Olin hiljainen, arka tyttö. Astuin taas yläasteen kuiskuttelevalle välitunti-alueelle; ihmisten ylimieliset katseet, kuiskutukset, ivalliset hymyt ja sanomiset ympärilläni. Suurin läksyni koko kouluaikanani oli oppia etten ollut mitään.
Siitä on nyt jo vuosia. Mutta jäljet siitä säilyivät tähän päivään asti. Rupesin kärsimään paniikkihäiriöstä; jouduin syömään vuosia ahdistuslääkkeitä vähän yli parikymppiseksi nuoreksi naiseksi asti. Yksinäisyys oli tuttu seuralainen, en osannut uneksiakaan mistään muusta, kaikki oli vain "sitä".
Tänä päivänä, vuonna 2002, elämäni on kuitenkin muuttunut. Menin naimisiin vähä aika sitten miehen kanssa, jota rakastan ja joka on ihmeellisellä tavalla tukenut ja rakastanut minua...
Nyt elämä tuntuu aivan ihmeelliseltä. En olisi ikinä uskonut, että minullekin koittaa vielä rauhan aika ja että löytäisin rinnalleni oman rakkaan. Ja nyt se kaikki on viimein tässä ja nyt, käsin kosketeltavissa. Kun on elänyt niin pitkään ilman rakkautta, tuntee sen aivan uudella tavalla. Viimein olen löytänyt myös pienen tarkoituksen hivenen siihen, miksi menneisyys ja kouluajat olivat sellaista painajaista. Se selitys ei olisi auttanut minua silloin teini-ikäisenä, mutta nyt - nuorena aikuisena - se tuo jonkinlaista tarkoituksen siementä: ehkä en olisi koskaan voinut kokea tälläistä rakkautta ja onnea, jos en olisi kokenut mitä on ollut elää keskellä painajaismaista todellisuutta...
En ole enää katkera kiusaajilleni, ajat ovat muuttuneet, ja niin varmasti hekin...
Halusin tämän kautta vain sanoa - erityisesti kaikille kiusatuille - että on mahdollisuus löytää elämisen arvoinen tulevaisuus silloinkin, kun elämä tuntuu välillä ylivoimaiselta ja oman arvon tunto olisi riistetty mielestä... Elämällä on vielä vaikka mitä ihanaa varattuna teitä varten!! Vaikka välillä vieläkin painin menneisyyden muistojen kanssa ja kyselen miksi, niin elämäni on kuitenkin nykyisin äärimmäisen antoisaa ja ihanaa, oma rakas vierelläni. Tuntuu, että elämä on antanutkin kaiken kaksinkertaisena ilona ja onnena takaisin. En usko, että kärsimys jalostaa ihmistä, mutta uskon, että se muuttaa ihmistä... Jos kiusaajani yrittivätkin tehdä minusta epätoivoisen, huonon ihmisen, niin heidän yrityksensä onkin kääntynyt heitä itseään vastaan, sillä koen, että minusta tulikin parempi ihminen. Mutta vaikeuksien kautta...
Minulle itelleni myös usko Jumalaan ja siihen, että hällä on vielä jokin tarkoitus elämälleni antoi jonkinlaista voimaa ja auttoi jaksamaan vaikeimpien aikojen yli. Ja uskon, että se varmasti myös kantoi minut siihen missä olen tänä päivänä... Välillä kun ei jaksa taistella, silloin pitää vain uskoa.
Siitä on nyt jo vuosia. Mutta jäljet siitä säilyivät tähän päivään asti. Rupesin kärsimään paniikkihäiriöstä; jouduin syömään vuosia ahdistuslääkkeitä vähän yli parikymppiseksi nuoreksi naiseksi asti. Yksinäisyys oli tuttu seuralainen, en osannut uneksiakaan mistään muusta, kaikki oli vain "sitä".
Tänä päivänä, vuonna 2002, elämäni on kuitenkin muuttunut. Menin naimisiin vähä aika sitten miehen kanssa, jota rakastan ja joka on ihmeellisellä tavalla tukenut ja rakastanut minua...
Nyt elämä tuntuu aivan ihmeelliseltä. En olisi ikinä uskonut, että minullekin koittaa vielä rauhan aika ja että löytäisin rinnalleni oman rakkaan. Ja nyt se kaikki on viimein tässä ja nyt, käsin kosketeltavissa. Kun on elänyt niin pitkään ilman rakkautta, tuntee sen aivan uudella tavalla. Viimein olen löytänyt myös pienen tarkoituksen hivenen siihen, miksi menneisyys ja kouluajat olivat sellaista painajaista. Se selitys ei olisi auttanut minua silloin teini-ikäisenä, mutta nyt - nuorena aikuisena - se tuo jonkinlaista tarkoituksen siementä: ehkä en olisi koskaan voinut kokea tälläistä rakkautta ja onnea, jos en olisi kokenut mitä on ollut elää keskellä painajaismaista todellisuutta...
En ole enää katkera kiusaajilleni, ajat ovat muuttuneet, ja niin varmasti hekin...
Halusin tämän kautta vain sanoa - erityisesti kaikille kiusatuille - että on mahdollisuus löytää elämisen arvoinen tulevaisuus silloinkin, kun elämä tuntuu välillä ylivoimaiselta ja oman arvon tunto olisi riistetty mielestä... Elämällä on vielä vaikka mitä ihanaa varattuna teitä varten!! Vaikka välillä vieläkin painin menneisyyden muistojen kanssa ja kyselen miksi, niin elämäni on kuitenkin nykyisin äärimmäisen antoisaa ja ihanaa, oma rakas vierelläni. Tuntuu, että elämä on antanutkin kaiken kaksinkertaisena ilona ja onnena takaisin. En usko, että kärsimys jalostaa ihmistä, mutta uskon, että se muuttaa ihmistä... Jos kiusaajani yrittivätkin tehdä minusta epätoivoisen, huonon ihmisen, niin heidän yrityksensä onkin kääntynyt heitä itseään vastaan, sillä koen, että minusta tulikin parempi ihminen. Mutta vaikeuksien kautta...
Minulle itelleni myös usko Jumalaan ja siihen, että hällä on vielä jokin tarkoitus elämälleni antoi jonkinlaista voimaa ja auttoi jaksamaan vaikeimpien aikojen yli. Ja uskon, että se varmasti myös kantoi minut siihen missä olen tänä päivänä... Välillä kun ei jaksa taistella, silloin pitää vain uskoa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.