Mä sain ekan lapseni kun olin 17 vuotias nuori neiti. Alussahan oli tietysti vaikeaa mutta tuskin sen vaikeampaa kun vanhemilla synnyttäneillä. Toinen lapsi tuli meidän perheeseen kun olin 20. Molemmat oli todella toivottuja ja rakastettuja. Musta on aivan ihanaa olla nuori äiti. Mä olen käynyt koulut ja työelämä on myös tuttua. Koskaan en ole valtion rahoilla elänyt ja toivottavasti ei koskaan tulekkaan sellaista tilannetta. Ei sillä, että siinä olisi jotain vikaa mutta mä tykkään pysyä mukana työelämässä. Lapset nauttivat siitä, että olen vielä nuori ja lapsenmielinen. Tiedän kaikki uusimmat bändit ja vaatetyylit. Me pidetään pyjamakutsuja ja juhlia. Koska olen nuori minulla riittää virtaa tehdä yhdessä lasten kanssa asioita joita ei ehkä vanhempi äiti jaksaisi. Mä en missään vaiheessa ole katunut sitä, että tein lapset nuorena. En tunne, että oisin jostain jäänyt paitsi. Sitä tunnetta, kun näkee lastensa hymyn, naurun, kiukuttelun, rakkauden, ei voi sanoin kuvata. Kellään ei ole oikeutta sanoa, että nuori äiti olisi toista huonompi. Eiköhän me kaikki olla saman vertaisia.
Äiti
nuori äiti
212304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Minusta vaikuttaa että yrität olla enemmän lapsesi kaveri.Itse olen teiniäiti,mutten yritä olla lapseni kaveri,vaan huoltaja,kasvattaja ja suunnannäyttäjä.
Lapset saavat kavereita kerhoista,koulusta ymym,mutta kotona pitää olla kasvattaja ja hänen asettamat rajat.:)
Kun ihmiset lukee toistensa juttuja niin väärinkäsityksiä sattuu. Mä en yritä olla lasteni kaveri, mä olen se parasystävä nyt ja toivottavasti jatkossakin. Mä olen myös kasvattaja. Meillä on säännöt mistä minä olen sopinut. Minä sanon saako jotain tehdä vai ei. Isoissa jutuissa mietitään yhdessä, kuinka toimitaan, lopun päätän kuitenkin minä. Todella surullista, että nykypäivänä ei voi olla äiti ja kaveri samaan aikaan. Mä haluan luoda mun lapsiin suhteen, ettei minulta tarvitse salailla mitää. Että he tietävät, että sattuipa mitä vaan niin mulle voi kertoa. Kaikilla ei ole niin, toivon että meillä on.
kyllä me "vanhemmallakin" iällä lapsia saaneet osaamme pitää hauskaa lastemme kanssa. virtaa riittää varmasti yhtä lailla kuin nuoremmillakin. jaksan järjestää juhlia ja muita juttuja lapsilleni, mutta elämä ei ole pelkkää juhlaa, se on myös arkea. väittäisin jopa, että minä huollan lapseni paremmin kuin sinunkaltaisesi äiti, koska olen heille äiti, en kaveri. minun ei tarvitse tietää uusimpia bändejä eikä vaatetyylejä lasteni takia. itse asiassa eivät hekään tiedä, koska ovat iältään 8 ja 6.
tuskin lapsesi nauttivat sinun nuoruudestasi ja lapsenmielisyydestäsi yhtään enempää kuin minunkaan, sillä lapsi niputtaa kaikki 20-50 vuotiaat samalle viivalle. heille on 20 vuotias "täti" kuten on 50 vuotiaskin. sitten kun ihmisestä näkyy iän merkit, lapsi mieltää hänet vanhemmaksi. tietysti jos äiti käyttäytyy jatkuvasti kuten teinipenska voi olla tilanne toinen. eli pukeutuu ja käyttäytyy kuten 15-vuotiaat.
poikani kysyi juuri eilen, että miten vanha olen, kun hän on 20. vastasin olevani 48 ja poika sanoi: "niin nuori". eli turha kuvitella, että lapsi arvostaisi enemmän äitinsä nuoruutta, koska lapselle sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka teiniäidit mielellään niin kuvittelevatkin.
en väitä että olet huono äiti, en ole varmaan sinua yhtään parempi. mutta kirjoituksestasi tuli ilmi aika kypsymätön asenne ja se, että olet lastesi kaveri, et äiti heille.
Itse olen teiniäidin tytär (minusta taas ei teiniäitiä tullut), ja olen ollut monesti iloinen siitä, että minulla on nuori äiti. Äitini oli kyllä äiti eikä kaveri kun olin lapsi, mutta nyt kun olen itse aikuinen, on meillä poikkeuksellisen läheiset ja mutkattomat välit mielestäni paljolti siksi, että meillä on vain 16 vuotta ikäeroa.
Meillä on paljon vähemmän eroja maailmankatsomuksesa, asenteissa ja arvoissa kuin niillä kavereilla, joilla ikäeroa vanhempiin on 20 vuotta enemmän. Lisäksi, mikä parasta, kaikki isovanhempani ovat edelleen hengissä ja hyvävointisia, viimeinen isoisovanhempikin kuoli vasta ollessani lähes aikuinen. Olen todella kiitollinen siitä, että sain tutustua heihin. Oma lapsenikin saa melko varmasti nauttia ainakin isovanhemmista, vaikka minä sattuisin odottamaan vanhemmalle iälle.
En todellakaan väitä, että vanhempi äiti olisi huonompi äiti. Mutta siinä olet väärässä, etteikö lapsi voisi arvostaa nimenomaan sitä, että hänen äitinsä on nuori. Lapsi ei ole 8 vuotias loppuikäänsä, vanhempien iällä on merkitystä monessakin mielessä myös lapsuuden jälkeen. Tätä merkitystä minusta usein aliarvioidaan.
Jaksamisesta: se on varmasti yksilöllistä, mutta ainakin oma äitini on sanonut, että vanhimpien lasten kanssa jaksoi parhaiten - iltatähden kanssa on ollut rankinta (mm. yöheräilyt), vaikka muut lapset olivat jo isoja ja enemmän avuksi kuin taakaksi.
pienet lapset sitä ymmärrä, onko äiti 17 vaiko 27 vaiko 37. Hyvät ja huonot puolensa kummassakin. Jokainen äiti on tietty paras lapselle, mutta alkuperäisen tekstistä paistoi kyllä läpi vielä.... tietty lapsellisuus. Mulla ei ainakaan oo ollut mitään kriisiä edes murrosikäisenä omista vanhemmista, vaikka vanhoja olivat. Että varmaan riippuu myös lapsen henkisestä kehittymisestä. Tunnen teiniäidin, ja huoh onneksi omat vanhempani olivat aikuisia, eivätkä keskenkasvuisia lapsukaisia!
Äitini oli 34 minut synnyttäessään, parhaan kaverini äiti taas 18. Ja tyytyväinen olin omaan äitiini, joka osasi käyttäytyä joka tilantessa arvokkaasti, "äitimäisesti", ja oikein. Ystäväni monta kertaa häpesi äitiään, joka lainasi tyttönsä vaatekaapista vaatteita, jotka siis paremmin olisivat sopineet 14-vuotiaalle teinille, ei yli kolmikymmpiselle naiselle. Muutenkin ystäväni äiti yritti aina meidän tyttöjen seuraan kikattamaan, puhumaan bändeistä ym... eli hän oli todella lapsellinen tapaus. Silloin en sitä tajunnut, silloin se lähinnä häiritsi ja nolotti mutta nyt tajuan, että hän yritti olla kaveri enemmän kuin äiti.
Nyt olen aikuinen ja ystäväni häpeää yhä äitiään, joka yrittää vieläkin olla tyttärensä kaveri. Ikää meillä on nyt molemmilla 28, olemme molemmat tuoreita äitejä ja ystäväni äiti yrittää olla vieläkin teini... säälittävää. Minun äitini on täysillä mumma nykyään. Ja koska on itse nyt hyväkuntoinen eläkeläinen on todella korvaamaton apu lapsenhoidossa...
Minun vanhempani saivat minut kolmikymppisinä. Monella kaverilla oli nuoret vanhemmat. Minä pelkäsin ala-asteikäisenä tosissani, että vanhempani sairastuvat ja kuolevat ihan pian, kun ovat niin vanhoja. Kadehdin kavereitani, joilla oli nuoret vanhemmat. Yhdellä kaverillani oli vielä vanhemmat vanhemmat kuin itselläni ja yhdessä surimme kurjaa kohtaloamme. Nuorien äitien lapsilla taas voi olla muita murheita, joita täsäkin ketjussa on jo tullut esille.
Vanhenpani olivat 40 kymppisiä kun synnyin, eikä tullut mieleenkään lapsena pelätä sellaista asiaa. Ja elossahan nuo ovat vieläkin, ja yllättävän nuorekkaita ovatkin... ;)) Mutta olivat ennenkaikkea tuki ja turva, eikä kaveri, jonka kanssa sama musiikkimaku jne...
Äitini sai kaikki lapsensa välillä 17v-23v, hän oli nuori äiti, mutta maailman paras sellainen. Mitään meiltä ei koskaan puuttunut. Koin hänet aina äidiksi, en miksikään teinihömpäksi, vaan äidiksi. Nyt hän on äidin lisäksi mummi, ja kantaa nyt sen asian kunnialla. Minä olen hänestä ylpeä, aina ollut.
Itse sain omani 18v. Välistä harmittaa, etten ollut vanhempi saadessani lapseni, koska minä kyllä uskon, että ikä tuo mukanaan kokemuksen lisäksi paljon muutakin. Minä olen hyvä äiti, mutta toivoisin olevani vanhempi, kypsempi.
Lastani en pois vaihtaisi, mutta jos olisin ollut vanhempi, moni asia voisi olla paremmin tänä päivänä.
Kuitenkin; minä jatkan uurastustani lapseni ja kotimme hyväksi mahdollisimman hyvin.
Ei aina viitsisi lukea ´nuorit äidit haastaa vanhemmat äidit- juttuja`, eihän? :)
Mutta tuntuu vaan tällä palstalla koko ajan niin menevän. Eikös se oo ihan ok, että jokainen sanoo oman mielipiteensä. Eihän sitä tartte alkaa vääntämään jostain seikoista, mitkä eivät sinällään edes äitiyteen vaikuta.
Sinulle ´nitta´, toivotan iloista kevättä. Vaikutat fiksulta nuorelta naiselta.
äitini oli 28, kun minä synnyin. silti meillä nyt, ollessani nuori aikuinen, erittäin hyvät välit. pystymme juttelemaan kaikista samoista asioista, kun kavereideni kanssa. itse olen teiniäiti, mutta olen sitämieltä, että oli vanhemmat sitten vanhoja tai nuoria, niin he voivat olla yhtä hyviä vanhempia. on nuoria äitejä, jotka eivät jaksa, mutta on myös yli 30- vanhempia, jotka eivät jaksa. mielestäni ikä ei kerro sitä, onko hyvä vanhempi vai ei.
Täytän maaliskuussa 20 ja olen raskaana. Lapsi syntyy heinäkuun lopulla. Tunnen itseni ainakin vielä hyvin nuoreksi mutta en liian nuoreksi kasvamaan äidiksi. Kun sain tietää raskaudesta mietin eri vaihtoehtoja. Elän vakituisessa parisuhteessa, en kuitenkaan naimisissa, kihloissa kylläkin! Mietin onko minulla ja puolisollani resursseja kasvattamaan ihmislapsi, onko tarpeeksi vastuuntuntoa. Olenko "tarpeeksi aikuinen" hoitamaan pientä ihmisolentoa. Olisi pidempäänkin voinut odottaa, mutta eipä tämä tämän hetkistä tilannetta vaivaa.. Päätin että otan sen vastuun ja myös ymmärrän sen että monta asiaa ei voi tehdä hetken mielijohteesta mutta monta asiaa tulee myös tilalle. Sitä paitsi ei lapsia tehdä, niitä saadaan mutta sekin on ajateltava järkevästi. On niin monta asiaa mitä täytyy punnita ja pohdiskella onko siihen valmis.
Kiitos "aikuinen tyttö".
Myös sinulle, oikein hyvää kevättä! :)
Ei pienet lapset ymmärräkään, että äiti on nuori - he eivät siitä myöskään kärsi. Minä nimenomaan painotinkin sitä, että myöhemmällä iällä lapselle voi ola väliä äidin iälllä. Kumman usein kun äitiyden käsitetään loppuvan jonnekin murkkuiän tienoille.
En myöskään väittänyt, että vanha äiti olisi jokin kriisin paikka murkkuiässäkään. Sanoin ainoastaan, että MINÄ olen iloinen siitä, että äitini on nuori ja sen ansiosta meillä on melkoisen pitkä sukujatkumokin, eli tunnen aiempia sukupolvia.
Aina joskus musta tuntuu, että ihmisiä vaivaa täällä lukihöiriö. Minähän nimenomaan sanoin, että vanha äiti ei ole tietenkään huonompi ja sanoin myös, että jaksaminen on yksilöllista.
Kerroin oman ja äitini kokemuksen, ja itse olen siis erittäin iloinen siitä, että äitini on nuori - minusta siitä on ollut paljon hyötyä. EN OLE IKINÄ VÄITTÄNYT; ETTÄ VANHA ÄITI OLISI HUONOMPI. Oma kokemukseni on vain yksi muiden joukossa, en kuvittele että se on yleinen sääntö. Se on vain esimerkki siitä, että näinkin voi olla. Pliis, älkää lukeko teksteistä sellaista mitä niissä ei ole...
sen verran, että luultavastikin äidilläsi ja sinulla olisi kuvailemasi välit, vaikka hän olisikin saanut sinut vanhempana. Lopultahan kyse on kuitenkin imissuhteesta ja se on kuitenkin kiinni ihmisten persoonista. Ei kyse ole iästä, vaan sielujen sympatiasta, aidosta välittämisestä ja tilan antamisesta. Tämä siis aikuisten suhteessa. Äiti-lapsi suhde muuttuu iän myötä, mutta aina se kuitenkin on olemassa, joko hyvänä tai vähemmän hyvänä.
Itse iltatähden vanhana äitinä haluan uskoa, että suhteeni häneen kehittyy samanlaiseksi kuin jo aikuistuvien lasteni kanssa on.
Itselläni on neljä lasta eka syntyi kun oli kahdenkymmenen ja neljäs kun olin kolmenkymmenen, itsestäni sanon, että nyt on "helpompaa" nuorin 2v, kokemusta elämästä on karttunut..(hyvää ja huonoa) ja jotenkin itse olen tällä hetkellä tyytyväisin elämääni (en osaa selittää, mutta näin on..)
Ja iästä yksi pojista 4v kysyi, että äiti kuinka vanha sä oot? Kysyin, että arvaa.. niin poitsu tuumas jotain viiskymmentä...(tosi imartelevaa) eikä se tarkoittanut sitä, että olisin kuin 50..vaan lapset eivät ijistä juurikaan perusta..
ja onhan näitä uupuneita äitejä tänä päivänä joka ikäluokassa ja eiköhän sitä jokainen ole lapsilleen se paras..joku on "rauhallisempi" aina ja toinen "sähköjänis" aina... =0)
Voi hyvin olla, että välit olisivatkin samanlaiset. Meistä molemmista on vain jotenkin tuntunut siltä, että osa syy on tuo pieni ikäero. Äitini on myös itse kokenut, että hänen on joskus vaikeampi ymmärtää iltatähteä, koska hän tuntuu elävän tietyssä mielessä ihan eri maailmassa kuin hänen tuntemansa. Toki voi olla ihan persoona kysymys, enkä tarkoita, että äidilläni olisi mitenkään huonot välit nuorempiinkaan sisaruksiin.
Isovanhemmat ja isoisovanhemmat ovat minulle myös iso juttu ja siihen äitini ikä on takuulla vaikuttanut :)
Kummaa, kun täällä oikein näiden nuorten äitien pitää kilvan todistella, miten he pärjäävät ja voivat hyvin. Ihan kuin joku sitä epäilis. Taitaa se epäilys olla omassa päässä ja sitten täällä toitottaa auvoista oloa.
Siinä olen justiin samaa mieltä, että kellään ei ole oikeutta väittää toista äitiä huonommaksi tai paremmaksi kuin toinen. Jokainen äiti on varmasti paras äiti lapselleen. Ja vaikkei aina ihan niin ulkopuolisten silmissä oliskaan, niin lapsihan ei paremmasta tiedä. Lapsi rakastaa ja pitää parhaana myös sitä alkoholistiäitiään tms... Aloittaja: ulkopuoliset voivat pitää sinua vähän lapsellisena (kirjoituksesi perusteella minäkin pidän), mutta lapsillesi olet paras, KOSKA HE EIVÄT PAREMMASTA TIEDÄ.
Siis tää aloitus. Siitä henki semmoinen lapsellisuus ja todistelumeininki, että oksat pois. Tämänhetkistä ikää ei aloittaja kertonut, mutta tuli mieleen, että itse jämähti lapsen syntymähetken ikään 17 vuotta, eli henkinen kasvu jäi siihen, kun piti alkaa hoitaa vauvaa vielä itsekin lapsenkengissä. Aika harva äiti nimittäin todistelisi lastensa välittävän hänestä siksi, että äiti on vielä nuori ja tietää uusimmat bändit ja vaatemuodit ja pitää pyjamakutsuja... ja samaan hengenvetoon epäilee, että vanhempi äiti ei jaksaisi juhlia pitää.
Se menee, kun lapset ovat pieniä, mutta murkkuikäisen kanssa tulee ongelmia vanhemmallekin äidille. Ja jos nuori äiti yhä yrittää tietää muodin ja bändit ja sillä päteä ja kasvattaa lastaan, mennään metsään... murkkuikäisen mielestä äiti on vanha kalkkis, oli hän sitten 30 tai 40 tai 50 vuotias. Valitettavasti. Vaikka äiti itse olisi mieleltään miten teini tahansa.
tämä palsta käsittelee teini äiteyttä,niin eikös nämä "menee hyvin" tarinat kuulu tänne..ja mukavaahan se on että hyvin pärjätään..me nuoret teinarimamit..=D
Onhan se yleinen fakta, että nuoruuteen kuuluu huono itsetunto, meillä jokaisella. Se laittaa todistelemaan ja puolustelemaan aivan uskomattomia asioita. Se nuoruus joudutaan jokainen läpikäymään oli silloin jo lapsia tai ei ja jokainen rämmitään syytöksissä ja puolustellaan olevamme hyviä. Lähinnä tuota kuitenkin tehdään itselleen, sillä ainut epäilijä omasta kyvykkyydestään on itse, joten aloittajan teksti nyt oli vain sellaista terapia mielessä laadittua. Jos sitä menee kommentoimaan voi vaurioittaa hänen kehitystään tässä yhdessä elämän suurimmassa kriisissä, jota nuoruudeksi kutsutaan. (Nuoruuden tärkein kehitystehtävä on oman identiteetin rakentaminen, itsetunto on oleellinen osa sitä.) Eikä muutenkaan nuorena, kaikki muistavat, mielipiteet ole mitenkään joustavia, joten vastaan väittäminen on turhaa, joten miksi sitä tehdä.
Parasta siis, vanhemmat ihmiset, mitä täällä palstalla voi tehdä on, kohottaa näiden nuorten itsetuntoa, eikä yrittää latistaa heitä lisää. Vanhempana hekin huomaavat tälläisten puolustelujen turhuuden, mutta nuorena se on oleellista kasvamisessa. Jos joku vielä on huolissaan näiden nuorten lapsien puolesta, täytyy muistaa, että juuri vanhemman kehitystä tukemalla, sen lapsenkin elämä paranee. Huonoa sille lapsellekin kuuluu jos äitin itsetuntoa lisää riepotellaan tilanteessa kun tilanteessa.
Eli aloittaja ; Pidä lippu korkealla, kyllä kaikille on itsestään selvää, että olet hyvä äiti. Keskity tästä lähin todistelemaan sitä vain itsellesi ja lapsillesi, niin et saa vastaisia kommentteja, sillä ethän itse ajattele olevasi huono, eikä taatusti lapsesikaan.