HEIIIIIIIII

huomasin vasta vähän aikaa sitten tämän palstan ja nyt kun olen tätä vähän aikaa seuraillut,ajattelin kirjoittaa itsestäni, omasta elämästäni/omista kokemuksistani.
Ja jotenkin munusta tuntuu että olen ongelman äärilaidassa. Olen 16 vuotias (kohta 17)
minulla on r-vika,esiintymiskammo,saan paniikkikohtauksia ja pelkään sosiaalisia tilanteita,puhumista ja elämää ilmeisesti ylipäätänsäkin.Kaiken tämän seuraukseni olen sairastunut vakavaan masennukseen ja lopulta anoreksiaan.Ujouteni on vaikuttanut/vaikuttaa elämääni liikaa. Se hankaloittaa kaikkea. Vaikuttaa opiskeluvalintoihini ja kaikkeen muuhunkin.Kaipaan apua,ystävää.Ystäviä. Epäsosiaalisuuteni ja ujouteni pilaa nuoruuteni kokonaan,en ole ollenkaan niinkuin muut ikäiseni. Tämä harmittaa kamalasti ja en voi olla ajattelematta jatkuvasti millainen luuseri olen.kaikki elämässäni on pilalla,turhaa. elämälläni ei ole tarkoitusta,minulle ei ole tavoitteita,haaveita,toiveita,unelmia tai päämääriä.miksi siis elän? tätä kysymystä jauhan päässäni päivästä toiseen.en ole löytänyt vastausta,enkä varmaan löydäkään. Haluaisin elämälleni merkityksen.
6820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olet olemassa, sinut on synnyttänyt joku tähän maailmaan.. ja sinun tehtäväsi on jatkaa elämää.. eikös ollutkin helppo selitys.

Äänestä

Määrittelet itse "tarkoituksen" elämällesi. Asioiden muuttuminen on kiinni omista tavoitteistasi ja niiden saavuttamisesta. Kyse on paljon omasta tahdostasi ja sitä ei oikein kukaan ulkopuolinen voi sinuun kaataa.

Jos haluat, että alkaa tapahtumaan, niin sinun tulee vain oikeasti alkaa tekemään asioita ja osallistumaan juttuihin. Se, mitä ne ovat, on kiinni omista mieltymyksistäsi. Siten kuitenkin, ettei se jää pelkäksi haaveiluksi. Älä jää vetkuttelemaan. :)

Äänestä

mailikaverin jos kiinnostaa. Ite olen sua melki 10v vanhempi mies mutta jos tälläisen " paapan " kanssa haluat vaihtaa ajatuksia niin kirjoittele [email protected]
Mä olen nykyään viikot töissä mutta viikonloppuisin koneen äärellä.

Äänestä

sun täytyy uskoa siihen että pääset ujouden yli. jumala auttaa hädässä. Niin se on auttanut minuakin vaikeissa tilanteessa. rukoileminen kannattaa.

Äänestä

Nyt pää pystyyn ja positiiviseen ajatteluun, ihminen.

Minä olin yläaste aikoihin hyvin hyvin ujo. Minua myös kiusattiin. Monta kertaa koitin vahingoittaa itseäni, ettei tarvitsisi mennä kouluun muiden kiusattavaksi. Koitin murtaa käteni ja jalkani, mutta aina se jäi vain nyrjähdykseen. Halusin sairaalaan pitkäksi aikaa. Onneksi en koskaan onnistunut yrityksissäni. Olin masentunut ja pidin itseäni niin luuserani kuin olla voi. Ajattelin, että mitähän minä täällä maailmassa teen. En kumminkaan tule löytämään poikaystävää, jään ikuiseksi sinkuksi, kukaan ei tahdo minua, kukaan ei tahdo olla kanssani. Itsetuntoni oli reilusti miinuksen puolella ja syytin kaikesta itseäni.

Nyt olen kohta 20-vuotias. Elän onnellisesti kihlattuni kanssa yhdessä. Pidän esiintymisestä. Olen oppinut pitämään siitä erilaisten harrastusten avulla. Olen myös pakottanut itseni esiintymään. Otin kerran itseäni niskasta kiinni ja menin baariin laulamaan karaokea SELVÄNÄ, edes yhtä rohkaisuryyppyä en ottanut. Arvatkaa vain, kuinka minua jännitti ja pelotti. Jalat tutisivat kauhusta ja ääni värisi. Tai oikeastaan ääntä ei meinannut tulla lainkaan. Tästä aloin kamppailla ujoutta vastaan. Aina, kun oli mahdollisuus esiintyä, menin yleisön eteen. Alussa minua pelotti niin v***sti. Olin aina punainen kuin tomaatti, hyvä etten pyörtynyt. Silti pakotin itseni esiintymään. En halunnut jatkaa samaan rataan kauheana ujona elämistä.

Nyt on kivaa esiintyä =) Edelleen punastelen aika paljon, mutta olen tottunut siihen. Ei punastuminen haittaa. Joskus ennen varsinaista esiintymistä sanonkin yleisölle, että olen herkkä punastumaan. Tahdon tunnustaa sen kaikille, ja sitä kautta toivon saavani sen vielä joskus pois.

Enää minua ei kiusata. Olen saanut paljon kavereita ja muutenkin sosiaalinen elämä on vilkastunut. Harjoittele ensin pienistä asioista rohkaistumiseen! Jos sinusta on hyvin vaikeaa soittaa puhelimella varsinkin tuntemattomille, harjoittele sitä ensin hyvin läheisten ihmisten kanssa. Soita heille pitkiä puheluita, vaikka sinulla ei olisi asiaa. Kun saat itsevarmuutta, uskallat kohta soittaa tuntemattomillekin.
Ota niskastasi kiinni. Pakota itsesi sosiaalisiin tilanteisiin, vaikka tiedän että se on vaikeaa ja helmpommin se on sanottu kuin tehty. Tiedän, että ujoudesta pääseminen on vaikeaa ja totuttautuminen/hyväksyminen sen kanssa on vaikeaa. Mutta ajattele, kuinka paljon mukavampaa elämä on, kun ujous ei haittaa elämääsi.

Ennen en uskaltanut vieraitten ihmisten kanssa puhua paljon mitään. Mietin paljon, mitä he mahtavat ajatella, jos sanon niin. Ja entä jos sekoan sanoissani, sanon jotain tyhmää ja lapsellista. He nauraisivat minulle ja nolaisin itseni! Nyt en sitä pahemmin mieti. Minulle on aivan sama, mitä toiset minusta ajattelevat. Olen tällainen, ja jos toiset eivät sitä hyväksy, en voi mitään. Ei se ole minun murheeni. (Mutta olen täysin sitä mieltä, että jokainen ihminen pitäisi hyväksyä sellaisena kuin hän on.)

Kyllä se vielä helpottaa, vaikka nyt tuntuukin vaikealta. Ala harrastaa jotain. Mene vaikka itsepuolustuskurssille =) Kun opit "tappelemaan", ei sinun tarvitse pelätä, jos joku haukkuu sinua. Olet oppinut taistelemaan ja vähän mujautat tätä, jos hän loukkaa sinua syvästi =) No ei kai aivan noin, mutta itsepuolustuskurssi voisi auttaa! Käy laulutunneilla. Mene aerobiciin. Ala näytellä, soittaa soitinta. Miltä maalaaminen kuulostaa?

Keksi jotain ja unohda ikävät asiat. Sinun vuorosi tulee kyllä olla onnellinen vielä, kunhan itse haluat vaikuttaa asioihin. Joskus elämä tuntuu kurjalle, mutta AINA asiat selkiintyvät jotenkin, olen varma siitä.

Ja jos tuntuu, että olen yksin, kukaan ei välitä sinusta, muista, mitä yksikin kirjoittaja kirjoitti. Jumala on kaikkien ystävä ja paljon enemmän. Kokeile rukoilla! Siitä tuli mieleen, että mene vaikka nuorille tarkoitettuun raamattupiiriin. Sieltä saat varmasti tukea.

Tsemppiä!

Äänestä

Halusin vastata tähän viestiin, kun tuo teksti kuulostaa niin kovin tutulta. Minäkin olen ollut aina kamalan ujo ja minulla oli myös syömishäiriö yläasteella. Nyt olen todella masentunut koko elämästäni ja minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin selvittää asioita, kun muuten hajoan kokonaan. Käyn siis nyt terapiassa ja syön masennuslääkkeitä.

Jos sinulla on anoreksia ja ehkä myös paniikkihäiriö, sinun täytyy hakea apua. Tarvitset terapiaa ja ehkä myös lääkitystä. Mene vaikka puhumaan koulun terveydenhoitajalle. Minunkaan elämä ei ole muuttunut itsestään paremmaksi vaan muutoksen eteen täytyy tehdä töitä. Sinä olet vielä niin nuori, että kannattaa nyt hakea apua eikä odottaa, että koko nuoruus on mennyt "ohi" niin kuin minulle kävi.

Toivottavasti tästä ei nyt tullut liian masentava viesti. Toivon sinulle muutosta ja hyvää elämää. Sinun täytyy luottaa itseesi ja uskoa, että sinä olet arvokas ihminen ja olla lempeä itsellesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ujoakin ujompi kirjoitti:

huomasin vasta vähän aikaa sitten tämän palstan ja nyt kun olen tätä vähän aikaa seuraillut,ajattelin kirjoittaa itsestäni, omasta elämästäni/omista kokemuksistani.
Ja jotenkin munusta tuntuu että olen ongelman äärilaidassa. Olen 16 vuotias (kohta 17)
minulla on r-vika,esiintymiskammo,saan paniikkikohtauksia ja pelkään sosiaalisia tilanteita,puhumista ja elämää ilmeisesti ylipäätänsäkin.Kaiken tämän seuraukseni olen sairastunut vakavaan masennukseen ja lopulta anoreksiaan.Ujouteni on vaikuttanut/vaikuttaa elämääni liikaa. Se hankaloittaa kaikkea. Vaikuttaa opiskeluvalintoihini ja kaikkeen muuhunkin.Kaipaan apua,ystävää.Ystäviä. Epäsosiaalisuuteni ja ujouteni pilaa nuoruuteni kokonaan,en ole ollenkaan niinkuin muut ikäiseni. Tämä harmittaa kamalasti ja en voi olla ajattelematta jatkuvasti millainen luuseri olen.kaikki elämässäni on pilalla,turhaa. elämälläni ei ole tarkoitusta,minulle ei ole tavoitteita,haaveita,toiveita,unelmia tai päämääriä.miksi siis elän? tätä kysymystä jauhan päässäni päivästä toiseen.en ole löytänyt vastausta,enkä varmaan löydäkään. Haluaisin elämälleni merkityksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu