Mua alettiin kiusaamaan koulussa 4 luokalla ja sitä jakui koko peruskoulun loppuun saakka. Samoihin aikoihin kun kiusaaminen alkoi isäni kuoli syöpään ja kävin itse läpi ison selkäleikkauksen. Myös paras kaverini muutti toiselle paikkakunnalle ja ystäväpiiri näin ollen vaihtui!
Kiusaaminen oli aina pientä piikittelyä ja nimittelyä! Ja sitä että, koska olin hieman hiljaisempi niin jäin muiden varjoon. Mua ei huolittu mukaan oikeastaan mihinkään... Liikuntatuntikin oli yhtä helvettiä, kun tiesi että jos pelataan vaikka pesistä niin minä olen viimeinen joka valitaan joukkueeseen ja silloinkin pitkin hampain. Sama kotitalouden tunnilla; kukaan ei halunnut minua samaan ryhmään! Kaverini oli myös hiljainen ja melkeimpä vielä ujompi, mutta minä olin kuitenkin se jota ei mihinkään huolittu =(
Tuntuu, että kiusaaminen vain paheni vuosien varrella... Ensin ala-asteella nälvivät vain tytöt ja sitten ylä-asteella mukaan tulivat pojat! Esitelmät olivat yhtä helvettiä ja en viitannut koulussa ikinä! Vaikka olisin jotain tiennytkin... Numerot laskivat ja aloin lintsaamaan, kun tiesin mikä koulussa odotti.
Nykyään olen 21-vuotias ja asun avomieheni ja pienen poikani kanssa. Ollaan onnellisia, mutta vieläkin aika ajoin helvetilliset kouluajat pulpahtavat mieleen... Olen tosi katkera vielä tänäkin päivänä ja en todellakaan aio ikinä antaa tätä anteeksi kiusaajilleni! Odottelen tässä luokkakokousta, minkä pitäisi olla 2 vuoden päästä... En ole vielä päättänyt osallistunko! Toisaalta en missään tapauksessa halua nähdä näitä ns. "paskiaisia", mutta toisaalta mieleni tekisi mennä sanomaan heille suorat sanat ja näyttämään miten minä jaksan tänä päivänä ja mitä heidän kiusaamisensa minulle aiheutti...
Kaikkea hyvää teille kiusatuille!
Kiusaaminen oli aina pientä piikittelyä ja nimittelyä! Ja sitä että, koska olin hieman hiljaisempi niin jäin muiden varjoon. Mua ei huolittu mukaan oikeastaan mihinkään... Liikuntatuntikin oli yhtä helvettiä, kun tiesi että jos pelataan vaikka pesistä niin minä olen viimeinen joka valitaan joukkueeseen ja silloinkin pitkin hampain. Sama kotitalouden tunnilla; kukaan ei halunnut minua samaan ryhmään! Kaverini oli myös hiljainen ja melkeimpä vielä ujompi, mutta minä olin kuitenkin se jota ei mihinkään huolittu =(
Tuntuu, että kiusaaminen vain paheni vuosien varrella... Ensin ala-asteella nälvivät vain tytöt ja sitten ylä-asteella mukaan tulivat pojat! Esitelmät olivat yhtä helvettiä ja en viitannut koulussa ikinä! Vaikka olisin jotain tiennytkin... Numerot laskivat ja aloin lintsaamaan, kun tiesin mikä koulussa odotti.
Nykyään olen 21-vuotias ja asun avomieheni ja pienen poikani kanssa. Ollaan onnellisia, mutta vieläkin aika ajoin helvetilliset kouluajat pulpahtavat mieleen... Olen tosi katkera vielä tänäkin päivänä ja en todellakaan aio ikinä antaa tätä anteeksi kiusaajilleni! Odottelen tässä luokkakokousta, minkä pitäisi olla 2 vuoden päästä... En ole vielä päättänyt osallistunko! Toisaalta en missään tapauksessa halua nähdä näitä ns. "paskiaisia", mutta toisaalta mieleni tekisi mennä sanomaan heille suorat sanat ja näyttämään miten minä jaksan tänä päivänä ja mitä heidän kiusaamisensa minulle aiheutti...
Kaikkea hyvää teille kiusatuille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ole onnellinen sulla on perhe, se todistaa sen , että joku sinut hyväksyy ja sulla on aina turvaverkko johon tukeutua.
Mene sinne luokkakokoukseen! Älä yhtään epäröi!
Voit ainakin olla varma ettei sinua aleta kiusata uudelleen. Sitä ollaan aikuisia, ainakin pitäisi olla! Jos he eivät edes muista niitä negatiivisia tunteita mitä he sinulle on aiheuttaneet, voit avata suusi kun on sinun puheenvuorosi ja kertoa ensin hyvät uutiset "mulla on ihana perhe jne..." ylistä miten hyvin sulla menee, ole itsevarma. Sitten aloita
"mutta harvemmin tunsin itseni täällä hyväksytyksi, te teitte minun elämästäni yhtä helvettiä, nyt te ette ole sitä muistavinannekaan , mutta voitte takuulla olla varmoja siitä, etten tule ikinä unohtamaan miltä minusta tuntui nousta aamulla kouluun. No mutta se oli silloin ja nyt on nyt, lakaiskaa kiltisti pölyt maton alle.. seuraava... "
Takuulla saat niille jotain ajateltavaa ! :D
Sano lisäksi että minä en anna teille koskaan anteeksi, numeroani ette saa, minä en halua teitä tuntea.
Niin...Muakin kiusattiin alasteella (tosin ei enää juuri 5-6 luokilla),ja sitten ne syyt,joiden takia kiusaajat "inhos" mua (ja jotka antoi "syyn" kiusata) on niin lapsellisia...Seiskalla jätettiin kans tosi rankasti ulkopuolelle ja puhuttiin paskaa.Mahtaneet sun kiusaajat varmaan päästä elämässä "pitkälle" ku eivät yritä tulla joidenkin kans toimeen ja kuvittelevat itsestään liikoja.
Ole ylpeä siitä että olet päässyt elämässäsi eteenpäin. Olet aikuinen eikä sinun tarvitse enää kiusaamisesta ahdistua. Tietenkin kiusaaminen jättää jäljet jokaiseen, mutta siitä on silti päästävä yli. Ajattele vaikka että "minäpä näytän niille: ihan uhallakin minä pärjään elämässä"!