Aiheesta on varmaan kirjoiteltu jo aiemminkin, mutta jospa tavoittaisi uusia kommentoijia. Täällä siis kolmekymppinen, aikanaan (v. 1994) kyllä ällän paperit lukiosta kirjoittanut, mutta laiskuudessaan yo-merkonomin koulutukseen tyytynyt naisihminen. Työelämässä on tullut oltua liki kymmenen vuotta, mutta nyt olen alkanut innostua opiskelusta uudelleen. Lemppari-pääaineenikin on vasta nyt hahmottunut: sosiaalipsykologia.
Kysymys siis kuuluu: löytyykö tästä ikäluokasta sellaisia, jotka sen tavanomaisen lapsenteon sijaan ovatkin repäisseet ja päässeet sisään yliopistoon ihan perinteisten pääsykokeiden kautta & aloittaneet opiskelut? Montako yritystä tarvittiin, entä tarvittiinko valmennuskurssia? Jos esim. alan nyt kahlaamaan Hgin sos.psykan pääsykoekirjaa läpi, onko realistista yrittää sisään kesäkuun pääsykokeessa? Työn ohessa ei kuitenkaan paljoa ehdi/jaksa, joten lukutahti olisi melko hidasta.
Vai olisiko avoin yliopisto parempi vaihtoehto? Mutta tuhlaako siellä vaan aikaansa, kun samalla voisi rakentaa itselleen uutta uraa yliopistossa...vai ovatko urahaaveetkin sihteerimerkonomin & sos.psykan yhdistelmällä vain haaveita?
Lisäksi kiinnostaa finanssipuoli, eli miten muut kolmekymppiset ovat yhdistäneet asuntolainan maksun ja yliopisto-opiskelun, vai onko onnistunut mitenkään? Avomies on töissä, mutta elätettäväksi en ala - säästöjä on jonkin verran sentään ja jotain tukeakin ilmeisesti saa, ainakin päätoimiseen opiskeluun.
Kysymys siis kuuluu: löytyykö tästä ikäluokasta sellaisia, jotka sen tavanomaisen lapsenteon sijaan ovatkin repäisseet ja päässeet sisään yliopistoon ihan perinteisten pääsykokeiden kautta & aloittaneet opiskelut? Montako yritystä tarvittiin, entä tarvittiinko valmennuskurssia? Jos esim. alan nyt kahlaamaan Hgin sos.psykan pääsykoekirjaa läpi, onko realistista yrittää sisään kesäkuun pääsykokeessa? Työn ohessa ei kuitenkaan paljoa ehdi/jaksa, joten lukutahti olisi melko hidasta.
Vai olisiko avoin yliopisto parempi vaihtoehto? Mutta tuhlaako siellä vaan aikaansa, kun samalla voisi rakentaa itselleen uutta uraa yliopistossa...vai ovatko urahaaveetkin sihteerimerkonomin & sos.psykan yhdistelmällä vain haaveita?
Lisäksi kiinnostaa finanssipuoli, eli miten muut kolmekymppiset ovat yhdistäneet asuntolainan maksun ja yliopisto-opiskelun, vai onko onnistunut mitenkään? Avomies on töissä, mutta elätettäväksi en ala - säästöjä on jonkin verran sentään ja jotain tukeakin ilmeisesti saa, ainakin päätoimiseen opiskeluun.
Vastaukset 20
Vanhimmat
kuulehan, ettet vaan olis jo 31-vuotias, kun kerran kirjoitit jo vuonna -94???
Kuule et ole ollenkaan vanha yliopistoon, jos 30vuotiaana päätätä ryhtyä opiskelemaan. Sisukkuutta ja päättäväisyyttä se vaatii oli nuori tai vanha. Hienoa sinänsä.että kirjoitit,että "elätettäväksi et ala" No parisuhde on aina yhteispeliä, jos aikoo opiskelijaksi on tämä aina hieman myös toisen juttu. Aikaa kun on kuitenkina aina sama 24h. Eri asia on vain kuinka me sen jaamme. Lisäksi on edelleen esim. syötävä
Eli tsemppiä vain aviomiehellesikin. -Ja, jos lapsia ilmaantuu, niitä kuin ei aina voi suunnitella ja asioilla on tapana mennä toisinaan hieman päällekäin niin myös heille. Ei elämä niihin kaadu, saati opiskelu...
Tässä vaiheessa kun kaikki ymmärtääkseni kaikki on vielä auki kannattanee ensin tapauksessasi aloittaa selvittämällä taloudelliset realiteetit. Eli kuinka paljon pystyy maksamamaan asuntolainaa jne. (Selvityslistalle: Mitä työnantaja suhtautuuu opiskeluun? Vositko tehdä esim puolta päivää töitä? Entä pankki? Siipan maksu kyky?
Mitä muuta aiotte hankia, entä mistä voisitte tinkiä? -Työssä olevana voi tulla yllätyksenä opintotuen pienuus, mutta toki silläkin elää)
Opiskelujen aloittaminen. Ensin tietysti saada se paikka eli pääsykoekirjojen hankkiminen. Ja niiden paukuttaminen ym pääsykokeisiin valmistautuminen. Valmennuskursseista voin antaa lyhyen, mutta naivin vastauksen tässä kohtaa: Niistä voi olla apua, mutta työ on sinun tehtävä.
-Koska olet työssä, näin oletan joutunet joka tapauksessa rytmittämään päiväsi, niin niistä ei ole aikataulullista hyötyä, mutta hyöyty on se,että voit ehkä saada vastauksia siellä sellaisiin asioihin, jotka lukemisessa tuntuvat vaikeilta ja ennen kaikkea nähdä kanssa lukijoita/pyrkijöitä. = Tunnu siitä,että ei ole ongelmineen yksin ym. Mutta mikään pakollinen valmennuskurssi ei ole.
vielä hieman avoimesta yliopistosta. se on hyvä paikka aloitella opintoja, jos ei esim heti pääse opiskelemaan haluamaansa alaa ja yleemsä myöhemmin voi käyttää/liittää avoimessa suorittamansa opintoviikot osaksi omaa varsinaista tutkintoa. Toki avoin myös hyvä "ikkuna" josta voi hieman nähdä ja kokea mitä "oikea" yliopisto-opiskelu" on. Rahaahan nuo avoimen kurssit ottavat, mutta toisaalta käyttämmehän -minä ainakin- rahaa harrastuksiimme muutenkin, eli ts. avoimeen yliopistoon voi lähteä myös ihan harrastepohjaltakin opiskelemaan oli määränpää muuten tulevaisuudessa sitten mikä hyvänsä.
Tsemppiä Sinulle toivttaen!
Kiitos kannustuksesta sinulle ja muillekin! Annoit oikein hyvän listan mitä kannattaa alkaa käydä läpi. Ja huomauttajalle vielä, että olen todellakin vielä pari viikkoa 30-vuotias... ;-)
Olen tietoinen tuosta, että elämä on muuttuvaista ja vaikkei perheenlisäys olekaan suunnitelmissa, voi mieli tässä iässä vielä muuttua. Siksipä yliopisto-opiskelu ehkä osaltaan juuri kiinnostaisikin - ei ole myöskään valmistumispainetta. Ja työnantajakin on jo alustavasti luvannut joustaa tarvittaessa.
Valmennuskursseista kyselin oikeastaan siksi, etten silloin ylioppilaanakaan käynyt yksissäkään pääsykokeissa, joten en oikein tiedä mitä niiltä odottaa ja haluaisin toki maksimoida onnistumismahdollisuuden, jos nyt sisään päätän pyrkiä. Ihan hyvä muistutus kylläkin, että itsehän se työ on tehtävä. Pääsykoekirja on itse asiassa jo hankittuna, mutta lukemista en ole vielä päässyt aloittamaan (opiskelen vielä tällä hetkellä kieliä työn ohessa).
Mikset voisi mennä kokeeseen yrittämään? Jos ei tärppää, niin seuraavalla kerralla sitten.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että voit aina lukea sos.psykkaa sivuaineena olitpa missä tiedekunnassa tahansa, siis jos sisäänpääsy suoraan sos.psykan oppiaineeseen ei onnistu niin mene sitten johonkin helpompaan.
Et ole ollenkaan liian vanha, mitään ikärajaa ei ole, vaikka kovasti nykyään suositaan uusia ylioppilaita.
Sos.psyka on vielä sellainen aine, että riittävällä pänttäämisellä pystyy varmistamaan sisäänpääsyn, eli kuka tahansa tarpeeksi systemaattinen ja motivoitunut pääsee sisään. Huippuälyä ei tarvita, eikä yo-todistuksen arvosanoillakaan ole välttämättä yhtään mitään merkitystä - riittää että on ylioppilas.
Aikaisemmasta tutkinnostasi et paljon hyvitystä saa.
Kieliopinnoissa on pakko istua paikalla.
Menee jotain 4-5 vuotta.
Avoin menee niin pätkittäin - toisaalta voit sitten käydä töissäkin.
Tuota noin; sosiaalipsykologia ei kuulosta mitenkään kauhean ammatilliselta että minnehän sillä sijoittuu?
Mulla oli kurssikaverina 30-kymppinen inssi.
"Tuota noin; sosiaalipsykologia ei kuulosta mitenkään kauhean ammatilliselta että minnehän sillä sijoittuu?"
Vaikka minne. Siinähän sen hyvä puoli onkin - antaa laajat valmiudet monenlaisiin hommiin, ja monipuolisuus on nykypäivän työmarkkinoilla etu.
Ei ole ongelma, jos todella on valmis lähtemään siihen oravanpyörään. Avoin on kyllä yksi hyvä vaihtoehto, jos on varaa maksaa ne avoimen maksut. Siellä suoritetut opinnothan korvataan täysin, jos joskus pääset varsinaisen yliopiston puolelle, eli hukkaan ei mene missään nimessä. Lisäksi tietyn määrän avoimen opintoja riittävän hyvin arvosanoin suoritettuasi saat kai vaihtaa suoraan yliopistoon, eli pääset ikään kuin takaportista sisään ohi pääsykokeen. Ja vielä sekin hyvä puoli siinä on, että saat ensin kokeilla miltä opiskelu tuntuu pitkän ajan jälkeen ilman paineita.
Kiitos tiedosta, oli tosiaankin vielä vähän epäselvää itselleni tuo, että korvautuvatko ne avoimen opinnot todella täysin. Varaa on kyllä avoimen maksuihin, joten sekin on tietysti edelleen vahva vaihtoehto ja sitä alun perin mietinkin.
Maksaako muuten pääsykokeisiin osallistuminen jotain, btw? Kirjan tosiaan jo ostin, mielenkiinnosta.
Jos opisekelu on todella sitä mitä haluat tehdä, niin ei muutaa kuin sinne sekaan vaan. Tunnen monia yli nelikymppisiäkin jotka ovat aloittaneet opiskelut yliopistossa. Heillä on siinä vaiheessa jo sen verran elämänkokemusta ja yleistietoa, että ovat muuten erittäin miellyttäviä opiskelukavereita. =) Helppoa opiskelu ei välttämättä ole jos on perhekin elätettävänä, mutta siinäpähän puuskuttavat eteenpäin. Pääasia että tekee mistä nauttii ja kehittyy!! Tsemppiä sulle päätöksentekoon!!
...vaan vanhemmasta, sillä aloitin yliopistossa vasta kolmeysinä. ;) Vähän sama kaava kuin sinulla: ensin ne pakolliset lukio ja kauppaopisto, ja sitten moniaita "välivuosia" työelämässä miettien, että 'vieläköhän sitä...' ja 'mitäköhän sitä...'.
Pääsykokeiden kautta menin - ei ollut muuhun mahdollisuuttakaan, kun yo-todistus oli ajalta ennen eximejä eikä ollut enää arvosanoiltaan vertailukelpoinen nykyisten kanssa. Yleisen korkeakoulukelpoisuuden toki antaa vanhakin yo-todistus.
Vanhemmalla hakijalla on se etu sekä pääsykokeisiin valmistautuessa että opiskellessa, että vuosien saatossa on karttunut yllättävän paljon ihan oikeaakin tietoa niistä asioista joista on kiinnostunut. Ihminen kun höristää korviaan aina kiinnostavaa kuullessaan, niin korvan taakse tarttuu erikseen yrittämättäkin tiedonmurusia. Monessa vuodessa niitä murusia tartuu paljon, ja olivatpa ne opintojen myötä vahvistuvia tai kumoutuvia käsityksiä, ne auttavat sijoittamaan uutta opittavaa rakennelmaan.
Mitä opiskeluun iäkkäämpänä muuten tulee, niin No Problem. Ulkomuistin huomaan jo tässä iässä (41) heikentyneen lukio- ja kauppisajoista, mutta vastaavasti kyky jäsentää ja järjestää asioita helpommin muistettaviksi kokonaisuuksiksi on kehittynyt niistä ajoista. Jälkimmäinen onkin paljon hyödyllisempi kyky yliopisto-opinnoissa, joten parempi näin. Motivaationi ja kykyni pitkäjänteiseen työskentelyyn ovat myös paljon paremmissa kantimissa kuin joskus kloppina.
Taloudellisesta puolesta en osaa sanoa mitään sinun tapauksessasi, kun en tiedä onko sinulla esim. työtilanteesi puolesta mahdollisuutta aikuiskoulutustukeen. Se kannattaa hyödyntää, jos sinulla suinkin on siihen mahdollisuus. Lisätieoja Kelan opintotukisivuilta:
http://193.209.217.5/in/internet/suomi.nsf/alias/opintotuki
Jos päätät hakea, niin eikun tsemppiä!
Laitoin edelliseen viestiini epähuomiossa linkin opintotuen yleissivuille. Nimenomaan aikuiskoulutustuesta kerrotaan täällä:
http://193.209.217.5/in/internet/suomi.nsf/NET/160801154725IL?openDocument
Ja aloitin toisen yliopistotutkinnon suorittamisen 38-vuotiaana. Ikäisiäni ei ole kovin monta omalla kurssillani, mutta ne muutamat painavat opintoja työn ohessa ja jopa nopeampaa tahtia kuin täyspäiväisesti opiskelevat. Kaikki on kiinni motivaatiosta ja asenteesta!Yliopistossa on se mukava puoli, ettei tarvitse istua kaikilla luennoilla, vaan voi ihan hyvällä omalla tunnolla jättää jonkun väliin ja lukea opittavat asiat kirjoista. Lisäksi on mukavaa vaihtaa ajatuksia nuorten ihmisten kanssa. He ovat ottaneet meidät vanhemmat opiskelijat hyvin vastaan....uskon, että meillä on puolin ja toisin opittavaa toisiltamme.
Opiskeluintoa!
Hienoa Nestori, oli kiva lukea kommenttejasi! Ja kiitos linkistä, olinkin tuohon aikuiskoulutustukeen jo jossain törmännyt ja huomasin että itselläni puuttuu vielä työhistoriasta n. 1,5 vuotta että sen saisin. Tämän ajan ehtisin siis periaatteessa käyttää vaikkapa siellä avoimessa, jonka jälkeen voisin pyrkiä sisään yliopistoon ja saada aikuiskoulutustuen...hmm.
Kiitos vielä kaikille ja toki lisääkin kommentteja luen mielelläni! Ja kiva havaita, että meitä myöhäisherännäisiä on tosiaan muitakin. :-)
Täytän tänä vuonna kolmekymmentä ja olen toista vuotta yliopistossa opiskelemassa täyspäiväisenä opiskelijana. Mielestäni oli hyvä ratkaisu, nyt tuntee itseään niin paljon, ettei sorru opiskeluissaan haahuiluun tai johonkin, mistä tietää varmasti, ettei tykkää. Ainoa, minkä koen joskus ahdistavaksi on samassa tilanteessa olevien ikätovereiden seuran puuttuminen, vertaisryhmän puuttuminen. Ystäväpiiri on parikymppisiä opiskelutovereita, jotka ovat ihania ja älykkäitä ja mukavia ihmisiä, mutta kuitenkin aivan eri tilanteessa elämässään kuin minä. Opiskelujen myötä nimittäin jouduin vaihtamaan eri paikkakunnalle ja entiset ystävät jäivät satojen kilometrien päähän. Mutta puhelin on olemassa ja netti. Jotta kyllä tämä jotenkin sujuu.
Itse olen viittä vaille valmis sosiaalipsykologi. Aloitin opiskelut parikymppisenä, mutta ryhmässämme aloitti myös pari kolmikymppistä opiskelijaa. Toinen oli tosin lukenut avoimessa sospsykaa jo niin pitkälle, että taisi valmistua parissa vuodessa. Lisäksi yhdessä pakollisessa seminaarissa oli kolme lähempänä neljääkymppiä olevaa naisihmistä. Hmmm, mitä tästä sitten voisi päätellä? No ainakin sen, että et ole todellakaan yksin! :)
Sosiaalipsykologiahan (Helsinki)on tosi suosittu aine: viime vuonna sinne pääsi vain neljä prossaa hakijoista. Mutta siitähän ei kannata lannistua. Itse luin aikoinaan kirjat neljään kertaan ja pääsin sisälle ilman valmennuksia. Valmennuskursseja tärkeämpää onkin varmasti motivaatio ja hyvä lukutekniikka sekä riittävät hengähdystauot. :)
Onnea ja menestystä mahdollisille sosiaalipsykologian opinnoille!
Mistä sä tuon neljä prossaa otit? Kun ainakin Helsingin yliopiston nettisivujen tilastossa viime vuonna sosiaalipsykaan pääsi 7 prosenttia pääsykokeisiin osallistuneista.
Kiitos myös MilliW rohkaisusta! Jep - olen huomannut että sos.psyka on Helsingissä varsin suosittu ja noita sisäänpääsyprosentteja itsekin joskus katselin, että aika pienet ovat. Siksi tuntuisi ehkä jotenkin "turvallisemmalta" aloitella ensin avoimen puolella.
Saako kysyä (jos vielä satut tätä ketjua lukemaan), että mistä itse olet sosiaalipsykologiassa eniten kiinnostunut ja minkälaisiin tehtäviin haluaisit suunnata valmistuttuasi? :-)
Minä menin pääsykokeen kautta 37 vuotiaana.
Mies, kolme lasta ja asuntolaina ja opintolainojakin edellisistä opinnoista.
Mitään ei saa jos pelkää!- ota se motoksesi.
Olen omassa ryhmässäni keski-ikäinen. Löytyy 50- vuotiaitakin ja vanha ei ole kenkään ihminen jos ei sille tunnu. Opiskelukaverini upeita
ihmisiä jotka haluavat kehittää itseään koko elämän.
Moni kaksikymppinenkin tuntuu ihan tutulle ja heitä on kiva seurata, virkistävät toulailuillaan vakaata ja vanhaa varista :)
Valintani oli oikea, vaikka finanssaipuoli pakottaa myös jatkuvaan työntekoon, se onnistuu, kun on opistotason ammatti jo olemassa.
Elämä on tehty elettäväksi ei pantattavaksi!
Sitku- ihmisiä on aivan liikaa, eli tee niinkuin mielesi halajaa ja opiskele, et kadu.
Kiva viesti, ISOsisko! :-D Kiitos sinullekin. Autoit näkemään tässä asiassa myös vahvuuksia, kuten sen, että tuo työntekopuoli eli rahoitus on todellakin paljon helpommin hanskattavissa kuin esim. lukiosta suoraan opiskelijaksi siirtyvillä. Ja on ihan totta, että sitku-ihmisiä on ihan liikaa enkä itsekään sellaiseksi halua jäädä. Aion siis ainakin kokeilla sos.psykan opiskelua jossain muodossa ihan lähitulevaisuudessa. Voi olla että tämä kevät on itselläni liian rankka pääsykokeisiin valmistautumiseen, mutta kesällä alkaa avoimen kursseja jonne vielä ehtisi hyvinkin. Eiköhän se prosessi tästä pikkuhiljaa etene!