Citroen C3

Kävinpä tänään lauantaina autonäyttelyssä ja tuli tutustuttua Citroen C3:n sisätiloihin, pikkuautona pidin sitä etukäteen, tiesin sen toki korkeaksi autoksi mutta sisätilat olivat silti yllätys :) Mukavat etuistuimet, kyynärnojat ja korkea istuma-asento tekivät hyvän vaikutuksen, oli mukava istuksia siinä autossa.
Takapenkillä auton koko tuli tietysti esiin, pää oli katossa kiinni ja hieman lyhyet polvitilat mutta kuljettajalle ja etumatkustajalle tilat tuntuivat tosi mukavalta, esim. Vectra C:n etutilat ovat myös mukavat mutta kattokaari tulee turhan lähelle päätä vaikka autossa muuten leveyttä piisaakin. Citroenissa riitti senkin puolesta tilat.

Onkohan jo kokemuksia auton toimivuudesta ja kestävyydestä kellään?
31149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen ajellut C3:lla 5000 km ja auto on ollut juuri sellainen kuin ajattelin. Mukava tilava pikkuauto. Tähän asti on ollut huoleton peli. Tosin eka öljynvaihto Veholla sikakallis.

Takakontin välipohja vaatii hieman totuttelua käytössä, saattaa jäädä sormet väliin taittokohdassa.

Mukavasti kulkee ison Ceen kaverina. Katsotaan miten tulevaisuudessa. Luottavaisin mielin suhtaudun kolmoseen.

Äänestä
  • Eikös C3:ssa eka öljynvaihtoväli ole 20000 km tai 1 vuosi, vai vaidatitko öljyt "varmuuden" vuoksi.

    Äänestä

  • stv kirjoitti:

    Eikös C3:ssa eka öljynvaihtoväli ole 20000 km tai 1 vuosi, vai vaidatitko öljyt "varmuuden" vuoksi.

    1500:n paikkeilla käytin tarkastuksessa, suosittelivat vaihtamaan öljyt. Ei ollut pakollinen toimenpide. Tosi on, että vaihtoväli on 20 tkm, itse ajattelin vaihdattaa kympin välein tai riippuu miten ajoa tulee pikku ceelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


impressed kirjoitti:

Kävinpä tänään lauantaina autonäyttelyssä ja tuli tutustuttua Citroen C3:n sisätiloihin, pikkuautona pidin sitä etukäteen, tiesin sen toki korkeaksi autoksi mutta sisätilat olivat silti yllätys :) Mukavat etuistuimet, kyynärnojat ja korkea istuma-asento tekivät hyvän vaikutuksen, oli mukava istuksia siinä autossa.
Takapenkillä auton koko tuli tietysti esiin, pää oli katossa kiinni ja hieman lyhyet polvitilat mutta kuljettajalle ja etumatkustajalle tilat tuntuivat tosi mukavalta, esim. Vectra C:n etutilat ovat myös mukavat mutta kattokaari tulee turhan lähelle päätä vaikka autossa muuten leveyttä piisaakin. Citroenissa riitti senkin puolesta tilat.

Onkohan jo kokemuksia auton toimivuudesta ja kestävyydestä kellään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu