlainen "demostudio"
Kyse ei ole ainakaan materiaalipulasta.
myös konserttinauhoituksia ympäri lapinmaata ja näistä edelleen pätkittiin lähetyksiin. paikallinen musa soi aikanaan hyvinkin rikkaasti pohjoisilla taajuuksilla. nykyään taitavat pakettimersut lahota talleihinsa.
Radionkuuntelija on tyhmä ihminen. Ei hän voi tietää, että radion toivelevyohjelmissa saa toivoa vain niitä levyjä, jotka ovat radion soittolistalla!
Ennen oli muutama levy, joita ei saanut soittaa radiossa. Nyt on muutama levy, joita saa soittaa radiossa.
Paavi on jäljillä. Ennen Yleisradio yritti sivistää kansaa soittamalla sille hienompaa ja monipuolisempaa musiikkia kuin ihmisten maku antoi myöden.
Nykyään taas Ylen soittolistat ovat jopa yksipuolisempia kuin kuuntelijat haluaisivat.
Eli ääripäästä toiseen.
Pointti on kuitenkin se, että oli aika mikä tahansa, Yleisradion ja sen kuuntelijoiden mieltymykset eivät kohtaa.
On Yleisradio vielä laadussa jonkin verran edellä kaupallisia kilpailijoitaan (siihen ei paljon tarvita), mutta tulevaisuus ei välttämättä näytä hyvältä.
"Pointti on kuitenkin se, että oli aika mikä tahansa, Yleisradion ja sen kuuntelijoiden mieltymykset eivät kohtaa. "
Hei haloo!! Radio Suomella on yli 30 % kanavaosuus.
Eli kolmannes kaikesta suomen radiokuuntelusta
on Radio suomen kanavalla. Osuus on kansainvälisesti poikkeuksellisen korkea.
olipa radio suomesta mitä mieltä tahansa niin kyllä se vaan vastaa erinomaisesti kansan makuun.
4/5 on 45 vuotta.
toi jengi oppi radion kuuntelun ennen kaupallisten tuloa ja eipä sieltä muuta potikkaa palvelutalon keskusradiosta taida löytyäkään kuin radiosuomi.
"Osuus on kansainvälisesti poikkeuksellisen korkea."
protektionistinen norja pärjää tolle mennen tullen. onko siellä sitten parempi radiotarjonta?
Ei.
Siinä jutussa on miljoona asiavirhettä, jotka kertoo aika paljon siitä miten paljon sen kirjoittaja on todella ottanut asioista selvää. Pikemminkin kyseessä on sensaation yritys joka näyttäisi onnistuvan, kun kukaan lukijoista ei tiedä miten asiat todella on.
Esimerkiksi mitään 10% sääntöä ei ole ollut koskaan olemassakaan, se on ihan jutun kirjoittaneen toimittajan oma keksintö.
Sitten se tämän homman aloittanut Pieksämäkeläinen opettaja.... tyyppi tekee jotain omaa musanvingutusta ja haluaisi sitä radioon soimaan. Ei helvetissä, epäilenpä minkä tasoista jollotusta sieltä tulisi.
Mielestäni Ylen pitäisi tehdä vastaveto ja soittaa ne lehdissä vaaditut paikallisten suuruuksien biisit peräjälkeen eetteriin, niin kuultaisiin miten loistavia ne oikein ovat.
Olen ollut kaupallisessa radiossa töissä ja sinne soittavien toivelevyn toivojien lista on melkolailla aina samaa kamaa, eli
- niittykukkia, ruusu joka vuodesta, kolmekymppinen etc. Joten ei sitä kamaa jaksaisi enää ihan koko ajan pyörittää tavallisissa lähetyksissä.
jonka oma radio on täyttä paskaa. Ei mikään paikallisradio.
Kirjoitit: -- Olen ollut kaupallisessa radiossa töissä ja sinne soittavien toivelevyn toivojien lista on melkolailla aina samaa kamaa, eli
- niittykukkia, ruusu joka vuodesta, kolmekymppinen etc. Joten ei sitä kamaa jaksaisi enää ihan koko ajan pyörittää tavallisissa lähetyksissä.--
Jänskää kun niinsanotut kaupalliset radiot toimilupahakemuksissaan --ja nykyään myös radio suomi-- väittävät soittavansa sitä mitä mitä yleisö haluaa ja sitten siellä on töissä kaltaisiasi tyyppejä, jotka tietävät tarkalleen mitä kamaa pitää haluta ja mitä ei. Oletko sitten tällä hetkellä töissä Yleisradiossa? Sääli, jos olet.
Näin lehtipuolelle aikanaan siirtyneenä voi silti kommentoida asiaa joka on käytännössä tuttu, pidit sinä sitten sitä ylimielisyytenä tai ei.
Sori vaan mutta tuo edellä kuvaamani on todellisuutta ja on kai ollut iät ja ajat. Kun samat biisit toivotaan toivekonsertti toisensa jälkeen niin niitäkö pitäisi luukuttaa sitten muinakin päivinä koko ajan? Siitä sitä sitten monipuolisuutta revittäisiin.
Itse asiassa jos ihan kaiken julkaistun päästäisi ilmoille niin sitä tietyn biisin soittamista pitäisi varmaan kytätä läpi yölähetysten, kun sille olisi vain se 3´30 kertapläjäyksenä soittoa ja sitten ei enää koskaan, kun muutkin kappaleet olisi soitettava.
Tahtoisitko tosiaan kuulla samat 10 ikivihreää aamusta iltaan päivästä toiseen?
Näyttäkää mulle lehti tai radio/ tv-kanava johon kaikki lukijat tai kuulijat/katsojat on tyytyväisiä. Ei sellaista ole olemassa.
Siitä ei pääse mihinkään että se Etelä-Savo -lehden juttu oli monilta faktatiedoiltaan täyttä tuubaa.
Totta on kuitenkin se, että musiikki valitaan Ylessä nykyisin keskitetysti.
Mutta jos joku, kuten Ilta-Sanomissa taisi tänään toivoa, toivoo heviä Radio Suomelta niin mulle tulee mieleen että ylellä on muita kanavia josta sitä hevimpää saattaisi olla tarjollakin. Kai sentään.
Mutta kaiken maailman rampe&naukkiksia ei saa päästää eetteriin. Se antaa musan tekijöille viestin siitä ettei tekemisen laadulla ole mitään merkitystä, mikä on hallaa koko
alalle.
...on melko mustavalkoiset mielipiteet. Paperipuolella se toimii radiossa ei.
Vedäppä vähän henkeä. Tossa tekstissä ei ole mitään järkeä.
Vittuilun osaat mutta onko sulla jotain siellä korvien välissäkin? Perustele jos on jotain asiaa.
Teillä näkökanta tähän ongelmaan on liian oikeistolainen, jos joku hakee asiaan oikaisua sinulla menee täysin hermot ja karrikoit asian aivan päälaelleen. Sama pätee myös lauseeseen joka on lainattu HS:
- Hietamäen mielestä Radio Suomen aikuismusiikin linja ei voi olla "maakunnallista sillisalaattia"
Nyt ylellä on ongelmana täysin mielikuvituksen puute, ei osata yhdistää kahta asiaa yhteen, vaan esitetään joko/tai. Asioiden kohtaaminen ja ajatus kritiikistä on pelottavaa jolloin asia viedään äärilaitaan ja esitetään tätäko te haluatte?
Kuten sanoin keskellä ajokaistaa on turvallisempi ajaa kuin OIKEALLA ojan pohjassa.
Kuuntelijoiden valitsemana ohjelman musiikki olisi monipuolisempaa, koska eri ihmisillä tahtoo sittenkin olla hieman erilainen maku. Musiikkipäällikön eli pääsihteerin valitsemana taas jokainen kymmenestä sallitusta biisistä on toisensa kopio.
Uskokaa pois, toivekonsertteihin soittelijat ainakin kaupallisessa paikallisradiossa on viikosta toiseen samoja tyyppejä. Kuunnelkaa itse niin huomaatte. Olen kuunnellut kun taloudessa joku muu on halunnut ko proggista kuulla.
Vaatii tiettyä luonteenlaatua soittaa radion toivekonserttiin.
Tästä seuraa se että ne toivekappaleetkin edustaa aika kapeaa sortimenttia.
???????
ei taida pysyä selectori käsissä lol.
mitenkäs se on tehdäänkö tosiaan musalogit jo keskitetysti, vai onko maakunnissa joku joka skeduloi?
tietääkö joku?
Iskelmä Mikkeli ja Savonlinna.
Radio Plus RPM, Radio RPM...
Joskus kauan sitten otin vastaan noita kuuntelijoiden toiveita toivekonserteihin, ihan useamman vuoden ajan. Suurin osa toivotuista biiseistä oli sellaisia että ne pystyi keräämään etukäteen, huomattavasti suppeampi maku näillä useilla soittajilla kuin sillä yhdellä musiikkipäälliköllä. Samaan suuntan viittasivat myös jukeboxin toiveiden listat.
"Lehden mukaan etelä-Savon radio muutti nettisivustonsa hetikohta haastattelun jälkeen"
- kävin tuossa katselemassa noita maakuntaradioiden nettisivuja ja ne on ainakin layoutiltaan aika samanlaisia kaikki. Mikä siellä
etelä-savon radion sivustolla sitten muuttui?
ennen
http://72.14.207.104/search?q=cache:HNfYXOJXukYJ:194.252.88.3/rswebmli.nsf/sivut/musiikki2004
nyt
http://194.252.88.3/rswebmli.nsf/sivut/musiikki2004
siis niin kauan kuin Googlen cache tuota vanhaa versiota säilyttää.
Ei tuossa vanhemmassa sivussa ole mitään uutta ainakaan, tai salattavaa. Noinhan se menee. osin käsipelillä ja osin tietokoneelta ne levyt soi. Tosin musiikin valinta on keskitetty pois maakunnista joten siihen se sivun päivitys voi liittyä.
Kun Radio Suomen paikallislähetysten musiikkivalinnat tehdään ei-paikallisesti Helsingistä, niin eikö saman voisi säästöjen nimissä tehdä myös maakuntauutisille?
Eri maakuntaradioissa kerrottaisiin samat paikallisuutiset mutta vain eri järjestyksessä!
Eihän "paikallisuus" tarkoita sitä, että uutisten aiheet olisivat paikallisia vaan se riittää, että ne luetaan paikallisin voimin. :)
luetaan Helsingissä mutta tuotetaan alueellisesti maakunnissa. Sama uutisääni kehiin!
Eikös maakunta- tai paikallisradoista puhuttaessa ole olellisempaa se että he tekevät ohjelmaa paikallisille kuuntelijoille? Onko ohjelma tehty paikallisista tai paikallisinvoimin on mielestäni sivuseikka.
Juu-u. Paikallisuutistenhan ei tarvitse olla paikallisia vaan riittää, että ne luetaan paikallisin voimin. Tai on painettu paikalliselle paperille.
Äly hoi, älä jätä
Ainkakin meilläpäin paikallisuutiskynnyksen ylittää vain jos täälläpäin oleva isompi firma menee konkkaan tai siirtää tuotantonsa Kiinaan. Ja samat uutiset kuulee MTV3,YLE24,NELOSELTA,TV1,TV2,NOVA,KISS,YLEX....
Pienemmät tapahtumat ja asiat jäävät aivan pimentoon.
Onko toimittajilta kortti kuivumassa vai onko tässäkin asiassa tullut ylemältä taholta määräys: Paikallinen kulttuuri piiloon.
Kun paikallistoimituksen kuulija/katselijakunta on huomattavasti pienempi kuin valtakunnallinen, niin mielestäni toimittajilla on huomattavasti helpompi tehdä ohjelmaa joka palvelee useampaa kuluttajaa.
Uutispimentoon jää aina kaikki tulevat tapahtumat, jos se ei ole valtakunnallisesti tärkeä.