ollaan voitettu vaikeita tilanteita, annettu anteeksi, puhuttu. Arki sujuu, kaikki sujuu. Kommunikoinnissa ei ongelmia, hän on sielunkumppanini, minä hänen. Mutta, hän on myös tunnevammainen ja siksi sitoutumiskyvytön. Asialle nyt vaan ei voi mitään enkä jaksa taistella, kun ei tiedä muuttuuko toinen koskaan. Olen siis yksin. Voinko enää rakastaa toista? Voiko kukaan muu saada minut tuntemaan sellaista yhteyttä ja kyetä sitoutumaan?
Onko kukaan tunnevammainen koskaan muuttunut ja miten se on tapahtunut?
Onko kukaan tunnevammainen koskaan muuttunut ja miten se on tapahtunut?
Vastaukset 3
Vanhimmat
se nyt sitten tarkoittaakaan. Johtuupi siittä, että ei ole hirveesti kokemusta rakastetuksi tulemisesta. Nyt on ihan paikat jumissa kun on muutaman kuukauden sitä saanu, mutta jospa se tästä lähtis pikkuhiljaa lämpenemään...
Aika harva ihminen on oikeasti tunnevammainen, vaikka minä olen myös joskus ajatellut samaa nykyisestä poikaystävästäni. Nyt ollaan oltu n.5 vuotta yhdessä ja paremmin ei vois mennä.. mutta suhteen alku n. pari vuotta oli täyttä taistelua.. aluksi luulin että minä vain taistelin. Eli kaikki oli yleensä hyvin mutta poikaystäväni sai näitä käsittämättömiä "tempauksia"(muuksi en osaa niitä nimittää) kadoten jonnekkin ilmoittamatta, tai kyselemättä ollenkaan mielipidettäni, lisäksi(varsinkin joskus kännissä ollessaan)hän sai aivan käsittämättömiä raivonpuuskia(ei kuitenkaan ollut väkivaltainen). Tätä jatkui kauan, hän ei käsittänyt enää itsekään itseään. Jossain vaiheessa minulla tuli mitta täyteen, tunsin ettei hän arvostanut minua pätkääkään.. jätin hänet. Rakkaus ei kuollut missään vaiheessa mutta en vain enää jaksanut. Noin parin kuukauden päästä hän otti minuun yhteyttä ja sanoi että haluaa tavata.. hän kertoi että on ollut juttusilla ammatti ihmisen kanssa(psykologin) ja siellä selvisi että hän on ollut masentunut jo vuosia, mutta tietenkin jos sen kanssa oppii jotenkin elämään niin sitä ei enää huomaa.. nämä käsittämättömät "puuskat" ja "tempaukset" johtuivat hänen käsittelemittömistä asioista jotka välillä sitten purkautuivat tavalla tai toisella. Hän kävi psykologin luona n. vuoden ja meidän asiat lähtivät rullaamaan aika pian, sain tuntea hänen rakkautensa ja arvostuksensa. Tämä oli siis vain lyhyesti meidän tarina. Ei kannata luovuttaa jos rakkautta on.
hän on hakenut nyt apua ja ekaa kertaa kunnolla tajunnut ja myöntänyt ongelmansa, joten eihän sitä tiedä, miten tässä käy..emme nyt seurustele, kun hän tarvitsee aikaa selvittää päänsä. En vain tiedä, jäänkö odottamaan tuloksia ja voittaako rakkaus kaiken tämän jälkeen. Joka tapauksessa kiitos viestistäsi, kuulosti monelta osin kovin tutulta. Ehkä vielä on siis toivoa..