Ongelmana

Mikähän siinä on, että minun ympärilläni pörrää aina liian nuoret mihet? Olen perheen äiti, ja mulla on jo yksi aikuinen lapsikin ja vielä neljä asuu kotona. Käydessäni aina kavereiden kanssa ulkona, aina parikymppiset miehet on kuin takiaisia ja heitä saa häätää ympäriltä pois? En ole miestä etsimässä koska mulla sellainen on ja varsin ihana onkin, mutta ystävien kesken on kiva käydä ulkona syömässä ja tanssimassa.
Olen toki mielissäni, että olen vuosiltani säästynyt hyvin, että mua luullaan kait parikymppiseksi?! Se on vain huvittavaa, kun jopa naimisissa olevat miehet kyttää ja yrittää saada puheen juurta aikasksi.
Olen kyllä hyvännäköinen itsenikin mielestä, ettei uksoisi monen lapsen äidiksi, mutta jos seuraa haluisin, flisttailisin itse, ja katsoisin vähän vanhempaa ja sivistyneempää kuin just kaksikymmentä täyttäneet! Mies maku on hieman toinen, kuin pitkätukkaiset lökäpöksyiset pojat. Se nyt vaan on huvittavaa!
7548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En usein käy ulkona, mutta aina parikymppisiä silloin kimpussa. Syy on tämä: he ovat etsimässä sexiseuraa! Vanhemmat, siis heitä vanhemmat, ovat rennonpaa seuraa, osaavat opettaa nuoria kokemattomia, eivät naura, kikata ym.

Äänestä

On meitä sellaisiakin äitejä, jotka ovat kovin otettuja nuorempien miesten ihailevista katseista ja kontaktihakuisuudesta. Minä nautin siitä niin kauan kuin kelpaan, sinä sen sijaan voit aivan rauhassa pyytää "jahtaamaan" halukkaampia. En usko että tarttee useampaa kertaa käskeä, kun tosissasi sanot.... Jos siis olet tosissasi......? ;)

Äänestä

No onhan noihin tilanteisiin törmätty. Ei ne nyt varmaankaan luule sua kaksikymppiseksi. Vaan ne metsästää vanhempaa sänkyseuraa. Sen ikäsillä pojilla on sellanen käsitys että nelikymppiset on kuumia kissoja sängyssä ja himokkaitakin. Ja tokihan niillä saattaa olla lapselliset kuvitelmat että kun aikuiset naiset on keskenään kapakassa, niin ne ois miehen tarpeessa. Poikien fantasioihin kuuluu vanhemmat ja kokeneemmat naiset. Ja nuorten poikien hormoonitoiminta on sitä luokkaa, että niitten ajatukset pyörii kovastikkin sen yhden asian ympärillä.

Äänestä
  • En ikinä voisi kuvitella, vaikka ei olisi miestäkään, että alkaisin seurustella itseäni nuoremman kanssa! Hyi kauheeta. kuin lapsens kanssa. Miehet muutenkin ovat naisia lapsellisempia. Siis voiko ne ajatella tuolla tavalla, että pelkästään sänkyseuraa... kauhee loukkaus naisia kohtaan.
    Täytyy tästä lähin, kun kapakoissa käväsee, vähän kiusata ja heittää herjaa heidän kanssaan... tästähän tulee vielä hauskaa!

    Äänestä

  • nuoret miehet kirjoitti:

    En ikinä voisi kuvitella, vaikka ei olisi miestäkään, että alkaisin seurustella itseäni nuoremman kanssa! Hyi kauheeta. kuin lapsens kanssa. Miehet muutenkin ovat naisia lapsellisempia. Siis voiko ne ajatella tuolla tavalla, että pelkästään sänkyseuraa... kauhee loukkaus naisia kohtaan.
    Täytyy tästä lähin, kun kapakoissa käväsee, vähän kiusata ja heittää herjaa heidän kanssaan... tästähän tulee vielä hauskaa!

    Aika lapsellista touhua, jos meinaat tehdä mitä kerroit tulevasi tekemään.... Taitaa ne parikymppiset miehetkin olla aikuisempia kuin sinä, ja siksi hakevat myös aikuisempaa naispuolista seuraa.

    Äänestä

Sinuna alkaisin pukeutumaan vanhemman naisen tavoin ja värjäisin hiukset maantienväriseksi. Varma keino vanhempien miesten karkotukseen. Jos tämäkään ei tuota tulosta reilu ylipaino on itselläni ainakin ollut erittäin hyvä kollien karkotuskeino! Ja eikun Arnoldsin kautta!

Äänestä

Parikymppiset on just päässeet armeijasta ja ovat lyhyttukkaisia poikia. MUTTA kyllä ne erottaa äitinsä ikäiset naiset oman ikäsistään tyttösistä. Niin että ehkä niillä pitkätukkasilla lökäpöksyillä on jotain muuta mielessä?? Taidat vähän liiotella vai??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuoret miehet kirjoitti:

Mikähän siinä on, että minun ympärilläni pörrää aina liian nuoret mihet? Olen perheen äiti, ja mulla on jo yksi aikuinen lapsikin ja vielä neljä asuu kotona. Käydessäni aina kavereiden kanssa ulkona, aina parikymppiset miehet on kuin takiaisia ja heitä saa häätää ympäriltä pois? En ole miestä etsimässä koska mulla sellainen on ja varsin ihana onkin, mutta ystävien kesken on kiva käydä ulkona syömässä ja tanssimassa.
Olen toki mielissäni, että olen vuosiltani säästynyt hyvin, että mua luullaan kait parikymppiseksi?! Se on vain huvittavaa, kun jopa naimisissa olevat miehet kyttää ja yrittää saada puheen juurta aikasksi.
Olen kyllä hyvännäköinen itsenikin mielestä, ettei uksoisi monen lapsen äidiksi, mutta jos seuraa haluisin, flisttailisin itse, ja katsoisin vähän vanhempaa ja sivistyneempää kuin just kaksikymmentä täyttäneet! Mies maku on hieman toinen, kuin pitkätukkaiset lökäpöksyiset pojat. Se nyt vaan on huvittavaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu