Raamatussa pidetään alkoholijuomien käyttöä niin pahana, että Paavali kirjoittaa: "Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät" (1.Kor.6:9,10). Raamatun kielteinen kanta alkoholiin ei ole yllättävä, sillä alkoholi aiheuttaa monia sairauksia, perheongelmia, rikoksia ja onnettomuuksia.
Mitä mieltä olette?
abe65
413815
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Raamattu (ja muu väärentämätön kristinusko) ei suhtaudu kielteisesti alkoholijuomien käyttämiseen vaan juoppouteen. Päinvastoin kristinuskossa alkoholijuomaa, viiniä, käytetään jopa sen hengellisen elämän keskeisimmässä asiassa eli ehtoollisessa.
ei päihtyä,siinä sitten jokainen voi päätellä millon voi korkin kiertää kiinni,toiset juo paljonkin päihtymättä silti näkyvästi.ihmiset on kaiketi ryypänneet jo tuhansia vuosiaja ryyppäävätten jatkossakin.
Paavalinkanssa täysin samaa mieltä
kanssanne.
Miksi tästäkin nostetaan esiin aina alkoholi? Tärkeämpää, ja jokapäiväistä, olisi puhua ahneudesta ja pilkkaamisesta! Niihin suhtaudutaan:"No sattuuhan sitä." Koulussa saatetaan porukalla kiusata jotakuta ulkopuolista, eikä opettajan sanomisia uskota vaan yhä nokka pystyssä suhtaudutaan toisiin ihmisiin.
Kyllä ei kotisiioniin jäisi montakaan nuorta jos myös nämä muut synnit nostettaisiin samalle viivalle alkoholin kanssa, uskomisen kynnyskysymyksiksi!
...Mutta varoitusten kera, kuten oikein onkin. Raamattu ei kuitenkaan tue lestadiolaisten absolutismivaatimusta, vaan alkoholia ja jopa siitä humaltumista ei nähdä Jumalan silmissä pahana. Ainoastaan juopottelu tuomitaan ja varoitetaan juopumisesta mahdollisesti seuraavasta "pahasta menosta", eli siitä että juopottelu voi johtaa syntiin.
Tässäpä joitain paikkoja alkoholista Raamatussa:
Jumala ilmoittaa Mooseksen kautta että väkijuomaa tai viiniä voi hankkia ja niistä nauttia;
"ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi." (4.Moos. 14:26)
Jeesus muuttaa veden viiniksi häätilaisuuden yhteydessä. Häissä viiniä käytettiin selkeästi humaltumistarkoituksessa koska ylkä ihmettelee miksi juopuneille häävieraille on säästetty paras viini. (Joh. 2:1-11) Niille, jotka väittävät että Jeesus teki mukamas rypälemehua, niin todettakoon että kokeiles tarjota vieraille pari pulloa korkeaprosenttista viiniä ja laitapas sitten rypälemehu kehiin. Tuskinpa ilakointi jatkuu;)
Jeesus joi avoimesti viiniä ja kehoitti opetuslapsiaankin juomaan ja syömään Hänen muistokseen, mistä syntyi ehtoollinen. Fariseuksilta ei jäänyt Jeesuksen viininjuonti huomaamatta, josta luonnollisesti naljailtiin:
"Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa.." (Matt.11:19)
Paavali varoitti Efesolaisia ettei juopottelusta hyvä seuraa;
"Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,"(Ef. 5:18)
Mutta sama Paavali neuvoi Timoteusta juomaan viiniä;
"Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi." (1.Tim. 5:23)
Sananlaskuissa neuvotaan antamaan ryyppy murheeseen:
"Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko." (Snl. 31:6,7)
Apostolien teoissa yritettiin mollata heidän puheitaan humalaisten jorinoiksi, mutta miten Pietari vastaakaan? Hän ei kiistä etteivätkö apostolit alkoholia käyttäisi, vaan toteaa ettei siihen aikaan päivästä juotu viiniä.
"Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeata viiniä." Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset... Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä." (Ap.t.2:13)
Saarnaajakaan ei jätä epäselväksi etteikö alkoholin käyttö olisi sinänsä täysin hyväksyttyä Jumalan edessä:
"Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi." (Saar.9:7)
Aivan asia erikseen on suomessa ja varsinkin lapissa aikoinaan vallinnut tilanne jossa juopoteltiin ja rankasti. Sellaiseen on oikein puuttua ihan Jumalan sanankin nojalla, mutta absolutismin vaatimus tai kohtuukäytön kieltäminen on suoraan Raamatun vastaista...
1. Tarviiko tähän vetää mukaan Jeesuksenkin synnit? (VITSI)
2. Kerro tämä lauseesi että "absolutismin vaatimus tai kohtuukäytön kieltäminen on suoraan Raamatun vastaista" alkoholisti-veljelleni... En usko, että hän on samaa mieltä kanssasi, koska alkoholi on vienyt häneltä uskon. (EI VITSI)
Sitäpaitsi on väärin puhua Raamatusta ja viinasta yhdessä, kun tislaus Euroopassa on keksitty vasta noin. 1000 vuotta apostolisen ajan jälkeen (eikä sitä ole lähi_idässäkään harrastettu Jeesuksen tai apostolien aikana).
Viiniä kyllä on ollut jo Nooan päivinä, sen tiedämme.
"Alkoholi on myrkky, jonka hajoamistuote, asetaldehydi aiheuttaa haittaa keholle. Alkoholin käyttö alentaa immuniteettia ja tuhoaa hermosoluja. Ajattelu ja havainnointikyky heikkenee. Suuret alkoholiannokset ovat hengenvaarallisia. Tyypillisiä alkoholimyrkytyksen oireita ovat oksentelu, elimistön kuivuminen, hengitysvaikeudet, tajuttomuus sekä juoppohulluus (delirium tremensis). Raju kertakäyttö voi johtaa aivojen vahingoittumiseen tai aiheuttaa haimatulehduksen. Ohimeneviä dementiaoireita."
Onko viinan /alkoholin nauttiminen sopusoinnussa 1Kor.6:19-20 kanssa: "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!"
esiin asian oikea laita. Kiitos!
...On keskustella alkoholin haitoista yleensä ja sitten miettiä miten Raamattu suhtautuu alkoholiin. Raamatun mukaan ei ole kahta sanaa siitä etteikö alkoholia voisi hyvällä omalla tunnolla käyttää. Juopottelu on sitten asia erikseen ja sitä ei Raamattukaan hyväksy. Alkoholin kohtuukäyttöä ei kuitenkaan synniksi saa, vaan sellaisen julistaminen on selkeästi Raamatunvastaista kuten siitä lukuisia kohtia esitin;)
>>
1. Tarviiko tähän vetää mukaan Jeesuksenkin synnit? (VITSI)
>>
Vitsi tai ei, niin hyvä pointti. Jeesus käytti runsaastikin viiniä ja silti oli synnitön:) Ellei viinin käyttö olisi ollut Jeesuksella reipasta, niin tuskin Häntä olisi juomariksi syytetty;) Kuitenkin Raamatussa kerrotaan etteivät juomarit peri Jumalan valtakuntaa. Juomisessa ja juomisessa täytyy siis olla eroja.
>>
2. Kerro tämä lauseesi että "absolutismin vaatimus tai kohtuukäytön kieltäminen on suoraan Raamatun vastaista" alkoholisti-veljelleni... En usko, että hän on samaa mieltä kanssasi, koska alkoholi on vienyt häneltä uskon.
>>
Alkoholistin ei kannata juoda tippaakaan. Alkoholismi tulkitaan nykyisin sairaudeksi ja sille on löydetty jopa geneettisiä perusteita. Itselläni on laktoosi intorrelanssi, eli en voi käyttää normaaleja maitotuotteita vaan saan siitä vatsanväänteitä ja lähimmäiseni kärsivät pahanhajuisista ilmavaivoista. Pitäisikö maito siis julistaa synniksi? Ehkä se on sitä minulle, mutta ei niille, jotka maitoa ilman ongelmia ravinnokseen käyttävät.
Alkoholi on jopa terveellistä vähän käytettynä ja auttaa sydän- ja verisuonisairauksiin. Myrkky siitä tulee vasta runsaammalla käytöllä.
>>
Onko viinan /alkoholin nauttiminen sopusoinnussa 1Kor.6:19-20 kanssa: "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli?
>>
Kohtuukäyttö on täysin sopusoinnussa niin Paavalin kuin muidenkin Raamatun kirjoitusten kanssa. Etkö lukenut viestiä johon vastasit?
On myös muita aineita, joista voisi sanoa samalla tavalla:
-kahvi, pelkästään haitallinen aine, jolla tuskin on mitään terveysvaikutuksia
-tupakka, vielä haitallisempi aine ilman mitään terveysvaikutuksia
-kaakao, joidenkin mielestä hitaasti tappava myrkky, toisten mielestä terveellinen, mikäli käyttää vain tummaa suklaata.
-sokeri, pelkästään haitallinen aine.
-suola, pienissä määrissä välttämätön ihmiselle, mutta useimmat nykyajan ihmiset syyllistyvät moninkertaiseen liikakäyttöön.
-keinotekoiset makeutusaineet, joita on ns. light-tuotteissa, monet niistä ovat erittäin vaarallisia terveydelle.
Näistä suklaa sopii ehkä parhaiten samaan ryhmään alkoholin kanssa. Periaatteessa molemmat ovat määriteltävissä jopa myrkyiksi, mutta molemmilla on tietyin edellytyksin myös terveyttä edistäviä vaikutuksia.
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2005/180105_a.htm
käyhän tuolla päivittää urbaanit legendat tiedoksi.
on määrätty nesteenpoistolääkkeeksi? :)
Täten päivitetään edellistä listaa ystävällisten yllä olevien kirjoittajien ansiosta siten, että kahvi ylennetään alkoholin ja suklaan kanssa samaan kategoriaan, eli aineet joilla on olemassa tiettyjä hyödyllisiä terveysvaikutuksia.
että kahvista, suklaasta, teesta, sokerista eikä edes tupakasta tule humalatilaa.
Ihmisen heikkouden takia kannatan ehdottoman raittiuden periaatetta. Paavalin neuvossa Timoteukselle voi aivan hyvällä omallatunnolla ehdottaa viinin tilalle tannopoonia.
Eikös nämä kuitenkin aiheuta riippuvuutta ,varsinkin tupakka.
sokerista tulee myös humalatila, kun sitä liikaa käyttää. On ihan todettu että esim lapsille tulee sokerihumala kun ne syö liikaa sokeria.....
Olen kyllä aivan samaa mieltä kuin Admata ja El Kirahwi. Absolutismille ei ole raamatullisia perusteita. Kyse on lähinnä lestadiolaisesta perinteestä. Eipä silti, lipsumaton vesilinja on kyllä ihan maalaisjärjellä suomalaista geeniperimää ja kulttuuritaustaa vasten kaikkein fiksuin valinta. Viina on viisasten juoma - harva on niin viisas ettei koskaan mopo karkaa sen kanssa. Haitattomimmillaan se on yksin kotona, hitaasti, pieninä pitoisuuksina nautittuna. Silloin ei ainakaan kukaan läheinen joudu kärsimään törttöilyistä. Alkoholiin pätee sama kuin tuohon suklaaseen: raja jossa terveydelle edullisuus vaihtuu haitallisuudeksi tulee vastaan todella nopeasti. Eli lasi-pari punaviiniä tai muutama pala 70% suklaata. Lisäksi on yksilöllistä miten paljon voi alkoholia nauttia haitattomasti; tietyt geenit ja luonteenpiirteet altistavat alkoholismille, ja tällaiselle ihmiselle ei tosiaan saisi antaa pisaraakaan viinaa. Tässä valossa on kuitenkin todettava ettei uskovaisilta saa vaatia absolutismia, vaan kunkin olisi hyvä päätyä siihen ihan henkilökohtaisena ratkaisuna.
Kyllä niistä myös tulee humalatila, vaikkakin hieman erilainen kuin alkoholista. Tupakasta tosin itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta kuulemani mukaan sillä on myös samantyyppinen vaikutus.
Aineiden vaikutuksella kuhunkin ihmiseen voi olla eroja, mutta oma kokemukseni on, että esim. desilitra kahvia saa aikaan huomattavasti tuntuvamman vaikutuksen kuin desilitra viiniä. Kerran join kahvia muutaman tunnin kuluessa noin 1-2 litraa ja sitä tyhmyyttä en todellakaan enää aio toistaa enää koskaan. En ollut enää lainkaan oma itseni, eivätkä ajatukset olleet enää millään tavalla hallinnassa tai todellisuuteen sidottuja. Viiniä en ole vastaavia määriä juonut, mutta olettaisin, että vaikutus varmasti olisi samansuuntainen, joten varmaankin paras olla edes kokeilematta.
Kuinka kukaan, joka on saanut maistaa elävää uskoa sydämessään, voi ikinä alkaa verrata alkoholin käyttöä johonkin suklaaseen, sokeriin tai edes tupakkaan. Lukekaapa vaikka huomista hesaria ja sanokaa kuinka monta ihmistä on puukottanut suklaata syönyt tai kuinka monta tupakan vaikutuksen alaista on pahoinpidellyt perheväkeään.
Ja jos Raamattu sanoo, että juopuminen on synti, niin mihin vedätte juopumisen rajan?
Oletteko muuten ikinä lukeneet roomalaiskirjeen 14. lukua. Kyllä sekin on Jumalansanaa, joka tulee ottaa vakavasti. "Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi."
Se mitä nim. Admata tuolla aikaisemmin sanoo Jeesuksesta ja apostoleista on suureksi osaksi hänen omaa tulkintaansa. Jos maailman joukko ja fariseukset syyttävät Jeesusta tai apostoleja juomareiksi tai humalaisiksi, se ei todellakaan merkitse sitä, että he olisivat sellaisia. Eihän Pietarikaan sano mitään, että he iltaisin nautiskelevat viiniä juopuakseen vaan se oli ulkopuolisten kommentti saarnaavista apostoleista. Aivan sama kuin pastori Tanskasen hihhuli-kommentit.
Sitten voisi vielä miettiä hieman, missä tilanteissa alkoholia nautitaan ja miksi. Ja voisiko rahan käyttää hyödyllisemmin.
Elävä usko on olotila. Se on armahdetun ihmisen elämää keskellä pimeää maailmaa. "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."
Ei kuitenkaan se, joka jättää maljojen kohottelun ja muun alkoholin nauttimisen toisille, siinä kohtaa syntiä tee.
Ei juopuminen ole synti, vaan asia jota tulee välttää, koska juopuneessa olotilassa on helpompi joutua syntiin kuin juopumattomassa. Ei ole olemassa mitään rajaa milloin on juopunut ja milloin ei, ihan samalla tavalla kuin ei ole myöskään rajaa sille, mikä on alkoholijuoma ja mikä ei. Alkoholia on jopa piimässä ja jogurtissa, kotikaljasta ja simasta puhumattakaan (itse asiassa niissä sitä usein on varmasti enemmän kuin kaupasta ostettavissa alkoholijuomiksi valtion toimesta luokitelluissa juomissa). Esim. kaupoissa näkyvä juomien luokittelu alkoholijuomiin ja alkoholittomiin on keinotekoinen ja perustuu siihen, että raja vain on päätetty vetää tietyn prosentin kohdalle. Ja kotona tehtyjä juomiahan ei luokittele kukaan.
Jos ei osaa käyttää alkoholia oikein, kannattaa olla käyttämättä ollenkaan.
Ei ole tietystikään synti olla absolutisti yhtä vähän kuin on olla synti kasvissyöjä. Sen sijaan on syntiä, jos pitää alkoholia tai lihaa käyttäviä uskovaisia jotenkin vähempiarvoisina kuin absolutisteja tai kasvissyöjiä. Syntiä ei ole alkoholista tai lihasta pidättäytyminen, mutta sen sijaan syntinä kyllä pitäisin sitä, jos pitää alkoholin käyttämistä tai lihansyöntiä syntinä.
Ja jos tietää jonkun loukkaantuvan alkoholin käytöstä tai kärsivän alkoholiongelmista, niin mahdollisuuksien mukaan kannattaa pidättäytyä käyttämästä alkoholia sellaisen ihmisen läsnäollessa tai edes puhua asiasta.
Yksi parhaista puolista lestadiolaisuudessa on ehdoton raittius. Itse olen onnellinen etten ole tarvinnut aineita.
On vaarallista puhua suomalaisena ja suomalaisille tällä tavoin alkoholista! Kuinka uskoa tunnustava on lähtenyt tälle tielle?
Pappana sanon teille nuret, että ei tarvitse ikinä katua ellette sitä ensimmäistä ryyppyä koskaan ota.
Jättäkää tällaiset puheet alkoholin siunauksista omaan arvoonsa, se on vihollisen työtä, jolla se saa langenneet sidottua, ja lopulta johdettua monenlaisiin vaikeuksiin. Todella ikävää puhetta on, tee sinäkin parannus tällaisesta.
Tässä tulee mielestäni esiin Kirahvin pyrkimys individualismiin kaikessa. Sitten käy niin, että mopo karkaa käsistä.
1
Alkoholin vertaaminen jugurttiin tai kefiiriin on aivan höpöhöpöä, JOS on tarkoitus pysyä asiassa.
Maassamme ei ole yhtään ainoaa vieroitushoitolaa
kefiiriä liikaa juoneille.
Ei liioi turvakotia kefiiriä juoneiden miesten lapsille ja vaimoille.
2
VIINA taas on kansamme syöpä.
Rappion syy; siis viinan liikakäyttö.
Kohtuuden ystävien joukko tuntuu olevan kovin vähäinen.
Terveydenhuoltomme SUURIN rasite: viinaperäisten
sairauksien hoito.
Sosiaalihuollossa on sama ongelma.
3
Jos USKONELÄMÄ ja veltaminen Kristuksessa jää
kovin teoreettiseksi, ei viina huoleta.
Jos kristitty hilluu kännissä, on varmaa, ettei
Pyhä Henki viihdy siinä ihmisessä kovin pitkään.
Tuloksena on hengellinen kuolema.
Kristuksessa eläminen ei ole kännäämistä.
Paavali varoittaa juopottelusta.
Kuinkas veljeni uskallat muuta väittää?
Paavali: "Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa."
"Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne."
Hengestä me kristityt saamme juopua, vaan ei niin usein onnistu.
Teidän alkoholin ystävien logiikan mukaan myös marijuanahöyryt yms. ovat hyväksyttyjä... ilmeisesti???
Totuudesta en tee parannusta. Viekää mieluummin vaikka roviolle...
Minun mielestäni alkoholin julistaminen synniksi on yksi lestadiolaisuuden opillisesti heikoimpia kohtia, koska se on harvinaisen helposti havaittavissa alkuperäisen kristinuskon vastaiseksi. Ja kun yhden ydinkohdan on havainnut höpöhöpöksi, niin sitten sitä alkaa epäillä myös muita spesiaaliopinkohtia...
Juopottelusta Paavali kyllä varoittaakin, ja se onkin ihan eri asia kuin juopuminen. Juopottelu tarkoittaa tarkoituksellista humalahakuista juomista, jossa päämääränä onkin saada vintti sekaisin. Juopumista sen sijaan voi tapahtua ilman tarkoituksellista juopottelua, eikä se itsessään ole synti, vaikkakin vältettävää, eikä siksi kannata käyttää niin paljon alkoholijuomia, että selviä juopumisen oreita tulee näkyviin.
Olen samaa mieltä siitä, että alkoholin väärinkäyttö on suuri ongelma Suomessa, ja monelle absolutismi varmasti olisi paras vaihtoehto, jos ei mopo pysy muuten käsissä, mutta asiaa ei voiteta vääryydellä, eli julistamalla sellaista synniksi, joka ei sitä ole.
Juomari on sellainen, joka juopottelee eli harrastaa humalahakuista juomista, ehkä jopa toistuvasti - eri asia kuin alkoholijuomien käyttäminen tai juopuminen. Mutta kuten Paavali sanoo, juopumusta tulee välttää, koska juopuneena joutuu helpommin syntiin.
Se on totuus. Ja viinasta juopuminen on Raamatussa kielletty sanalla - ÄLKÄÄ!!!
Ja ne jotka ovat juovuksissa ovat sitä yöllä kuten Paavali kertoo. Tämä osoittaa kiistatta sen, miten väärä ja hävettävä asia viinasta juopuminen oli.
Itsesi sinä viinaa juomalla roviolle kannat, meille jää vain surkea sääli katsellessa ja kuunnellesssa noin ylpeätä ihmistä.
Joo:
Parannusta ei kukaan tee ilman Jumalan armoa.
Ihmisellä ei ole vapaata tahtoa.
Se on Kiraffinkin osa.
Viinan vertaaminen kefiiriin on suurta lapsellisuutta. Yliampuvaa.
"Kuka on se isä, joka antaa lapselleen kefiiripurkin sijasta vodkapullon...?"
Tuskinpa Kiraffikaan!!!!
Ongelman ydin on päihtyminen ja kännääminen.
Sitä ei Kristuksessa elävä kristitty tee.
Jos tekee, se on parannuksen paikka.
Mitä onkaan kännääminen Suomessa saanut aikaan!
Kansa rappeutuu.
Turha tällaisesta jauhaa.
Ikäväksi menee, jos saarnataan.
"Juokaa kristityt vapaasti, kyllä te juottekin..".
Noniin, sitä on pitkän kaulan viileydessä taas ajateltu hiukan enemmän.
Emme me kristityt voi kuitenkaan ruveta viinaa suosimaan ja markkinoimaan.
Monelle on geeniperäinen riippuvuusalttius vaarana.
Meidän tulee puhua raittiudesta, se taas on vakaumus: kohtuus vie ansaan.
Seurasin taannoin TV:stä dokumenttia, miten aivojen alueet vähentävät aktiviteettia, kun promillet lisääntyy. Ensiksi alkaa kuorikerros lamaantua. Sitten sisemmät osat ja sisin osa kun saa promilleja niin sammuu. Kun järki ja harkinta on kuorikerroksessa, niin estot poistuu, järki vähenee mutta sisimmän osan tunteet toimivat ja pääsevät esille enemmän.
Tältä kannalta katsoen asiassa ei ole mitään mystistä, kuten "viinapää" tai "viinan tili".
Kyse on kemiallisesta itsensä muuntamisesta, johon muutkin kemialliset aineet käyvät.
Miksi kristityn pitäisi muuntaa itseään kemiallisin keinoin ?
Keskustelu meni saivarteluksi, mutta kirahvi on oikeassa siinä ettei alkoholi ole synti eikä sitä saa sellaiseksi väittää. Juopuminen altistaa syntiin joutumiselle kuten Paavalikin varoittaa.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että parempi olisi ettei kukaan käyttäisi viinaa, ja sen myyminen olisi voimakkaasti säänneltyä. Alkoholin väärinkäyttö aiheuttaa niin paljon rikoksia, rikkoutuneita ihmissuhteita, terveydellisiä ongelmia, taloudellisen ahdingon ym.
Oikein. Suositella voidaan raittiutta, mutta ei varsinkaan ruokaviinejä yms. saisi sekoittaa syntiin tai uskontoon. Sanoohan Paavalikin; olkoon vähän viiniin taipuvainen...
Kohtuus kaikessa!
kiellä tulkitsemasta. Raamatun Sana on kuitenkin se Jumalan Sana, joka pysyy, kun KAIKKI muu katoaa!
Raamattu ei tässä kohden puhu mitään siitä, mitä juomari juo, sen liittävät ihmiset asiayhteyteen ihan omassa päässään.
Raamatussa puhutaan myös syömäreistä ja heidän mässäilystään ottamatta kantaa siihen, mitä syödään. Jostain kumman syystä syötävään ei tehdä samanlaisia ihmisaivoituksista lähteviä kytkentöjä kuin juotavaan.
Jostain kumman syystä, varsinkaan lestadiolaisuudessa!
lestadiolaisuudessa on, kun et itse ole lestadiolainen?
Mistä muuten päättelet, etten itse ole lestadiolainen?
Olen nimittäin se oikea ja alkuperäinen nimim. Realisti - en se feikki, joka täällä myöhemmin on "lainannut" nimimerkkiäni.
Sinun vastausista saa sen käsityksen ,että kaikkea mitä tekee kohtuudella ei ole syntiä.Näinkö siis?
sinä feikki-Admata, päädyit käsitykseesi?
Minusta on säälittävää pönkittää egoaan lainaamalla kunniallista nimimerkkiä, vieläpä kysellen sen turvista jonkin itselleen jäsentymättömän perään.
Uskon kuitenkin, että turvasi on kuitenkin siinä, että "kyllä Herra hulluistaan huolen pitää"!
Armo ja Rauha SINUNKIN kanssasi, nimim. "MIKÄ ON SYNTIÄ?"!
Alpo hyvä, en voi kommentoida avaustasi paljon mitenkään, kun en ymmärrä viineistä enkä alkoholijuomista hölähtävän pölähtävää.
Viina on pahan makuista. Pari kokemusta on. Istuin kerran ravintolassa ja kaveri tarjosi konjakkia väittäen sitä jaloksi juomaksi, jota tarjottiin mm.rintamamiehille Mannerheimin 70-vuotispäivän kunniaksi.
Join lasillisen silmät vettä valuen ja hetken päästä oksensin sen takaisin lasiini.
Koska kaverini oli jo melkoisessa tuiskeessa, hän piti erittäin pahana, että tein noin hänen jaloa juomaansa kohtaan. Myöhemmin hän joi sen minun lasini tyhjäksi.
Toisella kertaa olin juhlatilaisuudessa, jossa oli tarjolla monenlaisia viinejä ja alkoholijuomia.
Se oli punaviiniä, jota join kun käsitin, ettei se ole kovin alkoholipitoista.
Miksi ihannoit viinejä. Nehän ovat pääosin alkoholipitoisia. Miksi pitäisi juoda alkoholipitoisia viinejä? Senkö takia, että raamatun aikaan juotiin viinejä.
Koska suomalainen on huono viinapää, ei kannata suosia edes mietojakaan alkoholijuomia.
Uskon, että jos uskovaiset alkaisivat käyttää viinejä, he ennenpitkää mieltyisivät myös väkevämpiin juomiin ja sehän taas olisi samaa kuin menettää uskonsa.
Ei Alpo, ei meidän kannata alkaa leikkimään tulella mieltymällä viineihin, koska se on askel viinapirun pauloihin.
Meillä on suomessa alkoholinkäyttö niin rajua, ettei siihen käyttäjäporukkaan tarvitse enää lestadiolaisia haalia.
Kuka meidät sitten hoitaa, jos kaikki vaan juovutaan. Viina on kansakunnan onnettomuus ja tuho. Viinasta on niin paljon haittaa, ettei sitä sanoin voi kertoa.
En usko kohtuulliseen viininkäyttöön vaan uskon kohtuuttomuuteen. Aikoinaan nuorena poikana luulin vichyvettä wiskiksi ja kun sisäoppilaitoksessa kaverit sitä joi, ihmettelin, miksi he sitä juovat.
Kaverit tajusivat pöljyyteni ja alkoivat leikkimään kustannuksellani.
Juo, maista ny vähäsen edes. Minä maistoin. Onpa väkevää, tulleeko tästä nyt humalaan.
Tullee, kun juot vähän enemmän.
Minä join ja kuvittelin olevani humalassa. Kyllä kavereilla oli hauskaa. Sinä iltana leikittiin humalaista ja hoippuroitiin ja hauskaa oli.