kello soi lähdin kävelemään kohti luokkaa oli luokanvalvojan tunti.Keikkuin tuolissani nojaten takana olevaan pulpettiin,opettaja puhuin numeroista ja poissaoloista. Yhtäkkiä kuulen selvästi päästäni äänen "tsiu" niinkuin lihasta olisi leikattu säike pois muutaman sekunnin kuluttua tästä oudosta äänestä minulle tuli mieleeni oma koulumenestys ei siin kehumista ollut ajattelin.
minua rupesi ahdistamaan miten huonot numeroni olivatkaan ahdistus kasvoi ja kasvoi. Koulu loppui kävelin omalle kämpälle joka sijaitsi noin 200m päästä koulusta.Sydämmeni tykytti mietin vain miten huono olin ollut koulussa,ahdistus oli todella kova. Meni viikko henkinen kuntoni oli romahtanut niin alas että olin kävelevä zompi koulussa haalin mahdollisimman paljon tehtäviä itselleni ajattelemaan en kyennyt jopa yksinkertaiset plussa laskut tekivät tuskaa.
Koulun jälkeen pyöriskelin sietämättömissä tuskissani omassa sohvallani en kyennyt tekemään mitään,itkin ja itkin.Kaverit huomasivat ettei kaikki ollut kohdallaan mutta eiväthän ne voineet tietää kun en edes itse tiennyt mikä vaivaa.En voinut nukkua illalla kun suljin silmäni ja aamulla aukaisin ne en edes tuntenut levontunnetta.
Yksi ilta päivä kaverini yllätti minut vedet silmissä omalta asunnoltani han ehdotti että lähdettäs käymään terveyskeskuksessa ajattelin että jospa sieltä sais unilääkettä tai rauhoittavia. me käveltiin noin 2km sairaalaan oli kolea syksyinenilma. lääkäri otti vastaan sanoin suoraan lääkärille että haluan tappaa itseni,kuvailin oireita, unettomuus,säpsähtely ja kuvailin myös spykoottisia oireita, lääkäri totesi että jospa me lähdettäs käymään visalassa (sairaalan nimi) ajattelin etten voi mihinkään lähteä on niin paljon kouluhommia (en vielä silloin tiennyt että lääkäri oli tehnyt minusta m1 lähetteen eli PAKKOLÄHETE) noh lähdin suht kiltisti kävelemään kohti ambulanssia kahden ambulanssikuskin kanssa kysyin vielä että saisinko vetää savukkeen ennenkuin lähdetään he myöntyivät huomasin että kummatkin tarkkailivat minua kokoajan.
Ambulanssin kyydissä minulta kyseltiin peruskysymyksiä. Saavuttiin sairaalaan taas samat kysymykset jatkuivat minulle näytettiin oma huone jossa jo nukkui yksi potilaista.Hoitaja esitteli paikat tokaisin vain hänelle etten ole jäämässä tänne,Nukuin seuraavaan aamuun unilääkkeiden avulla enpä vielä silloin ajatellut että tämä tulisi olemaan minun uusi kotini seuraavat 3kk. ensimmäisinä päivinä rupesin kirjoittelemaan lappuja,antoin kaikki laput mitä olin kirjoittanut hoitajalle ja hoitaja luki ne, kirjoittelin aika psykoottista tekstia (tai noh en edes muista mitä kirjoitin mutta jotain epäselvää kummiskin) 5päivää oli kulunut sairaalassa aika äkkiä Oli aika ylilääkärin vastaanotolle.
Ylilääkäri haastatteli minut ja sanoi että kiitos käynnistä. muutaman tunnin päästä tuli kaksi hoitajaa minun luokse jonkun paperin kanssa toinne hoitajista tokaisi "sinusta on tehty 3kk pakkohoito päätös kirjoita nimesi paperiin jos et kirjoita nimeäsi niin minä ja tämä toinen hoitaja kirjoitetaan omat nimemme takeeksi siitä että olet nähnyt tämän määräyksen,kirjoitin nimeni paperiin.Lääkitys oli aloitettu jo heti kun tulin sairaalaan söin, supriumia 2tbl aamuisin,myöhemmin suprium jäi pois ja tilalle tuli absenoori ja zypreksa eli lääkitys kaksisuuntaisellemielialahäiriöön, ja lopulliseksi lääkitykseski jäi seroquel ja ixel. ja takaisin sairaalaan... olin viettänyt melkein 2viikkoa pelkästään sisätiloissa en saanut mennä ulos. olin vanki.Hoitajan kanssa olisi voinut mennä pihalle mutta eiväthän ne jaksaneet/kerenneet
Sattuipa kerran suihkussa, pyysin hoitajalta partaterää karvojen ajeluun hän antoi sen,rapsuttelin sillä pois viikset ja muut. Istuin suihkussa tuntui kivalta kun kuumavesi tippui niskaan rupesin raapimaan varpaitani, suljin suihkun ja rupesin pukemaan kun yhtäkkiä huomasin että lattia lainehtii verestä menin aivan panikkiin huomasin että veri tulee jalastani olin aukaissut jonku vanhan ruven rapsuttelullani olin aivan paniikissa hoitajat varmasti luulevat että olen täällä yrittänyt itseäni tappaa. Huusin hoitajan paikalle ja hän vain nauroi vaara oli ohi.
Vietin sairaalassa yhteensä 3kk varsinaiset psykoottiset oireet tulivat vasta 1kk jälkeen kun olin sairaalaan tullut se joka on ollut psykoosissa voi vain tietää mimmoista se on. Itse en nähyt tai kuullut mitään ylimääräistä vaan pelkotilani ylsi psykoottis asteiseksi hoitajat tarjosivat joskus piikkiä (jotain rauhoittavaa ) tai tabletteina jotain rauhtoittavaa tila ei näillä aineilla yhtään parane päin vastoin. 3kk jälkeen pääsin sairaalasta pois avohoitoon. siellä käyn vieläkin ja syön lääkkeitä.Paha masennus vaivaa vieläkin jotenki olen luovuttanut jo kokonaan tän maailman suhteen olen yksin aina yksin.
minua rupesi ahdistamaan miten huonot numeroni olivatkaan ahdistus kasvoi ja kasvoi. Koulu loppui kävelin omalle kämpälle joka sijaitsi noin 200m päästä koulusta.Sydämmeni tykytti mietin vain miten huono olin ollut koulussa,ahdistus oli todella kova. Meni viikko henkinen kuntoni oli romahtanut niin alas että olin kävelevä zompi koulussa haalin mahdollisimman paljon tehtäviä itselleni ajattelemaan en kyennyt jopa yksinkertaiset plussa laskut tekivät tuskaa.
Koulun jälkeen pyöriskelin sietämättömissä tuskissani omassa sohvallani en kyennyt tekemään mitään,itkin ja itkin.Kaverit huomasivat ettei kaikki ollut kohdallaan mutta eiväthän ne voineet tietää kun en edes itse tiennyt mikä vaivaa.En voinut nukkua illalla kun suljin silmäni ja aamulla aukaisin ne en edes tuntenut levontunnetta.
Yksi ilta päivä kaverini yllätti minut vedet silmissä omalta asunnoltani han ehdotti että lähdettäs käymään terveyskeskuksessa ajattelin että jospa sieltä sais unilääkettä tai rauhoittavia. me käveltiin noin 2km sairaalaan oli kolea syksyinenilma. lääkäri otti vastaan sanoin suoraan lääkärille että haluan tappaa itseni,kuvailin oireita, unettomuus,säpsähtely ja kuvailin myös spykoottisia oireita, lääkäri totesi että jospa me lähdettäs käymään visalassa (sairaalan nimi) ajattelin etten voi mihinkään lähteä on niin paljon kouluhommia (en vielä silloin tiennyt että lääkäri oli tehnyt minusta m1 lähetteen eli PAKKOLÄHETE) noh lähdin suht kiltisti kävelemään kohti ambulanssia kahden ambulanssikuskin kanssa kysyin vielä että saisinko vetää savukkeen ennenkuin lähdetään he myöntyivät huomasin että kummatkin tarkkailivat minua kokoajan.
Ambulanssin kyydissä minulta kyseltiin peruskysymyksiä. Saavuttiin sairaalaan taas samat kysymykset jatkuivat minulle näytettiin oma huone jossa jo nukkui yksi potilaista.Hoitaja esitteli paikat tokaisin vain hänelle etten ole jäämässä tänne,Nukuin seuraavaan aamuun unilääkkeiden avulla enpä vielä silloin ajatellut että tämä tulisi olemaan minun uusi kotini seuraavat 3kk. ensimmäisinä päivinä rupesin kirjoittelemaan lappuja,antoin kaikki laput mitä olin kirjoittanut hoitajalle ja hoitaja luki ne, kirjoittelin aika psykoottista tekstia (tai noh en edes muista mitä kirjoitin mutta jotain epäselvää kummiskin) 5päivää oli kulunut sairaalassa aika äkkiä Oli aika ylilääkärin vastaanotolle.
Ylilääkäri haastatteli minut ja sanoi että kiitos käynnistä. muutaman tunnin päästä tuli kaksi hoitajaa minun luokse jonkun paperin kanssa toinne hoitajista tokaisi "sinusta on tehty 3kk pakkohoito päätös kirjoita nimesi paperiin jos et kirjoita nimeäsi niin minä ja tämä toinen hoitaja kirjoitetaan omat nimemme takeeksi siitä että olet nähnyt tämän määräyksen,kirjoitin nimeni paperiin.Lääkitys oli aloitettu jo heti kun tulin sairaalaan söin, supriumia 2tbl aamuisin,myöhemmin suprium jäi pois ja tilalle tuli absenoori ja zypreksa eli lääkitys kaksisuuntaisellemielialahäiriöön, ja lopulliseksi lääkitykseski jäi seroquel ja ixel. ja takaisin sairaalaan... olin viettänyt melkein 2viikkoa pelkästään sisätiloissa en saanut mennä ulos. olin vanki.Hoitajan kanssa olisi voinut mennä pihalle mutta eiväthän ne jaksaneet/kerenneet
Sattuipa kerran suihkussa, pyysin hoitajalta partaterää karvojen ajeluun hän antoi sen,rapsuttelin sillä pois viikset ja muut. Istuin suihkussa tuntui kivalta kun kuumavesi tippui niskaan rupesin raapimaan varpaitani, suljin suihkun ja rupesin pukemaan kun yhtäkkiä huomasin että lattia lainehtii verestä menin aivan panikkiin huomasin että veri tulee jalastani olin aukaissut jonku vanhan ruven rapsuttelullani olin aivan paniikissa hoitajat varmasti luulevat että olen täällä yrittänyt itseäni tappaa. Huusin hoitajan paikalle ja hän vain nauroi vaara oli ohi.
Vietin sairaalassa yhteensä 3kk varsinaiset psykoottiset oireet tulivat vasta 1kk jälkeen kun olin sairaalaan tullut se joka on ollut psykoosissa voi vain tietää mimmoista se on. Itse en nähyt tai kuullut mitään ylimääräistä vaan pelkotilani ylsi psykoottis asteiseksi hoitajat tarjosivat joskus piikkiä (jotain rauhoittavaa ) tai tabletteina jotain rauhtoittavaa tila ei näillä aineilla yhtään parane päin vastoin. 3kk jälkeen pääsin sairaalasta pois avohoitoon. siellä käyn vieläkin ja syön lääkkeitä.Paha masennus vaivaa vieläkin jotenki olen luovuttanut jo kokonaan tän maailman suhteen olen yksin aina yksin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jos joku haluaa keskustella minun kanssa asiasta
niin laittakaa emailia [email protected]
Kuule nimetön. Vaikka sinusta nyt tuntuu ettei elämä muuta sulle tarjoa kuin ahdistusta, masennusta ja pahaa oloa, voin kertoa että pahat olot menee ohi joskus tulevaisuudessasi.
Noudata hoitavan tahon neuvoja, huolehdi lääkehoidostasi ja käy terapiassa. Ajan myötä tulee parempi elämä, sun pitää siihen asti huolehtia itsestäsi hyvin ja uskoa että kaikki kurjuus on väliaikaista. Erilaisia vaiheita tulet kokemaan, mutta älä menetä uskoa paranemiseesi. Muista aina että olet ainutlaatuinen, arvokas ja tärkeä ihminen.
Olet meidän, viestisi lukijoiden mielessä ja me toivotamme sinulle voimia ja kaikkea hyvää elämänpolullesi.
ollut psykoosissa ja 3kuukautta sairaalahoidossa. Menin lääkärin lähetteellä ensin avo-osastolle, jossa psykoosini syveni ja läksin osastolta kävelemään ilmoittamatta hoitajille, mihin olin menossa. Jossain vaiheessa tajusin tulla takaisin ja minut siirrettiin suljetulle osastolle - en vastustanut siirtoa. Myös minä jouduin allekirjoittamaan tahdonvastaisen hoidon paperin. Olin suljetulla osastolla kuukauden (paska paikka) sieltä minut siirrettiin avo-osastolle jossa olin 2 kuukautta. Olen ollut tämän vuoden pois sairaalasta ja toipuminen ja tähän "normaaliin" elämään tottuminen on tosityölästä. Elämä on kertakaikkiaan hakusessa. Ennen joutumistani psykoosiin minulla oli paljon vastoinkäymisiä ihmissuhteissa - joten yksinäisyyskin on riesana.
kyllähän se sellaista on... tiedän. Saa miettiä ja pohtia vielä pitkään, mikä laukaisi, miksi ja mitkä asiat vaikuttivat kulloisenkiin kokemukseen. Ja ulkoisen elämän sattumilla on suuri osuus miten asiat on kulloinkin etenivät. ääh, en osaa selittää, no kyllä sinä tiedät.
Omaisen kertomaa:
Lähiomaiseni sairastui psykoosiin ja siitä lähtien hän on käyttänyt erilaisia mielialalääkkeitä. Suurin syy psykoosin puhkeamisella oli RUNSAS ALKOHOLIN KÄYTTÖ JA LÄHEISEN IHMISSUHTEEN LOPPUMINEN. Kysymyksessä on mieshenkilö, nyt 43 v. 10 v sitten tämä sairastuminen tapahtui. Tosin oli jo aikaisemmin ollut jonkinlaisia viitteitä, että kaikki ei ole kohdallaan.
Ne ovat pitkiä juttuja.
Nyt koitetaan elää päivä kerrallaan-tyylillä. Hän on muuttanut tukiasunnoista kotiin vanhempien luokse ja jonkinasteista paranemista onkin tapahtunut. Tosin nyt on tullut muita vaivoja, fyysisiä ja niitä tutkitaan parhaillaan. Tulokset ovat vielä täysin avoimia.