Type R luistonesto?

Onko tosiaan mahdollista, että 2005 vuosimallin Type R:ssä ei ole luistonestoa? Ei jumalauta kuka ostaa nykypäivänä uuden auton, jossa ei ole luistonestoa???
193214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

et muuten täällä itkisi.
Voima katoaa luistoneston myötä.
Koen surua luistoneston omaavien kotteroiden puolesta, hupi loppuu ennenkuin alkaakaan.

Äänestä

Sellainen henkilö ostaa kenelle suorituskyky merkitsee. Eihän etuvedolla pääse edes liikkeelle. Neliveto ja lukot niin pito on mahtava. Luistonesto ja ajonvakautus on naisia varten.

Äänestä

kun ei voima riitä sutimiseen, yksinkertaista. Luistonestoa laitetaan yleensä vain autoihin, joissa tarvitaan elektroniikkaa rajoittamaan rajua tehoa. Ja tämäkin vain sen takia, ettei kokematon kuskisi säikähtäisi liikaa painaessaan kaasun pohjaan. Näissäkin tosin saadaan koko hauskuus käyttöön napin painalluksella pro kuskeille.

Äänestä

Samaa tuumailin hetken aikaa kun olin Typerää ostamassa.
Tämä talvi on tullut ajeltua ja hyvin on pärjännyt. Nastarenkaat otin alle jotta pääsee jäisimmistä paikoista paremmin liikkeelle.

En kyllä edes lisävarusteena moista ominaisuutta olis autoon ottanu...

Ja lisäkommenttina, auto on mahtava!

PS. Edelliset autoni turbo Leon ja Golf GTi.

Äänestä

Kuka sitä kaipaa, kyllä talvella yksipyörävetoinen on aivan riittävä ;-)

Äänestä

Onhan se ollut tiedossa, että Type-R on täysin varusteista riisuttu malli. Aluksi ei ollut edes ilmastointia vakiona. Leluksihan se on tarkoitettu. Jos varusteista ja mukavuudesta pitää, niin on tarjolla parempiakin malleja. Ei sitä ole tehtykkään perheenäidin tai kaupparatsun autoksi.

Äänestä
  • Ilmastointi oli loppuun asti lisävaruste...

    Äänestä

Kävin koeajamassa TypeRän ja samaan luistoneston puutteeseen kiinnitin heti huomiota. Uskomatonta, että nykyään vielä valmistetaan noin tehokasta autoa ilman luistonestoa. Ja ilmastointikin on autossani ehdottomasti oltava. Oma GTI Golf tuntui unelmalta TypeRän jälkeen. Ei tarvitse joka saakelin mutkassa ja risteyksessä lipsua. Noilla luistonestottomilla olen riittävästi ajellut 90-luvulla. Enää tällä vuosituhannella en sellaista hankkisi. Sääli juttu, että Type R on noin karvalakki. Moottorissa ja alustassa olisi ominaisuuksia ihan hyväksikin autoksi.

Äänestä
  • pitäisi olla tasauspyörästön lukko, silloin luistonesto on käytännössä turha. Nopeimmat lähdöt otetaan aina ilman luistonestoa.

    Äänestä

  • vaihda vaippas.

    Äänestä

  • päätellen kirjoitti:

    vaihda vaippas.

    kyllä ikää on todennäköisesti enemmän kuin sulla poju.

    Äänestä

  • evo kirjoitti:

    pitäisi olla tasauspyörästön lukko, silloin luistonesto on käytännössä turha. Nopeimmat lähdöt otetaan aina ilman luistonestoa.

    Kuinka mielekästä on ajaa Suomen talvessa autolla, jossa ei ole luistonestoa? Ei se kesälläkään haitaksi olisi, mutta talvella se nyt vaan on ehdoton. Sellanen auto, jossa ei ole luistonestoa, on kamala ajettava talvella, ja sama pätee myös Type ärrään...

    Äänestä

  • siitä kirjoitti:

    " Sellanen auto, jossa ei ole luistonestoa, on kamala ajettava talvella,"

    Hitto kun näitä avuttomia on joka paikassa.

    Äänestä

  • evo kirjoitti:

    kyllä ikää on todennäköisesti enemmän kuin sulla poju.

    ihan vinkkinä vaan luistoneston saa kykettyä pois sillon kun niin haluaa !!! ei mikään pakko ole sitä päällä pitää jatkuvasti !

    Äänestä

  • Ajuri kirjoitti:

    " Sellanen auto, jossa ei ole luistonestoa, on kamala ajettava talvella,"

    Hitto kun näitä avuttomia on joka paikassa.

    Kysymys ei ole mistään muusta, kuin että kuinka nautittava auto on ajaa.. Jos ei mukavuustoiminnot kiinnosta niin hanki samantien Lada. Siinä ei ole ohjaustehostinta. Sinun logiikan mukaanhan varmaan ohjaustehostinta kaipaava on voimaton!! Koskaan en enää hanki autoa, jossa ei ole luistonestoa. Sellaiset kuuluu museoon, ei 2000 -luvulle!

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

  • Erkki kirjoitti:

    Jostain kumman syystä yli 90% suomen autokannasta on ilman luistonestoa ...

    Äänestä

  • evo kirjoitti:

    kyllä ikää on todennäköisesti enemmän kuin sulla poju.

    Ikää voi olla vaikka kuinka.
    Jostain syystä päädyt kuitenkin honda palstalle kirjoittelemaan. Jokin painaa mieltä..
    Ettet vaan olisi vanha köyhä pieru jota vain vituttaa..

    Äänestä

Eli nyt kaikki palauttamaan enzot takaisin pajalle italiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mac kirjoitti:

Onko tosiaan mahdollista, että 2005 vuosimallin Type R:ssä ei ole luistonestoa? Ei jumalauta kuka ostaa nykypäivänä uuden auton, jossa ei ole luistonestoa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu