Palstan yleisin väite on:
Lapsella on oikeus syntyä toivottuna.
Palstan yleisin väärä johtopäätös on:
Jos lapsi ei ole toivottu, hänet voidaan surmata eli abortoida.
1. Lapsen oikeudet eivät riipu muiden ihmisten toiveista.
2. Ihmiset ovat biologisesti ja henkisesti ainutkertaisia ja persoonallisia olentoja. Lapset eivät ole äitiensä "sikiöitä" vaan omia sikiöitään. He eivät ole vanhempiensa ruumiin osia. On täysin eri asia päättää (oman ruumiin) kauneusleikkauksta kuin (toisen ihmisen) lapsen abortoimisesta.
3. Siitä ettei lapisi olisi "toivottu" ei voi mitekään johtaa oíkeutta hänen surmaamiseensa. (jos ihmisellä on oikeuksia ja jos lapsi on ihminen)
4. Jos lapsen oikeuksiin kuuluu syntyä toivottuna, vaatimus ei kohdistu lapseen vaan "toivojiin" eli lapsen ympäristöön. Tällöin lapsen oikeuksiin kuuluu se, että toivojat muuttavat toivomuksiaan lapselle myönteisemmäksi.
5. On itse asiassa varsin röyhkeää väittää, lapsen olemassaolon oikeus voisi riippua lapseen kohdistuvasta toiveesta, joka on luoteeltaan lähinnä oikku.
Lapsella on oikeus syntyä toivottuna.
Palstan yleisin väärä johtopäätös on:
Jos lapsi ei ole toivottu, hänet voidaan surmata eli abortoida.
1. Lapsen oikeudet eivät riipu muiden ihmisten toiveista.
2. Ihmiset ovat biologisesti ja henkisesti ainutkertaisia ja persoonallisia olentoja. Lapset eivät ole äitiensä "sikiöitä" vaan omia sikiöitään. He eivät ole vanhempiensa ruumiin osia. On täysin eri asia päättää (oman ruumiin) kauneusleikkauksta kuin (toisen ihmisen) lapsen abortoimisesta.
3. Siitä ettei lapisi olisi "toivottu" ei voi mitekään johtaa oíkeutta hänen surmaamiseensa. (jos ihmisellä on oikeuksia ja jos lapsi on ihminen)
4. Jos lapsen oikeuksiin kuuluu syntyä toivottuna, vaatimus ei kohdistu lapseen vaan "toivojiin" eli lapsen ympäristöön. Tällöin lapsen oikeuksiin kuuluu se, että toivojat muuttavat toivomuksiaan lapselle myönteisemmäksi.
5. On itse asiassa varsin röyhkeää väittää, lapsen olemassaolon oikeus voisi riippua lapseen kohdistuvasta toiveesta, joka on luoteeltaan lähinnä oikku.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Anteeksi vaan.. Eikö tämä palsta voisi olla ihmisille, joita abortti henkilökohtaisesti koskee? He tarvitsisivat tukea ja konkreettisia neuvoja/kokemuksia..Abortteja tehdään joka tapauksessa -eivätkä muiden syyt sen hankkimiselle kuulu muille. Lähinnä suosittelisin jotain "sana on vapaa- palstaa" tai kiihkomielisten kirjekerhoa!
Asiallista keskustelua,eikä pelottelua, syyllistämistä ja omien mielipiteiden tyrkyttämistä! Abortin vastustajat voisivat hankkia ihan oman palstan..
Miten voit päätellä, koskeeko abortti ensimmäistä kirjoittajaa henkilökohtaisesti?
Abortti koskee äärimmäisen henkilökohtaisesti lasta ja erittäin henkilökohtaisesti lapsen äitiä ja isää. Lisäksi kahdella jälkimmäisellä saattavat käsitykset ja kokemukset mennä ristiin.
On kummallista, että jotkut saattavat pitää aborttiin liittyvien -jo loogisesti virheellisten- käsitysten arviointia pelotteluna js syyllistämisenä. Jos ei kykene itselleen rehellisesti selvittämään mistä on kyse eikä kestä katsoa tosiasioita peilistä alkaa tietysti pelottaa. Parempi kuin pelätä on kuitenkin ymmärtää ja harkita tekemisiään itsen ja muiden osalta selkein mielin eikä harhakuvitelmien vallassa.
Kiihkomielisyyttä, pelottelua ja syyllistämistä harrastavat ne, jotka kieltävät selkeän järjen käytön ja keskustelun.
Vain selkeä järki antaa aborttia harkitseville tukea ja konkreettisia neuvoja.
hyvä että palstaa kehitettäisiin ja abortin vastustajille olisi oma foorumi, missä voisivat kiihkoilla ja kauhistella ehkäisyn pettämistä ihan omassa piirissään.
on kohtuullisen helppo havaita, ketkä ovat olleet abortin kanssa jossain yhteydessä. Sen huomaa viestin konkreettisemmasta luonteesta sekä vähemmän mustavalkoisesta maailmankuvasta. Ihmiset, jotka ovat abortin kokeneet (tai nähneet hyvin läheltä, esim. läheisen ystävän tekemänä), ovat olleet tilanteessa, jossa omat vanhat (ja usein vahvatkin) mielipiteet ovat joutuneet uudelleen punnituiksi. On joutunut miettimään asiaa useammalta kantilta tehdäkseen valintansa, perustelemaan ratkaisunsa sekä itselleen että muille ja myöskin konkreettisesti tuntenut, miltä koko tapahtuma tuntuu. Minäkin olen joskus nuorempana ollut sitä mieltä, etten aborttia koskaan voisi tehdä... Niin se mieli saattaa muuttua, kun maailmaa näkee vähän enemmän ja kirkkaammassa valossa.
Tälläkin palstalla olevien abortin vastustajien viestit ovat yleensä ERITTÄIN mustavalkoisia, eivätkä nämä vastustajat pysty edes lukemaan yhtään heidän ajatusmaailmastaan eroavia ajatuksia, eivätkä varsinkaan ymmärtämään niitä.
Ne, jotka asian ovat myös oikeasti miettineet ja olleet varmoja ratkaisustaan, eivät välttämättä myöskään kadu tai tunne syyllisyyttä abortin tekemisestä, toisin kuin täällä yleisesti virheellisesti väitetään (useimmiten vielä sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät ole aborttia edes koskaan tehneet). Siksi en aborttia koskaan suosittelisi ihmiselle, joka ei ole varma ratkaisustaan.
Voisivat kiihkoilijat mennä muualle moralisoimaan. Monella on jo valmiiksi hätä sekä epävarma olo ja sitten nämä abortin vastustajat tulevat tänne aiheuttamaan lisäpaineita. :(
sano mitä sanot mutta tärkein juttu tässä abortti-keskustelussa on kyllä se että syntymättömän lapsen täytyy olla haluttu!niinkuin joku aikaisemmissa keskusteluissa sanoi maailmassa on jo tarpeeksi lapsia joitka eivät ole olleet haluttuja!
en tiedä elämäkokemuksistasi yms. mutta itse voin kertoa olevani yksinhuoltajaäidin ainut lapsi ja aina ei todellakaan ole ollut helppoa..tiedän kuitenkin olleeni toivottu lapsi mutta monilla varsinkin nuorilla vanhemmilla saattaa olla ero edessä kun ei-toivottu lapsi syntyy ja he kohtaavat sen vuoksi monia odottamattomia vaikeuksia..ja miten lapsen sitten käy? mitä jos epäkypsät vanhemmat syyttävät lastaan elämiensä pilaamisesta?saattaa kuulostaa sydämettömältä mutta olemme kuitenkin vain ihmisiä ja ihmiset saattavat loukata katkeruudellaan muita vaikkeivat sitä tarkottaisikaan..
jos itse huomaan olevani raskaana ehkäisyn käytöstä huolimatta teen kyllä abortin,enkä vain itseni vuoksi vaan myös syntymättömän lapseni takia..en pysty antamaan lapselleni vakaata,rakkauden täytteistä ja taloudellisesti turvallista lapsuutta ja eikö se ole vanhempien tehtävä?en halua että katkeroidun lapselleni kun en päässytkään toteuttamaan kunnianhimoisia haaveita akateemisesta urasta ym...ja eikö ole lapsen kannalta tärkeää että myös äiti,jonka varassa lapsi kuitenkin on ensimmäiset elinvuotensa,voi hyvin ja on onnellinen?
en vain voi ymmärtää abortin vastustajia..mielestäni aborttien teko voisi monissa tapauksissa olla ennemminki suotavaa kuin paheksuttavaa!mielestäni lapsia haluaville vanhemmille pitäisi ensin järjestää testit jotta saataisiin tietää että onko heistä edes kunnollisiksi vanhemmiks!tiedän kaikennäköisiä perheitä ja äitejä joilla on ollu huumeongelmia yms. jotka ovat johtaneet siihen että lapset kärsivät keskittymisvaikeuksista ja sosiaalisista vaikeuksista..
Monet vastustajista tuijottavatkin sokeasti tällaisiin seikkoihin joita itsekin nyt puolustat että sikiö on ihminen ja ihmistä ei saa missään tapauksessa surmata,mutta mielestäni tässä aborrti-asiassa pitää nähdä asia laajemmin..
huh! toivottavasti joku jaksaa lukea! :)
ideologia on hieno asia, mutta tosielämä on sitä realityä jota ei esitetä telkassa vaan kodeissa ympäri suomenmaata..
Ensinnäkin lähtökohtasi on täysin poskellaan; lapsi on lapsi kun se on tietyn ikäinen ja syntynyt! Abortoitava sikiö ei ole lapsi, mutta siitä kenties joskus tulisi tai sitten ei.. surmaaminen on jotakin muuta kuin toivottavasti vakaasti harkittu abortti jolloin asenteellasi voit ihan yhtä hyvin puhua murhasta; vakain tuumin ja harkiten?
Lapsen todellakin on oikeus olla toivottu ja haluttu. Sikiön voi abortoida jos EI HALUA lasta jostakin itselle perustellusta syystä esim ehkäisyn pettäessä huonossa elämäntilanteessa jne..
1. lapsen mahdollisuus edes olla olemassa riippuu täysin toisten toiveista ja toimista. Silloin lapsen oikeus olla olemassa riippuu täysin toisten toimista. Syntyneen lapsen oikeus on täysin toinen kuin sikiön! Väkilukumme alkaisi olla miinuksella jos lapsia tulisi vain vahingossa eikä toivottuna ja haluttuna!
2. sikiö ei ole henkisesti mitään. Vastasyntynytkään ei oikeastaan ole vielä persoona HÄN vaan olio joka yrittää pysyä hengissä parhaan kykynsä mukaan.. Ihminen on todella ainutkertainen ja todellakin tässä maailmassa on nähty paljon ihmisiä joiden olisi ollut parempi jäädä syntymättä, tutki vaikka historiaa. Toki hekin ovat ainutkertaisia - onneksi - mutta silti.. Jos sikiö ei ole äitinsä ruumiin osa niin kai tuollainen itsenäinen elin voi olla muuallakin kun toisen ihmisen sisällä? Niin kauan kun sikiö tarvitsee äitiä ollakseen olemassa on naurettavaa miettiä onko se osa äitiään vai ei? Liikaa niillä ainakin on yhteistä koska moinen loinen vaikuttaa äidin olotilaan fyysisesti ja psyykkisesti, rajoittaa nautintoaineita jne asioita. Ehkä sikiö ei ole suoranaisesti vanhempiensa ruumiin osa, mutta perimänsä kautta vahvasti jatkumoa vanhemmilleen niin hyvässä kuin pahassa.
3. vastasitkin jo; lapsen surmaamiseen ei ole oikeutta sillä hän on ihminen. Sikiö taas on aluksi solukkoa ja joskus myöhemmin jotakin ihmiseksi tunnistettavaa ja lopulta kehityttyään tarpeeksi siitä tulee hän.
4. Edelleen lapsen syntyessä hänen tulee olla toivottu ja haluttu. Jos näin ei ole on ehkä syytä harkita adoptiota tms ratkaisua ja pikaisesti! Sikiölle ei taas ole mitään velvoitetta antaa mahdollisuutta tulla lapseksi jos sitä ei haluta! Ratkaisun paikka on siis siinä kuten sanotkin tavallasi että joko sikiö abortoidaan tai sitten olalan valmiita ottamaan lapsi vastaan.
5. toistaiseksi kun ei ole muuta syytä hankkia lapsia kuin oma halu niin todelalkin oikusta lähinnä onkin kyse. Toivottavasti niin on vastaisuudessakin ettei kaikkien ihmisten jotka sattuvat vastentahtoisesti raskaaksi tulemaan tarvitse alkaa vanhemmiksi vaan oikeus aborttiin koetaan todellisena vaihtoehtona päättää omasta elämästä eikä niin että jokin solukko päättää sinunkin elämästäsi!
Abortti ei ole millään loogisella tavalla puolustettavissa. Jokainen oikeutusteoria aiheuttaa kestämättömän ristiriidan jonnekin muualle. Sinänsä aloittaja on aivan oikeassa, enkä ymmärrä, miksi ihmisten on sitä niin vaikea hyväksyä. Päättelyketjun logiikka sinänsä kyllä pätee.
"Hyvät" uutiset tulevat tässä: ihminen ei kerta kaikkiaan voi perustaa toimintaansa aina vain logiikalle. Ihmiselämä on täydellisen epäloogista. On itseasiassa aivan epäloogista kieltää pahasti vammaisten tappaminen vaikka silti tapamme eläimiä (ihmisen geenit sinänsä eivät loogisesti ajatellen anna oikeuksia, jos ei harrasta luomakunnan kruunu -ajattelua). Miksi kuitenkin pidämme vammaisen tappamista murhana? Koska sisäinen oikeudentajumme, joka ei ole sidoksissa vain filosofian teorioihin tai loogisiin päättelyketjuihin, vaatii niin. Samalla tavoin useimpien ihmisten oikeudentaju vaatii, että naisella on oltava mahdollisuus valita "en halua äidiksi".
LOGIIKKA EI OLE AINA PÄTEVÄ ASE KERTOMAAN; MIKÄ ON OIKEIN TAI VÄÄRIN - itseasiassa useimmat oikeuskäsityksemme ovat epäloogisia, koska me olemme epäloogisia ja tuntevia eläimiä, emme koneita.
Minusta aborttioikeus on arvokas asia, vaikkei se aina olekaan loogisesti perusteltavissa. Tähän riittää hyvin yksinkertainen perustelu: maailmassa olisi entistä enemmän onnettomia ihmisiä, vaarallisia laittomia abortteja ja huonosti kohdeltuja lapsia jos näin ei olisi. abortti on surullinen asia ja aina ensisijaisesti pitäisi pyrkiä kannustamaan ja auttamaan vanhempia jotta he voisivat lapsensa pitää, mutta jos se ei auta eikä adoptio ole vaihtoehto, niin abortti on silloin paras ratkaisu.
"LOGIIKKA EI OLE AINA PÄTEVÄ ASE KERTOMAAN; MIKÄ ON OIKEIN TAI VÄÄRIN - itseasiassa useimmat oikeuskäsityksemme ovat epäloogisia, koska me olemme epäloogisia ja tuntevia eläimiä, emme koneita."
Olet oikeassa. Tarkotukseni oli osoittaa, että lapsen elämän oikeus ei loogisesti ole toiveiden varassa. Seuraava askel on se, millaisen arvon kytkemme kylmiin tosiasioihin. Tällöin on kyse etiikasta. Selkeähkö logiikka antaa mahdollisuuden parempiin eettisiin arviointehin.
"Minusta aborttioikeus on arvokas asia, vaikkei se aina olekaan loogisesti perusteltavissa. Tähän riittää hyvin yksinkertainen perustelu: maailmassa olisi entistä enemmän onnettomia ihmisiä, vaarallisia laittomia abortteja ja huonosti kohdeltuja lapsia jos näin ei olisi. abortti on surullinen asia ja aina ensisijaisesti pitäisi pyrkiä kannustamaan ja auttamaan vanhempia jotta he voisivat lapsensa pitää, mutta jos se ei auta eikä adoptio ole vaihtoehto, niin abortti on silloin paras ratkaisu."
Minusta näyttää, että perustelusi ovat sekä loogisia että eettisiä. En lähde sitä nyt tässä tarkemmin arvioimaan, mutta kriittinen kohta siinä ilmeisesti on aborttioikeuden ja (mainitsematta jättämäsi) lapsen elämän luonteen, lapsen elämän oikeuden ja eri vaihtoehtojen epiiristen seurausten arviointi.
Yksi kaikkein eniten minua harmittava asia on se, miten vähän teemme äitien, perheiden ja lapsien elämäntilanteiden helpottamiseksi raskauden alkuvaiheessa ettei ihmisten tarvitsisi käyttää aborttia ratkaisuna teknisesti ja taloudellisesti helpostikin ratktaistavissa oleviin tiedollisiin, asenteellisiin ja yleensä elämän hallinnan ongelmiin.
On aivan mahdollista että aborttien määrää voitaisiin helposti vähentää 20%-30%, jos joku vaivautuisi tekemään asialle jotakin.
Siten väite/toive siitä, että lapsen tulisi syntyä toivottuna, ei kohdistu lapseen, vaan se kohdistuu vanhempiin, ystäviin, työpaikkoihin, koulutuslaitoksiin, kuntiin eli meihin kaikkiin ihmisiin. On aivan mahdollista että nykyistä useampi lapsi syntyy sittenkin toivottuna ja että nykyistä useampi voi vältää varhaisen kuoleman.
että olisi tärkeää tehdä kaikki voitava sen puolesta, että raskaana oleva äiti ei päätyisi aborttiin minkäänlaisten ulkoisten syiden takia. Valitettavasti on yksi sellainen hyvin henkilökohtainen syy, jota ei voida kokonaan kitkeä, vaikka kuinka muita tekijöitä parantaisi. Jos tuleva isä ei lasta halua tai pysty hänestä huolehtimaan, se voi olla liian suuri asia monelle raskaana olevalle naiselle vaikka miten muut tukitoimet ja -verkot olisivat olemassa. Parisuhteella, kiintymyksellä ja rakkaudella voi olla niin suuri merkitys naisen elämässä, että suuren elämänmuutoksen edessä hän tukeutuu tähän toiseen ihmiseen ja hänen mielipiteeseensä. Se on suuri harmi, sillä silloin raskaana oleva nainen voi päätyä aborttiin vaikka oma kanta asiaan ei olisikaan vielä aivan selvä. Tällöin on myös suuri riski katumiseen jälkeen päin.
Se tärkein sisäinen syy kuitenkin, jota ei voi mitenkään kitkeä, on se jos aikuinen ihminen tietää, ettei halua äidiksi vielä, ei koskaan tai enää. Itselleni ratkaisu oli selvä alusta asti; abortti oli ainoa vaihtoehto. En halunnut lasta. Ratkaisu oli selvä eikä todellakaan minkään ulkoisen asian parantuminen siinä elämäntilanteessa (joka oli ihan hyvä) olisi voinut saada minua muuttamaan mieltäni. Ratkaisu kumpusi hyvin syvältä minusta ja minulle on selvää, että toisen ratkaisun tekeminen ilman oikeaa halukkuutta olisi voinut saada aikaan paljon tuhoa sekä minun että tulevan lapsen elämässä. Suoraan sanoen, en ollut lähellekään valmis äidiksi, en olisi ollut kenellekään hyvä äiti.
Liian löysä aborttikäytäntö houkuttelee "helppoon" aborttiin, juuri siinä vaiheessa kun ihmiset järjestelvät tunne-elämäänsä ja suunnitelmiaan lapsen ilmoittaessa tulostaan. On myös usein niin, että aborttia ei haluaisi isä. Hänet on kuitenkin täysin syrjäytetty päätöksenteossa. Lain mukaan lapsi ja isä eivät ole asianosaisia. Usein asian hautuminen saa ajatukset ja suhtautumisen muuttumaan siten, että lapsi onkin hyvin haluttu.
Tietysti on mahdollista että aikuinen nainen tietää mitä haluaa. Ongelmaksi muodostuu se, ettei lapsen oikeuksilla ja elämällä ole minkäänlaista painoarvoa, ei myöskään sillä, mitä isä tietää haluanvansa.
Tästä syystä ei asiaa voida tarkastella pelkästään siitä näkökulmasta, olisitko ehkä ollut hyvä tai huono äiti. Äitiys nimittäin edellyttää lasta. Lisäksi lapsella on / olisi ollut oma riippumaton elämänsä, kuten hänenkin mahdollisilla lapsillaan jne.
liian löysä aborttikäytäntö on käsite, josta voi olla montaa mieltä. Mielestäni se on vapautta valita ja antaa yksilölle enemmän valtaa omaan elämäänsä. Tokihan on varmasti sellaisia tapauksia , että mies haluaisi lapsen, jota nainen ei halua ja päätyy aborttiin (tiedän itsekin erään tällaisen pariskunnan) ja se on tietysti aina surullista. Mutta epäilenpä, että näitä tapauksia olisi tarpeeksi aborttikäytännön muutokseen.
Jos naisenkin psykologinen reaktio on aluksi usein negatiivinen, miehellä se on usein vielä vahvemmin negatiivinen, sillä sikiö ja raskauden mukanaan tuomat hormonimuutokset ja tunnetilat eivät henkilökohtaisesti kosketa häntä. Siitä kertoo jo sekin että joskus naisen mieli tosiaan muuttuu kun asia hautuu. Ja hyvä niin! Luonto on hyvin järjestänyt asian. Ilman tätä luonnon tuomaa tilaa ja pelkällä järjellä asiaa pohdittaessa, abortteja olisi varmasti vieläkin enemmän.
Myöskin raskaus- ja vauva-aikana mies usein "syttyy" vanhemmuuteen hitaammin kuin nainen. Kun siis epätoivottu raskaus osuu kohdalle, miehen alkureaktio voi olla usein hyvin negatiivinen. Tunne kun voi tulla usein paljonkin hitaammin perästä kuin naisella. Näin myös tapahtui parinkin hyvän ystäväni tapauksessa, joissa he päättivät vastoin miehien toivetta pitää lapsen. Hiljalleen vuosien varrella miehet ovat innostunut isyydestään, mikä on hienoa. Mutta mitään varsinaisesti apua tai tukea heistä ei ole ollut vanhemmuudessa. Kuitenkin olen ystävieni päätöksistä onnellinen, sillä se oli heille juuri se oikea ratkaisu.
Moninaiset tekijät omassa itsessä voivat silti kallistaa naisen abortin puolelle. Ja tästä voidaan myös keskustella paljon milloin alkio tai sikiö on ihminen ja siten lapsi. Kuitenkin itse ajattelen elämän arvokkuuden sisältävän myös elämänlaadun (sekä oman itsen että mahdollisen lapsen tapauksessa) ja siksi ymmärrän abortoivien päätökset myös oman valmiuden perusteella.
epäoikeudenmukaisuus naisen ja miehen välillä tässä tilanteessa näinkin päin:
Nainen on raskaana.
Mies haluaa abortin.
Nainen haluaa abortin.
Nainen tekee abortin ja kantaa lopun elämänsä abortintekijän leimaa eli on vastuuton, itsekäs, murhaaja ja/tai kylmä ja tunteeton ihminen.
Mies taas sitten.. no, miten se mies nyt leimautuisi. Sen tyttöystävähän vaan joskus silloin teki abortin.
"Tarkotukseni oli osoittaa, että lapsen elämän oikeus ei loogisesti ole toiveiden varassa."
Ja tässä toki onnistuit, sitä en lainkaan väitä.
"Yksi kaikkein eniten minua harmittava asia on se, miten vähän teemme äitien, perheiden ja lapsien elämäntilanteiden helpottamiseksi raskauden alkuvaiheessa ettei ihmisten tarvitsisi käyttää aborttia ratkaisuna teknisesti ja taloudellisesti helpostikin ratktaistavissa oleviin tiedollisiin, asenteellisiin ja yleensä elämän hallinnan ongelmiin. "
Tästä olemme siis aivan samaa mieltä. Siinä suhteessa Suomessakin olisi paljon parantamisen varaa, monesta muusta maasta puhumattakaan.
Taidamme olle siis enemmän samaa mieltä kuin aluksi luulin, ymmärsin vain alkeperäisestä viestistä että tarkoitus oli myös osoittaa oikeaa ja väärää käytännön tasolla. My mistake...