Lapsen puheen kehityksestä

yksi äiti

Itselläni on pian 7- vuotias lapsi, joka on aloittamassa syksyllä koulua. Hänellä puhe on aina ollut epäselvää ja laiskaa, muutama kirjain puuttuu puheesta ja joskus tavut saattavat mennä sekaisin. Hän on käynyt muutaman kerran puheterapeutilla, ja näistä muutamasta ja harvakseltaan tapahtuvista käynneistä ei ole hirveästi apua ollut. Saimme tiedon, että käynnit lakkaavat kokonaan, osasyynä tietysti se, että puheterapeutteja ei alueellamme ole kuin yksi. Itse pidin oman lapseni kannalta tätä puheen kehityksen tukemista erittäin tärkeänä, enkä "suostunut" siihen, että puheterapia lakkaa. Soittelin eri tahoille ja pidin "ääntä" asiasta jo eskarissa. Lopulta sain puheterapian kuitenkin jatkumaan, ja jopa niin että aikaisemman kerran kuussa tapahtuvan puheterapian sijaan saamme ainakin näin alustavasti käydä siellä nyt joka viikko ja puheterapia jatkuu myös kouluaikana. Haluaisin tällä kirjoituksellani kannustaa teitä samassa tilanteessa olevia olemaan aktiivisia asiassa. Pitäkää lapsenne puolia, soitelkaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja ottakaa tarvittaessa yhteyttä myös korkeampiin tahoihin, älkää tyytykö jäämään ruohonjuuritasolle. Jokaisella puheterapiaa tarvitsevalla lapsella on oikeus puheterapiaan, sen on järjestyttävä jossakin muodossa. Uskaltakaa "erottua massasta" ja vaatia lapsellenne sitä, mikä oikeasti hänelle kuuluu.

2

1260

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On kivaa lukea, kun joku pitää puoliansa. Jos sinä et olisi pitännyt puoliasi, niin raha olisi mennyt vaikka johonkin turhuuteen. Päättäjät tekee päätöksiä esimerkiksi siten, että ne ottaa huomioon yleisosastoilla kirjoittelun aiheet.

    • Minä

      Hei! Poikani on samanikäinen ja aloittamassa siis syksyllä koulun. Hänellä on samanlaisia ongelmia puheessa:epäselvyyttä,laiskaa puhetta.Hänelläkin sekoittuvat välillä tavut.
      Hän on käynyt kahden vuoden ajan puheterapiassa ja kehitystä on tapahtunut paljon.Olen vain huolissani siitä,miten lukemaanoppiminen sujuu.Hän on muuten erittäin omatoiminen lapsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2449
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      955
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      796
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      741
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      724
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      654
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      595
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      576
    Aihe