SANA ITSE

ei edes Jeesus halunnut tuomiota lausua, Hän sanoikin, että Minäkään en tuomitse, ja jos Minä tuomitsenkin Minun tuomioni on oikea. Hän kieltäytyi tuomitsemasta langennutta naista, vaikka kirjanoppineet ja fariseukset sitä vaativatkin.

Jeesus elää, Hän toimii omissaan Pyhässä Hengessä ja Hän jakaa lahjojaan. Minä olen saanut Häneltä lahjana, parantamisen-, opettamisen- ja kielilläpuhumisenlahjat.

Tiedän teillä lestadiolaisilla olevan keskinäisen rakkauden, joka on hyvin tärkeä, mutta sen olen kuitenkin havainnut teissä, että te ette arvosta Jeesuksen muita opetuslapsia ja ystäviä. Teillä on lihan uskallus tuomita, sillä Henki ei tuomiota lausu.
6312709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

" Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teidän käskenyt tulevaista vihaa paeta?" Ja tämä on Raamattua.

Äänestä
  • Niin sanoikin. Kutsui heitä aika rumalla nimellä, mutta ei tuominnut heitä, varoitti kylläkin. Se on kokonaan eri asia, kuin se, että ns. uskovaiset tuomitsevat toisiaan jopa helvettiin. Usein olenkin ajatellut, että taivaassa kerran, voi olla monia yllätyksiä, siellä voi olla sellaisia henkilöitä, joita toiset ovat yhteistuumin tuominneet kadotukseen ja sieltä voi puuttua heitä, jotka uskoivat ja joiden uskottiin olevan aivan etumaisilla sijoilla. Jumala, Hänen Poikansa, Pyhä Henki ja He yhteisessä viisaudessa tuntevat ihmisen salatummankin puolen. Ihminen näkee sen mikä hänelle näytetään. Sen tähden Jeesus varoittamalla varoitti tuomitsemasta. Minä en uskalla tuomiota lausua.

    Äänestä

  • mutta ei tuomiota kirjoitti:

    Niin sanoikin. Kutsui heitä aika rumalla nimellä, mutta ei tuominnut heitä, varoitti kylläkin. Se on kokonaan eri asia, kuin se, että ns. uskovaiset tuomitsevat toisiaan jopa helvettiin. Usein olenkin ajatellut, että taivaassa kerran, voi olla monia yllätyksiä, siellä voi olla sellaisia henkilöitä, joita toiset ovat yhteistuumin tuominneet kadotukseen ja sieltä voi puuttua heitä, jotka uskoivat ja joiden uskottiin olevan aivan etumaisilla sijoilla. Jumala, Hänen Poikansa, Pyhä Henki ja He yhteisessä viisaudessa tuntevat ihmisen salatummankin puolen. Ihminen näkee sen mikä hänelle näytetään. Sen tähden Jeesus varoittamalla varoitti tuomitsemasta. Minä en uskalla tuomiota lausua.

    Roomalaiskirje 10

    6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
    7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.

    Älä sano siis sydämessäsi näitä asioita kenestäkään, mutta silti ainakin itse huomaan näitä ajattelevani, ja se on aina anteeksipyynnön paikka.

    Äänestä

Mutta meillä on eri usko ja siitä ei pääse mihinkään.

Äänestä
  • katsokoon ettei lankea! Ylpeyden synti on vaarana sellaisille,jotka ovat liian nopeat toisen uskon mitämöimisen.

    Äänestä

  • jos me kumpikin rakastamme samaa Herraa, Jeesusta. Mikä sen uskon tekee eriksi. Jos minä kunnioitan ja rakasta kolmiyhteistä Jumalaa ja Jeesuksen ristintyö on minulle kaikki kaikissa. Jos olen Jumalalta saanut uskon lahjan armosta ja jos kerran vaellan Pyhän Hengen opatamana täällä. Jos minulla on rakkaus itseeni ja lähimmäiseeni kuin itseeni ja jos havaitsen itsessäni hengen hedelmiä ja haluan kohdella lähimmäistäni niin kuin toivon itseäni kohdeltavan.
    Ja jos tiedän että Jeesuksen Kristuksen veri on syntieni puolesta vuodatettu. Ja jos senkin tiedän, että rakkaus peittää syntien paljouden.
    Ystäväni selvennä mikä uskossamme eroaa.

    Äänestä

  • on eri usko kirjoitti:

    jos me kumpikin rakastamme samaa Herraa, Jeesusta. Mikä sen uskon tekee eriksi. Jos minä kunnioitan ja rakasta kolmiyhteistä Jumalaa ja Jeesuksen ristintyö on minulle kaikki kaikissa. Jos olen Jumalalta saanut uskon lahjan armosta ja jos kerran vaellan Pyhän Hengen opatamana täällä. Jos minulla on rakkaus itseeni ja lähimmäiseeni kuin itseeni ja jos havaitsen itsessäni hengen hedelmiä ja haluan kohdella lähimmäistäni niin kuin toivon itseäni kohdeltavan.
    Ja jos tiedän että Jeesuksen Kristuksen veri on syntieni puolesta vuodatettu. Ja jos senkin tiedän, että rakkaus peittää syntien paljouden.
    Ystäväni selvennä mikä uskossamme eroaa.

    Koska sinä olet väärässä hengellisyydessä.
    Jos ei ole Jumalan valtakunnassa sisäpuolella, silloin sitä on ulkopuolella.
    Välimuotoa ei ole.

    Jos haluat että meillä on sama usko, tule Jumalan valtakuntaan ahtaan portin kautta, ja tee parannus siitä väärästä hengellisyydestä. Ja kun teet parannuksen sinun tulee jättää kaikki se entinen Jumalan valtkunnan ulkouolelle. Mitään ei saa sieltä tänne tuoda tänne Jumalan valtkauntaan sisälle.

    Äänestä

  • sen vuoksi kirjoitti:

    Mikä kumma saa sinut suoralta kädeltä tuomitsemaan minun Hengellisyyteni vääräksi, eli mielestäsi kuulun tälläisenäni kadotukseen.
    Sinä ole täysin väärässä, minä olen uskossa Jeesukseen Kristukseen ja hengellisyyteni olen Häneltä saanut.
    Nyt sinun kyllä kannattaa kertoa tarkemmin mistä tuon tuomion lausuit. Tutkitaan yhdessä Jumalan sanalla.

    Äänestä

  • Uskon, että Jeesus on Jumalan Poika, joka syntyi maailmaan ihmiseksi ja kuoli ihmiskunnan syntien tähden, myös minun. Hän nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista, ilmestyin omillensa ja nousi joidenkin päivien perästä taivaaseen ja tulee sieltä kerran takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

    Ennen kuin Jeesus erkaantui omistansa, hän antoi heille lähetyskäskyn ja kehotti odottamaan Voimaa Korkeudesta ennen kuin he lähtisivät liikkelle. Helluntaina vuodatettiin Pyhä Henki, ja niin he lähtivät liikkeelle todistamaan Jeesuksesta.

    Uskon, että Jeesuksen sovitustyön tähden olen synneistä vapaa, minulla on pääsy Jumalan luokse ja saan iankaikkisen elämän.

    Mikä usko sinulla on, kun väität sen olevan eri? Etkö sinä usko Jeesukseen vai uskotko johonkin muuhunkin?

    Äänestä

  • 70-luvun lapsi kirjoitti:

    Uskon, että Jeesus on Jumalan Poika, joka syntyi maailmaan ihmiseksi ja kuoli ihmiskunnan syntien tähden, myös minun. Hän nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista, ilmestyin omillensa ja nousi joidenkin päivien perästä taivaaseen ja tulee sieltä kerran takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

    Ennen kuin Jeesus erkaantui omistansa, hän antoi heille lähetyskäskyn ja kehotti odottamaan Voimaa Korkeudesta ennen kuin he lähtisivät liikkelle. Helluntaina vuodatettiin Pyhä Henki, ja niin he lähtivät liikkeelle todistamaan Jeesuksesta.

    Uskon, että Jeesuksen sovitustyön tähden olen synneistä vapaa, minulla on pääsy Jumalan luokse ja saan iankaikkisen elämän.

    Mikä usko sinulla on, kun väität sen olevan eri? Etkö sinä usko Jeesukseen vai uskotko johonkin muuhunkin?

    Minä olen alkuperäisen viestin kirjoittaja ja uskoni on todella sama kuin sinulla. Oletko sinä lestadiolainen, minä en kuulu mihinkään lahkoon, mutta tunnen, että kuulumme samaan Jeesuksen pelastamaan joukkoon.

    Äänestä

  • sen vuoksi kirjoitti:

    Koska sinä olet väärässä hengellisyydessä.
    Jos ei ole Jumalan valtakunnassa sisäpuolella, silloin sitä on ulkopuolella.
    Välimuotoa ei ole.

    Jos haluat että meillä on sama usko, tule Jumalan valtakuntaan ahtaan portin kautta, ja tee parannus siitä väärästä hengellisyydestä. Ja kun teet parannuksen sinun tulee jättää kaikki se entinen Jumalan valtkunnan ulkouolelle. Mitään ei saa sieltä tänne tuoda tänne Jumalan valtkauntaan sisälle.

    Koska et vastannut tähän kysymykseeni, missä uskomme eroaa, haluan kertoa sinulle, että minulla on ollut uskonsisarena lestadiolaiseen uskonyhteisöön kuuluva ihminen. Hän oli minulle rakas ja minä olin hänelle rakas. Hän ei koskaan tuominnut uskoani. Yhdessä me luimme Jumalan sanaa ja hän, vaikka oli vuosikymmeniä minua vanhempi, kunnioitti minussa samaa Jeesusta ja Pyhää Henkeä, joka oli hänessäkin. Hän on jo päässyt tämän maallisen matkansa määränpäähän.
    Me iloitsimme yhdessä yhteisestä uskostamme, hän lestadiolaisyhteisöön kuuluva ja minä, joka en kuulu mihinkään lahkoon. Totesimme, että uskomme on pelastuksen kohdalla täysin sama.

    Äänestä

  • Uskovaiset uskovat Jeesukseen Kristukseen. Vanhoillislestaidolaiset uskovat ihmiseen ja vanhoillislestadiolaisuuteen.

    Kumpi usko vie perille?

    Äänestä

  • erottava tekijä on huumeen käyttö. Vanhoillislestadiolaiset ovat tosi kovia tupakoimaan lapsesta vaariin. Niiden suviseuroissa jopa myydään tupakkaa, jotta elämä ei mene pilalle, jos sattuu kessut loppumaan.

    Äänestä

  • sen vuoksi kirjoitti:

    Koska sinä olet väärässä hengellisyydessä.
    Jos ei ole Jumalan valtakunnassa sisäpuolella, silloin sitä on ulkopuolella.
    Välimuotoa ei ole.

    Jos haluat että meillä on sama usko, tule Jumalan valtakuntaan ahtaan portin kautta, ja tee parannus siitä väärästä hengellisyydestä. Ja kun teet parannuksen sinun tulee jättää kaikki se entinen Jumalan valtkunnan ulkouolelle. Mitään ei saa sieltä tänne tuoda tänne Jumalan valtkauntaan sisälle.

    tuomionenkeli olisi liikkeellä?

    Olen ymmärtänyt;että Jumala on sydänten tutkija, ja tietää uskomme "aitouden"
    Voiko sellainen usko olla oikea,joka on kuin Fariseus kadunkulmassa;" Kiitos, kun en ole kuin tuo Buplikaani"

    Herra anna meille rakkautta lähimmäisiämme kohtaan, silloin voimme rakastaa myös itseämme.

    hengellistä ylpeyttä ja omavanhurskautta. Oikein lemuaa fariseukselle. Vanhoillislestadiolainen ei tarvitse nöyryyttä. Se voidaan jättää muille uskovaisille.

    1.Piet. 5:5

    "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".

    Äänestä

  • mariamilla kirjoitti:

    tuomionenkeli olisi liikkeellä?

    Olen ymmärtänyt;että Jumala on sydänten tutkija, ja tietää uskomme "aitouden"
    Voiko sellainen usko olla oikea,joka on kuin Fariseus kadunkulmassa;" Kiitos, kun en ole kuin tuo Buplikaani"

    Herra anna meille rakkautta lähimmäisiämme kohtaan, silloin voimme rakastaa myös itseämme.

    Kyseessä on se sama henkilö, joka sinua "opetti" tuossa toisessa ketjussa. Hän on omanlaisensa persoonana ja tapana "opettaa" kaikkia, perusteita et häneltä saa.

    Ole vain rauhassa ja pidä uskosi, se on sinulle oikea ja todellinen.

    P.s. ei hän minunkaan uskoani hyväksy. Tuo hänen tekstinsä on tyypillinen vanhoillislestadiolaisten opetus, että kukaan muu ei ole oikein uskomassa kuin he yksin. Siihen ei tarvita mitään Raamattua tueksi;)

    Äänestä

  • sen vuoksi kirjoitti:

    Koska sinä olet väärässä hengellisyydessä.
    Jos ei ole Jumalan valtakunnassa sisäpuolella, silloin sitä on ulkopuolella.
    Välimuotoa ei ole.

    Jos haluat että meillä on sama usko, tule Jumalan valtakuntaan ahtaan portin kautta, ja tee parannus siitä väärästä hengellisyydestä. Ja kun teet parannuksen sinun tulee jättää kaikki se entinen Jumalan valtkunnan ulkouolelle. Mitään ei saa sieltä tänne tuoda tänne Jumalan valtkauntaan sisälle.

    Kuinka vl liike voi olla luterilaisen kirkon osa ja olla sitä mieltä että suurin osa väestä kuuluu kadotukseen. Enkä käsitä kyllä sitäkään että kirkko sisällään sietää väkeä, jonka mielestä suurin osa kirkon johtoa ja jäsenistöä on helevettiin menossa. Turha puhua kirkon omastatunnosta, sitä selittelyä en niele. Omatunto on kiinteä osa yksilöä, ei irrallinen. Jos ihminen on helevettiin menossa, se menee omatuntoineen päivineen, pelkkä omatunto ei mene taivaaseen.
    Reiluinta olisi kun eroaisitte ja perustaisitte oman kirkkonne, silloin ei tarvitsisi laskeskella kuka saarnaa ja voiko nyt käydä kirkossa, onko vääräuskoinen vai oikeauskoinen pappi.

    Juuri tuonlaisista Raamattuun perustumattomien kantojen takia tehtiin 70-luvulla hoitokokousterroria.

    Sama hoitokokoushenki on näköjään tallella.

    Olisikohan nöyrtymisen ja parannuksen paikka !

    Äänestä

  • voi käsittää kirjoitti:

    Eiköhän siinä kirkkoon kuulumisessa ole kyse taloudellisista vaikuttimista.
    Luterilainen kirkko saa melkoisesti kirkollisverotuloja.
    Lestadiolaiset saavat käyttöönsä kirkon tilat ja voivat hakeutua kirkon virkoihin.

    Raamatusta löytyy seuraava kohta:
    2. Kor.6:14
    Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
    Hullunkurista on että kirkossa jumalanpalvelusta toimittaa vl-uskovainen miespappi yhdessä luterilainen naispapin kanssa.
    Miespappi ei hyväksy Raamatunvastaisena naispappeutta ja uskoo aisaparinsa myös vääränlaisen uskonsa vuoksi joutuvan kadotukseen.
    Seuraako miespappi Herraa Jeesusta uskossa ja elämässä?

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sietokyky oli loppua lestadiolaisia kohtaan 70-luvun hoitokokousten seurauksena.
    Olen kuullut väitteen että arkkipiispa Juva vaati srk:n johtoa lopettamaan hoitotoimet.
    Vaatimustaan Juvan väitetään tehostaneen uhkaamalla että vl-liike erotetaan kirkosta.

    Äänestä

  • toimii kirjoitti:

    Uskon asian olevan niin, että vl-pamput vedättävät piispoilta ja kumppaneilta taloudellisia etuja samalla, kun saarnaavat näitä helvettiin.

    "Euro"-niminen napanuora pitää vl-herätysliikettä emokirkon huomassa.

    Äänestä

  • Kroisos Pennonen kirjoitti:

    Uskon asian olevan niin, että vl-pamput vedättävät piispoilta ja kumppaneilta taloudellisia etuja samalla, kun saarnaavat näitä helvettiin.

    "Euro"-niminen napanuora pitää vl-herätysliikettä emokirkon huomassa.

    Mammona tärkeintä. Mitäs se Raamattu siihen sanoikaan...

    Äänestä

  • Rahanyhdistys kirjoitti:

    Mammona tärkeintä. Mitäs se Raamattu siihen sanoikaan...

    "Mitäs se Raamattu siihen sanoikaan..."

    ei muutenkaan ole vl-herätysliikkeen hengellisten oppien pohjana. Rauhanyhdistyksillä opetetaan ihmisten keksimiä Raamatusta poikkeavia oppeja.

    Äänestä

  • Perustele Raamatulla kirjoitti:

    Juuri tuonlaisista Raamattuun perustumattomien kantojen takia tehtiin 70-luvulla hoitokokousterroria.

    Sama hoitokokoushenki on näköjään tallella.

    Olisikohan nöyrtymisen ja parannuksen paikka !

    "Olisikohan nöyrtymisen ja parannuksen paikka !"

    nöyrtyminen?

    Äänestä

  • mariamilla kirjoitti:

    tuomionenkeli olisi liikkeellä?

    Olen ymmärtänyt;että Jumala on sydänten tutkija, ja tietää uskomme "aitouden"
    Voiko sellainen usko olla oikea,joka on kuin Fariseus kadunkulmassa;" Kiitos, kun en ole kuin tuo Buplikaani"

    Herra anna meille rakkautta lähimmäisiämme kohtaan, silloin voimme rakastaa myös itseämme.

    "Ihan kuin

    tuomionenkeli olisi liikkeellä?

    Olen ymmärtänyt;että Jumala on sydänten tutkija, ja tietää uskomme "aitouden"

    Aito ja kovaksi keitetty sekä syvällisen aivopesun kautta "vain me" -opin täydellisesti sisäistänyt vanhoillislestadiolainen on varsinainen tuomionenkeli.

    Hän näkee ihmisten sydämeen. Hän pystyy siltä seisomalta sanomaan, että kaikista maailman ihmisistä vain vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jäsenillä loistaa sydämessä Kristus-valo, joka ohjaa heitä kohti taivaan kirkkautta. Kaikkien muiden maailman ihmisten sydämessä hän näkee pelkkää pimeyttä.

    Meidän kaikkien on syytä kunnioittaa tätä aidon vanhoillislestadiolaisen arvokasta ominaisuutta ja kykyä.

    Hän on yli-ihminen. Ota lakki pois päästä, kun hän tulee tiellä vastaan.

    Matt. 7:

    "1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
    2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan."

    Äänestä

  • Ruikonperän torppari kirjoitti:

    Niin, ja meidän tulee muistaa se, että Jeesus opetti, että Hän ei tuomitse, vaan "se sana konka Minä puhun tuomitsee."

    Äänestä

Kyllä ne asiat sieltä löytyy. Nämä asiat on jo olleet niin useasti esillä täällä. Että tuskin on taas tarpeellista aloittaa alusta.

Äänestä
  • Voisitko kertoa lyhyesti, miten minun uskoni eroaa tämän palstan valtauskonnosta. Täällä on varmasti muitakin kiinnostuneita. Vaikea on löytää viestejä, joita tarkoitit.

    Äänestä

  • todistaa kirjoitti:

    Voisitko kertoa lyhyesti, miten minun uskoni eroaa tämän palstan valtauskonnosta. Täällä on varmasti muitakin kiinnostuneita. Vaikea on löytää viestejä, joita tarkoitit.

    ... siten, että et kuulu vl-joukkoon. Uskosi on aivan oikea, mutta vl-joukon ulkopuolisena et noudata heidän "perinnäissääntöjään", t.s. heillä on kielletty meikkaaminen, korvakorut, tv, "maailmallinen musiikki" muutamia mainitakseni. Ehkäisy on myös kielletty.

    Usko on sinulla aito ja rehellinen, ja oikea, koska uskot itsesi lunastetuksi Jeesuksen sovintotyön tähden.

    Ja sehän se yksin riittää:)

    Siunausta sinulle!

    Äänestä

  • todistaa kirjoitti:

    Voisitko kertoa lyhyesti, miten minun uskoni eroaa tämän palstan valtauskonnosta. Täällä on varmasti muitakin kiinnostuneita. Vaikea on löytää viestejä, joita tarkoitit.

    ovat itse nimenneet itsensä "maailman ainoiksi oikeiksi ja Jumalalle kelpaaviksi uskovaisiksi". Tiedät varmaan, että tuollainen toiminta on niin kaukana Raamatun sanomasta kuin vain olla ja voi. Hyvin lähellä Jumalan pilkkaa.

    Jos haluat tämän taivaallisen valiojoukon jäseneksi, niin sinulta edellytetään lähinnä seuraavia asioita:

    - ei saa olla korvakoruja
    - ei saa olla hiusväriä
    - ei saa olla puuteria eikä huulikiiltoa
    - ei saa olla TV:tä
    - ei saa osallistua kilpaurheiluun
    - ei saa laulaa kirkkokuorossa

    Jos tupakoit, niin se on eduksi, kun jäsenhakemustasi käsitellään.

    Äänestä

  • Tietolähde kirjoitti:

    Seuraavat asiat aiheuttavat pahennusta seurakunnassa

    -anal. tai digiTV
    -2000-luvun tanssimusiikin kuuntelu
    -katsojana olo kilpaurheilutapahtumissa
    -sirkuksessa käynti
    -elokuvan Viiru kateissa katsominen elokuvateatterissa
    -korkeatasoisissa(kalliit liput) taidemusiikkitapahtumissa katsojana olo

    Seuraavat asiat eivät aiheuta pahennusta

    -internet TV
    -1800-luvun tanssimusiikin kuuntelu
    -kilpaurheilutapahtumien seuraaminen internet TV:n välityksellä
    -sirkusesityksen seuraaminen messuilla
    -elokuvan Viiru kateissa katselu kotona tietokoneelta
    -heikkotasoisissa(vapaa pääsy) taidemusiikkitapahtumissa katsojana olo

    Äänestä

  • sisäpiiri kirjoitti:

    johdonmukaisuutta ja loogisuutta asioihin suhtautumisessa ja asioiden hoidossa.

    Äänestä

"Teillä on lihan uskallus tuomita, sillä Henki ei tuomiota lausu."

Lihan käsivarsi ohjaa vanhoillislestadiolaista herätysliikettä.

Vanhoillislestadiolaisuus = farisealainen uskonnollisuus.

Elävä usko on jotain aivan muuta.

Äänestä
  • Heidänkin karsinassaan on Jumalan lapsia.
    Sinä et voi sitä nähdä, sillä sinulla ei ole oikeutta samaan näkökykyyn joka on Jumalalla.
    Jätä sinä tuomitseminen Hänelle.
    Jokaisessa lahkossa, jossa Jeesuksen armotyö puhuttaa, on heitä jotka myös uskovat siihen. On tietenkin heitäkin, jotka ovat sokeita. Muistatko miten Raamattu sanoo heistä, "Antakaa lusteen kasvaa viljan mukana." Enkelit tulevat ja kokoavat viljan aittaan ja heittävät lusteen sammumattomaan tuleen.

    Äänestä

  • saanut, tuomita kirjoitti:

    Heidänkin karsinassaan on Jumalan lapsia.
    Sinä et voi sitä nähdä, sillä sinulla ei ole oikeutta samaan näkökykyyn joka on Jumalalla.
    Jätä sinä tuomitseminen Hänelle.
    Jokaisessa lahkossa, jossa Jeesuksen armotyö puhuttaa, on heitä jotka myös uskovat siihen. On tietenkin heitäkin, jotka ovat sokeita. Muistatko miten Raamattu sanoo heistä, "Antakaa lusteen kasvaa viljan mukana." Enkelit tulevat ja kokoavat viljan aittaan ja heittävät lusteen sammumattomaan tuleen.

    opettaa Raamatun vastaisia harhaoppeja. Pyhän Hengen ohjauksessa olevat eivät niitä opeta. Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä on toki aitoja uskovaisia, mutta herätysliikkeen perusopit ovat täysin mätiä.

    Äänestä

  • Haukipudas. kirjoitti:

    opettaa Raamatun vastaisia harhaoppeja. Pyhän Hengen ohjauksessa olevat eivät niitä opeta. Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä on toki aitoja uskovaisia, mutta herätysliikkeen perusopit ovat täysin mätiä.

    Mitä ne on, ne perusopit. Mielestäni he uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan ja tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja kunnioittavat Pyhää Henkeä ja luottavat Hänen opastukseensa.
    Sen olen havainnut, että heidät on sokaistu muille Jumalan valtakuntalaisille, se on ikävää, mutta ei ole niin paha synti, että johtaisi kadotukseen, nimittäin heitä, jotka ovat elävässä uskossa ja jotka tuottavat hedelmää.
    HEDELMÄT: rakkaus Jumalaa ja itseään ja lähimmäistään kohtaan, pitkämielisyys, kärsivällisyys, nöyryys, tarve kunnioittaa lähimmäistään kuin itseään j.n.e kaikki mikä on hyvää ja tarvittavaa tällä matkalla.
    Se, että Jeesukseen uskovatkin on saatu sokaistua määrätyiltä alueilta, johtuu siinä laumassa vaikuttaneista vääristä paimenista. Huom. on siellä myös oikeat paimenet ja heidät tuntee heissä asuvasta Hengestä.

    Äänestä

  • ja etsivät kirjoitti:

    johtavat herätysliikkeen jäseniä poispäin Raamatun opeista. :((

    Äänestä

  • Huopatossut kirjoitti:

    johtavat herätysliikkeen jäseniä poispäin Raamatun opeista. :((

    Matteus 9:11-12
    Jeesus söi Matteuksen talossa ja kun fariseukset sen näkivät sanoivat he: "Miksi teidän Opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?"
    Mutta Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat."
    Siksipä meidän, joita Pyhä Henki kuljettaa tulee tuoda ilosanomaa näille palstoille ja kertoa, että kun Jeesus tekee vapaaksi, niin totisesti tulee täydellisen vapaaksi.
    Paavali opetti, Pyhän Hengen inspiroimana, että kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole tarpeellista, tarkoittaen luvalla tekoja joissa ei synti ole mukana. TV:tä voi toki katsoa, mutta mielestäni on hyvä valita ohjelmia, esim. jos homo-ohjelma, joka nykyisin on niin suosittu, on televisiossa, kyllä minä kanavan vaihdan, vaikka tiedänkin, että se ohjelma ei minua vahingoita, eikä saa paulaansa. Katson kaikki ohjelmat Jeesuksen vereen turvaten. Ei Hän meidän käskenyt maailmasta pois lähteä, emmehän voi Hänen työtäänkään täydellä tehdä, jos tynnyrissä kasvamme.
    Vangitsevat opinsuunnat laskevat opetuslastensa harteille taakkaa taakan jälkeen, mutta onneksi niissäkin lahkoissa toimii Pyhä Henki heissä jotka sen lahkon keskellä todella uskovat sanaan ja antaa viisautta omilleen. Yleensä he ovat niitä hiljaisia, jotka omassa itsessään valitsevat oppien keskeltä, Jumalan sanan mukaisen opetuksen, vaikka tässä lahkossa pysyisivätkin, syystä kuka mistäkin. Lestadiolaislahko pitää ihmisiä kiinni senkin tähden, että koska suku on lahkoontunut, on siitä yksin vaikea irrota. Rukoilkaamme heidän puolesta ja tietäkäämme, että Jeesu ei välitä lahkon tekemistä raja-aidoista. Siellä on sisariamme ja veljiämme, olkaamme kunnioittavia.

    Äänestä

"Teillä on lihan uskallus tuomita, sillä Henki ei tuomiota lausu."

Jos uskovainen tuomitsee väärät opit ja kehoittaa parannukseen se on sellainen rakkauden tuomio jota ei kannata katsoa penseästi

Äänestä
  • "Jos uskovainen tuomitsee väärät opit ja kehoittaa parannukseen se on sellainen rakkauden tuomio jota ei kannata katsoa penseästi"

    käyttämään ilmaisua "tuomitsee". Raamattu puhuu siitä varsin varoittavaan sävyyn.

    Itse käytän mieluummin ilmaisua: Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen Raamatun vastaisten oppien arvostelu/kritisointi.

    Äänestä

  • Matteus 7:1 Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.
    7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
    7:3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi.

    ÄLÄ VESITÄ JUMALAN SANAA.

    Äänestä

  • KÄSISSÄ kirjoitti:

    Matteus 7:1 Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.
    7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
    7:3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi.

    ÄLÄ VESITÄ JUMALAN SANAA.

    Kutsua parannukseen

    Siihen uskon yhteyteen joka meille kaikille on valmistettu ja on vastaan otettavissa Jumalan valtakunnasta parannuksen ahtaan portin kautta

    Äänestä

  • Jumalan valtakunnan kirjoitti:

    Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, menee sisään ahtaan portin kautta ja kulkee kapealla tiellä, seuraten sanaa, sillä muuta opasta ei ole.
    Pyhä Henki minussa johdattaa minua sanan mukaan, mutta johdattaako sinua, tutki itse.

    Minä uskon sanaa, en tuomitse, entä sinä?

    Kysynpä vielä, että missä asemassa sinä olet lestadiolaisten yhteisössä, koska sinä et pysty sanalla osoittamaan, mitä milläkin tarkoitat, jotta voisimme yhdessä sanasta tutkia, mikä on totuus.

    Äänestä

  • ja tie kaita kirjoitti:

    "Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, menee sisään ahtaan portin kautta ja kulkee kapealla tiellä, seuraten sanaa, sillä muuta opasta ei ole.

    Minä uskon sanaa, en tuomitse, entä sinä? "

    Korjaan ed. omaksi puheekseni

    Jokainen, joka uskoo Jeesukseen JA menee sisään ahtaan portin kautta kulkee kapealla tiellä, seuraten Herraamme Jeesusta hänen laumassaan, sillä muuta opasta ei ole.
    Pyhä Henki minussa neuvoo minua johdattaa minua ja antaa Jumalan sanasta tarpeeni mukaan.

    Minä uskon sanaa, en tuomitse mutta heikkoudessani haluan puhua uskostani joka antaa rauhan ja elävän toivon
    Ja tähän uskoon toivoisin kaikkien ihmisten löytävän
    Tähän uskoon kuuluu myös varoittaminen siitä mitä seuraa jos ei tee parannusta

    Äänestä

  • asemassa kirjoitti:

    Kysynpä vielä, että missä asemassa sinä olet lestadiolaisten yhteisössä, koska sinä et pysty sanalla osoittamaan, mitä milläkin tarkoitat, jotta voisimme yhdessä sanasta tutkia, mikä on totuus.

    Muutaman vuoden pyhäkoulun opettajan tehtävissä ja joitakin muita pienenpiä nakkeja.

    Tarkenna kysymystä jos haluat keskustella niin yritétään.

    Olinko muuten maininnut taustani?

    Äänestä

  • Jumalan valtakunnan kirjoitti:

    Kutsua parannukseen

    Siihen uskon yhteyteen joka meille kaikille on valmistettu ja on vastaan otettavissa Jumalan valtakunnasta parannuksen ahtaan portin kautta

    että pelastuksen ahdas portti on Kristus-portti. Kaikki, jotka siitä portista sisälle käyvät, ovat Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Ei katsota sukupuoleen, ei ihonväriin, ei kirkkokuntaan/herätysliikkeeseen, ei varallisuuteen, ei yhteiskunnalliseen asemaan...

    Katsotaan sydämeen.

    Pelastuksen portti ei suinkaan ole yksinomaan rauhanyhdistyksen tupakansavuinen portti. Tällaistakin omavanhurskasta harhaoppia jotkut opettavat.

    Sydän ois täyttä kultaa

    Mutta Jumalan valtakunta löytymättä ja parannus tekemättä ei sydämmen hyvyys mitään auta

    Äänestä

  • ja vaikka kirjoitti:

    edellisestä kommentistani, että jos henkilö on mennyt läpi Kristus-portista, niin silloin hänestä on tullut uudestisyntynyt Jumalan lapsi ja hänen sydämessään asuu silloin Kristus.

    Vai pelleiletkö?

    PS. Kommenttisi haisee vl-harhaopeille.

    Äänestä

  • ja vaikka kirjoitti:

    Sydän ois täyttä kultaa

    Mutta Jumalan valtakunta löytymättä ja parannus tekemättä ei sydämmen hyvyys mitään auta

    "PS. Kommenttisi haisee vl-harhaopeille."

    jos yllä oleva lause edellisestä kommentistani meni metsään.

    Olet ihan oikeassa siinä, että ns. sydämen hyvyys, hyvät teot yms. - vaikka ne inhimillisesti katsoen ovatkin varsin arvokkaista asioita - eivät vie ihmistä sisälle Jumalan valtakuntaan ja Jumalan lapseksi.

    Sinne mennään Raamatun mukaan vain uudestisyntymisen/parannuksen kautta.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    "Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, menee sisään ahtaan portin kautta ja kulkee kapealla tiellä, seuraten sanaa, sillä muuta opasta ei ole.
    Pyhä Henki minussa johdattaa minua sanan mukaan, mutta johdattaako sinua, tutki itse.

    Minä uskon sanaa, en tuomitse, entä sinä? "

    Korjaan ed. omaksi puheekseni

    Jokainen, joka uskoo Jeesukseen JA menee sisään ahtaan portin kautta kulkee kapealla tiellä, seuraten Herraamme Jeesusta hänen laumassaan, sillä muuta opasta ei ole.
    Pyhä Henki minussa neuvoo minua johdattaa minua ja antaa Jumalan sanasta tarpeeni mukaan.

    Minä uskon sanaa, en tuomitse mutta heikkoudessani haluan puhua uskostani joka antaa rauhan ja elävän toivon
    Ja tähän uskoon toivoisin kaikkien ihmisten löytävän
    Tähän uskoon kuuluu myös varoittaminen siitä mitä seuraa jos ei tee parannusta

    Jos olet se sama, joka tuomitsee minun uskoani, niin olet vain väärän opetuksen uhri, sillä perustat uskosi samaan kuin minä. Väärä sinussa on, että vartioit itsesi lihassa, etkä luota Jumalan suojelukseen. Sen tekee se, että lahkossanne on kauan opetettu, kuinka kaikki muut ovat ulkopuolella Jumalan valtakunnasta ja vain teidän lahkoonne kuuluvat pelastuvat. Lestadius eli 1800 luvun loppupuolella ja 1900 luvun alkupuolella ja Kristinusko on ollut Suomessakin huomattavasti aikaisemmasta ajasta.
    En tunne Lars Leevi Lestadiuksen opetuksia juurikaan, mutta luulen, että paha on tullut ja turmellut niitä oppeja jotka hän antoi.

    Anteeksi, en ole varma kenelle nyt vastaan tällä viestillä, mutta tarkoitukseni on vastata hänelle, joka minut syyttä tuomitsee.

    Haluan sanoa sinulle, ahdas portti on se, että teet parannuksen kokosydämmisesti ja hylkäät sen, jonka tiedät olevan Jumalan sanaa vastaan. Kapea tie on se, että uskot sanaan, niinkuin se on meille annettu, etkä muokkaa sitä itsellesi tai yhteisöllesi sopivaksi. Näin sinä tulet tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä sinut vapaaksi.

    Äänestä

  • ollut kirjoitti:

    Muutaman vuoden pyhäkoulun opettajan tehtävissä ja joitakin muita pienenpiä nakkeja.

    Tarkenna kysymystä jos haluat keskustella niin yritétään.

    Olinko muuten maininnut taustani?

    Edellisessä viestissäni kyselin jo, että onko kyseessä henkilö, joka minulle tuomion lausui ja kysyn taas. Olisi tietenkin helpompi keskustella, jos käyttäisimme yhtä nimimerkkiä.
    Jos sinä olet hän, niin kysyin tätä asiaa sen tähden, että sinä uskallat tuomita, mutta et löydä pohjaa tuomiollesi. Ajattelin vain, että jos tuollaisia opettajia on lahkossa, niin lahkon jäsenet ovat vaikeuksissa.

    Matteus 10:34
    "Älkää luulko, että Minä olen tullut tuomaan rauhaa maanpäälle, en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.

    Jos lahkossa uinutetaan ihmiset uneen, todistelemalla heille, että riittää kunhan kuulutte oikeaan lahkoon ja sen myötä Jumalan valtakuntaan, tulee Jeesus ja rikkoo väärän rauhanne ja Jumalan sananmiekalla halkaisee hengellisyytenne ja sielullisuutenne ja punnitsee teidät. Senpä tähden minä tuomitsijoilta vaadinkin sanan kohtaa, johon he tuomionsa perustavat.

    Äänestä

  • Ruikonperän torppari kirjoitti:

    "PS. Kommenttisi haisee vl-harhaopeille."

    jos yllä oleva lause edellisestä kommentistani meni metsään.

    Olet ihan oikeassa siinä, että ns. sydämen hyvyys, hyvät teot yms. - vaikka ne inhimillisesti katsoen ovatkin varsin arvokkaista asioita - eivät vie ihmistä sisälle Jumalan valtakuntaan ja Jumalan lapseksi.

    Sinne mennään Raamatun mukaan vain uudestisyntymisen/parannuksen kautta.

    Vaarana että vastaa "liian joutuin"

    Äänestä

  • EI KELPAA KUKA TAHANSA kirjoitti:

    Edellisessä viestissäni kyselin jo, että onko kyseessä henkilö, joka minulle tuomion lausui ja kysyn taas. Olisi tietenkin helpompi keskustella, jos käyttäisimme yhtä nimimerkkiä.
    Jos sinä olet hän, niin kysyin tätä asiaa sen tähden, että sinä uskallat tuomita, mutta et löydä pohjaa tuomiollesi. Ajattelin vain, että jos tuollaisia opettajia on lahkossa, niin lahkon jäsenet ovat vaikeuksissa.

    Matteus 10:34
    "Älkää luulko, että Minä olen tullut tuomaan rauhaa maanpäälle, en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.

    Jos lahkossa uinutetaan ihmiset uneen, todistelemalla heille, että riittää kunhan kuulutte oikeaan lahkoon ja sen myötä Jumalan valtakuntaan, tulee Jeesus ja rikkoo väärän rauhanne ja Jumalan sananmiekalla halkaisee hengellisyytenne ja sielullisuutenne ja punnitsee teidät. Senpä tähden minä tuomitsijoilta vaadinkin sanan kohtaa, johon he tuomionsa perustavat.

    Jumalan valtakunnassa osataan nähdä oikeat ja väärät opit

    Jos joku Tietää hyvän Raamatun kohdan voi laittaa luettavaksi

    Kadotustuomio ihmiselle on kielletty Raamatun mukaan antamasta ja en ole sitä mielestäni sinulle lausunut

    Äänestä

  • 1nimimerkki kirjoitti:

    Jumalan valtakunnassa osataan nähdä oikeat ja väärät opit

    Jos joku Tietää hyvän Raamatun kohdan voi laittaa luettavaksi

    Kadotustuomio ihmiselle on kielletty Raamatun mukaan antamasta ja en ole sitä mielestäni sinulle lausunut

    Mikä tuomio on jos tuomitset minun olevan Jumalan valtakunnan ulkopuolella ja millä oikeudella sinä sen teit. Mielestäni juuri sinulla, joka noinkin rohkeasti tuomitset, pitäisi itselläsi olla sana pohjalla, ei sinun tulisi muita apuun pyytää. Täytyyhän sinulla jokukaan pohja olla tuomiollesi, vai onko se yleistä lahkossanne, että noin vain huitaistaan tuomioita.
    Matteus 12:30 "Jos se ei ole Minun kanssani, se on Minua vastaan ja joka ei Minun kanssani kokoa se hajottaa."
    12:33 "joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmät hyväksi tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi, sillä hedelmästä puu tunnetaan."
    12:35 "Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa."
    Yhä Matteusta, nyt 12:36
    "Mutta Minä sanon teille; jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat pitää heidän tehdä tili tuomiopäivänä."
    12:37 "Sillä sanoista sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoista sinut tuomitaan syylliseksi."

    Haluan nyt varoittaa sinua, että jos olet aikaisemminkin tuominnut, niin kuin nyt teit, Jumalan Hengen täyttämiä, niin tee parannus ja pyydä Jeesukselta tekojasi anteeksi, vielä kun se mahdollista on.
    Luulen sinun tuominneen minut, koska sana ei ole sinulle tuttu, eikä ole saanut sinussa sijaa, etkä hyväksynyt Jeesuksen toimintaa antaa omilleen armolahjoja.
    Minulla on ne armolahjat, joista kirjeessäni kerroin, eikä sinun tuomiosi niitä pois ota.
    Henki se on, joka eläväksi tekee, kirjain kuolettaa.

    Äänestä

  • Jumala, eikä salli vääryyttä kirjoitti:

    Jos olet se sama, joka tuomitsee minun uskoani, niin olet vain väärän opetuksen uhri, sillä perustat uskosi samaan kuin minä. Väärä sinussa on, että vartioit itsesi lihassa, etkä luota Jumalan suojelukseen. Sen tekee se, että lahkossanne on kauan opetettu, kuinka kaikki muut ovat ulkopuolella Jumalan valtakunnasta ja vain teidän lahkoonne kuuluvat pelastuvat. Lestadius eli 1800 luvun loppupuolella ja 1900 luvun alkupuolella ja Kristinusko on ollut Suomessakin huomattavasti aikaisemmasta ajasta.
    En tunne Lars Leevi Lestadiuksen opetuksia juurikaan, mutta luulen, että paha on tullut ja turmellut niitä oppeja jotka hän antoi.

    Anteeksi, en ole varma kenelle nyt vastaan tällä viestillä, mutta tarkoitukseni on vastata hänelle, joka minut syyttä tuomitsee.

    Haluan sanoa sinulle, ahdas portti on se, että teet parannuksen kokosydämmisesti ja hylkäät sen, jonka tiedät olevan Jumalan sanaa vastaan. Kapea tie on se, että uskot sanaan, niinkuin se on meille annettu, etkä muokkaa sitä itsellesi tai yhteisöllesi sopivaksi. Näin sinä tulet tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä sinut vapaaksi.

    1. Lihan käsivarsi

    2. Raamatun vastaiset tuomio-opit

    3. Suuri määrä elämää vaikeuttavia sääntöjä

    4. Hengellinen ylpeys ja omavanhurskaus

    5. Jumalan voiman mitätöiminen ja itsensä nostaminen jumalalliseen asemaan

    6. Muiden uskovaisten halveksiminen

    7. Kova tupakointi.

    Tämä eväsreppu selässään vanhoillislestadiolaiset tekevät matkaa kohti...?

    Siellä joukossa on kuitenkin heitä, jotka eivät taivu VL:n lihanlakiin, vaan lukevat sanaa ja sana tekee heidät vapaiksi.
    He eivät ole helpossa asemassa, koska he joutuvat valikoimaan näiden paimenien opetuksista. Vain vertaamalla niitä Jumalan Sanaan, he pysyvät tiellä. SE, SUURI LOHTU SIINÄ ON, ETTÄ JEESUKSEN LÄHETTÄMÄ PUOLUSTAJA ON JOKA HETKI HEIDÄN KANSSAAN ja opastaa heidät kaikkeen totuuteen.

    Äänestä

VAJAVAINEN KATOAA.
Jokainen joka kieltää Jumalan voiman ja Hänen antamansa armolahjat, vastustaa elävän Jumalan toimintaa.
Paavali kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään Korintolaisille 13 luvussta 1-13 jakeessa, miten rakkaus on tärkein ja miten tyhjää on puhe, jos se ei rakkaudesta lähde, se on vain "helisevä vaski ja kilisevä kulkunen".
Hän kertoo myöskin, miten nämä uskoa tukevat ja uskon tiellä tärkeät lahjat otetaan pois uskovista, vasta sitten, kun täydellisyys saapuu. "Sillä nyt me näemme, kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan."

Jokainen tietää, että Paavalin päivistä tähän päivään ei täydellisyys ole saapunut, vielä me tunnemme vajavaisesti, mutta kun Jumalan valtakunta on valmis ja Jumala, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki, on Kuningasten Kuningas ja valtakunnan pää, on täydellisyys saavutettu ja kaikki vajavainen katoaa.

Äänestä

Matteus 7:21
"Ei jokainen, joka sanoo Minulle "Herra, Herra", pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee Minun taivaallisen Isäni tahdon.

Mikä on Hänen tahtonsa.
Se on se, että ihminen raksastaa Jumalaa yli kaiken ja ottaa Hänen armolahjansa vastaan, joka on Hänen Poikansa Jeesuksen ristintyö. Hän ottaa sen vastaan armosta, ei ansiosta.
Silloin saa voiman ja oikeudet Jumalan lapsen oikeuksiin, rakkauteen ja oikeudenmukaisuuteen.
Matteuksen 7:12
"Sen tähden kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös samoin te heille; sillä tämä on laki ja profeetat."

Äänestä

Matteuksen 13 luvussa Jeesus kertoo vertauksen kylväjästä.
Hän sanoo "Taivasten valtakunta on verrattavissa mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa."
Ihmisen nukkuessa vihamies kylvi lusteen sekaan ja meni pois.
Laihon kasvaessa ja tehdessä hedelmää, tuli lustekkin näkyviin. Miehen palvelijat olisivat koonneet lusteen pois, mutta mies ei antanut lupaa, ettei vahingossa nisukin kärsisi, vaan käski elon kypsyttyä koota lusteet kimppuihin ja polttaa ja nisun hän käski koota aittaan.

Tämä kertoo meille, että siellä missä on Jumalan lapsia, on myös pahan lapsia, mutta meidän tehtävämme ei ole heitä tuomita, vaan antaa heidän kulkea keralla, lopun aikana enkelit tulevat ja kokoavat Jumalan lapset Hänen valtakuntaansa ja pahan lapset he heittävät tuliseen pätsiin.

Siis, osoitetaan lähimmäisillemme rakkautta, kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä ja kaikkea sitä hyvää, mitä haluaisimme itsellemme osoitettavan, sillä ei ole meidän tehtävämme ketään tuomita, on Suurempi Tuomari kuin me. Se Sana jonka Jumala on puhunut.

Äänestä

19 Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, [5:19-21: Room. 13:13 ]
20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus,
21 kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Näistä nuhdelkaa rakkaudella ja pitkämielisyydellä, älkääkä itse keksikö syntejä!
Valitkaa joukostanne sävyisä ja viisas henkilö, joka nuhteen voi suorittaa, tai jos joudutte useammin nuhtelemaan samaa henkilöä, valitkaa kaksi tai kolme viisasta ja sävyisää ihmistä, jotka ovat kelvollisia tehtävään.
-------------------------------------------------
Näihin kehottakaa ja kasvakaa:
22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, [Ef. 5:9; Kol. 3:12]
23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. [1. Tim. 1:9]
24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. [Room. 6:6 ]
25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. [Room. 8:12]

Äänestä

Tänäänkin, kun asiat eivät ole luistaneet aivan mieleni mukaan, tulin hetkeksi vihaiseksi ja ajattelin lähimmäisestäni tympeitä ajatuksia.
Sitten jälleen kerran havahduin ajattelemaan, mikä armo minua on kohdannut, kun saan antaa taakkani Jeesukselle ja pyysin ajatuksiani anteeksi ja vapauduin niistä tympeistä ajatuksista.
Mikä ääretön armo, onkaan se, että minä tälläisenäni kelpaan Kaikkivaltiaalle Jumalalle, miten suuri on Hänen rakkautensa, kun Hän ei koskaan soimaa eikä tuomitse ja miten erilaisia me ihmiset olemma, kun kerta toisensa jälkeen lankeamme pienisydämmisyyteen, mutta onneksi armo riittää.

Äänestä
  • On ihanaa kuulua Jeesukselle ja elää armossa. Onneksi meidän ei tarvitse itseämme tuomita, vaan saamme uudistua päivä päivältä, uudelleen ja uudelleen.

    Äänestä

On ihanaa uskoa Jeesukseen täysisydämmisesti ja lapsenmielisesti. Mitä Jeesus mielestäsi tarkoitti, sanomalla: "Ellette te tule lapsenkaltaiseksi, ette te voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TUOMITSEE kirjoitti:

ei edes Jeesus halunnut tuomiota lausua, Hän sanoikin, että Minäkään en tuomitse, ja jos Minä tuomitsenkin Minun tuomioni on oikea. Hän kieltäytyi tuomitsemasta langennutta naista, vaikka kirjanoppineet ja fariseukset sitä vaativatkin.

Jeesus elää, Hän toimii omissaan Pyhässä Hengessä ja Hän jakaa lahjojaan. Minä olen saanut Häneltä lahjana, parantamisen-, opettamisen- ja kielilläpuhumisenlahjat.

Tiedän teillä lestadiolaisilla olevan keskinäisen rakkauden, joka on hyvin tärkeä, mutta sen olen kuitenkin havainnut teissä, että te ette arvosta Jeesuksen muita opetuslapsia ja ystäviä. Teillä on lihan uskallus tuomita, sillä Henki ei tuomiota lausu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu