Onko muita joilta synnytyskammo on estänyt lapsen hankinnan? Sektio ei auta yhtään asiaa, jos siihen ei saa nukutusta ja yleensä ei ilmeisesti saa, vai? Koska veri ja sairaalakammo on lähes yhtä voimakkaat!!! Tuntuu että elämästä jää jotain olennaista puuttumaan jos pelon takia joutuu unohtamaan lapsen saannin. Onko kukaan saanu asiaan apua niin paljon että on lopulta uskaltautunut lapsen hankintaan? Ja nyt ei puhuta mistään pienestä jännityksestä vaan niin suuresta kammosta että asian mieleen tulokin saa jo kädet hikoamaan...
Synnytyskammo
tyttönen-81
151921
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Täällä kohtalotoveri. Synnytys on kertakaikkiaan mahdottomuus meidän perheessä, niin perinteisesti kuin sektiollakin. Olemme tuumineet jo hyvän aikaa pyrkivämme adoptiojonoon. Ongelmaksi voi muotoutua kriteerit joita adoptiovanhemmille asetetaan riippuen kohdemaasta. Olemme kolmekymppisiä, asumme yksiössä ja minä olen vasta valmistumassa. Emme siis ihan ihanne adoptiovanhempia. Oletteko te harkinneet adoptiota?
Koomisinta omassa tapauksessani on, että synnytyskammoni ulottuu itseäni pitemälle. Olen hoitoalalla ollut jo pitemmän aikaa ja sen kerran opiskeluissa kun jouduin synnytystilanteeseen, en voinut mitään, oksensin. OIkein pitkään ja hartaasti ja kramppailin vielä myöhemminkin pelkästä ajatuksesta. Tiesin kammostani toki jo ennen tuota mutta eiköhän se ollut vihoviimeinen niitti. Omituista on, että avomurtuma tai säärihaava ei herätä minussa mitään negatiivisia tunteita.
Kyllä meilläkin on sitä adoptiota pohdittu. Mutta sama tilanne että olen juuri valmistunut ammattiin ja vielä työtön , emmekä ole avioliitossa, vaikkakin yhteiselämää takana jo n.10v.Ja minulla on terveydellisia seikkoja jotka eivät mahdollista adoptiota, vaikkakaan eivät muuten haittaisi lapsen kasvatusta tms. että tuskin tulisimme saamaan sitäkään kautta lasta. Tilanne on melko lailla lohduton, kun lapsettomanakaan ei haluaisi olla. Jos lapsettomuus johtuisi muista seikoista niin asia olisi jotenkin helpompi hyväksyä. Toivotan teille onnea adoption kanssa...olisipa se edes meille mahdollista.
Kiitos! Olemme päättäneet repiä härkää sarvista; ostaa isomman asunnon ja päästä jonoon. Minulla on onneksi 10 vuotta ollut työpaikka mutta nyt kun jatkokoulutin itseäni, on tulot tietysti romahtaneet. Naimisissakin olemme. No, en tiedä kuinka käy, mutta onnea teillekin. Hyvä puoli asiassa on tietysti se, että ylipäänsä tietää ja tunnistaa omat voimavaransa eikä syöksy suin päin ajattelematta kohti väistämätöntä. Hyvää jatkoa!!
Minäkin haluaisin tietää onko joku todella synnytyskammoinen pystynyt hankkimaan lapsia pelon kanssa ???? Itselläkin kova synnytyspelko, että pelkkä ajatuskin saa sykken nousemaan ja kylmät väreet aikaan. Samoin sektio pelottaa yhtä paljon. Kai sitä jää lapsettomaksi tai sitten on vain kohdattava pelko ja annettava mennä. Onhan se toki itselle raskasta pelon kanssa koko raskaus aika. Olen ajatellut mennä pelkopolille juttelemaan asiasta, ja katsoa sitten miltä tuntuu.
Kiva edes kuulla että meitä pelkääjiä on useampia. Jos joku teistä uskaltautuu pelosta huolimatta hankkimaan lapsen, niin kirjoitelkaa ihmeessä miten kävi.
Itsellä pelkkä sairaalakammo on niin suuri et menen jalattomaksi sairaalan ovella, että yritän nyt ensin tottua noihin sairaaloihin että pääsisin edes kahvioon asti :)
muakin kauhistuttaa synnytys,mut siitä huolimatta yritetään vauvaa.koitan vaan ajatella mahdollisimman positiivisesti.eniten varmaan pelottaa sairaala,koska en oo ikinä ollu(paitsi ku synnyin)sairaalahoidossa.
Sairaalassa saa rauhoittavat lääkkeet, niin vahvat että auttaa kyllä mihin pelkoon vaan. Mutta se tuskin lohduttaa jos edessä olis sitä ennen 9kk tollaista pelkoa, kylläkin luulisi että se alkaa pikkuhiljaa helpottamaan sitten raskauden edetessä. Miltä tuntuu, uskotteko että pelko loppuisi hyvin sujuneeseen synnytykseen?? Tuotakin varmaan kannattaa miettiä. Toi sairaalakammokin varmaan lieventyy esim. neuvolakäyntien myötä ja kuuntelemalla muiden kokemuksia. Kokeile ihmeessä kaikki keinot ettei harmita sitten.
Silloinko saa rauhoittavat lääkkeet ? Juu, mut todella mitenkä ne 9 kk sitten ? En ainakaan haluaisi kokoajan syödä jotain rauhoittavia, vaikuttaahan ne lapseenkin. Pelkopolilla käytetään kuulema rentoutusta apuna. Se voisi olla hyvä idea kotonakin.
no en mä kyl mitään rauhottavia rupee ottaan.niistä ei todellaka oo mitään apua.tai ei niistä mitä sain ku olin magneettikuvassa.ku mulla on järjetön ahtaanpaikankammo.eikä se kai vauvallekka hyväks oo.no eiköhän se sairaalakammo lienny sillä ku käy neuvoloissa sun muissa.eikä sitä kannata murehtia ku en oo raskaanaka vielä.
Teimme hassun järjestelyn. Hankkiuduin raskaaksi vastoin järjen valoa, eikä synnytyksen tuloa enää siinä vaiheessa voinut estää... Synnytyksen kuluessa ei enää ehtinyt liiemmin kammojaan miettiä. :) Tietysti kovin vakaalla kammolla varustettu naisihminen saattaa olla kovillakin sairaalassa, jollei pysty keskittymään siihen mitä tapahtuu NYT vaan keskittyy pelkäämään tulevaa.
Suurin kammo syntynee kivun pelosta, joten kannattaa hankkia mahdollisimman paljon tietoa kivunlievitysmenetelmistä. Pelon voi voittaa (viimeistään synnytyssängyssä) ja palkintona on jotakin pelkoa suurempaa - uusi elämä.
Kaikki mahdolliset hypnoosit yms. keinot kannattaa mielestäni kuitenkin käydä läpi ennen kuin ryhtyy adoptiojonottamaan. Toisilla ei ole mahdollisuutta saada lapsia, joten adoptiojonojen paikat olisi mukava säästää heille.
Edelleen kärsin hämähäkkifobiasta, klaustrofobiasta, mutta yksi pelko on sentään voitettu. Siitä todisteena terve pieni poika. Ja lukekaa myös hyviä kokemuksia synnyttämisestä. Niitä nähtävästi löytyy tältäkin palstalta.
kiva lukee rohkaseva viesti.tossa ylempänä onkin viestiketju missä on hyviä synnytyskokemuksia.ei enää pelota ihan niin hirveesti.ja kai se pelko lientyy ku on raskaana (tai sit ei).mut toivottavasti tulisin raskaaks,kova paikka olis jos en ikinä sais lasta.
Samoin, eli oli kiva lukea että edes joku on selvinnyt kammonsa kanssa ja tosiaankin voi nyt nauttii äitinä olosta :)
Ite en varsinaisesti pelkää kipua vaan piikkejä ja verta ym. ällöttävää, eli raskausaikakin olisi tuskaisa verikokeineen ym. Oon miettiny samanlaista ratkasuu että antaisin tulla itseni raskaaksi ja sitten asian kanssa olisi vain jotenkin selvittävä, mutta pelkään että paniikissa tekisinkin abortin tai että selviäisin synnytyksestä, mutta se olisi niin kaamea kokemus etten sitten pystyisikään rakastamaan lasta.
Mutta yritän haalia asiasta paaaaljon tietoa ennenkuin teen mitään ratkaisevia päätöksiä...
on kans varmaan enemmän pelko sairaalaa kohtaa ku kipua.vaik ei mun kipukynnys mikään päätähuimaava oo.mut kai se auttaa ku ajattelee mahdollisimman positiivisesti.kirjotelkaa kaikki kuulumisia vaik tonne vauvakuume-palstalle.olis kiva tietää et mitä ootte päättäny jne.
Olen pelännyt synnytystä paljon ja siirtänyt raskaaksi hankkiutumista (yrittämistä!) vuosia. Vihdoin päätin, että nyt tai ei koskaan. Nyt olen raskaana viikolla 32 ja olen huomannut, että pelko on huomattavasti lientynyt sitä mukaa kun raskaus on edennyt. Ihminen ilmeisesti henkisesti valmistautuu näin pelkonsa kohtaamiseen eikä enää sen pakenemiseen, ts. on valmiimpi kohtaamaan mitä eteen tulee. Varsinaista ajatusprosessia en näköjään osaa oikein selittää, mutta näin näyttää käyneen. Nyt käytän voimavarani synnytyksen kohtaamiseen kun aiemmin käytin ehkä sen saman energian asian pohtimiseen, pelkäämiseen ja pakenemiseen..
Hienoa todella ja ONNEA sulle edelleen. Voi kumpa itse pystyisin samaan...