kuuluvansa toimivaan "onnelliseen" uusperheeseen?
Vai onko elämä ongelmia ongelmien perään ja päälle?
Vai onko elämä ongelmia ongelmien perään ja päälle?
Kuinka moni tunnustaa
nuottiavain
333191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Välillä menee hyvin, välillä huonosti. Toisinaan todella hyvin ja toisinaan on ongelmaa ongelman perään.
Kaikesta on tähän asti selvitty ja onnellisia ollaan.
Minä tunnustan ilolla kuuluvani toimivaan uusperheeseen!Meillä tosin ei miehellä ole edellisestä suhteesta lapsia,mutta mulla on kaksi ja nyt meillä on myös yksi yhteinen.Mieheni on tullut alusta lähtien hyvin juttuun lasteni kanssa ja lapset tykkäävät hänestä kuin "hullu puurosta" vaikka heidän oma isä on myös tiiviisti kuvioissa mukana.Meillä kun ei ole harrastettu exien kanssa riitelyä eikä muutenkaan menneiden kaivelua,mielestäni energian tuhlausta kaikenlainen katkeruus ja vihanpito!Kun aikuiset osaavat olla aikuisia,niin lapsillakin on hyvä olla ja uusperhekkin voi toimia mainiosti.
että exien kanssa voi olla nahistelematta.. harvinaista olettaisin.. (?)
Harvinaista näyttää olevan,ainakin kun täällä näitä juttuja lukee ja lähipiiriä seuratessa.Mä vaan en pysty käsittään katkeria ihmisiä,elämä jatkuu eron jälkeenkin ja on itsestä kiinni miten sen elämänsä tykkää elää,jotkut ilmeisesti suorastaan nauttii kytätessään exänsä touhuja yms.Me ollaan onnelllinen uusperhe oltu jo 8 vuotta ja meinataan olla tästä eteenkinpäin!
siinä et turha kaivella menneitä ja antaa eksien elää omaa elämää, mut toimiskin molemmin puolin sama periaate ...heh.. ;)
Kiva kuulla hyviäkin kokemuksia uusperhe elämästä , tosiaan kun palstaa seurannut jonkun kerran, niin tietty negatiivinen kuva jää kieltämättä.
uusperhe, yhteistä taivalta takana yli kymmenen vuotta eikä loppua näy :)
kell'onni on, se onnen kätkeöön ja paljastan, että meilläkin on onnellinen uusperhe. Parasta mitä meille on tapahtunut. Pieleen menneen suhteen jälkeen osaa arvostaa hyvää ihmissuhdetta.
siinä että exien kanssa voi olla nahistelematta. Ainakin näin kypsemmällä iällä. Tietysti poikkeuksia on joka ikäryhmässä. t.erittäin onnellinen uusperheestään (ja myös exn uusperheestä :)
Olitko aikoinaan jättäjä, jätetty vai erositteko yhteisestä päätöksestä? Kiinnostaisi tietää. Tiedätkö mitä lastesi isä ajattelee erostanne?
Erosimme yhteisestä päätöksestä ihan sovussa ja tiedän kyllä mitä lasteni isä ajattelee erostamme,olemme niitä ihmisiä jotka pystyvät puhumaan asioista aikuisen tavoin,joten kummallekkaan ei jäänyt mitään "hampaan koloon".Uusperheissähän usein ongelmia tuottaa ne exät,kun edellisen suhteen asioita ja eroa ei ole selvitetty ennenkuin hypätään uuteen suhteeseen.Kitkaa näyttää aiheuttavan myös jos ei hyväksy jostain syystä kumppanin lapsia,se on myös asia jota en ymmärrä..Olen itse seurustellut erään vkl-isän kanssa vuosia sitten,hänellä oli aivan ihanat lapset joista tykkäsin kovasti ja he myös musta,tulimme hyvin toimeen ym.Mutta mies ei ollut selvittänyt eroa exän kanssa ja haukkui aina mulle tuota lastensa äitiä,tappelivat useimmiten puhelimessa ja riitelivät lasten tapaamisista.Sanoin miehelle ettei uusi suhde tule toimimaan jos ei vanhaakaan ole saanut vielä "alta pois" ja se siitä sitten,kyllä niin kamalaa kuunneltavaa ja katseltavaa oli aikuisten ihmisten lapsellinen käytös jopa lastensa aikana..
aivan samaa mieltä kaikista kirjoittamistasi asioista.
No kyllä se katkeruus on kuitenkin siellä jossain, ex:lläsikin, sinulla, et vain näytä sitä, vai mitä? aina sitä miettii sitä entistä elämää, miksi ei onnistunut? miksi niin kävi? kyllä se sinuakin sielussasi kaivertelee, eikö vain? vaikka se uusperhe onkin siinä niin silti...miksi se eka avioliitto ei kestänyt? miksi?
jos ei pysty käsittelemään syyllisyydentunteitaan. Jossitella voikin sitten joko läpi elämänsä, tai sitten selvittää omat kipukohtansa. Ero on iso juttu, jonka läpikäyminen vie yleensä pari vuotta. Enemmän, jos asiat jäävät epäselviksi. Mitä syyllisempi on ihmisen oma olo, sitä enemmän pitää jossitella ja koittaa löytää syitä siitä toisesta pelkästään, niinhän sitä itselleen saisi todistetuksi, ettei mikään omassa itsessä vaikuttanut eroon. Kun taas pystyy kohtaamaan ne itsessäänkin olleet asiat, voi niistä kasvaa eteenpäin, jättää syyllisyyden taakseen, eikä entistä tarvitse muistella niin katkeruudella kuin kaipauksellakaan.
On se kumma ettei jotkut pysty ymmärtämään että joillain ihmisillä voi olla asiat ihan hyvinkin,aina löytyy epäilijöitä.Kuten olen kirjoituksissani kertonut me ollaan exän kans puitu eromme juurta jaksain,ettei mitään katkeruutta ja epäselvyyttä jää kenellekkään.Ei myöskään olla hypätty uusiin suhteisiin heti eron jälkeen,ihan jo lastenkin takia ollaan molemmat tahoillamme edetty pikkuhiljaa.Pystymme myös puhumaan exän kanssa mistä vain asioista,muistakin kuin lapsiin liityvistä,olemme ystäviä siis edelleen ja mikä parasta myös exän nyxä on ystäväni samoin kun mun nyxä on exäni ystävä.Meillä on vain yksi elämä,miksi siis tuhlata se lapselliseen katkeruuteen ja vihanpitoon?!Jokaisella on oikeus onneen ja jos aikuiset ovat onnellisia lapsetkin ovat,riippumatta siitä eletäänkö ydinperheessä vai uusperheessä!
Meillä on toimiva uusperhe, jossa on silloin tällöin ongelmia. Olisin enemmänkin huolestunut, jos niitä ongelmia ei ikinä olisi.
ne on pelkkää pintaa. Aina voi elää kulisseissa!
Siksi oma ydin ja vanha perhe on se paras perhe,jossa kaikki on omia, eikä kukaan ole viras ja ulkopuolinen. Se on oikeeta elämistä!
elää kulisseissa... mitähän se sitten on... ehkä se on sitten sitä oikeeta elämistä...
on perhekokonaisuuden hyvinvoinnin perusta. Kulisseissa voi toki elää kuka vaan, mutta se on enemmänkin henkilökysymys kuin perhekokoonpanosta kiinni. Erään tuttavani ydinperheessä toinen puoliso esim. pettää jatkuvasti, ja vaikka kaikki merkit ovat näkyvillä ja tuttavan läheisemmät ystävätkin tietävät asioiden laidan yrittäen kulississa eläjää herätellä, ei tämä kerta kaikkiaan pysty kohtaamaan tosiasioita, rääkkää itsensä mieluummin rikki haikaillessaan sellaista rakkautta kuin oikeasti ansaitsisi mieheltä, joka ei sitä koskaan pysty/näytä haluavan antaa... Sitä jos mitä kutsuisin kulississa elämiseksi. Perheessä on pari lasta, jotka sitten ovat jo petturin vaihtuvia "juttujakin" tavanneet sen kummempaa käsittämättä mistä on kyse... Lisäksi katselevat vanhempien kireää tappelua vähän väliä, kun toinen potee syyllisyyttä ja rähjää siksi, toinen taas avuttomuutta ja suuttumusta kun asiat ovat pielessä, eikä ole keinoja tilanteeseen vaikuttaa, mutta totuuttakaan ei pysty kohtaamaan... Jaa-a. Kamala tilanne, kamala ydinperheen kulissi, missä kukaan ei voi hyvin. Teoriasi mukaan, jos petturistaan ottaisi nyt puoliso eron, hän olisi lopun elämäänsäkin tuomittu elämään ilman onnellista parisuhdetta, kulissista kulissiin, koska ydinperhe tuli perustettua toivottoman petturin kanssa.
Aika kovalta kuullostaa.
Jomman kumman vanhemmista pitää hylätä edelliset lapset jotta uusperhe toimisi. Tai toinen vanhemmista on kuollut jottei kilpailijaa ole.
Liian iso sörsseli ei toimi jossa yritetään niputtaa liian isoo palaa yhteen. Teeskennellen se voi toimia vähän aikaa kunnes kaikilla palaa hihat vähitellen. Kukaan ei siedä toisten kakaroita pitemmän päälle ja koetaan uhkana ja erottavana tekijänä ensimmäiseksi. Hyvin harva sietää toisten mukuloita ja ne koetaan välttämättömiksi pahoiksi.
Ja on suurin virhe niputtaa koko katrasta yhteen ja vielä tehdä uusi kakara päälle. Nämä ovat kaikkein idioottimaisemmin käyttäytyvien aikuisten päähänpistoja. Edellisetkään eivät ole erosta ja yhteen niputtamisesta selvinneet kun tulee jo uusi rääkyjä kuvioihin. Hermothan siellä menee kaikilta alta aikayksikön. Tai tarvii olla tosi iso talo jossa kaikki saavat omaa rauhaa halutessaan.
Ja nämä edelliset lapset pakotetaan ihme kuvioihin ja hoitaan vielä se uusi tulokas joka vie heiltä kaiken lopunkin ajan mitä vanhemmilta on yleensä liiennyt. Lapsilta kielletään kaikki tunteen ilmaiseminen vaan ja ainoastaan pitää tämä uusi tulokas hyväksyä ja palvoo sitä teeskennellen ihanaa täydellistä perhekuvioo.
Jos sulla on tollanen kokemus uusperheessä elämisestä,niin ei se silti tarkoita etteikö joillain muilla voisi toimia!Olen myös itse lapsuuteni ja nuoruuteni elänyt uusperheessä ja toimivassa sellaisessa,että on tuota kokemusta mullakin.Samanarvoisia olimme kaikki lapset,minä,veljeni ja äitipuoleni poika jota kutsun myös veljeksi niinkuin hänkin mua siskoksi.Kyllä se on ihmisten luonteesta kiinni saako uusperhettä toimimaan vai ei!Jos on sitä tyyppiä että ei tykkää toisten lapsista vaan ne omat on "parhaita"ja vain se omanapa asiassa kuin asiassa on etusijalla,niin silloin ei tosiaan kannata edes haaveilla uusperhe elämästa.Vaatii vahvaa luonnetta sopeutua uusperheen tilanteisiin esim.tulemaan toimeen exien ja lasten kanssa,meillä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia niissä asioissa olemmehan aikuisia ja käyttäydymme ja toimimme myös sen mukaan,kaikilta se ei vaan onnistu!
yleensä se on mies joka joutuu lapsensa hylkäämään. Miehellä ei ole muuta mahdollisuutta, jos se uusi nainen niin sanoo, et valitse hänet tai lapsesi.
Nainen sitten alkaa kehumaan, kuina ihana hän on parempi kuin ex vaimo, josta ei ollut mihinkään. Lapsiakaan ei osannut kasvattaa, vain hän osaa, ja ei ihme että mies hylkäsi hänet lapsineen.
Lapset ei hyväksy kaikkea, jos heitä ei siihen pakoteta. Yleensä heidät pakotetaan hyväksymään, ja uhkaillaan, että isi jättää lopullisesti, jos et suostu. Tai sitten suorastaan hylätään.
Lapset ovat kyllä voimattomia tuollaisessa tilanteessa, jos vielä oma isäkin hylkii. Lapset huomaavat sen, että miksi he eivät kelpaa jos naikkosen uudet lapset kelpaa.
Minulle ei kukaan voisi sanoa, että minun pitäisi unohtaa aiempi lapseni. Never. Minun lapseni on minun, aina. Eikä se silti tarkoita, ettenkö olisi nykyisen naiseni kanssa onnellinen. Eihän niitä kahta asiaa toisiinsa voi verrata. Mutta sellainen nainen ei kauaa kelkassa pysyisi, joka edes yrittäisi vaatia jättämään lapseni. Piste.
No ehkä sinä olet harvinainen poikkeus 1/1000 joka välittää lapsistaan aina! Mutta yleensä ottaen mies jättää harmit taakseen kun lähtee.
Toivottavasti olet sitämieltä vielä vuosienkin jälkeen, etkä pidä sitä siirtymäkautena.
homma on minun lapseni kohdalla toiminut näin, meillä on hyvä suhde lapseni kanssa, kummallekaan meistä ei ole epäselvää, kuinka tärkeitä olemme toisillemme. Lapseni on 14-vuotias, enkä usko että mitään ylitsepääsemätöntä enää välejämme voisikaan pilata. Tietenkin suuri merkitys tässä on ollut sillä, että alusta asti olemme pystyneet lapseni äidin kanssa puhumaan kasvatusasioista kuten kuuluu, huolimatta erosta. Meillä vanhemmilla ei ole enää vääntöjä keskenämme, niistä päästiin kun erottiin. Nykyisen kihlattuni kanssa minulla on nyt vuoden vanha lapsi, joka ei myöskään ole vaikeuttanut minun ja vanhemman lapseni suhdetta. Meillä on omat juttumme, jotka pysyvät siitä huolimatta, mitä muussa maailmassa tapahtuu. Todella vierasta luettavaa, että joku isä sitten hylkää täysin oman lapsensa. Onneksi en ole törmännyt keneenkään sellaiseen, pitäisi ehkä muuten muutama valittu sana asiasta vaihtaa.
Kiitos kysymästä, meillä myöskin onnellinen uusperhe. Ainakin vielä ;) Töitähän sitä joutuu/saa tehdä kuten jokaisessa suhteessa, että se toimii, tarkoittaen :YHTEISTÄ AIKAA!! Se on kaiken perusta ainakin meidän suhteessa. Pitää olla myös aikaa toinen toiselleen, jos ei muuten, niin kalenterista päivä sopimalla. Pelkkä arjenpyörittäminen ja pikakeskustelut sekä muut pikaiset "touhut" siinä sivussa, eivät pidä ketään tyytyväisenä. Välillä on pidettävä aikuisten kahdenkeskinen vapaailta, joko sitten käpertyen kotisohvalla toisen kainaloon tai lähtemällä leffaan tai syömään tai varoista riippuen kylpylään/hotelliin yöksi ihan vain kahden kesken. Kyllä kerran kuussa jotain pienimuotoista vähintään pitäisi voida pystyä tekemään, MML:n lastenhoitajan saa kohtuuhinnalla siksi aikaa tarvittaessa, jos omaa verkostoa ei löydy. Lisäksi uusperheessä on erityisen tärkeää selkeys aikuisten ja lasten välillä, tasa-arvoinen kohtelu ja aikuisten oleminen aikuisia = lapsen vaikeitakin tunteita täytyy pystyä ottamaan vastaan ja selvitä niistä YHTÄ KÖYTTÄ vetäen. Niinkuin jokaisessa perheessä, myös uusperheessä lapsetkin voivat hyvin, kun aikuisten parisuhde on kunnossa. Lisäksi pitää huomioida, että etä-/lähivanhemmasta ei puhuta pahaa KOSKAAN lapselle. Muutenkaan ei pitäisi olla siihen tarvetta. Ex ei kuulu perheyhteisöön, jonka uusperhe muodostaa. Lapsen ei kuulu saada osakseen kuin välittämistä, sopivat rajat joita turvallisesti testata, sekä hyväksyntää omana itsenään. Mutta nämä kai ovat oikeastaan itsestäänselvyyksiä jokaisen perhesysteemin toimivuuden kannalta. ;)
Uusperheessä erilaisinta lienee se, että on asennoiduttava oikein sekä parisuhteeseen että vanhemmuuteen/vanhemman kasvattajakumppanina olemiseen. Ei pidäkään enää olettaa kaiken olevan kuin ensimmäistä kertaa tavallista ydinperhettä perustaessa. Muuten törmää itselleen ylitsepääsemättömiin pettymyksiin. Tsemppiä kaikille, rakastakaa toisianne!! :)
kirjoitit ettei ex kuulu perheyhteisöön. Kyllä muuten kuuluu, jos ihan rehellisiä ollaan. Lapsien oikea äiti tai isä on syytä ottaa huomioon, eikä pakottaa lasta näyttelemään niinkuin tätä ei olisi. Vähän tuntuu siltä että olet vasta aloittelemassa uusperheeläisenä.
Ex ei kuulu UUSPERHEYHTEISÖÖN. Jos luet hyvin tarkkaan, ymmärrät oikein, etkä kuten omista lähtökohdistasi johtuen haluat ymmärtää. ;)
Lapsilla, joiden vanhemmat ovat eronneet, on eron jälkeen kaksi perhettä, isän perhe ja äidin perhe. Isä ja äiti eivät ole enää yhtenäinen perheyhteisö. Jompi kumpi tai toinen näistä perheistä voi olla uusperheyhteisö, jonka jäsen siis ex ei ole. Yksinkertaista vai mitä, minä ainakin ymmärsin asian ihan oikein. :)
Mitähän kohtaa kirjoituksestani et ymmärtänyt... Missään tapauksessa en kirjoittanut, etteikö äitiä tai isää kuuluisi ottaa huomioon, tai että lapsi pitäisi "pakottaa näyttelemään" kuin toista omaa vanhempaa ei olisi. Sehän nyt on itsestään selvää, että ei lapsi voi voida hyvin, jos jompi kumpi vanhemmista yritetään poistaa lapsen maailmasta (ellei syyt ole lapsen terveyttä vaarantavat). En usko että yksikään uusperhe, jossa niin yritetään toimia, voi olla onnellinen. Ikävää jos sinulle on käynyt niin, meillä homma on toiminut useita vuosia ilman aikuisten lapsellista nahistelua tai toisen vanhemman mitätöimistä/mustamaalaamista. Mutta siitä en voi olla kanssasi samaa mieltä, että uuden parisuhteen varaan rakennettuun perheyhteisöön kuuluisi sisälle exät. Heidän kanssaan lapsilla on oma toinen perheensä, tietenkin. Ex joka mielestään kuuluu uuden parisuhteen varassa olevaan perheyhteisöön, ei ole kyllä eron syvintä olemusta ymmärtänyt. Ehkä juuri tällaisista syistä joissain uusperheissä katkeruutta ja jokaisen pahan olon syventämistä jatketaan vuodesta toiseen, tiedä häntä.
kuvioineen, eikä lapsen/lasten vanhempien väleistä eron jälkeen. Uusperhe on oma perheensä, toisaalla voi sitten olla toinen uusperhe tai yh-perhe, ihan jokaisen oman valinnan mukaan.
Tuleehan niitä "ongelma" uusperheessä, eihän se nyt ole sama "se oma isä" joka oli ja "isäpuoli joka on". Tottakai lapset kaipaavat omaa isäänsä, luonnollisesti. Ja heidän kuuluu saadakin kaivata, onhan oma isä biologinen isä. Mutta...elämäntilanteet muuttuvat, ja isäpuoli nyt saa vaan korvata sen oman isän. Kyllä se siitä lähtee, aika parantaa haavat. Pikkuhiljaa elämä tasoittuu. Se on se uusperheen juttu. Kaikki tunteet käydään läpi, ne epäonnistuneetkin elämänvaiheet, niin..eikä se avioero ole koskaan lasten vika, aikuisten.
Kirjoitit
tottakai lapset kaipaavat isäänsä ja saavat kaivatakin..Huhuh!! On siinä aika kylmäksi äidin sydän paatunut, kun sivusta seuraa ikäänkuin luonnollisena prosessina omien lastensa ikävää...
Meilla on uusioperhe kokoonpanolla 2 4 3. Lasten iät 10,12,2X14,16,18,19. Lisäksi kummallakin on vielä yksi aikuinen lapsi, jotka eivät asu kotona. Saman katon alla ollaan asuttu pian kaksi vuotta.
Välillä on rankkaa ja ovet paukkuvat, mutta enimmäkseen menee tosi hyvin. Murkkuikäiset ovat kavereita keskenään ja molemmat vanhemmat kasvattajina tasavertaisia.
Kyllähän tätä tosi tarkkaan mietittiin, ennen kuin tähän ryhdyttiin. Lapsilla oli tietysti myös oikeus sanoa oma mielipiteensä asiasta.
Onnistumiseen (ainakin tähän mennessä) ovat varmasti vaikuttaneet ensinnäkin se, että meillä molemmilla oli erosta jo useampi vuosi, kun tapasimme eli mitään perhedraamaa ei ollut kummallakaan meneillään. Toiseksi kaikki lapsemme ovat kasvaneet isossa perheessä, joten ovat oppineet ottamaan toisia huomioon ja myös vastuuta yhteisistä asioista.
Meillä oli ollut yksinhuoltajina aikalailla samanlaiset periaatteet lasten kasvattamisessa, joten niistäkään ei ole juuri tarvinnut kinata. Pidämme kiinni siitä että vietämme yhden illan viikosta siten, että kaikki ovat kotona. Tehdään yhteisiä kotitöitä, pelataan ja jutellaan. Jokaisella on tietysti myös omat menonsa.
Yhteistä aikaa järjestyy, kun lapset ovat toisten vanhempiensa luona. Myös isommat ottavat vastuuta pienemmistä ja pääsemme esim. elokuviin tai konserttiin aika hyvin. Ison perheen arkipäivän pyörittäminen vaatii tietysti aikaa ja voimia. Toisaalta tämä tuo paljon positiivisia asioita sekä meille, että lapsille.
Ymmärrän, että kaikilla ei mene yhtä hyvin, mutta toivottavasti tämä on jollekin kannustava esimerkki. Jos rakkautta riittää kaikille, niin omille kuin toisen lapsille, tämä on hyvä ratkaisu.
Meille tämä on tavallaan elämäntapa. Olemme miettineet mahdollisuutta ottaa sijoituslapsia siinä vaiheessa kun vanhimmat lapset lentävät pesästä.
Voimia kaikille uusperheille.
Kyllä uusperheenkin saa toimimaan, kun ottaa huomioon sen tosiasian, että niitä muuttujia voi olla aika mahdottoman paljon. Toisaalta uusperheessä on myös mahdollisuus... On aika alussa jo pakko laatia jonkinmoiset pelisäännöt, ja kun uusperheen vanhemmat koittavat vaan pitää yhtä, asettuipa vastaan sitten kuka hyvänsä, niin lapset kyllä yleensä hyväksyvät rakastamansa äidin tai isän uuden puolison ja sisaruksensa.
Katkeruus on vaikeaa, mutta senkin kanssa voi oppia tulemaan toimeen (tarkoittaa, että mahdollisesti välttää kaikkia kontakteja ja konfliktinmahdollisuuksia, eikä ota kritiikkiä itseensä, vaan punnitsee sen ja ottaa opikseen jos on tarvis, tai vaan suodattaa kaiken potaskan), koittaa sopia asiat mahdollisimman tarkkaan, ja lapsille kertoo, että on ok rakastaa vanhempaa jonka kanssa Ä/I ei tule toimeen, ja että lapset tietävät olevansa rakastettuja/hyväksyttyjä.