Löytö

Löysin vanhoja,ehkä 1800- luvulta olevia palapelejä.
Ja paljon sillä asun isoisäni maatilalla.
Isoisäni, vanha merimies ja kauppalaivuri toi aikoinaan jos jonkinlaista rojua matkoiltaan.
No emmä jaksa heittää niistä läppää ellei kerran kiinnosta..
2725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tottakai kiinnostaa. Mua ainakin. Onko ne meriaiheisia kaikki vai onko jotain muutakin? Minkä kokoisia? Ajattelitko itse kasata vai laittaa myyntiin?

Äänestä
  • Minkä aarteen oletkaan löytänyt! Laita ihmeessä ylös tietoja kuka, mistä, koska, kenen, miksi, kenelle. Sillä jos nämä asiat ei sinua nyt kiinnosta, ne kiinnostavat sinua tai muita myöhemmin, kun jäljellä ei ole enää ketään, kuka muistaisi.
    Itse tein virheen, etten kysellyt vaarini vanhoista tavaroista ja valokuvista ja nyt on myöhäistä, kun mummukin on jo kuollut, eikä vanhempanikaan ole moisista kyselleet.
    Esineen arvoa nostaa kummasti, kun sillä on historia, eikä vain arvailuja, että joo, jostain aataminajoilta. Ja että se on merimiehen aikoinaan Suomeen tuoma harvinaisuus, suorastaan ylellisyys, eikä nykyaikana internetin kautta Keski-Euroopasta ostettu kama jonkun vanhalta, pommituksilta sääsyneeltä vintiltä.
    Se, että sulla on oman esi-isäsi Suomeen tuoma palapeli kuulostaa paljon paremmalta kuin se, että joku on ostanut netistä 1800-luvulta peräisin olevan palapelin. No, sekin kuulostaa hyvältä, että on ostanut "Erään"-nimisen merimiehen 1800-luvulla Suomeen tuoman palapelin, seilasi "Jossain siellä"-nimisellä merellä ja koti oli "Täällä"-nimisellä paikkakunnalla. Mutta että on vaan ostanut vanhan palapelin netistä - so what - onhan siellä näitä.
    Laita tiedot paperille ja paperi laatikkoon. Se, joka avaa laatikon seuraavaksi löytää uskomattoman aarteen, kun lukee palapelin historian. Historia antaa esineelle sielun, jonka jälkeen löytämäsi palapelikään ei ole enää vain palapeli, vaan sillä on tarina, se on osa kokonaisuutta. Jos päätät säilyttää esineet jälkipolville muista kirjoittaa myös jatkoa, koska ja mistä löysit kyseisen tavaran ja jos tiedät kuka sen on sinne kätkenyt ja tietysti kuka itse olet. Ajattele lappuasi viestinä jälkipolville. Mieti miltä tuntuisi itse lukea sen merimiehen viestiä palapelistä. "Ostin tämän palapelin iloksi ja virkistykseksi morsiamelleni yksinäisten iltojen ratoksi. Ostopaikka Portsmouth, Englanti, ostoaika 18.5.1887. Pieni kirjakauppa sataman lähistöllä." Tai "Isältä. Jouluna 1879. Kosti ja Martti." Sekin kertoo jo paljon.
    Että kohtele asiaankuuluvalla arvostuksella esi-isiesi perintöä ja anna perinteiden jatkua muille sukupolville! Eikä niiden tarvitse välttämättä olla sinun, sillä aina on joku, joka on ehkä enemmän kiinostunut esineen historiasta, kuin itse esineestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palasina kirjoitti:

Löysin vanhoja,ehkä 1800- luvulta olevia palapelejä.
Ja paljon sillä asun isoisäni maatilalla.
Isoisäni, vanha merimies ja kauppalaivuri toi aikoinaan jos jonkinlaista rojua matkoiltaan.
No emmä jaksa heittää niistä läppää ellei kerran kiinnosta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu