TUKHOLMA. Tukholman lääninpoliisimestarin Carin Götbladin sanotaan paljastaneen tiedotustilaisuudessa salaisisen poliisioperaation ennen kuin se oli päässyt kunnolla alkuunkaan eri viranomailähteet kertovat. Götblad kertoi viime maanantaina lehdistölle, että viranomaiset tutkivat Helvetin enkelit-moottoripyöräjengiä, jonka jäsenistä suurimman osan on havaittu olevan ennenaikaisella eläkeellä stressin ja uupumuksen takia.
Götbladin mukaan poliisi ja eläkettä maksava Försäkringskassa aikovat käryttää jengiläiset siitä, että he tekevät työtä tai toimivat yrittäjinä ja nostavat samaan aikaan eläkettä Ruotsin kuningsakunnalta. Viranomaiset olivat aikeissa edetä kaikessa hiljaisuudessa tutkintalinjalla ja kerätä sitovat todisteet jengiläisiä vastaan. Götblad kuitenkin paljasti poliisin hankeen maanantaina tiedotustilaisuudessa ja uutinen julkaistiin monissa ruotsalaisviestimissä. Götdlad on ollut viime päivinä tulilinjalla muissakin yhteyksissä:
Uumajan syyttäjät tutkivat epäilyä, joiden mukaan poliisi olisi syyllistynyt vuonna 2000 Visbyssä laittomaan yllytykseen. Gotblad oli tuolloin Gotlannin poliisimestari. Ruotsalasviestimet eivät kerro onko Tukholman poliisimestari Garin Götblad jäämässä eläkeelle stressin ja uupumuksen johdosta tai liittymässä Helvetin enkelit-moottoripyöräjengiin tapauksen johdota.

Vastaukset 1
Vanhimmat
niin mitä hitto sitten?