Mitä ihminen pelkää, kun hän istuu lentokoneessa, ja tulee ajatelleeksi, että kone voi pudota? Todennäköisesti kuolemaa. Entä mitä ihminen pelkää, jos hän ei tohdi lähteä seuroihin erinäköisenä, kuin on opetettu? Todennäköisesti ihmisiä.
Entä onko oikein pelätä? Kuolemanpelko on luonnollinen asia, jota ihminen varmasti tuntee elämänsä aikana. Kuolema on synnin palkka, mutta sitä ei silti tule Raamatun mukaan pelätä.
Mikä sitten on se pahin tilanne, johon ihminen voi joutua kohdatessaan muita ihmisiä? Usein ihminen liiottelee oman tuntemuksensa silloin kun tuntuu, ettei voi lähteä "tämän näköisenä" johonkin. Mutta se mitä voi tapahtua, on lähinnä jonkin ihmisen ivallinen kommentti tai huomautus.
Paradoksaalista kyllä, kristitty ihminen pelkää sekä omia että vieraita koiria tässä suhteessa. Maailmassa ollessa ajatellaan, että kunpa nuo eivät kovin innostuisi minua haukkumaan uskovaiseksi, ja kristittyjen joukossa taas toivotaan ettei "maailmallisuus" näkyisi.
Eivätkö nämä pelot ole suoraan sielunvihollisen asevarastosta lähtöisin? Sielunvihollinen haluaa, että kiellämme uskomme Jeesukseen, eikä kaihda keinoja meidän pehmittämiseksemme. Tarpeen tullen se asettaa meidät arvostelijan asemaan haukkumaan toista kristittyä joko "tiukkikseksi" tai "maailmalliseksi" sen mukaan kuin tilanne vaatii.
Sydämen usko vaatii sitä, että tunnemme omat vikamme ja teemme niistä parannusta. Lähimmäisten suhteen antoi Jeesus käskyn kohdella niinkuin itseä. Kukaan meistä ei halua tulla huonosti kohdelluksi, eikä joutua pelkäämään jotain täysin tarpeetonta sivuseikkaa. Näin kuitenkin usein on.
Raamattu puhuu monessa kohtaa pelkäämisestä. Joissakin yhteyksissä se on tulkittu kunnioitukseksi, ja jossain kohtaa se sitä voi ollakin, mutta on myös kohta jossa pelko ja kunnioitus ovat samassa jakeessa, joten kyllä meidän tulee jotakin pelätä. Mitä?
Lutherin mukaan meidän tulee peljätä ja kunnioittaa Jumalaa. Katekismus selittää, miten se tapahtuu. Jumala on ehdottomuus, jonka vanhurskas laki ei salli mitään väärää. Tästä johtuen Jumalan oli uhrattava ainokainen Poikansa, jottei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Vl-liike opettaa mielestäni korostuneesti tavalla, jossa ihmiset opetetaan pelkäämään sellaista, jota ei tule pelätä. Meidän tulee erottaa tarkasti se, mikä tulee sielunvihollisesta, ja mikä Jumalasta. Ihmisiä meidän ei tule pelätä. Raamattukin sanoo: "En minä pelkää, mitä ihminen minulle tekisi." Lohduttavaa sanaa, eikö olekin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Niin useesti uskova pelkäät
että pääsenkö taivaasehen.
On menomme nytkin jo siellä
meille raamattu todistaa sen."
Raamattu puhuu pelosta, mutta sanoo kuitenkin: "Älä pelkää!" Ensimmäisestä ihmisparista alkaen olemme pelänneet Jumalaa, mutta omien syntien vuoksi. Jumalan valtakunnan saarna on kuitenkin ollut aina ja on yhä meidän päivinämme: "Älä pelkää, vaan nosta pääsi ja katso lunastajaasi Jeesukseen." Näin jo Jumala itse sanoi Aadamille ja Eevalle luvatessaan heille sen, joka polkee rikki käärmeen pään.
Minä ainakin pelkään, että vanhoillislestadiolaisuuden pahimmat harhaopit tarttuvat minuun. Siksi koetan käydä myös vapaiden suuntien ja körttien tilaisuuksissa.