Kuunnelmia?

Duunari 28v

Ennen muinoin oli paljon erilaisia kuunnelmia radiossa, joilla sai työpäivän kulumaan rattoisasti. Nykyään niitä ei tule juuri mistään.
Joka kanavalla soitetaan vain musaa (samat biisit uudestaan ja uudestaan) ja välillä joku väsynyt juontaja sönkkää jotain itsestäänselvyyksiä väliin.

Paras kanava koskaan taisi olla radio mafia, josta tuli kuunnelmia ja lisäksi mielenkiintoisia ohjelmia, joihin ihmiset soittivat ja asioista todella puhuttiin tuntitolkulla, ilman että yli puolet ohjelmasta oli musiikkia. Nykyään jos moisia ohjelmia tuleekin, niin kaikki kommentit pitää antaa mahdollisimman lyhyesti, sellaista syvällistä keskustelua ei enää sallita kun ei muka aika riitä.

Kannattaisi näistä asioista päättävienkin ajatella, että moni kuuntelee radiota juuri töissä, kun ei siinä työnteon lomassa voi telkkariakaan tuijottaa. Ja kyllä siinä on aikaa kuunnella, jos vain teillä olisi aikaa tehdä kunnolla kuunneltavaa.

Tämän hetken trendi on selvästi etsiä mahdollisimman eläväisiä ja hauskoja juontajia, mutta eivät ne loppujen lopuksi jaksa kiinnostaa niin paljon kuin itse ohjelmien sisältö.

Samahan se on telkkarissakin, olkoonkin hyvä näyttelijä tai ohjelman juontaja, ei se yksin pelasta katsojansa päivää.

Kaihoten muistelen aikoja jolloin radiosta tuli niin paljon hyviä ohjelmia, että nauhoittelinkin niitä kasetille, enääpä ei tarvitse kasetteja ostella, no säästyypä rahat mutta työpäivät on tylsiä.
Kuuntelen muuten töissä edelleenkin joskus kasetilta niitä ikivanhoja nauhoituksiani.

5

684

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oli.

      joo'o allekirjoitan.

      kansakunnan kahvitunti tais olla parhaimpia Mafian hyvään aikaan n. 10 vuotta sitten.

    • veep

      Kyllä täytettä riittää, mutta sisällöt on toinen asia. Itse satuin kuulemaan joku aika sitten radiosta (kylläkin yöhön piilotetun) jutun, joka vaikutti pulssiini. Se oli kuin kuunnelma, mutta jotenkin erilainen ja perustui käsittääkseni tositapahtumiin, liittyi mm. Dostojevskin Idioottiin. Mutta nuo jutut täytyy vain jotenkin löytää jos ja kun niitä sattuu olemaan.
      veep

    • kuunnelmat on jees

      Kuunnelmia tulee maanantai-iltaisin klo 19. Lauantaisin iltapäivällä tulee Knallia ja sateenvarjoa. Kanava on Yle 1. Kyllä siellä väliin joitain ihan hyviä on. Samoin Radio Ateljeet pe-iltaisin klo 23 on usein tosi hyviä, mutta kellonaika nyt tietysti vähän mättää. Pe-iltaisin on usein muutakin tekemistä.. Alivaltiosihteerikin tulee, Radio Suomesta ja Yle Qlta muistaakseni.

      • Kratti

        Sunnuntaisi tule Radio1:ssä kuunnelma klo 15:00. Radioateljee tulee myös sunnuntaisin uusintana klo 13:00. Ja tietysti lastenklassikko lauantaisin lastentunnin alussa aamulla kymmenen jälkeen.


    • Anonyymi

      Keskiviikon jännityskuunnelmia jäin kaipaamaan. Kuka muistaa Paul Templet, Vahtoset, Coxit jne. Entäs Musta kukkula, eipä taida löytyä enää ylen arkistoistakaan, eikä taida olla kotiäänityksiäkään enää jäljellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3626
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      33
      3006
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2906
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1669
    Aihe