Lähetin äsken Hiihtoliiton johdolle sähköpostina seuraavan:
Hiihtoliiton johdolle
Mieshiihtäjiltämme ei mitään odotettukaan, kun tiesimme heidät sellaisiksi taapertajiksi, joita ei olisi pitänyt tuonne Torinoon lähettääkään vanhaa hiihtomainettamme häpäisemään (tai vahvistamaan sitä, että se oli saavutettu pelkästään dopingilla).
Olympialaisia edeltävään menestykseemme perustuen voitiin realistisesti odottaa
- naishiihtäjiltämme ainakin kahta mitalia, lähinnä Virpi Kuituselta ja viestistä; mitään ei ole tullut eikä tule
- mäkimiehiltämme 3-4 mitalia, joista vähintään yhden piti olla kulta; tuli vain hopea ja pronssi
- yhdistetystä oli realistista odottaa kolmea mitalia, joista pari kultaa vaikutti todennäköiseltä; ei tullut muuta kuin yksi pronssi.
Mistä kiikastaa menestymättömyytemme? Onko vika urheilijoissamme itsessään, heidän valmennuksessaan, välinepuolella vai koko ketjussa, ylin urheilujohto ja varsinkin Hiihtoliiton johto mukaan lukien?
Urheilijamme pärjäävät maailmancupeissa, mutta eivät vuoden - neljän vuoden - tärkeimmässä kilpailussa, jonka kautta ainoastaan niin urheilija itse kuin hänen maansakin jää historiallisiin tilastoihin. Urheilevatko urheilijamme rahanahneuttaan itsensä rapakuntoon jo ennen kisoja? Vai onko vika heidän korviensa välissä? Eikö joukkueellamme ole psykologeja, jotka osaisivat poistaa urheilijoiltamme voittamisen pelon?
Vai eikö meillä ole valmennustaitoa, jolla urheilijan kunto osattaisiin ajoittaa oikein? Jos asia on niin - ja vahvasti siltä näyttää ainakin hiihtopuolella - niin miksi meille ei hankita valmennustaitoa lajin menestysmaista, lähinnä kai Norjasta? Ehkäpä he vastalahjaksi Mika Kojonkoskesta antaisivat jollekin huippuvalmentajalleen luvan tulla auttamaan meitä.
Vai onko taidon puute suurinta välinepuolella? Mäkimiehillämme piti olla parhaat voiteet, mutta luistot olivat kilometritolkulla huonompia kuin itävaltalaisilla. Eikö joukkueellemme voitu hankkia niitä F-merkkisiä suksia, jotka näkyivät olevan huippupituuksia hypänneiden miesten jaloissa.
Vai onko suurin syy rahan puutteessa? Norjalla varmaan on paremmat rahalliset resurssit kuin meillä, mutta ei niin paljon paremmat kuin mitä heidän menestyksensä on meihin verrattuna. Ruotsi ei viime aikoina ole kovinkaan paljon satsannut hiihtoonsa viime aikoina, mutta mitaleja on tullut, kultaisiakin. Itävallan saavutukset ovat olleet häikäiseviä, eilen kolme kultaa ja tänäänkin taas yksi, se yhdistetyn meille varmana pidetty kulta. Varmaan niitä kaikkia ei voida katsoa rahalla saavutetuiksi.Ja pienellä, köyhällä veljeskansallamme Virollakin on jo kolme kultaa!
Vai onko suurin syy menestymättömyyteemme urheilujohtajissamme? Eikö heillä ole tulosvastuuta tai edes tunnetta sellaisesta, ja annetaan kaiken mennä vain "hällä väliä"-tyylillä? Pitäisikö Hiihtoliiton johdon mennä nyt itseensä ja tehdä tietyt johtopäätökset?
Vanhan hiihtourheilun ystävän ja sitä itsekin hieman harrastaneen mielessä myllertää suuttumus ja häpeä nähdessään TAAS, miten tunnetut urheilijamme räpeltävät, kun muiden maiden paljon tuntemattomammat porskuttavat ja korjaavat mitalit. Se mielenmyllerrys herättää myös noita kysymyksiä, joita esitin, ja toivoisin saavani niihin myös vastauksen Hiihtoliiton johdolta.
Helsingissä 21.2.2006
Jorma Korhonen
Hiihtoliiton johdolle
Mieshiihtäjiltämme ei mitään odotettukaan, kun tiesimme heidät sellaisiksi taapertajiksi, joita ei olisi pitänyt tuonne Torinoon lähettääkään vanhaa hiihtomainettamme häpäisemään (tai vahvistamaan sitä, että se oli saavutettu pelkästään dopingilla).
Olympialaisia edeltävään menestykseemme perustuen voitiin realistisesti odottaa
- naishiihtäjiltämme ainakin kahta mitalia, lähinnä Virpi Kuituselta ja viestistä; mitään ei ole tullut eikä tule
- mäkimiehiltämme 3-4 mitalia, joista vähintään yhden piti olla kulta; tuli vain hopea ja pronssi
- yhdistetystä oli realistista odottaa kolmea mitalia, joista pari kultaa vaikutti todennäköiseltä; ei tullut muuta kuin yksi pronssi.
Mistä kiikastaa menestymättömyytemme? Onko vika urheilijoissamme itsessään, heidän valmennuksessaan, välinepuolella vai koko ketjussa, ylin urheilujohto ja varsinkin Hiihtoliiton johto mukaan lukien?
Urheilijamme pärjäävät maailmancupeissa, mutta eivät vuoden - neljän vuoden - tärkeimmässä kilpailussa, jonka kautta ainoastaan niin urheilija itse kuin hänen maansakin jää historiallisiin tilastoihin. Urheilevatko urheilijamme rahanahneuttaan itsensä rapakuntoon jo ennen kisoja? Vai onko vika heidän korviensa välissä? Eikö joukkueellamme ole psykologeja, jotka osaisivat poistaa urheilijoiltamme voittamisen pelon?
Vai eikö meillä ole valmennustaitoa, jolla urheilijan kunto osattaisiin ajoittaa oikein? Jos asia on niin - ja vahvasti siltä näyttää ainakin hiihtopuolella - niin miksi meille ei hankita valmennustaitoa lajin menestysmaista, lähinnä kai Norjasta? Ehkäpä he vastalahjaksi Mika Kojonkoskesta antaisivat jollekin huippuvalmentajalleen luvan tulla auttamaan meitä.
Vai onko taidon puute suurinta välinepuolella? Mäkimiehillämme piti olla parhaat voiteet, mutta luistot olivat kilometritolkulla huonompia kuin itävaltalaisilla. Eikö joukkueellemme voitu hankkia niitä F-merkkisiä suksia, jotka näkyivät olevan huippupituuksia hypänneiden miesten jaloissa.
Vai onko suurin syy rahan puutteessa? Norjalla varmaan on paremmat rahalliset resurssit kuin meillä, mutta ei niin paljon paremmat kuin mitä heidän menestyksensä on meihin verrattuna. Ruotsi ei viime aikoina ole kovinkaan paljon satsannut hiihtoonsa viime aikoina, mutta mitaleja on tullut, kultaisiakin. Itävallan saavutukset ovat olleet häikäiseviä, eilen kolme kultaa ja tänäänkin taas yksi, se yhdistetyn meille varmana pidetty kulta. Varmaan niitä kaikkia ei voida katsoa rahalla saavutetuiksi.Ja pienellä, köyhällä veljeskansallamme Virollakin on jo kolme kultaa!
Vai onko suurin syy menestymättömyyteemme urheilujohtajissamme? Eikö heillä ole tulosvastuuta tai edes tunnetta sellaisesta, ja annetaan kaiken mennä vain "hällä väliä"-tyylillä? Pitäisikö Hiihtoliiton johdon mennä nyt itseensä ja tehdä tietyt johtopäätökset?
Vanhan hiihtourheilun ystävän ja sitä itsekin hieman harrastaneen mielessä myllertää suuttumus ja häpeä nähdessään TAAS, miten tunnetut urheilijamme räpeltävät, kun muiden maiden paljon tuntemattomammat porskuttavat ja korjaavat mitalit. Se mielenmyllerrys herättää myös noita kysymyksiä, joita esitin, ja toivoisin saavani niihin myös vastauksen Hiihtoliiton johdolta.
Helsingissä 21.2.2006
Jorma Korhonen
Vastaukset 21
Vanhimmat
Hyvä..Allekirjoitan täysin edellisen.! The Official UnderAchiever in Olympics - Finland!
...kun tv:ssa haastateltiin yhdistetyn lajijohtajaamme. "Ei mennyt IHAN niin kuin piti", hän myönsi, mutta ei suostunut pohtimaan syitä sille. Suomalaisurheilijoiden tapaan vain taisi todeta, että TÄLLÄ KERTAA ei pystytty parempaan.
Koskahan tulee se kerta, jolloin parempaan pystytään, sillä tuo TÄLLÄ KERTAA lohduttautuminen on kuultu jo kai tuhannet kerrat!
Saksalla on nyt 10 kultaa, Itävallalla 9 ja paljon niitä on jo Norjallakin. Ja kaikille noille lisää on luvassa, sillä sellaisia lajeja on vielä tulossa.
Curling taitaa olla nyt enää ainoa toivomme!okaisemme!!!
Pistäisin viestiä myös olympiakomitealle, joka asiantuntemattomuudessaan luonnollisestikin tekee lopullisen päätöksen lähetettävistä urheilijoista. Viittaan tässä lähinnä tapaukseen Varis. On organisaatio kuin edesmenneessä Neuvostoliitossa.
Mielestäni sponsorien ei kannattaisi tukea olympiakomiteaa jo pelkästään siksi että sillä ei ole tavoitteena saavuttaa parasta mahdollista tulosta rahoittajien kannalta vaan ns. vanhojen muistamiset ja niistä näpäyttämiset ajavat ohi rahoittjien etujen.
Miten huippu-urheilijamme voivatkaan pettää niin pahasti vain joka neljäs vuosi pidettävissä olympialaisissa kisoissa? Käsittämätöntä! Jokaisen urheilijan ja muiden urheilun kanssa tekemisissä olevien pitäisi mieltää olympialaiset paljon muiden kilpailujen edelle. Niin tekee urheilua seuraava yleisökin.
Mutta ei katastrofista yksin urheilijoitamme voi syyllistää. Vika on koko ketjussa, joka avauksessa esitetään.
Nyt pitää odottaa niin johtajilta kuin valmentajiltakin muuta kuin selittelyä. Ulkopuolinen asiantunteva taho pitää panna tekemään analyysi, ja vastuulliset on pantava kantamaan vastuunsa!
on aivan väärä puhuttaessa urheilusta, sillä tuskinpa kukaan urheilija "petosmielessä" EPÄONNISTUU kisoissa. Ymmärrän sen, jos joku penkkiurheilija nuoruuden villissä huumassaan hermostuu niin paljon huonosta menestyksestä, että alkaa kirjelmöidä Hiihtoliittoon tai vastaavaan elimeen, mutta aloittajan tuntien "meikäläiseksi" keski-iän pahemmalle puolelle kallistuvan henkilön mielenilmaisuna, pidän aloitusta vähintääkin ylireagointina.
Voihan sillä tietyn määrän omia agressioitaan purkaa, mutta muuta merkitystä sillä ei olekaan. Urheilu on urheilua ja sellaisena se tulee ottaa vastaan. Epäonnistumisia tulee ja nekin on otettava vastaan.
"Vastuulliset kantavat vastuun". Aivan kuin politikko kantaa "täyden vastuun" on sama, kuin se siitä ja loput lehmän lypsystä.
Juuri tällaisen ajattelutavan takia Suomi ei menestykkään. Kaikki vaikuttaa kaikkeen...Mielestäsi penkkiurheilijoilla ei ole mitään oikeuksia ja heidän/meidän mielipiteemme ei vaikuta mitenkään...
Kaltaisesi alireagoija heijastaa tätä menestymättömyyttä. Urheilu on vain urheilua, mutta myös vastuullista toimintaa, josta on kovasti kiinnostunut aikamoinen osa kansaa.
Munaton viisastelusi on luuserismin ideologiaa.
...kun olen jo sen verran iäkäs (johon viittaat), että muistan aikoja, jolloin Suomi oli talviolympialaisten kärkimaita! Eikä ne ajat kovin kaukana ole, sillä vuoden 1984 olympialaisissa Sarajevossa saaliimme oli 13 mitalia, joista 5 kultaa.
Norja on talviolympialaisten historian menestynein maa, mutta varsin lähellä kärkeä Suomikin on edelleen. Voisin sen sijaluvun melko helposti tarkistaa, sillä hallussani olevista Urheilun Pikkujättiläisestä, Suuresta Olympiakirjasta ja lähes katkeamattomana sarjana vuodesta 1968 asti tallettamistani Mitä Missä Milloin -kirjoista tiedot löytyisivät. Norjan ja meidän välissä lienee Neuvostoliitto/Venäjä ja Saksa sekä länsi- että itä-Saksat yhteen laskien.
Vielä Naganon olympialaisissa 1998 Suomi oli kolmanneksi paras maa Norjan ja Venäjän jälkeen. Saimme 2 kultaa, 3 hopeaa ja 2 pronssia. Esim. Itävalta oli vasta kuudes saaliinaan 1 hopea ja 3 pronssia.
Edellisissä olympialaisissa Salt Lake Ciyssä 2002, jotka edellisenä vuonna tapahtuneiden doping-sotkujemme vuoksi olivat meille mielestämme menestykseltään kehnot, sijoituimme kuudensiksi, saaliinamme 1 kulta, 2 hopeaa ja 2 pronssia. Mutta taaksemme jäin mm. Venäjä ja Itävalta senkin taakse 1 kullalla, 1 hopealla ja 1 pronssilla.
Näissä olympialaisissa lienemme nyt sijaluvulla 10, vailla yhtään kultaa. Itävalta on Saksan jälkeen toisena, Saksalla jo 10 kultaa, Itävallalla 9. Mutta kaukanan niist ei ole Norjakaan, joka voi vielä nousta vaikka ykköseksi. Suomen lienee jo mahdotonta nousta kuuden parhaan joukkoon, jossa sentään aina Sapporoa v. 1972 ja Lillehammeria 1994 lukuunottamatta olemme aina olleet.
Minusta reagointini ja mielipiteeni ilmaisun lähettäminen Hiihtoliiton johdolle on hyvinkin ymmärrettävä ja aiheellinen. Miksi meidän pitäisi tyytyä mihin tahansa huippu-urheilussakaan, johon kuitenkin satsataan verovarojammekin melkoisesti ja jolla on varsin suuri merkitys maamme imagolle. Tutkimusten mukaan talviurheiluakin nimittäin seuraa jossakin määrin lähes puolet pohjoisen pallonpuoliskon väestöstä, enemmän kuin juuri mitään muuta asiaa politiikka ja sodat mukaan luettuna.
Älä hemmetistä anna tuon pipon mennä noin kireälle. Toki minäkin olen pahoillani urheilijoiden huonosta menestyksestä urheilijan itsensä takia. Joko he antavat meille ilon aiheita tai pettymyksiä, se meidän tulee ymmärtää, mutta kun oikein riamastutaan herjaamaan, niin onhan se aikuiselta ihmiseltä perinjuurin lapsellinen reaktio. Löysää toki sitä pantaa pääsi ympärillä!
!
ovat menestyneet aikojen saatossa huomattavasti paremmin, kuin kansakuntamme koko ja resussit nykypäivänä edellyttävät.
Ihan mukava on katsella noita mainitsemiasi urheiluhistorian kirjoja (minulla hyllyssä "Huippu-urheilun Maailma" "Mitä Missä Milloin" urheiluhistorian kirjan lisäksi).
Niin, onko meidän tyytyminen tähän? Minkäs teet, jos parempaa ei ole tarjolla. Sehän se on se vanha sanonta: "ottaa tai itkeä ja ottaa".
Suomessa on suhteettoman suuren suosion saavuttanut väkivaltaurheilu jääkiekko, josta omia agressioitaan purkavat katsojat saavat sielulleen mannaa. Yksilöurheiluun, kuten maastohiihtoon ei löydy massoja, joista lahjakkaimmat saattaisivat päästä huipulle.
Luettelit tuossa ansiokkaasti Suomen menestyksiä aikaisemmilta vuosilta. Hienoja saavutuksia, jotka itsekin muistan vielä hyvin ja lisää tietoa todellakin saa noista alan teoksista.
Niin kuin tuolla aiemmin mainitsin, en jaksa enää syttyä kovin suureen paloon noiden urheilumenestysten/pettymysten suhteen. Ikäni on hyvin samoissa kanssasi ja maailma on hionut särmiä pyöreämmiksi.
Hyvä päivä urheilussakin odottaa jossain tulevaisuudessa. Hankitaan siitä henkistä voimaa tämän päivän pettymyksille. Hyvää talven jatkoa. Salpparilla tuuletellaan taas!
Noin kai asia on nähtävä, järkevästi ajatellen.
Eräiden muiden menojeni estämänä valitettavasti tänä talvena en pääse paikan päälle Salpparille, jossa olen vuosien satossa ollut seuraamassa ainaki kahdetkymmenet kisat, ja hamaassa menneisyydessäni vuonna 1957 silloin Lahden varuskunnassa sijainneessa Huoltokoulussa palvellessani olin kisoissa kerran toimitsijanakin (kuten muuten ehdin parikin kertaa olla legendaarisissa Eläintarhan ajoissa täällä Helsingissä).
Monet kerrat olin Salpausselän kisoja seuraamassa myös leikillisesti sanottuna "korruptiomatkalla", eli Valion isännöitsijänä ollessani jonkun sopimuskumppanimme kustantamana. Pari-kolme kertaa menimme Helsingistä Lahteen kisajunalla, joka parkkeerasi hiihtostadionin viereiselle raiteelle. Aina oli joukossa muutamia - ei sentään valiolaisia - jotka eivät sitten paikan päälläkään poistuneet juna vaunusta, jossa tarjoilu pelasi koko ajan!
Pitäisi seurata kisoja,että ei puhu palturia noista hiihto mitaleista naiset ovat saaneet pronssin jota niiltä odotettiinkin tosin eri matkalta.
Ja mäkimiehet kaksi hopeaa.
No totuuden nimessä täytyy sanoa,että huonosti on mennyt varmat ovat pettäneet.
Lisä mitalit ovat kyllä yllätyksiä no toivotaan,että curlingista tulis.
Tuo on kyllä väärä väite,että aikaisempi menestys on tullut pelkästään dopingilla niiden mitalien eteen on kyllä tehty lujasti töitä sen luulin sinunkin tietäneen jos kerran olet ex.harrastaja.
Raha se on joka ratkaisee tämän päivän urheilussa tunnut kovasti arvostelevan urheilijoita ahneudesta mutta täytyy muistaa,että se on niiden työtä jolla perhe pitää elättää ja ura ei ole kovin pitkä.
Mitä tulee valmennustaitoon niin katsoitko montako suomalaista valmentajaa oli mäkikilpailun aikana valmentajien tornissa??
Siinä olen samaa mieltä,että johdossa on usein se suurin vika ja niitä on aivan liikaa siellä tyhjän panttina pyörimässä.
jääkiekossa jossa miehet saa valmennusta aivan huipulta jatkuvasti ja tulostakin tulee. Tietysti huipulla ollaan muissakin lajeissa kuten yhdistetty, mutta siellä kaikki oikeastaan kulminoituu jollain lailla mannisen hyvään suoritukseen tai sen puutteeseen.
Ja hiihdossa liian suppea ryhmä harjoittelee ammattimaisesti.
Myös täysin puhtaana on vaikea menestyä kun näköjään itävallankin huikean menestyksen takaa alkaa paljastua dopingpommi. Tuollaisten paljastusten takia pitäisi jo koko joukkue sulkea kisoista. Tuskin se arsenaali siellä rekvisiittanakaan huvin vuoksi oli. Voi käydä aivan hyvin niin ettei kukaan urheilija jää kiinni ja itävalta pitää vilpillä? saadut mitalit kun nämä nyky aineet häviävät kehosta niin nopeasti.
Jos tämä menestys tulee puhtain keinoin nautin jokaisesta talluksen viidennestä sijasta ja muidenkin "rämpimisestä". Tosiasia on, että Lahden skandaalista toipumiseen menee 15 vuotta. Hiihtäjien ja valmentajien on muututtuva täysin. Kaikkien sen aikaisten on ensin väistyttävä. Tämä nähtiin nyt Itävallassa, jossa vanha doppingvalmentaja edelleen häärii ja niin on suomalaisillakin oma doppingvalmentaja kisoissa mukana. Eikö tätä nyt oteta vakavasti?
"kaikki oikeastaan kulminoituu jollain lailla mannisen hyvään suoritukseen tai sen puutteeseen." Jaakko Tallus kaksi viidettä sijaa ja joukkuekilpailin pronssi. Anssi Koivuranta yksi lupaavin kautta-aikain, jne.
Jääkiekosta sen verran, että se on yli agressiivisten urheilijoiden ja katsojien yliarvostettu laji. Kun asiaa katsotaan puolueettomin silmin, Suomi on lajin todellisten harrastajamaiden keskikastissa. Marginaalilaji verrattuna maastohiihtoon.
Et taida tietää yhtään mitään? Marginaali laji? Jos maastohiihdossa aloitettaisiin samanlainen valmennusrumba kuin on jääkiekossa jo aivan pikkujunnusta lähtien, ja pyörisi eritasoiset ammattimaiset hiihtoliigat ympärimaata niin kuin jääkiekossa niin taitaisipa olla sijoitukset hieman toisenlaisia näissäkin olympialaisissa.
Ja turha kai sanoakkaan kumpi näistä on marginaali laji esim pohjois amerikassa.
Agressiivisuus ikävä kyllä kuuluu osana
jääkiekkoa mutta eihän sitä ole pakko katsoa.
Ei urheiluun pidä suhtautua vakavasti. Urheilu on aika heppoisaa viihdettä. Ei muuta. Nyt olisi aika sinunkin kehittää vähän suhteellisuudentajua. Muuten tulee mieleen, että olet deme.
Kyllä huippu-urheilu on minulle ja hyvin monelle muulle myös viihdettä, mutta siinä pitäisi tulla menestystä urheilijoillemme, jotta viihde olisi hyvää.
Mutta huippu-urheilun muut merkitykset ovat suurempia:
Sen kansanterveydellinen merkitys on vain välillinen, mutta sitäkin sillä on nuorten innostamisessa liikuntaan, josta voi tulla elämänikäinen tapa.
Ja sillä on maan imagolle merkitys, joka voi tuottaa suuriakin etuja myös taloudellisesti ja jopa poliittisestikin. Lue tuosta lisää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=662&posting=22000000014310970
Kuulin kerran (jos toisenkin) keskustelun, jossa väiteltiin siitä, mikä urheilulaji on jännittävin. Suoraan sanottuna hyvin tyhmä väitely. Jännityshän ei tule urheilusta, vaan seuraajan omasta mielestä (päästä). Sanoinkin, että mikä tahansa, vaikka emännän kanssa tupen pelaaminen, voi olla jännää.
Meitä penkkiurheilijoita löytyy moneen lähtöön. Yksi laji on, joka syttyy vain suurkisojen (olumpialaiset, MM) aikaan liekkiin ja hurmokseen. Toinen laji, joka seuraa aktiivisesti urheilua kansainvaälisellä tasolla jatkuvasti. Kolmas laji, joka on kiinnostunut suomalaisten keskeisistäkin kamppailusta ja sitten mennään yhä syvemmälle piirin, seuran ja yksilön tasolle, riippumatta menestyksestä.
Minä kuulun niihin, jotka tuntevat jännitystä ja voittajien riempua/tappion harmitusta aivan yhksilön tasolla. Tuttu kaveri seuran hiihtokilpailussa, hänen menestyksensä on tärkeää.
He jotka kiinnostuvat vain suurkisoista, jäävät harrastuksessaan melkoisen köhille eväille. Yleensä he ovat myöskin karkea kielisimpiä arvostelijoita.
Kansallismielisyys on aika erikoista urheilussa. Miksi juuri meidän urheilijoidemme pitäisi menestyä. Tällä hetkellä urheilijat ovat ammattilaisia ja eri tallien palkkalistoilla. Seuraavissa olympialaisisa olisi hyvä jos eri ammattilaistallit voisivat kisata keskenään ilman kansallisia tunnuksia. Silloin rahapiirit saisivat täyden otteen ja probagandahyödyn urheilusta. Nythän tilanne on vähän tekopyhä. Nyt sinisin silmin näytellään jotakin amatööriä. Tilanne on naurettava. Ei muuta kuin aineet vapaiksi ja täysi rahastaminen, markkinhenki ja porno peliin. Olisi kiva katsoa kuin naiset vetelisivät seksikuteet päällä v-tyylillä. Ja hiihto pitää saada putkiin. Kuka piru sitä ulkoilmassa enää viitsii hiihdellä.
lukea tommosen raamatun ja sitäpaitsi ei niillä ole mitään haluakaan.
Suunnittele sellainen lyhyt iskulause ja siinä paljon asiaa sisällä niin johan menee perille.
Mieluummin ironiaa mukaan jossa he joutuvat irvailun kohteeksi, "ai että tekee kutaa".
...että lukevat. Ovat lukeneet aikaisemmin pitemmätkin viestini ja ovat myös vastanneet.
"Herrat" kyllä lukevat niin paljon, että heille tuollainen pätkä ei ole Raamattu. Tolvanoille se sitä voi olla. Minäkin työelämässä vielä ollessani jouduin päivittäin lukemaan asiatekstejä päivittäin kymmenin ja joskus sadoin sivuin. Nyt eläkeläisenä luen mielenkiintoisempia tekstejä, mutta edelleen päivittäin kymmenin, joskus jopa sadoin sivuin.
Sinullekin sanoisin: lue enemmän, luulet vähemmän!