Minusta tuntuu, että monet teistä eivät oikein ole ihan mukana tässä maailmassa.
Miksi niin monet tuoreet äidit ovat niin ylimielisiä ja kuvittelevat olevansa jotain erityistä? Ihmiset, eläimet, kaikki lisääntyvät, siinä ei ole mitään erikoista. Se ei tee kenestäkään sen kunnioitettavampaa ihmistä. Se on osa luontoa. Ei ole syytä olla niin ylpeä ja lykkiä nokka pystyssä rattaita.
Sellainen asia joka minua on jo kauan ihmetyttänyt on se, miten ihmeellisesti jotkut äidit suhtautuvan nuorempiin äiteihin. Joitakin nettipalstoja lukiessa ainakin saa sellaisen kuvan, että jotkut ovat aivan ulkona tästä maailmasta.
Jos nainen saa 30-vuotiaana lapsen ei hän ole sen parempi äiti kuin 19-vuotias äitikään. Hedelällisessä iässä olevat naiset saavat lapsia, se on täysin luonnollista. Naisia ne nuoremmat äiditkin ovat. Samanlaiset, luonnolliset kyvyt heillä on pitää huolta lapsistaan kuin vanhemmallakin äidillä. Nainen kun saa lapsen niin se on hänen lapsensa, ihminen luonnollisesti rakastaa ja huolehtii siitä (ellei ole narkkari, mielisairas jne.)Miksi se on niin vaikea joidenkin ihmisten käsittää?
Nainen on "tehty" lapsia saamaan, älkää nyt hyvät mammat tehkö siitä niin helvetin isoa numeroa.
Miksi niin monet tuoreet äidit ovat niin ylimielisiä ja kuvittelevat olevansa jotain erityistä? Ihmiset, eläimet, kaikki lisääntyvät, siinä ei ole mitään erikoista. Se ei tee kenestäkään sen kunnioitettavampaa ihmistä. Se on osa luontoa. Ei ole syytä olla niin ylpeä ja lykkiä nokka pystyssä rattaita.
Sellainen asia joka minua on jo kauan ihmetyttänyt on se, miten ihmeellisesti jotkut äidit suhtautuvan nuorempiin äiteihin. Joitakin nettipalstoja lukiessa ainakin saa sellaisen kuvan, että jotkut ovat aivan ulkona tästä maailmasta.
Jos nainen saa 30-vuotiaana lapsen ei hän ole sen parempi äiti kuin 19-vuotias äitikään. Hedelällisessä iässä olevat naiset saavat lapsia, se on täysin luonnollista. Naisia ne nuoremmat äiditkin ovat. Samanlaiset, luonnolliset kyvyt heillä on pitää huolta lapsistaan kuin vanhemmallakin äidillä. Nainen kun saa lapsen niin se on hänen lapsensa, ihminen luonnollisesti rakastaa ja huolehtii siitä (ellei ole narkkari, mielisairas jne.)Miksi se on niin vaikea joidenkin ihmisten käsittää?
Nainen on "tehty" lapsia saamaan, älkää nyt hyvät mammat tehkö siitä niin helvetin isoa numeroa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
niin tiedät, miltä lapsen saaminen tuntuu. Kyllä kai sitä saa olla pikkuisen "ylpeä" pikkuisestaan ja siitä, että on hänet tähän maailmaan saattanut TYÖLLÄ JA TUSKALLA. Onhan "lisääntyminen" luonnollista, arkipäiväistä noin suuressa mittakaavassa mutta yhdelle perheelle/pariskunnalle mitä ihmeellisin asia!
Nainen, joka ei ole omaa lasta kantanut ja synnyttänyt ei ehkä ymmärrä, että siinä asiassa ihan toden totta on jotain mistä olla ylpeä! Mitään mahtavampaa tunnetta ei ole kuin tajuaminen että juuri synnytti uuden elämän. Ja huom aloittajalle, juuri tuo ylpeys on luonnollista, luonto on pitänyt huolen siitä, että äidinvaistoihin kuuluu myös olla omasta lapsestaan ylpeä. Ellei olisi, ei varmasti tuntisi muutenkaan mitään lastaan kohtaan.
Ei lapsen synnyttäminen ole mikään ylpeyden aihe. Se on jokapäiväinen, arkinen asia, se ei ole minkäänlainen saavutus. Ja vaikka lapsen saaminen on pariskunnallinen mukava asia se ei ole niin ihmeellinen, mielenkiintoinen ja uskomattoman upea asia niille muille ihmisille.
Lapsen synnyttäminen, tai sen "hankkiminen", ei ole mikään pikkujuttu.
Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, jokainen syntyy vain kerran. Syntyminen, eläminen, hengissäpysyminen, terveys ja vanheminenkaan ei ole itsestään selvää.
Itse koen aitoja ilon tunteita, kun näen pienen vauvan ja tämän tuoreet vanhemmat. Muistanhan toki miltä itsestäni tuntui, kun olin samassa tilanteessa.
Minua askarruttaa, mitä toisten ihmisten ylpeys ja ilo sinua liikuttaa?
Ai, että isät ei voi olla ylpeitä jälkikasvustaan kun eivät ole lapsia kantaneet ja synnyttäneet?
onhan se synnytys tavallaan arkista, moni kuitenkin on sen tehnyt, mutta eiköhän silti suurin osa synnyttäneistä pidä synnytystään tai synnytyksiään elämänsä kovimpina ja hienoimpina tekoina. Ylpeys lapsesta on useimmiten sama asia kuin rakkaus lapseen, ja sehän on vain hyvä asia. En tiedä, miksi sinua vaivaa se, että toiset ovat onnellisia lisääntymisestään, eihän se ole keneltäkään toiselta pois. Lapsen tulo, varsinkin esikoisen tulo mullistaa maailman niin, että siinä unohtuu kaikki muu. Toki ei ole niin, että synnyttäminen tekisi paremman naisen kuin jos ei ole synnyttänyt, mutta ei se huononnakaan. Itse en ainakaan asialle "leuhki", vastaan jos siitä kysytään. Lapsi on toki tärkeä itselle, mutta ymmärrän, jos ulkopuoliset eivät jaksa hänestä innostua. Eivät kaikki pidä lapsista. Mutta eiköhän tähän päde se vanha sääntö: omat asiat ja teot ja murheet ym. ovat omia, siksi ne ovat suurempia kuin toisten.
Mikä kohta viestissäni antoi käsityksen että tarkoitin jotain tuollaista?
"Nainen, joka ei ole omaa lasta kantanut ja synnyttänyt ei ehkä ymmärrä, että siinä asiassa ihan toden totta on jotain mistä olla ylpeä! Mitään mahtavampaa tunnetta ei ole kuin tajuaminen että juuri synnytti uuden elämän. Ja huom aloittajalle, juuri tuo ylpeys on luonnollista, luonto on pitänyt huolen siitä, että äidinvaistoihin kuuluu myös olla omasta lapsestaan ylpeä. Ellei olisi, ei varmasti tuntisi muutenkaan mitään lastaan kohtaan."
Siispä ihan koko viestisi.
Koska isä ei ole voinut lastaan kantaa ja synnyttää hän ei voi ymmärtää, että siinä asiassa ihan toden totta on jotain mistä olla ylpeä (kuten ei siis kukaan muukaan synnyttämättä jättänyt nainen tai mies).
Äidinvaistoon kuuluu olla ylpeä omasta lapsestaan, entäpä isä jolla ei ole tuota isän vaistoa, kuinka hän voi olla ylpeä ilman lapsestaan? Jos luonto ei olisi järjestänyt äidinvaistoa niin mielestäsi äiti ei tuntisi mitään lasta kohtaan. Kuinka siis isä, mummu, pappa ja muu suku voi tuntea mitään lasta kohtaan kun ei ole sitä äidinvaistoa eikä synnytys- ja raskauskokemusta?
Harvempi nyt sentään joka päivä synnyttää. Minusta arkinen, jokapäiväinen asia on sellainen, mitä tekee kovinkin usein.
Ei varmastikaan muut ihmiset ole läheskään yhtä innoissaan minun lapsestani kuin minä. En voisi itse elää ilman lapsiani, mutta onneksi kaikki muut näyttävät voivan. Mua ei välttämättä kiinnosta sun koirasi, sun sisustusratkaisusi, sun ulkonäkösi, harrastuksesi, ajatuksesi tai mikään muukaan suhun liittyvä. Ne ei välttämättä kiinnosta ketään muuta kuin sua itseäsi. Kyllä sä silti niistä joskus puhut jollekin. Nytkin ilmaisit mielipiteesi aiheesta, joka tuskin kiinnostaa ketään. Silti sun kanssasi täällä siitä keskustellaan.
Ihmiset on sellaisia, että ne puhuvat itselleen tärkeistä asioista riippumatta siitä, kiinnostaako ne toisia yhtä paljon. Jos ei puhuisi, kukaan ei juuri koskaan sanoisi yhtään mitään.
Mitä ilmeisimmin jokainen lauseeni oli mahdollista tulkita väärin, johtuiko halusta tehdä tällainen tulkinta vai silkasta erehdyksestä, sitä en voi tietää, mutta seuraavassa omat tulkintani;
"Nainen, joka ei ole omaa lasta kantanut ja synnyttänyt ei ehkä ymmärrä, että siinä asiassa ihan toden totta on jotain mistä olla ylpeä!"
-Tämä oli viittaus aloittajaan ja hänen avaukseensa. Huom. myös sana "ehkä", joka laajentaa väitteen/arvauksen koskemaan myös muita naisia. Koska avauksessa parjattiin nimenomaan äitejä, jatkoin olettaen että nyt keskustellaan äideistä, enkä siksi vaivautunut analysoimaan miesten mahdollisuuksia ymmärtää kyseistä asiaa.
"Ja huom aloittajalle, juuri tuo ylpeys on luonnollista, luonto on pitänyt huolen siitä, että äidinvaistoihin kuuluu myös olla omasta lapsestaan ylpeä. Ellei olisi, ei varmasti tuntisi muutenkaan mitään lastaan kohtaan."
-Eli ylpeys on luonnolista, osa äidinvaistoa. En maininnut isänvaistoa yllämainituista syistä, vaikka selvästi sellaisiakin on olemassa. Ne ovat oma lukunsa. Tietysti isäkin voi olla lapsestaan ylpeä. Ylpeys ei aina juonna juuriaan äidinvaistoista. Ylpeä voi olla muutenkin. Mutta koska ylpeys on luonnollinen osa äidinvaistojen tuottamia tunteita, on johtopäätökseni, että ellei ole ylpeä, ei todennäköisesti ole juurikaan äidinvaistoa. Ja puhe oli edelleen äideistä. Ja jollei ole äidinvaistoja ollenkaan, ei todennäköisesti tunne muutakaan lastaan kohtaan..
Tulipa väännettyä rautalangasta, toivottavasti kaikki nyt ymmärsivät että en ajattele isien olevan kyvyttömiä tuntemaan suuria tunteita lapsiaan kohtaan. Jatkoin loogisesti keskustelua äideistä.
asia tuolla lapsettomuus palstalla. Ovatkohan samaa mieltä.
Miettisit hiukan mitä näppäimistöltäs päästät!
Mikä sinun ongelma todellisuudessa on?
Juuri se minkä voit yläpuolelta lukea. Äitien itsekeskeisyys. Lapsen synnyttäminen ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, joillain äideillä tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää sitä.
mikä sinusta on vikana meissä, mutta sinä et nyt ymmärtänyt minun kommenttiani. Mutta se varmaan johtuu siitä viasta meissä äideissä ettei aaltopituus kohtaa, mutta saat vastauksen kysymyksiisi sitten kun olet äiti. Joten ei asiata sen enempää ettei mene jankkaamisen puolelle...
osittain samaa mieltä ja sentään ITSEKKIN ÄITI, olen sitä vanhempaa äiti-ryhmää eli lapsia pyöräytellyt vasta kypsemmällä iällä.
Lapsiani silti kovasti rakastan ja he tottakait tuntuvat minusta maailman ihanimmilta ja fiksuimmilta, kauneimmiltakin, mutten silti koe olevani esim.lapsettomia naisia tai nuoria/ minua vanhempia äitejä parempi.
Eiköhän se ole kuitenkin kiinni persoonasta, ei me kaikki äidit luulla itsestämme liikoja, ainakaan pelkän synnyttämisen takia. =)
Asian ydin taisi aikaisemmissa kommenteissa jäädä joltakin varjoon. Minä ymmärsin alkuperäisen tekstistä, että hänen mielestään nuoria äitejä ei arvosteta, heitä pidetään jotenkin "tyhminä".
Mielestäni äiti on aina nuori kun hän esikoisensa synnyttää, ihan sama onko vuosia 18 vaiko 40. Eli äitinä hän on silti elämänsä ensimmäistä kertaa. Ja jokaisella, iästä riippumatta, esikoisen kanssa olo on harjoittelua. Kyllä luonto on antanut jokaiselle naiselle hoivavietin, ja se kyllä löytyy, ellei äiti todellakin ole alkoholisti, mielisairas ym vastaavaa.
Ja vauvastaa saa olla ylpeä. Nykyisin kun perheet ovat pieniä, lapsen saanti on noussut ehkä liiankin suureksi asiaksi. Jopa elämää suuremmaksi ja siksipä löytyy myös niitä äitejä, joiden mielestä nainen ei ole nainen, ellei hän ole synnyttänyt perinteisesti alakautta. Eli sektioäidit ja adoptioäidit ovat heidän mielestä jotenkin huonompia.
Itse olen kolme lasta synnyttänyt. Yksi sektiolle ja kaksi perinteisesti. Ovathan synnytykset mahtavan upeita kokemuksia, mutta eivät mitään ylpeilyn aiheita, sillä suurin osa naisista on kokenut ihan saman asian. Enkä ole naisena sen parempi nainen kuin lapsetonkaan.
voin sanoa olevani helvetin ylpeä äitiydestäni. vaikka kyseessä on maailman luonnollisin asia, äitiys, olen ylpeä viedessäni ihanaa tytärtäni ulos. en kulje nokka pystyssä mutta onni paistaa varmasti silmistäni! erityisesti synnytyksestä olen ylpeä. Olen aina pelännyt kaikkea mikä sattuu. En ole koskaan uskaltanut laskea suksilla mäkeä alas tai luistella yhdellä jalalla, koska kaatuminen voi sattua. uskalsin kuitenkin "hankkia" lapsen ja näinollen myös uskaltauduin synnyttämään tämän. Kokemus oli kivuliain ja rankin mitä olen koskaan kokenut ja siksi olen niin kovin ylpeä saavutuksestani. siitäkin huolimatta että jokainen äiti on kokenut tuskaa enkä ole kokemukseni kanssa ainutlaatuinen. Kokemus oli MINULLE ja perheelleni kuitenkin ainutlaatuinen ja olemme ylpeitä siitä, luonnollisuudesta huolimatta!
Eli paisuttelet asiaa ja teet kärpäsestä härkäsen. Noloa.
Mitä ylpeiltävää on siinä, että antaa taas jonkun toisen ihmisolennon kautta itselleen tarkoituksen ja kuvittelee kohottavansa itseään arvoasteikolla toisen ihmisen kautta? Mitä ylpeiltävää on siinä, että antaa elämälleen merkityksen jonkun muun elämän kautta? Mitä ylpeiltävää on siinä, että synnyttää ihmisen KÄRSIMÄÄN tähän pahaan maailmaan? Siinä ei ole mitään ylpeilyn aihetta, että synnyttää ihmisolennon näkemään kaiken tämän paskan ja kurjuuden jossa ihmiskunta päivittäin elää vain sen takia, että itsellä olisi kivaa. Yököttävää. Maailma tosiaan on pullollaan kodittomia ja yksinäisiä pentuja mutta teidän on mentävä ja pyöräytettävä uusi elämä jotta teillä olisi mukavaa! Vastenmielistä todellakin.
Kerroppas nuo ajatuksesi omalle äidillesi kasvotusten.
Ehkäpä kerronkin.