Halusin kertoa teille kaikille muille oman kokemukseni.. en oikeen tiiä kuuluuko tänne mut en kyllä tiiä muutakaan paikkaa..
Oon melkein vuoden käynyt psykologilla ja se
huolestui kun joka kerta puhuin väsymyksestä. Sain ajan psykiatrille. Ajattelin sen auttavan että saisin ees jotain apua (2 vuotta oon nukkunu huonosti, viimeisen puolen vuoden aikana painajaiset ovat olleet joka öinen riesa.)
Itkeskelen varsinkin iltaisin, kun tuntuu etten
kertakaikkiaan jaksa.
Lääkkeitä vastaan olin aluksi, mutta väsymys
terrorisoi elämää niin pahasti, että ajatus helpotuksesta anto voimia.
Käynti psykiatrin juttusilla oli todellinen pettymys. Juteltuaan jonku aikaa hän sanoi(ei sanatarkasti) näin: Olet liian nuori, en määrää uni- enkä psyykelääkkeitä, ainut apu jonka voin antaa on neuvo että hengittelet 5 min ennen nukkumaan menoa ja jos yöllä heräät. Hyvää päivänjatkoa.
Kyyneleet oli jo noussu mun silmiin niin suuri oli pettymys kun mitään apua ei kuulunu. Lähdin huoneesta, ja suuntasin suoraan vessaan koska en halunnut että kukaan näkee kyyneleeni.
Oli kuin joku olisi läimäissyt kasvoihin, ei apua. Romahdin täysin, päivän pärjäsin jotenkuten, illan itkin sängyssäni (onneks rakas oli lohuttamas) ja tuntu ylivoimaselta jaksaa yhtään mitään.
Näin parin päivän pääst olo on vähän parempi.
kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea! :) kirjoitin tämän selvittääkseni ajatukseni, jotka on olleet muutaman päivän todella sekaisin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ruokavalio voi vaikuttaa unihäiriöihin sekä mielialaan. Lisäät liikuntaa ja jätät rasvat, sokerit, tupakat, alkoholit, kahvit pois ja vedät kasvishöttöö, vitamineeja, aminohappoja yms. settiä naamariin, niin eiköhän se siitä. Kermana kakunpäälle kannatta hoitaa hyviä suhteita ystäviin, hommata uusia esim. jonkin harrastuksen tiimoilta, käydä leffassa, ulkona syömässä jne. jne. uskon että olet fiksu tyttö ja snaijaat mitä yritän sulle kertoo. Toisinsanoen hommaat virikkeitä elämääsi, niin eikös noi unihommat jää unholaan. Pillerinarkoosia ei itselleen kanaata hommaa.
Psykiatri ei ollut oikein ajan tasalla. Tilaa aika yksityisen lääkäriaseman psykiatrilta, niin eiköhän homma ala toimimaan. Jos olet kovin nuori, voisi kyseeseen tulla nuorisopsykiatri. Älä lannistu yhden psykiatrin typeristä ohjeista! Jos hengittelet oikein kunnolla 5 minuuttia, menee taju. Sitä kutsutaan hyperventilaatioksi eli "ylihengittämiseksi, mutta unettomuuteen se ei auta. Tulee vain paniikki.
yksityiseltä saa kyllä tukevammat mömmöt, kun vaan maksaa enemmän.
sellanen ku atarax ei oo mikään tukeva mömmö, vaan alunperin käytetty allergialääkkeenä. ihan edullinen ja auttaa rauhottuun illalla että saa unen.
Tässä lääkkeessä on se etu, ettei siihen jää koukkuun. eli ei aiheuta riippuvuutta.