Ihmekö tää.

tulenlieskat

Miks uni ei sänkyyn kaada,
mikä tärsky pitäs saada?
Oisko ikä esteenä sen
vaiko ajatus immeisen.
Liikaako miettii syviä näitä,
kolotusko hiertää kyynärpäitä.

Kasvojani tutkin hyvin
ja huolen aihe syvin.
Poistui tuota pikaa,
eihän niis ookkaan vikaa.
Hyvä on täl päällä,
kulkea joka säällä.

Vaan miks uni tekee tenän,
tehden pitkännenän.
Heikkoa ihmisraukkaa kiusailee
ja pienen unen antelee.
Koitteleeko vahvuutta vaan,
uuteen koitokseen antammaan.

10

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaadimme tietoa

      Unenpuutetta, sen syitä, on liikaa psykologisoitu, koska tutkittu tieto on "hintelää", sitä on liian vähän.
      Pitäisi tutkia ikäihmisten unenpuutetta. Meillähän aineenvaihdunta muuttuu koko ajan, monella ihan rajusti. Tauteja, lääkityksiä, hormoonimuutoksia vilisemällä. On napattava tyroksiinia, insuliinia, sukuhormooneja, on häiriö rasva-aineenvaihdunnassakin ja yleensä aineenvaihdunnassa. Voi olla osteoporoosia, reumaa, nivelrikkoa, ruoansulatusvaivoja.
      Ikääntyvien lukumäärän lisääntyessä heidän elimistönsä ongelmia suhteessa unenpuutteeseen tulisi yhä enemmän selventää.
      Meidän kenenkään ei pidä uskoa unettomuuden syyksi "arkipäivän psykologin" (kaverin) tokaisua: "Päässä vika". Unettomuuden syytä ei kansakaan osaa diagnostisoida. Olisi mukava saada lääkäriltä unilääkereseptin lisäksi syvällistä tietoa, mikä elimistöni muuttunut toiminto voi aiheuttaa unettomuutta.

      • uusikuu

        vaivaa minua.Silloin ei tule uni silmään.Olen kuullu,että ikää tulee,niin oliko melatoomin puute,olenko oikeassa.Kuulin tästä tv ohjelmassa puhuttiin.

      • uusikuu kirjoitti:

        vaivaa minua.Silloin ei tule uni silmään.Olen kuullu,että ikää tulee,niin oliko melatoomin puute,olenko oikeassa.Kuulin tästä tv ohjelmassa puhuttiin.

        Vierivissä kivissä professori Sirkka-Liisa Kivelä puhui ikääntyneiden unettomuudesta
        ja suositteli pimeähormonia, melatoniinia, jolla viimeisen tiedon mukaan ei ole sivuvaikutuksia?

        Toisen tutkimuksen mukaan taas melotoniini ei auta nukahtamiseen eikä uneen.

        Ota siitä sitten selvä!

        Tosi asia kuitenkin on että iän myötä hormonin eritys vähenee.

      • Markeliina
        beataBarbara kirjoitti:

        ei saanut melatoniinia, vävyni toi sitä USA:sta.
        Ei se minulle unta antanut, enkä uskaltanut sitä niin kovin paljon käyttää, kun puhuttiin sen aiheuttavan kaikenlaisia sivuhaittoja. En nyt muista enää mitä ne haitat olivat.

        Minullakin on ajoittain vaikeuksia unen kanssa. Nykyään luen joka yö melkein klo 2:een ja sen jälkeen uni tulla tupsahtaa. Täysikuu on kaikkein pahinta aikaa. Sanotaan, että herkät ihmiset reakoivat kuutamolla.

      • beataBarbara kirjoitti:

        se unettomuus on? Minä en aina ehdi saada päätä tyynylle, kun olen täydessä unessa.

        Mutta minähän olen vasta kuusitoita vuotta, vaikka äitini hätäili ja saattoi minut tähän ihanaan maailmaan jo armon vuonna 1931.

      • ylikypsa kirjoitti:

        Höyhensaarille peruttu. Nukkumatti unohti tulla.
        Unihiekkasäkki levisi tantereelle.

        Siinä sitä pyörii ja pohtii maailmansa murheita.
        Kaikki näyttää paljon surkeammalta kuin sitten päivänvalossa.

        Kun on 2 yötä valvonut, niin kolmantena nukuttaa niin mahottoman hyvin.

        Mattia oottelen, josko tänään tullee.

      • Hintriika

        Minulle kirja on pettämätön unipilleri. Jos haluaa äkkiä nukahtaa, niin kannattaa valita oikein pitkäveteinen romaani, jossa juoni ei edisty mihinkään suuntaan. Joskus juoni jatkuu vauhdikkaampana unessani!

        Ovatko muuten Nukkumatti ja Unijukka veljeksiä? Huutele Jukkaa, jos Matti pettää!

      • Hintriika kirjoitti:

        Kaikki ne pettää, kumpaakin huhuilin Mattia, Jukkaa ja jotain kolmatta.

        Kun ei ketään kuulunut, niin rupesin mielessäni maailmaa parantelemaan,

        Se oli niin kova homma, että siihen olin sammunut.

        Eikä valmista tullut yhtikäs mistään.

      • mirjamarja
        Markeliina kirjoitti:

        ei saanut melatoniinia, vävyni toi sitä USA:sta.
        Ei se minulle unta antanut, enkä uskaltanut sitä niin kovin paljon käyttää, kun puhuttiin sen aiheuttavan kaikenlaisia sivuhaittoja. En nyt muista enää mitä ne haitat olivat.

        Minullakin on ajoittain vaikeuksia unen kanssa. Nykyään luen joka yö melkein klo 2:een ja sen jälkeen uni tulla tupsahtaa. Täysikuu on kaikkein pahinta aikaa. Sanotaan, että herkät ihmiset reakoivat kuutamolla.

        Nukun kun nukuttaa. Yö on parasta aikaa lukemiselle. Eläkeläisen ei enää ole pakko nousta kukonlaulun aikaan.
        Ilman iltalukemista en nuku. Luen vaikka viime vuoden allakkaa, muuten ei uni tule.
        Kirjasto on onneksi kulman takana. Ei tarvitse allakkaan tyytyä.

    • ullapulla (toisinpäin)

      joka luulisin on hyvä olla unen saantiin .
      Tuuletan huoneen, syön iltapalan juuri ennen viimeisiä hammaspesuja . Ja toivon että ilta on ollut mukava ja ei ole murheita -- mitäs murheita nyt tässäiässä vois olla .
      Joskus harvoin olen virkistynyt illalla jostain syystä , syy voi olla vaikka ,lukeminen näitä hauskoja juttuja täälä --kun ne hauskimmat on vasta sillon pikkutunneilla . No ne on vaan kivoja ,ja aamullahan saa nukkua ,voi mennä takasin sänkyyn senjälkeen kun olen käyttänyt Jerryn ulkona .
      Älkää murehtiko, antakaa hevosen murehtia.

      Sananlaskuja on unesta paljon.
      Kyllä sitten kelpais kun kestäis unta ja nälkää. KIIKKA.

      Uni ja nälkä ei pie puuttuu,kun joutuu huonoihin naimisiin. RÄÄKKYLÄ.

      Ei uni makuulla lopu. RUOVESI.

      Jos unikeon päivänä sataa, niin sataa seittemän viikkoo. KITTILÄ.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 128
      3660
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      80
      3185
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      84
      2611
    4. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      7
      2406
    5. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      233
      2305
    6. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      36
      2169
    7. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      939
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      928
    9. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      53
      819
    10. Haapaveille jotain uutta!

      Huoltoasema Haapavein keskustaan tulossa. Semmoista Jeppasissa jaappasevat.
      Haapavesi
      16
      790
    Aihe