Loppuko?

Olen 25 vuotias nainen, ja kärsinyt jonkin asteisesta masennuksesta viimeiset kolme vuotta.N. vuosi sitten jäin samaisesta syystä puoleksi vuodeksi sairaslomalle, jona aikana sotkin elämäni entistä pahemmin. En välittänyt mistään,vaan menin meiningillä "samapa tuo,ainahan voin tappaa itseni".
Ryyppäsin ja biletin kuin viimeistä päivää,ihmis- ja perhesuhteeni sain todella huonoon jamaan.
Otin erinäisiä lainoja,sillä sairaspäivä rahani eivät riittäneet kustantamaan uutta "elämäntyyliäni".Jätin laskut maksamatta ja heitin
aina uusien postiluukusta tipahdettua suoraan roskakoriin,sillä ajattelin tuolloin pääseväni kaikesta lopettamalla yksinkertaisesti kärsimykseni.
Mutta sitten suunnitlemat menivät uusiksi. Tapasin
nykyisen avopuolisoni, ja olen päässyt kuiville.
Haluaisin niin kovin aloittaa uuden elämän hänen kanssaan,mutta nyt juurikin nuo hoitamatta jättäneeni asiat tulevat kummittelemaan.

Hetken meni hyvin- minulla oli töitä ja ajattelin saavani kaikki velkani maksetuksi,mutta sitten jäin työttömäksi. Olen nyt ollut muutaman kk työttömänä-ja olen ihan lukossa.Ottamani lainat erääntyvät, ja pari on jo mennyt käräjäoikeuden perittäväksi. (yht. n.5000euroa)
Masennuksen oireet ovat palanneet, ja en näe tälle tilanteelle taas muuta ratkaisua,kuin lopettaa kaikki.
Ilman töitä en mitään saa maksettua, ja vaikka kuinka olen tehnyt töitä juuri niiden töiden löytymiseksi,ei mikään tunnu auttavan.
Kärsin ensimmäisen paniikkihäiriöni vuoteen pari pv sitten, ja tuntuu muutenkin siltä,etten "elä" tässä maailmassa.Kaikki tuntuu jotenkin sumuiselta ja pyörryttää jopa maatessa.
Ajoin itseni sellaiseen umpikujaan vuosi sitten,että uuden elämän aloittaminen tuntuu mahdottomalta.
Pelkään jo ovikellojenkin soittoa, kun pelkään että velkojani tulevat.
Apua- en oikeasti tiedä mitä tehdä......
5309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hanki itsellesi masennus lääkkeet.Voit mennä keskustelemaan seurakunnan diakonin kanssa ja pyydä häntä auttamaan. Hanki aika velkaneuvojalta, jotta saat asiat järjestykseen. Raha-asiat saat kyllä hoidettua, mutta mene lääkäriin ja hanki itsellesi lääkitys.

Äänestä
  • Saman neuvon antaisin. Eikä missään tapauksessa saa alkaa itsekseen hautomaan päässä asioita, itsetuhoisistakin ajatuksista täytyy puhua jollekulle. Kehotan menemään heti lääkärille, tuo on vakava tilanne, mikäli todella tuollaisia epätoivon ajatuksia on. Lääkäriltä saa masennuslääkkeet ja mahdollisesti lähetteen terapiaan jossa voi puhua tuntemuksistaan ja ongelmistaan. Oikeusaputoimisto auttaa velka-asioissa joko ilmaiseksi tai pientä, tulojen mukaista korvausta vastaan. Velka-asian saa aina järjestettyä, sen takia ei tarvitse elämäänsä lopettaa. Jos on vaikeaa saada raha- tai muita asioitaan hoidetuksi, niin aina voi pyytää jonkun läheisen apua. On hienoa että viereltä löytyy ihminen joka tuo onnea ja rakkautta. Siitä kannattaa olla kiitollinen, että on saanut sellaisen rikkauden elämään. Vaikka se ei nyt siltä tuntuisikaan, niin aina on toivoa niin kauan kuin on elämää. Ja masennuksestakin voi selvitä, monet ovat sen tehneet. Mutta eivät yksin, siihen tarvitaan sekä lääkärin että läheisten tukea ja apua.

    Äänestä

En leiki kotitohtoria,mutta jotenkin viittaisi siihen.että saatat kärsiä ns.kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. (puolisollani se) Siihen omanlaisensa lääkitys ja hyvin toipuu. Voi tietysti olla että myös masennus. Ne velka-asiat hoituu ajan kanssa. Muista että ne ovat maallista vaan ja on pääasia,että saat itses ensin henkisesti kondikseen. Tsemppiä sulle.Yritä olla vahva kaikesta huolimatta. Asioilla ON tapana järjestyä.

Äänestä
  • Lääkkeiden,jotka vaikuttavat pskyykkeeseen,ottaminen pelottaa minua. Vuosi sitten, kun jäin sairaslomalle minulle luonnollisesti annettiin lääkkeet,mutten niitä ottanut ensimmäistäkään- olonihan "parani" kummasti alkoholilla ja sillä, että käytin lainoja ja luottokorttiani (jota minulla ei luonnollisesti enää ole) huikeasti yli varojen.Sain tuona aikana lohtua siitä,että join ja menin niin kuin halusin.Tarjosin ihmisille ympärilläni-minusta pidettiin. Vaan eipä kukaan tiennyt mitkä tulevaisuuden suunnitelmat minulla tuolloin oli.

    Eniten nyt säikähdin taas tuota ajatusta, joka tuli aivan luonnostaan: `ainahan voin lopettaa elämäni´.
    On kauheaa, kun nyt yrittää aloittaa "alusta" ja ensimmäistä kertaa elämässä minulla on ihminen joka aidosti rakastaa minua- tuntuu että itse tuhoan kaiken. Haluaisin niin kovasti toteuttaa haaveeni ja lähteä opiskelemaan,mutta eipä minulla tuohonkaan taas ole mahdollisuutta- noiden lainojeni takia.

    Mutta kiitos vastauksista- en tahdo menettää elämäni rakkautta tämän masennukseni takia. Menen lääkäriin ja aijon yrittää helpottaa päiviäni lääkkeillä,mitä hän määrää.

    Äänestä

  • The end kirjoitti:

    Lääkkeiden,jotka vaikuttavat pskyykkeeseen,ottaminen pelottaa minua. Vuosi sitten, kun jäin sairaslomalle minulle luonnollisesti annettiin lääkkeet,mutten niitä ottanut ensimmäistäkään- olonihan "parani" kummasti alkoholilla ja sillä, että käytin lainoja ja luottokorttiani (jota minulla ei luonnollisesti enää ole) huikeasti yli varojen.Sain tuona aikana lohtua siitä,että join ja menin niin kuin halusin.Tarjosin ihmisille ympärilläni-minusta pidettiin. Vaan eipä kukaan tiennyt mitkä tulevaisuuden suunnitelmat minulla tuolloin oli.

    Eniten nyt säikähdin taas tuota ajatusta, joka tuli aivan luonnostaan: `ainahan voin lopettaa elämäni´.
    On kauheaa, kun nyt yrittää aloittaa "alusta" ja ensimmäistä kertaa elämässä minulla on ihminen joka aidosti rakastaa minua- tuntuu että itse tuhoan kaiken. Haluaisin niin kovasti toteuttaa haaveeni ja lähteä opiskelemaan,mutta eipä minulla tuohonkaan taas ole mahdollisuutta- noiden lainojeni takia.

    Mutta kiitos vastauksista- en tahdo menettää elämäni rakkautta tämän masennukseni takia. Menen lääkäriin ja aijon yrittää helpottaa päiviäni lääkkeillä,mitä hän määrää.

    Kuulostaa niin tutulta. Itse tahdon olla vähän samassa jamassa. Olen köyhä opiskelija ja velkoja on joka puolella. Kärsin vakavasta masennuksesta, paniikkihäiriöstä ja bulimiasta. Lääkkeet sain, jotka eivät auttaneet. Vaihdettiin toisiin, jotka ovat vielä paskemmat. Hengen olen itseltäni yrittänyt viedä tavalla tai toisella: viiltäen, lääkkeitä ja viinaa ottaen, yrittäen hypätä auton alle.

    Välillä tulee niin hyvä ja voittamaton olo, mutta sitten taas jysähtää pohjalle.
    Tästä ei ole ylöspääsyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


The end kirjoitti:

Olen 25 vuotias nainen, ja kärsinyt jonkin asteisesta masennuksesta viimeiset kolme vuotta.N. vuosi sitten jäin samaisesta syystä puoleksi vuodeksi sairaslomalle, jona aikana sotkin elämäni entistä pahemmin. En välittänyt mistään,vaan menin meiningillä "samapa tuo,ainahan voin tappaa itseni".
Ryyppäsin ja biletin kuin viimeistä päivää,ihmis- ja perhesuhteeni sain todella huonoon jamaan.
Otin erinäisiä lainoja,sillä sairaspäivä rahani eivät riittäneet kustantamaan uutta "elämäntyyliäni".Jätin laskut maksamatta ja heitin
aina uusien postiluukusta tipahdettua suoraan roskakoriin,sillä ajattelin tuolloin pääseväni kaikesta lopettamalla yksinkertaisesti kärsimykseni.
Mutta sitten suunnitlemat menivät uusiksi. Tapasin
nykyisen avopuolisoni, ja olen päässyt kuiville.
Haluaisin niin kovin aloittaa uuden elämän hänen kanssaan,mutta nyt juurikin nuo hoitamatta jättäneeni asiat tulevat kummittelemaan.

Hetken meni hyvin- minulla oli töitä ja ajattelin saavani kaikki velkani maksetuksi,mutta sitten jäin työttömäksi. Olen nyt ollut muutaman kk työttömänä-ja olen ihan lukossa.Ottamani lainat erääntyvät, ja pari on jo mennyt käräjäoikeuden perittäväksi. (yht. n.5000euroa)
Masennuksen oireet ovat palanneet, ja en näe tälle tilanteelle taas muuta ratkaisua,kuin lopettaa kaikki.
Ilman töitä en mitään saa maksettua, ja vaikka kuinka olen tehnyt töitä juuri niiden töiden löytymiseksi,ei mikään tunnu auttavan.
Kärsin ensimmäisen paniikkihäiriöni vuoteen pari pv sitten, ja tuntuu muutenkin siltä,etten "elä" tässä maailmassa.Kaikki tuntuu jotenkin sumuiselta ja pyörryttää jopa maatessa.
Ajoin itseni sellaiseen umpikujaan vuosi sitten,että uuden elämän aloittaminen tuntuu mahdottomalta.
Pelkään jo ovikellojenkin soittoa, kun pelkään että velkojani tulevat.
Apua- en oikeasti tiedä mitä tehdä......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu