Hämmästyttävää

Sain astrologisen tulkinnan jossa mainittiin,että elämäni on ensikertaa hyvää ja tasapainoista 35 ikävuoden jälkeen.Siihen asti on turha odottaa mitään onnistuvaksi kun on niin paljon vastoinkäymisiä.
Niitä todellakin ollut ja paljon.Nyt on ollut liian helppoa ja tasaista.:)
Onneksi en saanut tuota tulkintaa vuosia sitten,olisin varmaan masentunut.:)
Alan päästä tästä skeptisestä asenteestani astrologiaan pikkuhiljaa kun lukee ja vähän itsekin opiskelee asiaa.Itseasiassa kiinnostuin vasta hiljan astrologiasta,horoskooppeja nyt olen lueskellut aina.:)
Voisiko joku suositella hyvää astrologia joka ottaa henk.koht. vastaan?
3371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei mielestäni hämmästyttävää. Eikö se ihmisen elämässä yleensä mene noin.

Sama kuin se olisi kertonut että 15 vuotiaana etsit itseäsi.

Äänestä
  • En kyllä tuota allekirjoita.
    Monet oman ikäiseni ihmiset ovat olleet huomattavan paljon onnekkaampia elämässään kuin minä.EN valita,kokemukset kasvattaa,onneksi.:)
    Oma lapseni on ensinnäkin hyvin erilainen kuin ikäisensä yleensä,eikä tuo itsensä etsiminen 15 vuoden iässä olisi sopinut ainakaan häneen,että niin.:)

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    En kyllä tuota allekirjoita.
    Monet oman ikäiseni ihmiset ovat olleet huomattavan paljon onnekkaampia elämässään kuin minä.EN valita,kokemukset kasvattaa,onneksi.:)
    Oma lapseni on ensinnäkin hyvin erilainen kuin ikäisensä yleensä,eikä tuo itsensä etsiminen 15 vuoden iässä olisi sopinut ainakaan häneen,että niin.:)

    kuka voi siis uskoa, että ihmisen syntymähetkestä kannattaa tehdä kartta joka kuvaa hänen luonteensa? Jokainen äiti tietää varmasti, että lapsi on yksilö jo kohdussa. mitä sitä sen enempää retostelemaan. Astrologia on rikollista rahastusta. Tehkää kartta hedelmöittymishetkestä jos tiedätte sen! sitä tekoahan ihmiset muutenkin muistelevat mielellään, se olisi mukava lisä siihen. Tuntisi lapsikin itsensä tervetulleemmaksi.
    Itse olen tehnyt, ja se on paljon palkitsevampaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Sain astrologisen tulkinnan jossa mainittiin,että elämäni on ensikertaa hyvää ja tasapainoista 35 ikävuoden jälkeen.Siihen asti on turha odottaa mitään onnistuvaksi kun on niin paljon vastoinkäymisiä.
Niitä todellakin ollut ja paljon.Nyt on ollut liian helppoa ja tasaista.:)
Onneksi en saanut tuota tulkintaa vuosia sitten,olisin varmaan masentunut.:)
Alan päästä tästä skeptisestä asenteestani astrologiaan pikkuhiljaa kun lukee ja vähän itsekin opiskelee asiaa.Itseasiassa kiinnostuin vasta hiljan astrologiasta,horoskooppeja nyt olen lueskellut aina.:)
Voisiko joku suositella hyvää astrologia joka ottaa henk.koht. vastaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu