Minulla on ilmeisesti melko vakava masennus ja minulle onkin sanottu, että kannattaisi mennä käymään lääkärissä. Tuntuu myös että todellisuuden tajunikin alkaa katoamaan. Olen myös onnistunut kehittämään itselleni pelon kaikenlaisia uusia tilanteita ja ihmisiä kohtaan. Tunnen nykyään oloni
ahdistuneeksi ja vainoharhaiseksi jopa tuttujenkin ihmisten lähellä, joten lääkäriin meno tuntuu melko mahdottomalta ajatukselta. Itsemurhakin pyörii päässä toisinaan, mutta en usko pystyväni edes siihen. Tännekkin on varmaan aika turha ruikuttaa, mutta tuli vaan sellainen olo että on pakko, vakka ei tässä mitään pointtia tunnu olevan.
Jospa tämä ei olekaan sairaus, vaan ymmärrän elmää eri tavalla, kuin ihmiset yleensä. Tuntuu myös siltä, että lääkkeet saattaisivat vain sumentavaa ihmisten mieltä, etteivät näkisi kaikkea paskaa ympärillään niin kirkkaasti. Lohtua tuo anoastaan se, että tätä ei tarvitse kestää ikuisesti ja että en varmaankaan ole ainoa ihminen tämän ongelman kanssa.
ahdistuneeksi ja vainoharhaiseksi jopa tuttujenkin ihmisten lähellä, joten lääkäriin meno tuntuu melko mahdottomalta ajatukselta. Itsemurhakin pyörii päässä toisinaan, mutta en usko pystyväni edes siihen. Tännekkin on varmaan aika turha ruikuttaa, mutta tuli vaan sellainen olo että on pakko, vakka ei tässä mitään pointtia tunnu olevan.
Jospa tämä ei olekaan sairaus, vaan ymmärrän elmää eri tavalla, kuin ihmiset yleensä. Tuntuu myös siltä, että lääkkeet saattaisivat vain sumentavaa ihmisten mieltä, etteivät näkisi kaikkea paskaa ympärillään niin kirkkaasti. Lohtua tuo anoastaan se, että tätä ei tarvitse kestää ikuisesti ja että en varmaankaan ole ainoa ihminen tämän ongelman kanssa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei lääkäri voi antaa kuin diagnoosin, mutta pulmista kertominen toki helpottaa. Lääkkeet sinällään eivät auta muuten kuin saat paremmin nukutuksi.
Jos oikein ahdistaa ja joudut suljetulle, niin diapamin avulla toipuu nopeasti.
Mulla on samoja ongelmia ja pahiten silloin kun valvon ja silloin kun olen yksin.
Katsoisit jälkeenpäin mikä oli oikein, ehkä huomaat että asioilla voikin olla huimaava ero.
Et ole yksin ongelmiesikanssa, tämän päivän hurjavauhti tekee tehtäviään. Joten hae apua ensin katso sen jälkeen että mikä olis paras...
Tsemppiä sinulle kanssakulkia. T,Vesa.
Näet varmasti elämän eri tavalla kuin moni muu, ei siinä mitään. Mitä muuhun tekstiisi tulee, niin pitäisin mm. itsemurha-ajatuksia normaalista poikkeavana samoin alakuloa ja jatkuvaa ahdistusta.
Itsellä ollut samoja fiboja jonkun kerran yrittänyt itseäni saada hengiltä. Se vaan on tuo elämä sitkeessä ja selviytymisvietti tatuoitu joka soluun, joten sikäli itsetuhoajatukset eivät ole normaaliolotilaa.
Kynnys astua mielenterveystoimistoon tai lekurille voi olla korkea, mutta eipä siinä mitään häviä.