Huomasin, että olet katsonut muutamalle. Minä olen elänyt viime aikoina aikamoisissa tunnontuskissa. Tiedän, että odotetaan, että jatkan yliopistolla opintoja ja valmistun tohtoriksi (siis tällainen pienehkö odotus, heh). Mutta itse haluan opetella reikiä ja muita vaihtoehtohoitoja. Olen onnistunut taroteilla katsomaan ihmisille tulevaa. Koen, että haluaisin tehdä tätä työkseni. Näetkö, onko minulla siihen valmiuksia ja miten lähipiiri tulisi tähän suhtautumaan? Olenko oikealla tiellä, jos teen valintani näin sydämeni mukaan? Auttajasielu olen.
Chrystana
Valon enkeli
2209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sydämessään ihminen yleensä tietää totuuden, niin sinäkin kun olet rehellinen itsellesi. Jatka oikeaksi tuntemallasi tiellä, reikin ym. parissa,muttei sinun tarvitse tehdä äkillistä muutosta elämässäsi. Kyllä sinua tullaan vastustamaan niinkuin kaikkia meitä, jotka elämme henkisten arvojen mukaan,mutta tee aina niinkuin tunnet oikeaksi,tulet saamaan myös kannustusta.
Kun puhutaan muille ennustamisesta ja muusta tämänkaltaisesta palvelemisesta,on aina syytä edetä vauvan askelin.Eli vaikka tuntisit jo osaavasi sano vain ne asiat joista olet varma,ettet tahtomattasi sano väärin tai aiheuta pahaa mieltä tai pelkoa.Joskus saattaa oma alitajunta kuiskia korvaan asioita,jotka eivät oikeasti ole "näkemistä".
Ainakin toistaiseksi sinun kannattaisi säilyttää opiskelupaikkasi, mutta voit esim. pitää välivuoden tai hidastaa opintojasi ottaaksesi aikaa itsetutkiskeluun sekä vaihtoehtohoitojen opiskeluun. Kahden vuoden sisällä tiedät itse,mitä tehdä opintojen suhteen lopullisesti. Sinun kannattaisi myös aloittaa hathajooga,ellet jo ole aloittanut. Kaikille ei kannata heti kertoa elämänmuutoksestasi. Kerro pikkuhiljaa,niin ihmiset saavat aikaa tottua ajatukseen ja sekä sinä että lähipiirisi säästyvät äkillisten muutosten tuomalta vastustukselta. Olen iloinen,että tahdot noudattaa sydämesi ääntä, sillä sydän kyllä tietää.
Kiitos Chrystana vastauksestasi. Olen jo valmistunut, joten siinä mielessä ei hätää, mutta mietin jatko-opintoja. Mielestäni tohrotintutkinto on jo niin iso juttu, että ei sitä pidä vastentahtoisesti lähteä opiskelemaan. Kai se sydämen kuunteleminen on tässä elämässä yksi niistä vaikeimmista oppiläksyistä. Mutta niin mennään, kiitos, että sain sinulta vahvistusta asiaan. Tarkoititko, että minulla voisi olla selvänäkijän taipumuksia, kun kerroit toiselle katsomisesta? Olenhan nimittäin katsellut korteista ja lisännyt siihen intuitiivisen panoksen :) Yritän vähitellen kulkea kohti unelmiani ja kappas - yksi päivä ne vaan äimistelevät, että missä välissä tuo tyttö on tuollaista saanut päähänsä ja se on myöhäistä sitten! :)) Kiitos Chrystana!