Minä päätin kertoa niistä "taipumuksistani" porukoille heti kun olin kuullut, että niistä juorutaan kyliltä. Parempi se on niiden kuulla minulta. Ja hämmästyttävän hyvinhän ne asiaan suhtautuivat, olivat kai jotain aavistelleetkin, jo kouluajoilta. Rahan ottamisesta ne vähän varoittelivat. Hyvin suhtautuivat siis, paitsi sisko, sitä tuntui nolottavan minun edesottamukset niin että lähti ovet paukkuen omaan huoneeseensa.
Junassahan minä yleensä touhuan. Se on niin luontevaa, kun tuota reissaamista tulee viikoittain. Tavallisestihan se menee niin, että minä heti asemalla katselen junan läpi etsien sopivan "uhrin". Minä en ole siinä ollut mitenkään kranttu, kaikki naiset kuudestatoista kahdeksaankymmeneen ovat tulleet kyseeseen. Jollain tapaa sen pitää vain olla kiinnostava. Itse asiassa vähän vanhemmat inspiroi yleensä paremmin, niissä on jotain sellaista, niiden katseessa on jotain sellaista kypsää ja paljon nähnyttä minun makuun. Myös rehevän muodokkaat ovat ilo minun silmälle.
Paras paikka on kun pääsee käytävän toiselle puolelle vastatusten. Ensin minä tietysti katselen ja seurailen. Jotkut ovat aika eleettömiä ihmisiä, niille minä joskus kuvittelen jonkun hurjan tarinan mitä ne ovat tehneet. Näin kun minä lataudun, niin kohta minulle tulee se olo. Sitä oloahan ei voi juuri kuvata sellaisille jotka ei tällaista ole itse kokeilleet. Se on pakko. Silloin sitä pitää heti ruveta: kaivetaan vehkeet esiin, paperi pitää asetella sopivasti eteen. Yleensä minä otan kuminkin valmiiksi, varmuuden varalta.
Kyllähän ne useimmat huomaa mitä on tekeillä. Useimmat huomaa jo kun niitä on katsellut, teeskentelevät vaan etteivät olisi huomaavinaankaan. Saahan ne huomata, ja koittaa vaikka vähän kuikkia mitä oikein puuhataan. Minä pidän paperia siten sopivasti edessä, ettei juuri mitään paljastu. Siitä tulee sellainen kiva jännite, kutkuttaa sisällä ja minä voisin kuvitella että se on molemmin puolista. Hämmästyttävän paljon junassa on uusia mielenkiintoisia ihmisiä, joille tällainen pläjähtää kuin salama kirkkaalta taivaalta. On niitä joitakin vakiomatkaajia, jotka tuppaavat joskus olemaan häiriöksi.
Alkuun pääsemiseksi minä tarvitsen aina muutaman kunnon vedon. Samalla minä yleensä katson ihan keskittyneesti "uhriini". Minulla on sellainen löysän ranteen tekniikka. Sitten minä voin keskittyä mielikuvaan, välillä vaan vilkaisen ja liikkeet muuttuu lyhyemmiksi ja nopeammiksi. Ai että ne ovat nautittavia hetkiä. Tässä vaiheessa minä yleensä viimeistään paljastun. Osa menee ensin ihan hämilleen, mutta ovat sitten juonessa mukana. Muutaman kerran on "uhri" raivostunut ja lähtenyt hakemaan konduktööriä. Silloin minä olen yleensä pistänyt nopeasti vehkeet piiloon ja istuskellut muina miehinä. Eivätkä ne ole pystyneet mitään todistamaan. Paitsi kerran oli hilkulla, kun olin pudottanut kumin lattialle, mutta sain lytättyä jalan päälle.
Toisinaan minä saan siitä kunnon kiksejä, kun aika rupeaa käymään tiukoille, aletaan olla jo asemalla. Silloin pitää käden antaa käydä kiivaasti. Yleensä ajoitus onnistuu, joskus menee sottaamiseksi. Minä en tavallisesti sitten enää tutkaile mitä paperille oikein tuli, vaan sujautan vehkeet piiloon ja käännyn naisen puoleen:
- Haluaisiko rouva ostaa tällaisen lyijykynäpiirroksen itsestään muistoksi tästä matkasta.
Junassahan minä yleensä touhuan. Se on niin luontevaa, kun tuota reissaamista tulee viikoittain. Tavallisestihan se menee niin, että minä heti asemalla katselen junan läpi etsien sopivan "uhrin". Minä en ole siinä ollut mitenkään kranttu, kaikki naiset kuudestatoista kahdeksaankymmeneen ovat tulleet kyseeseen. Jollain tapaa sen pitää vain olla kiinnostava. Itse asiassa vähän vanhemmat inspiroi yleensä paremmin, niissä on jotain sellaista, niiden katseessa on jotain sellaista kypsää ja paljon nähnyttä minun makuun. Myös rehevän muodokkaat ovat ilo minun silmälle.
Paras paikka on kun pääsee käytävän toiselle puolelle vastatusten. Ensin minä tietysti katselen ja seurailen. Jotkut ovat aika eleettömiä ihmisiä, niille minä joskus kuvittelen jonkun hurjan tarinan mitä ne ovat tehneet. Näin kun minä lataudun, niin kohta minulle tulee se olo. Sitä oloahan ei voi juuri kuvata sellaisille jotka ei tällaista ole itse kokeilleet. Se on pakko. Silloin sitä pitää heti ruveta: kaivetaan vehkeet esiin, paperi pitää asetella sopivasti eteen. Yleensä minä otan kuminkin valmiiksi, varmuuden varalta.
Kyllähän ne useimmat huomaa mitä on tekeillä. Useimmat huomaa jo kun niitä on katsellut, teeskentelevät vaan etteivät olisi huomaavinaankaan. Saahan ne huomata, ja koittaa vaikka vähän kuikkia mitä oikein puuhataan. Minä pidän paperia siten sopivasti edessä, ettei juuri mitään paljastu. Siitä tulee sellainen kiva jännite, kutkuttaa sisällä ja minä voisin kuvitella että se on molemmin puolista. Hämmästyttävän paljon junassa on uusia mielenkiintoisia ihmisiä, joille tällainen pläjähtää kuin salama kirkkaalta taivaalta. On niitä joitakin vakiomatkaajia, jotka tuppaavat joskus olemaan häiriöksi.
Alkuun pääsemiseksi minä tarvitsen aina muutaman kunnon vedon. Samalla minä yleensä katson ihan keskittyneesti "uhriini". Minulla on sellainen löysän ranteen tekniikka. Sitten minä voin keskittyä mielikuvaan, välillä vaan vilkaisen ja liikkeet muuttuu lyhyemmiksi ja nopeammiksi. Ai että ne ovat nautittavia hetkiä. Tässä vaiheessa minä yleensä viimeistään paljastun. Osa menee ensin ihan hämilleen, mutta ovat sitten juonessa mukana. Muutaman kerran on "uhri" raivostunut ja lähtenyt hakemaan konduktööriä. Silloin minä olen yleensä pistänyt nopeasti vehkeet piiloon ja istuskellut muina miehinä. Eivätkä ne ole pystyneet mitään todistamaan. Paitsi kerran oli hilkulla, kun olin pudottanut kumin lattialle, mutta sain lytättyä jalan päälle.
Toisinaan minä saan siitä kunnon kiksejä, kun aika rupeaa käymään tiukoille, aletaan olla jo asemalla. Silloin pitää käden antaa käydä kiivaasti. Yleensä ajoitus onnistuu, joskus menee sottaamiseksi. Minä en tavallisesti sitten enää tutkaile mitä paperille oikein tuli, vaan sujautan vehkeet piiloon ja käännyn naisen puoleen:
- Haluaisiko rouva ostaa tällaisen lyijykynäpiirroksen itsestään muistoksi tästä matkasta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko itse tämän keksinyt vai jostain kopioinut.
:) :) :)
Itse olen keksinyt. Tämä on oikeastaan toinen versio samansisältöisestä ja teemaisesta novelletista. Ekan version kirjoitin joskus 93/94(??) ja julkaisin sen jossakin nyyssigrupissa. Nyt aprikoin, että paljastanko tässä jotain ...