Olen saanut diagnoosiksi kaksisuuntaisen mieliala häiriön. Se kuitenkin on muutumassa takaisin pelkäksi masennukseksi, sillä olen ollut keskivaikeasti masentunut jo kohta vuoden. Oireet viittaavat kyllä tuohon kaksisuuntaiseenkin, mutta masennus on selvästi pahempi. Olen ajatellut itsemurhaa usein, todella usein kerran oli lähellä yrityskin, mutta avo-vaimo ehti väliin.
Jätin työpaikan jossa ilmapiirikävi vaikeaksi ja jouduin monen kuukauden sairaslomalle masenuksen ja ahdistuksen vuoksi. Olo parani hieman, mutta nyt ahdistaa elämä. Ei ole mitään haluja työn tekoon eikä edes tietoa siitä mitä voisi joskus tehdä... Tuntuu vaikealta kun vaimo hotaa ison osan talouden raha-asioista.
Olen päättänyt lopettaa sekä masennus että tasaavan lääkkeen syönnin, ei niistä tunnu olevan apua. Ehkä sitten uskallan ottaa sen ratkaisevan askeleen. Olenhan jatkanut elämääni vain sen takia että olen ajatellut miltä omaisista tuntuu sen jälkeen kun minua ei ole, mutta ehkä he jo ymmärtävät että minun ja heidän on parempi olla kun olen poissa....
Jätin työpaikan jossa ilmapiirikävi vaikeaksi ja jouduin monen kuukauden sairaslomalle masenuksen ja ahdistuksen vuoksi. Olo parani hieman, mutta nyt ahdistaa elämä. Ei ole mitään haluja työn tekoon eikä edes tietoa siitä mitä voisi joskus tehdä... Tuntuu vaikealta kun vaimo hotaa ison osan talouden raha-asioista.
Olen päättänyt lopettaa sekä masennus että tasaavan lääkkeen syönnin, ei niistä tunnu olevan apua. Ehkä sitten uskallan ottaa sen ratkaisevan askeleen. Olenhan jatkanut elämääni vain sen takia että olen ajatellut miltä omaisista tuntuu sen jälkeen kun minua ei ole, mutta ehkä he jo ymmärtävät että minun ja heidän on parempi olla kun olen poissa....
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sain saman diagnoosin. Maniat vähentyneet - olen 40 v. Lukemani mukaan maanisuus iän mukana väheneekin. Olin vakavasti masentunut vuosia. Nyt masennus vain jaksottaista.
Minä olen ollut teho-osaston letkuissa 2 kertaa (lääkkeiden [[useita purkkeja kerralla] ja alkoholin sekakäyttöja) sekä mielisairaalan suljetulla osastolla samoin 2 kertaa (pää junan ratapölkyllä; pysähtyi muutaman metrin päähän, rekan alle hyppääminen (joka estettiin). Eli 3 kertaa on ollut hengen lähtö todella lähellä.
Syy masennukseeni on se, etten ole sadoista hakemuksistani huolimatta saanut koulutustani vastaavaa työtä (olen kauppatieteen maisteri). Se johti alkoholismiin. Alkoholin käytön vähentäminen taas masennukseen ja elämän halun katoamiseen. Koska en ole vakituisessa kokopäivätyössä käyvä minua hävettää niin paljon, että olen melkein erakoitunut. Naisiin on mielenkiinto mennyt köyhyyden vuoksi.
Lääkkeet eivät minua auttaneet vaan työllistetyt pätkätyöt 8 € päivärahalla toiselta alalta johon kouluttauduin.
Masennuksesta voit osittain toipua - mutta se voi kestää kauan ja lääkkeistä ei välttämättä ole apua vaan elämäntilanteen on muututtava.
Avomiehelläni oli hyvin samanlainen tilanne ja ajatteli ilmeisesti hyvin samalla lailla kuin sinä. Erona vain, että minä en ehtinyt hänen itsemurhansa väliin.
Olen sen jälkeen niiiin monta kertaa toivonut, että "elämä" ei lopu ruumiin kuolemaan, että hän jostain näkisi nyt mitä tuli tehtyä!
Enkä vaan suostu uskomaan, että mitään ei olisi ollut tehtävissä, kun on olemassa ammattiauttajat, lääkkeet, ihmisiä ympärillä ketkä tosissaan välittää, jne. Ja mitä hittoa jostain rahasta?!? Eikös avoliiton tarkoituksenakin ole että yhdessä ollaan ja mennään ja yritetään.
Halusin vain erittäin vahvasti jättää sulle mietittäväksi ton "kaikkien on parempi kun olen poissa" sonnan, avomieheni tapauksesta voin sanoa että kenelläkään ei todellakaan ole nyt parempi! On päiviä kun ehkä hitusen helpottaa ajatus, että ehkä hän nyt sai sen mitä halusi, mutta meitä jäi tänne niin monta lopuksi ikää henkisesti lamaantunutta ja rampaantunutta surijaa ja kaipaajaa, että haluasin vaan kysyä onko se todella sitten sen arvoista?
Ja siinä tilanteessa kun mielikuvissaan näkee vain sen löytämänsä kuolleen oman rakkaan, on kenenkään ihan turha tulla sanomaan että kannattaa vaalia vaan niitä hyviä muistoja.
Sen toki tajuan että jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään, mutta hankkiudu sitten vaikka vaimostasi eroon ennen sitä, voin luvata että pahimmallekaan vihamiehelleni en toivoisi sitä minkä minun rakkaani teki minulle, vaikka "minunkin on parempi elää ilman häntä".
Älä vain syytä itseäsi. Minä olen ollut teho-osaston letkuissa 2 kertaa. Ei oikeasti itsetuhoinen aikeistaan puhu. Ne jotka puhuvat kaipaavat huomiota.
Voin kertoa sinulle, että mielialalääkkeet eivät oikeastaan vaikuta millään tavoin. Nukahtamislääkkeet kyllä sekä manian torjumiseen tarkoitetut neuroleptit - ne väsyttävät.
Miehelle (ainakin kunnolliselle) - kuten minulle työttömyys/pienet tulot ovat häpeä - tunnollinen mies haluaa tarjota naiselle/perheelle parasta.
Sinussa ei ole mitään vikaa - miehesi vain nukkui pois. Hän ei kestänyt enää.