Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Spermaisuus

Aika usein täällä neuvottomana kysellään, mitä sitten tehdään, kun on saatu kunnon spermalasti vaginan perukoille kiihkeän rakastelun jälkeen? Minä taas ihmettelen, kuinka joku voi pimpsa himosta pinkeänä ajatella niin järkeviä, että etukäteen sijoittelee pyyheliinoja pepun alle tai varaa serlarullan sängyn päätyyn? Ja miksi sitä yleensä pitäisi pyyhkiä?

Minusta tavara täynnä mälliä on aivan ihanaa, parasta koko seksissä, varsinkin jos on itsekin saanut kunnon orgasmin. Ei tee mieleenkään ryhtyä mitään siivoamaan. On taivaallinen tunne, kun raukeana maatessa kaikki alkaa vähitellen valua ulos ja karvat, peppuvako ja reidetkin kostua. Tuntee, että kumppanikin on saanut hyvän olon. Kaikkein parasta on sitten, jos kaverissa muutaman minuutin hellittelyn jälkeen vielä riittää sen verran puhtia, että tämä asettaa puoliveteessä olevan kalunsa märkään vakoon ja kivan rauhallisesti lutkuttaa tai vaan painelee kullinvartta pehmeän pillun päällä, tahmaisten häpyhuulten välissä, yrittämättäkään laittaa sitä siinä sisään. Terska painaa silloin täydellisesti klitan sivua ja saan nopeasti uuden orgasmin, jos vain haluan.

Eikä ylösnoustessakaan tee heti mieli siivoilla. Lauantaiaamupanon jälkeen pikkarit vaan äkkiä jalkaan ja kahvinkeittoon. Koko aamiaisen ajan on ihana märkä tunne jalkovälissä, ei kiirettä minnekään... Paitsi että muistelut ja jatkuva yleinen kiihotustila yleensä vaativat uusinnan tunnin parin päästä.... sitten vaan housut pyykkikoriin ja äkkiä takaisin sänkyyn.
52233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olet täysin hölmö mies jos kuvittelet jonkun uskovan tarinasi...

sen nyt näkee otsallakin että tämän hölynpölyn on kirjoittanut mies eikä nainen. homo.

ei ollut kovin vakuuttavaa tuo tarina.

Äänestä
  • Aika säälittävää, jos jonkun pääasiallisin harrastus on skeptisesti epäillä kirjoittajan sukupuolta. Varsinkin, kun tässä kysymys on viestistä, joka tuntuu erityisen luontevalta ja tasapainoiselta.

    Äänestä

minustakin on ihana jättää spermat sinne valumaan omia aikojaan.joskus oikeen harmittaa ku pitää mennä suihkuun heti aktin jälkeen.se on kiva olla niissä hekumoissa.ja se tuoksu ku vedät seuraavan kerran pikkarit alas,sperman tuoksua,oman miehen tuoksua.sinä hölmö mies et tajuu naisist mitään...

Äänestä
  • oikein niistä aineista se hyvänolon tunteet erittyy aivoihin eikä suihkusaippuasta.

    Äänestä

Ei mikään ole niin kiihottavaa kun muutaman kerran pantu pillu joka on täynnä spermaa,siitähän villiintyy mukavasti.Mikähän kiire sillä pesulla on,siinähän katkeaa koko homman läheisyys kun toinen kiirehtii pesulle.Mutta nää nyky teinit on niin hykieenisiä,,heh heh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on kivaa kirjoitti:

Aika usein täällä neuvottomana kysellään, mitä sitten tehdään, kun on saatu kunnon spermalasti vaginan perukoille kiihkeän rakastelun jälkeen? Minä taas ihmettelen, kuinka joku voi pimpsa himosta pinkeänä ajatella niin järkeviä, että etukäteen sijoittelee pyyheliinoja pepun alle tai varaa serlarullan sängyn päätyyn? Ja miksi sitä yleensä pitäisi pyyhkiä?

Minusta tavara täynnä mälliä on aivan ihanaa, parasta koko seksissä, varsinkin jos on itsekin saanut kunnon orgasmin. Ei tee mieleenkään ryhtyä mitään siivoamaan. On taivaallinen tunne, kun raukeana maatessa kaikki alkaa vähitellen valua ulos ja karvat, peppuvako ja reidetkin kostua. Tuntee, että kumppanikin on saanut hyvän olon. Kaikkein parasta on sitten, jos kaverissa muutaman minuutin hellittelyn jälkeen vielä riittää sen verran puhtia, että tämä asettaa puoliveteessä olevan kalunsa märkään vakoon ja kivan rauhallisesti lutkuttaa tai vaan painelee kullinvartta pehmeän pillun päällä, tahmaisten häpyhuulten välissä, yrittämättäkään laittaa sitä siinä sisään. Terska painaa silloin täydellisesti klitan sivua ja saan nopeasti uuden orgasmin, jos vain haluan.

Eikä ylösnoustessakaan tee heti mieli siivoilla. Lauantaiaamupanon jälkeen pikkarit vaan äkkiä jalkaan ja kahvinkeittoon. Koko aamiaisen ajan on ihana märkä tunne jalkovälissä, ei kiirettä minnekään... Paitsi että muistelut ja jatkuva yleinen kiihotustila yleensä vaativat uusinnan tunnin parin päästä.... sitten vaan housut pyykkikoriin ja äkkiä takaisin sänkyyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu