Kärsin raskausajan masennuksesta, jolloin tarvitsin keskusteluapua elämäntilanteeseeni. Vauvan syntymän jälkeen neuvolatädit ovat vaihtuneet muutaman kerran ja nyt harmittaa, kun heidän tiedostossaan lukee tästä menneestä väsyttävästä elämäntilanteestani edelleen tekstiä, joista en olisi enää halukas keskustelemaan. Olen tunnollinen ja huolehtiva äiti, minulla ei ole mitään erityisiä ongelmia tällä hetkellä, vaikka joskus tarvitsinkin kovasti apua ollessani kipeänä ja väsyneenä raskauden vuoksi.
Neuvolassa tuntuu myös olevan sellainen luulo, että olen unohtanut jo esikoisen ajoilta kaiken mahdollisen, joten kaiken varmuuden vuoksi minua tentataan ja kysellään yksityisasioita hyvinkin tarkkaan ja kerrotaan itsestään selviä asioita vauvan kasvamisen vaiheista ja vanhempien toimimisesta niin että harmittaa. Koen kiusaantuvani käydessäni neuvolassa, kun jo ties kuinka mones kyselee yksityiselämästäni kuin se nyt kuuluisi sinne neuvolan huoleksi kokonaan edelleenkin, kaivella ja kysellä vieras ihminen kysyy ja minun on keksittävä jotakin vastauksia kuin sanelukone. Tietty heidän kuuluu toimia näin, mutta ensi kerralla jos sijainenkin kyselee minulta jotakin "elämänilanteestani", tekee mieli jo sanoa, että voisiko sitä koneella olevaa tekstiä jo jotenkin kaunistaa tai peräti poistaa osittain edes, jotta en vaikuttaisi joltakin "epätoivoiselta tapaukselta" heidän silmissään. Vai miten itse toimisitte, jos teitä alati tarkasteltaisiin jonkinlaisena "tapauksena", aivan kuin ette hoksaisi ottaa asioista selvää muutenkin, ilman koko neuvolaa. Tärkeintä minulle neuvolakäynnissä on kuitenkin lapsen kehittymisen seuraaminen, ei se, että kysellään juonko (koska en juo, miksi sitä ei siellä tiedoissa mainita?), poltanko (vähän, onko se rikollista?), osaanko pestä käteni tupakoinnin jälkeen tai osaanko laittaa lapselle vaaraksi olevat tavarat lattialta pois jne jne. Miksi neuvolassa puhutaan nelikymppiselle kahden lapsen ja hoitoalan koulutuksen saaneelle ja alalla työskenneelle äidille kuin muistinsa menettäneelle puupäälle? Varmuuden vuoksi kai?
Neuvolassa tuntuu myös olevan sellainen luulo, että olen unohtanut jo esikoisen ajoilta kaiken mahdollisen, joten kaiken varmuuden vuoksi minua tentataan ja kysellään yksityisasioita hyvinkin tarkkaan ja kerrotaan itsestään selviä asioita vauvan kasvamisen vaiheista ja vanhempien toimimisesta niin että harmittaa. Koen kiusaantuvani käydessäni neuvolassa, kun jo ties kuinka mones kyselee yksityiselämästäni kuin se nyt kuuluisi sinne neuvolan huoleksi kokonaan edelleenkin, kaivella ja kysellä vieras ihminen kysyy ja minun on keksittävä jotakin vastauksia kuin sanelukone. Tietty heidän kuuluu toimia näin, mutta ensi kerralla jos sijainenkin kyselee minulta jotakin "elämänilanteestani", tekee mieli jo sanoa, että voisiko sitä koneella olevaa tekstiä jo jotenkin kaunistaa tai peräti poistaa osittain edes, jotta en vaikuttaisi joltakin "epätoivoiselta tapaukselta" heidän silmissään. Vai miten itse toimisitte, jos teitä alati tarkasteltaisiin jonkinlaisena "tapauksena", aivan kuin ette hoksaisi ottaa asioista selvää muutenkin, ilman koko neuvolaa. Tärkeintä minulle neuvolakäynnissä on kuitenkin lapsen kehittymisen seuraaminen, ei se, että kysellään juonko (koska en juo, miksi sitä ei siellä tiedoissa mainita?), poltanko (vähän, onko se rikollista?), osaanko pestä käteni tupakoinnin jälkeen tai osaanko laittaa lapselle vaaraksi olevat tavarat lattialta pois jne jne. Miksi neuvolassa puhutaan nelikymppiselle kahden lapsen ja hoitoalan koulutuksen saaneelle ja alalla työskenneelle äidille kuin muistinsa menettäneelle puupäälle? Varmuuden vuoksi kai?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Neuvolassa on usein liukuhihna touhua, eikä siellä keskitytä asiakkaisiin yksilöinä. Itse kyllästyin neuvolan touhuihin jo kolmannella kerralla ja minä sanoin siitä suoraan. Homma jäi siihen.
Minä sanoisin kyllä reippaasti, että hei, minä olen joskus ollut masentunut ja väsynyt, ja hain siihen apua. Mutta nyt tilanne on toinen, minä voin hyvin, joten haluan, että vanhat tietoni poistetaan koneelta, ellei niitä osata käyttää oikein. Tiedän kyllä, miten toimia, jos huomaan itsessäni masentumisen merkkejä.
Ei ihmistä voi vainota samoilla asioilla vuodesta toiseen.
Sano asiasta suoraan vain, jos se ei tehoa, sitten en tiedä mikä.
Olen itse th, jolla on työkokemusta vain opiskeluharjoitteluista. Ymmärrän tunteesi ja noloutesi, tilannekin kun on jo muuttunut. Mutta sinulle lohdutukseksi voin sanoa. Neuvolassa on niin paljon asiakkaita, että et ole heille yksilö vaan ainoastaan joku asiakas muiden joukossa. Siis tarkoitan etteivät he tilannettasi sen enempää siellä pohdi. Toiseksi, yllätyin itse harjoittelussa miten paljon ihmisillä on ongelmia. Varmaan joka kolmanneksella äideistä oli joku paniikkihäiriö tai masennus tai hullu mies tai jotain. Kaikki yleensä puhuvat neuvolassa melko avoimesti.
Uskon heidän alkaneen jo kirjailla koneelle, et kaikki on paremmin.
Minä ainakin olen hyödyntänyt neuvolapalveluja ja valittanut siellä jos on ollut jotain. Se on sit niiden ongelma, jos eivät tajua tilanteen muuttuneen. Koita jaksaa ja älä välitä jos joskus on ollut jotain. se on täysin normaalia.
tästä tuli mieleeni eräs saman kaltainen tapaus. Olin käynyt kunnallisella terapeutilla puhumassa eräästä asiasta. Minulla oli vielä opiskelut kesken ja menin käymään terveydenhoitajalla kun orastava päänsärky tulossa. Hän sitten alkoi juurta jaksaen kysellä näitä mun asioita ja silloin kerroin, että minä puhun näistä sitten sen terapeutin kanssa, että en jaksaisi ikäviä asioita vatvoa vielä kesken koulupäivääkin...
Kannaattaa ihan oikeatsi suoraan sanoa, että kiitos vaan kysymästä, mutta nämä ovat jo vanhoja asioita.
Asiakkaallahan on oikeus tietää mitä tietoja hänestä on tallennettu. Pyydä saada tiedot itsellesi, niin näet mitä uusimmat tekstit sinusta kertovat.
Lain mukaan näin on, mutta olen tietoinen miten se käytännössä useimmiten menee, monin eri tavoin..esim sairaalassa käydessäni äitiyspolilla jäin 'kahden kesken' tukun kanssa omia anamneesejani koko elämäni ajalta, joita sairaalaan on talioituna paperille. Ne lojuivat houkuttelevana pöydällä sievässä pinossa kun hoitaja lähti käymään muualla ja arvasin tilaisuuteni koittaneen. Luin kasaa mm. ihmetellen, ettei tätäkään lapsuuden kokemusta ole kukaan kertonut minulle, ei edes omat vanhempani.. mahtoiko anamneesi siis pitää paikkaansakaan..tuntui tosi oudolta, koska vanhempani eivät ole salanneet minulta yleensä mitään. Ja siellä tuo "outo tapaus" omasta lapsuudestani vaan vaeltaa edelleenkin, vaikka siitä on kohta 40 vuotta aikaa. Kun hoitaja palasi ja näki minun lukevan omia anamneesejani lapsuusajoilta alkaen, hän melkein pelästyi, otti nipun pois ja sanoi ettei hänellä ole lupa antaa lukea niitä.
Toisin sanoen hänellä itsellään ei ole lupa lukea kaikkia anamneeseja potilaasta, vain oman alan tietoja. Ainakin niin kävi sillä kertaa. Vuosia sitten kun olin kotisairaanhoidossa eräs rouva vaati nähdä omat anamneesinsa terveysasemalla. Rouvalla oli mielenterveys- ym. ongelmia. Hoitajat, jotka olivat vastuussa potilaskertomuksista, korjailivat korjausteipin avulla tekstejä, joissa oli potilasta halventavia kuvauksia koskien hänen mielenterveydestä johtuvia ongelmiansa. Vasta sen jälkeen tekstikopio luovutettiin hänelle luettavaksi. Ja muutenkin olen törmännyt hoitoalalla ikävä kyllä nais-ihmisiin, joilla on tarve mollata kollegojensa kanssa "luottamuksellisesti" potilaitaan. Keskustelu on ollut mielestäni joskus iljettävääkin, itse olen sellaista vastaan ja se on mielestäni epäkohteliasta, vaikka tapahtuukin selän takana. En arvosta sellaista ammattiasennetta. Tiedän siis molemmilla puolilla olleena missä mennään hoitoalalla, siellä ei paljoa asiakkaiden tunteista ja mielipiteistä piitata heidän selkänsä takana, jos heillä on jo leima niin sanotusti perseessä. Tällä asenteella tulee pahimmillaan tehtyä asiakkaalle itselleen hallaa mitätöimällä tämän todellisia tarpeita ja vaikkapa terveysongelmia, jotka mitätöidään mielenterveysongelman, päihdeongelmien tai muun vastaavan asian piikkiin, kun "se nyt sattuu tulemaan ilmi" siellä potilaskertomuksessa..
Ihmettelen väitteitäsi jos todellakin olet ollut hoitotyössä.
Koska tapahtui äitiyspoliepisodi?
Varmasti jokainen, vanhempiinsa luottanut, järkyttyisi saadessaan tietää asioista jotka on häneltä salattu! Oletko kysynyt vanhemmiltasi asiasta suoraan, rehellisesti? Miksi pidät sitä sisälläsi ja uskottelet sairaalakertomuksen paikkansa pitämättömyyttä? Miten ajattelet virheen kertomukseen tulleen? Joku vain keksi tarinan?
Oletko sitä mieltä, että sairaskertomuksissa pitäisi olla jokin aikaraja jolloin ne umpeutuvat? Mieti mitä seurauksia sillä olisikaan, paljon, paljon olennaista tietoa voisi kadota. Kertomuksiahan säilytetään jonkin aikaa vielä kuoleman jälkeenkin ja tiettyinä vuosina syntyneiden kertomuksia vielä pidempään. Tilastotietoutta ja tutkimusta varten. Ei sen vuoksi, että joku utelias kanslisti niitä voisi käydä salaa selailemassa vaan ihan tieteelliseen tarkoitukseen. Se taas ymmärrettävästi on lapsiemme ja lapsenlapsenlapsen lapsiemme parhaaksi.
Mikä sattuneessa todistaa ettei hoitajalla ollut lupa lukea kertomuksia? Hoitohenkilökunta pyrkii muodostamaan kokonaisvaltaisen kuvan asiakkaasta ja toisinaan (ei suinkaan aina) se vaatii myös toisen alueen kertomuksiin tutustumista. Ihminenhän ei ole "se umpilisäke" vaan kokonainen ihminen.. Ennen atk-tiedostoja ihmisten paperit kulkivat kaikki samassa nipussa.
Mitä tulee hoitoalan (nais)ihmisten juoruiluun, se on toki epäammattimaista ja tyhmää. Ikävää, että olet ollut yhteisössä jossa tätä harjoitetaan. Itse olen saanut tehdä työtäni ihanassa työyhteisössä, jossa asiakkaista puhutaan kauniisti.
Sullapa sitä kanttia löytyy suoraan vinoilla tuntemattomille ihan täällä netissäkin. Tarkistapa se oma asenteesi ensin ennenkuin vastaat, "ammattilainen".Jos tällaisia vastauksia jakelet, niin pahaa mieltäpä sillä jolle kulle kenties aiheutat?? Tuskin ne asiat omalla työmaallasikaan sen paremmin on. Jos on, niin onneksi olkoon, mutta älähän täällä leuhki.
Olipas kirjoituksesi hyökkäävä ja pahansisuinen. Miksi?
Mielestäni edellinen ei vinoillut mitään ja asenne oli täysin kohdallaan! Joskus totuus tekee kipeää ja se koira älähtää johon kalikka kolahtaa.
Mitä kuvittelet itse aiheuttaneesi jos et pahaa mieltä?
"Tuskin ne asiat omalla työmaallasikaan sen paremmin on. Jos on, niin onneksi olkoon, mutta älähän täällä leuhki."
ELI Tuskin ne asiat omassa perheessäsikään kovin hyvin on. Jos on, niin onneksi olkoon, mutta älä täällä leuhki.
TODELLA naurettaavaa! Kyllä joku jaksaa kateellinen olla ihan mistä vain.. Ei saisi olla edes hyvää työpaikkaa (ventovieraalla) kun jo naama vihertää toisella (ventovieraalla). Mene itseesi!
jos et ole vielä sananvapaudesta kuullu niin jätä tämä aihe sitten tähän tuntematon ihminen, äläkä kaivele tikulla asioita, jotka ei edes näin pitkälle sulle kuulu. ja - kyllä sun tekstisi on provosoivaa myöskin, luepa itse ajatuksen tekstisi vaivaantuneen näkökulmasta ja lopeta sitten siihen koko ajattelu, se ei sovi sulle. itsestäänselvyyksiä ei tarvitse heitellä, tee se nuorempien kanssa.
Vaikutat aika epävarmalta ihmiseltä ja epäluuloiselta. Vai miksi moinen hyökkäävä puolustus, vaikka muut ovat minunkin mielestäni ihan asiallisesti kommentoineet kirjoitstasi. Jos tulee julkisesti asioitaan tänne esittämään, niin voi olettaa että siihen tulee myös vastauksia ja ehkä ei aina omaa mieltä miellyttäviä. Vai mitä mahdollisesti odotit ihmisten kirjoittavan, liittyvän samaan mielipiteeseen sinun kanssasi.
Tuntuu kummalliselta tuo kommenntisi "tuntematon ihminen, äläkä kaivele tikulla asioita, jotka ei edes näin pitkälle sulle kuulu". Sinä itse olet tänne asioitasi noin pitkälle kirjoittanut ja näin ollen luettavaksi julkaissut meille lukemattomille tuntemattomille ihmisille. Olisit miettinyt etukäteen kannattaako, jos kerran mielesi pahoitat kommenteista.
Olet noinkin vanha etkä vieläkään ole oppinut pitämään puoliasi. Täällä vaan kitiset.
Oi voi.
sinäkin kitise omista asioistas sitten siellä missäs kitisetkin. alkaa harmittaa kun ei voi edes mielipidepalstalla tuoda julki epäkohtia ilman että joku akka (?) alkaa kitisemään takaisin.