moniko uskoo tällä palstalla käytyjen keskustelujen jälkeen että ylipainolla ei ole ihmisen itsetunnon ja onnellisuuden kannalta mitään merkitystä.vaikka ihmiset eivät kehtaa tulla kertomaan mielipiteitään kasvotusten niin aika negatiivisesti suurin osa hoikista ihmisistä ylipainoisiin tuntuu suhtautuvan.uskon että näillä palstoilla ihmiset kehtaavat olla rehellisiä. huom olen itse myös lihava,mutta en sokea.
mietityttää
se että
10700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sillä kaikkihan suhtautuu jokaiseen negatiivisesti ensinäkemältä, oli ulkonäkö mikä tahansa. Minulle on ihan sama minkä painoinen ihminen on mitä tunteita hän herättää ensimmäsenä. Ylipainoisia pidän kuitenkin ensinäkemältä luotettavimpina ihmisinä kuin laihoja. Laiha luihunaamainen saa ensimmäisenä epäluottamuksen heräämään.
Koin sen lihottuani siten että ventovieraat tulee puhuun ja koittaan saada juttelua aikaiseksi vaikka bussissa. Kysymällä ensin vaikka ihan jonnin joutavaa asiaa. Ihmiset ovat enemmän kimpussani kun en ole laiha kylmän näköinen ihminen.
Kasvotusten minulle ei kannatakkaan sanoo mitään negatiivista ulkonäöstäni silla löisin käsilaukulla välittömästi päin pläsiä :D
Jos joku ei siedä hyväitsetuntoista ylipainoista ihmistä niin pitäköön turpansa kiinni, sillä en minäkään ymmärrä laihaa tyytymätöntä ihmistä alkuunkaan mutta en tuo julki omia mielipiteitäni sillä jokainen olkoon ja eläköön niin kuin lystää.
Se mitenkä muut suhtautuu minuun ei ole ongelma, suhtautukoon ihan miten lystää kunhan ei tule niistä neurooseistaan minulle urputtamaan. Omassa elämässäänkin jo luulisi olevan ihmisillä ihan tarpeeksi hallittavaa. Ei tarvitse leikkiä mitään "kaikki tietävää" kun tosiasiassa kenenkään kyvyt eivät sellaiseen riitä.
Monet hoikatkin saavat negatiivisia tunteita ihmisissä aikaiseksi. Kukaan ei uskalla lähestyä oikein elämäänsä tyytymätöntä kohtaan, oli se sitten laiha tai lihava. Elämäänsä ja itseensä tyytymätön oikein huokuu vastenmielisyyttä. Ei painolla ole mitään merkitystä sen kanssa. Mutta tietenkin laiha on aina agressiivisempi kuin lihava lähestyä.
Olen tarkkailija tyyppi ja tarkkailen ihmisiä missä kuljenkin tai olen. Ja koko elämä on oppimista, sillä kukaan ei ole koskaan valmis mihinkään! Vasta haudassa on aikaa levätä. Toiset vaan hikoilee ja rääkkää ruumistaan ja toiset tekee aivotyötä enemmän. Uskon että laiskat ihmiset ovat paljon älykkäämpiä kuin toimeliaammat ihmiset. Meillä on aikaa nähdä asioita laajemmasta putkesta kuin vähemmän ajattelevat ihmiset. Toiset vaan tekee sen paremmin ajattelematta yhtään mitään. Heille se ruumiillinen suoritus antaa tyydytyksen kun taas toisille se ei anna yhtään mitään vaan kaikki asia järkeillään viimeisen päälle.
Kyllä mua ärsyttää lihavat koska bussissa ja lentokoneessakin valtaavat kahden paikat.
-Kasvotusten minulle ei kannatakkaan sanoo mitään negatiivista ulkonäöstäni silla löisin käsilaukulla välittömästi päin pläsiä :D
Itse en edes vaivaudu keskustelemaan moisten kolestrolipallojen kanssa.
ihan oppinut uuden sanan: kolesteroli!
Tiedoksesi älykääpiö, että ylipaino ja kolesteroli ei liity toisiinsa. Laihoilla tai normaalipainoisilla voi olla kolesteroliarvot päin persettä, ja ylipainoisilla hyvät. Tämän tietäisit jos sulla olisi edes alkeellista tietoa terveydestä.
Mutta siellä Punkaharjun ammattikoulussa ei taideta sitä oppiainetta opettaa? Vai jäikö se amitsu kesken?
Ja missään ei ollut hälyttävää. En tarvitse mitään lääkitystä. Painan 120 kg. Terve kuin pukki. Autan sairaita laiheliineja mielelläni pysyyn pystyssä. Autan sinuakin ottamaan lääkityksesi ja pidän sinua pystyssä.
Olen oikein hyvä hoitaja heikoille.
Oletko ihan tosissasi?
Sinulla ei ainankaan ole varaa valittaa ihmisten
ennakkoluuloista lihavia kohtaan, jos itse muodostat
tuollaisia ennekkoluuloja laihoja kohtaan. Laihat
saavat epäluulot heräämään? Mitähän he ovat sinulle
tehneet sen ansaitakseen? Sinähän teet juuri sitä
mistä moni syyttää lihavien haukkujia:
Lokeroit ihmisiä heidän ulkomuotonsa perusteella.
Itse olen sellaista vastaan, eikä lihavillakaan ole
siihen oikeutta.
"Toiset vaan hikoilee ja rääkkää ruumistaan ja
toiset tekee aivotyötä enemmän. Uskon että laiskat
ihmiset ovat paljon älykkäämpiä kuin toimeliaammat
ihmiset. Meillä on aikaa nähdä asioita laajemmasta
putkesta kuin vähemmän ajattelevat ihmiset."
No tähän ei usko edes se kuuluisa naapurin Erkki.
Kyllä minäkin käyn säännöllisesti salilla ja lenkillä,
mutta kummasti ne yliopisto-opiskelut silti onnistuvat.
Luokkatovereissa ja työkavereissa on sekä lihavia
että laihoja ja keskimäärin yhtä fiksua (tai tyhmää)
porukkaa ollaan.
Eihän se urheilu (normaalisti) vie kuin muutamia
tunteja viikossa, joten kyllä sitä aikaa jää mainiosti
myös opintoihin, kirjoihin, kulttuuriin tai siellä
sohvan kulmalla filosofointiin.
kuvaa ihmisten mielipiteistä, älä ihmeessä usko näihin. Muutama hassu ihminen huvittelee provoilemalla, se ei todellakaan kerro yleisestä mielipiteestä, vaikka sen vaikutelman herkästi saakin.
Itse en normaalielämässä ole vuosiin kuullut ilkeitä huomautuksia ylipainoisista tai lihavista ihmisistä - tämä trendi on vain tämän palstan oma juttu.
Päinvastoin, nykyisin mielestän siedetään erilaisia persoonallisuuksia ja ulkonäköseikkoja paljon paremmin kuin ennen: huonoa käytöstä sen sijaan ei katsota hyvällä, mikä vinkiksi tämän palstan nuorille. Sellaista ihmistä kunnioitetaan, joka ei mälvää toisten asioita tai ulkonaisia seikkoja.
Oiskohan syynä, että olen tullut kypsään ikään ja seura on sen mukaista :)
Kirjoitit ihan asiaa. Minä olen muuten myös huomannut sen, että pyöreämpi ihminen mielletään sellaiseksi "jolta uskaltaa kysyä". Monesti bussijonossa, joku vaivautunut ihminen kävelee koko jonon ohi, tuijottelee ihmisiä kasvoihin melkein tusknahikikarpalo otsalla...ja vasta sen pyöreän ihmisen kohdalla suu aukeaa varovaisesti jotain kysyen. Ihan tosi, vaikka voihan olla sattumaakin, mutta täällä etelässä, kun on muutenkin niin harvinaista, että joku ventovieras saa sanan suustaan.
täällä etelässä ei uskalla lähestyä ketä tahansa jotenka minua uskaltaa lähestyä sellaiset ihmiset jotka eivät puhu kenellekkä tahansa.
Minulle alkaa tuiki tuntemattomat valittaan jollain teko syyllä helposti ihan mitä tahansa elämän epäkohtia. Olen ilmeisesti turvallisen ja luotettavan ihmisen näköinen.
Nykyinen henkinen ilmapiiri ei todellakaan ole tullut leppeämmäksi ylipainoisia kohtaan! Mutta sitähän ei voi tietää, jos itse ei ole ylipainoinen...
Ei riipu ollenkaan siitä, että olisit turvallisen ja luotettavan näköinen, että sinulle puhutaan. Sille puhutaan, joka kuuntelee. Eikä kukaan halua aina kuunnella toisten murheita. Joten harhaluulossa elät, jos todella uskot ulkonäön vaikuttavan siihen, että sinulle puhutaan. Sitä paitsi, ei kenenkään ole pakko kuunnella toisia, jos ei huvita. Oletko joku ratikkapsykologi, vai?
Astu todellisuuteen ja mieti myös omaa käytöstäsi eli miten suhtaudut näihin puhuttelijoihin. Oletko kenties ylpeä, että sinuun "luotetaan" vai etkö vain "uskalla" olla puhumatta? Jos joku tarvitsee terapiaa, siihen löytyy koulutettuja ihmisiä. Älä ainakaan ala neuvomaan ketään, sillä ainoa, joka voi
vaikeuksissa auttaa itseään, on jokainen itse.