Ymmärrän, että monilla on tuskallisia muistoja lastensa syntymästä ja niitä halutaan purkaa ikään kuin vertaistukena tällä palstalla. Odottajilla kuitenkin on epävarma olo tulevasta ja olisi ehkä syytä nostaa julkisuuteen myös hyviä kokemuksia synnytyksestä, ettei käsitys synnyttämisestä pyöri imukuppien, repeämisten, kivuliaiden haavanompeluiden yms. ympärillä.
Toivon, että kanssasisaret voisivat jakaa kokemuksiaan tähän ketjuun. Tarkoitukseni ei ole aloittaa mitään siirappisten kertomusten jatkumoa, vaan kertoa positiiviseksi mieleen jääneistä synnytyksistä niin kuin ne oikeasti tapahtuivat.
Pioneerina aloitan itse.
Yön yli kestäneiden supistusten jälkeen saavuimme sairaalaan aamuviideltä. Ensisynnyttäjäksi olin jo melkoisesti, kokonaiset 7 cm, auki päästessäni hoitoon. Synnytysosastolla oli ruuhkaa ja jouduimme odottamaan ns. seurantahuoneessa jonkin aikaa varsinaisen synnytyssalin vapautumista. Odotellessani sain parakervikaalipuudutuksen, joka kohdun suulle (?) laitettuna helpotti kovasti. Ennen puudutusta onnistuin oksentamaan kivusta.
Synnytyssali oli itse asiassa ihan viihtyisä huone jouluvaloineen. Lapsivesi loiskahti lattialle aamukymmeneltä. Kätilöt sitä sitten siivosivat jaloistani... :) Jotta synnytys olisi vauhdittunut, sain oksitosiinitipan käteeni. Kieltämättä supistukset voimistuivat ja minulle tuli tarve ponnistaa. Fiilis oli kuin olisi ollut täysi ummetus päällä ja kakka vain tekisi tuloaan. Kirosin, ettei tästä tule lasta eikä paskaa - ja lopulta kikkare jälkimmäistä saapui maailmaan. Vaivihkaa kätilö siivosi sen pois asiasta edes mainitsematta. Useamman kerran muistan lapsen isällä mainineeni, että hän synnyttää seuraavan jälkeläisemme. Muutoin isukki kyllä oli suuri tuki. Hän pyyhki hikeä otsalta märällä rätillä ja toi juotavaa, sillä hikoilu todella oli valtaisaa.
Iltapäivällä pieni tytöntyllerömme parkaisi ensimmäisen kerran. Tuore isä katkaisi napanuoran ja minä sain lapsen syliini. Kätilöt onnittelivat hymyssä suin ja siivolivat jälkiä kaiken kannustamisensa jälkeen.
Totta kai lapsi vei suurimman huomion, mutta ehdin kuitenkin pelästyä tälläkin palstalla paljon parjattua repeämien ompelua. Sain hyvät puudutukset, enkä onnistunut tuntemaan mitään, vaikka olinkin erään kätilöopiskelijan ensimmäinen kokoonkarsittava. Minä sain syötävää ja onnellinen isä kylvetti lapsemme lastenhoitajan opastuksella. Otettiin kuvia ja pääsin suihkuun.
Kaiken kaikkiaan kokemukseni oli niin hyvä, etten vielä seuraavana päivänäkään osannut kammoksua mahdollisten seuraavien tulokkaiden hankkimista (no joo, lapset SAADAAN). Kiireestään huolimatta (olihan tosiaan vauvojen lukumäärää ajatellen todellinen ennätyspäivä) henkilökunta oli ystävällistä työvuoronsa lopullakin. Synnytys oli rauhallinen tapahtuma ja hoito ensiluokkaista. TYKSissä tiedettiin, mitä tehtiin, vaikka ensisynnyttäjänä olin aluksi monista asioista ihmeissäni. Mutta olisittepa nähneet isän ilmeen, kun vedet tulivat sinne lattialle. Se se vasta hauska olikin. :)
Toivon, että kanssasisaret voisivat jakaa kokemuksiaan tähän ketjuun. Tarkoitukseni ei ole aloittaa mitään siirappisten kertomusten jatkumoa, vaan kertoa positiiviseksi mieleen jääneistä synnytyksistä niin kuin ne oikeasti tapahtuivat.
Pioneerina aloitan itse.
Yön yli kestäneiden supistusten jälkeen saavuimme sairaalaan aamuviideltä. Ensisynnyttäjäksi olin jo melkoisesti, kokonaiset 7 cm, auki päästessäni hoitoon. Synnytysosastolla oli ruuhkaa ja jouduimme odottamaan ns. seurantahuoneessa jonkin aikaa varsinaisen synnytyssalin vapautumista. Odotellessani sain parakervikaalipuudutuksen, joka kohdun suulle (?) laitettuna helpotti kovasti. Ennen puudutusta onnistuin oksentamaan kivusta.
Synnytyssali oli itse asiassa ihan viihtyisä huone jouluvaloineen. Lapsivesi loiskahti lattialle aamukymmeneltä. Kätilöt sitä sitten siivosivat jaloistani... :) Jotta synnytys olisi vauhdittunut, sain oksitosiinitipan käteeni. Kieltämättä supistukset voimistuivat ja minulle tuli tarve ponnistaa. Fiilis oli kuin olisi ollut täysi ummetus päällä ja kakka vain tekisi tuloaan. Kirosin, ettei tästä tule lasta eikä paskaa - ja lopulta kikkare jälkimmäistä saapui maailmaan. Vaivihkaa kätilö siivosi sen pois asiasta edes mainitsematta. Useamman kerran muistan lapsen isällä mainineeni, että hän synnyttää seuraavan jälkeläisemme. Muutoin isukki kyllä oli suuri tuki. Hän pyyhki hikeä otsalta märällä rätillä ja toi juotavaa, sillä hikoilu todella oli valtaisaa.
Iltapäivällä pieni tytöntyllerömme parkaisi ensimmäisen kerran. Tuore isä katkaisi napanuoran ja minä sain lapsen syliini. Kätilöt onnittelivat hymyssä suin ja siivolivat jälkiä kaiken kannustamisensa jälkeen.
Totta kai lapsi vei suurimman huomion, mutta ehdin kuitenkin pelästyä tälläkin palstalla paljon parjattua repeämien ompelua. Sain hyvät puudutukset, enkä onnistunut tuntemaan mitään, vaikka olinkin erään kätilöopiskelijan ensimmäinen kokoonkarsittava. Minä sain syötävää ja onnellinen isä kylvetti lapsemme lastenhoitajan opastuksella. Otettiin kuvia ja pääsin suihkuun.
Kaiken kaikkiaan kokemukseni oli niin hyvä, etten vielä seuraavana päivänäkään osannut kammoksua mahdollisten seuraavien tulokkaiden hankkimista (no joo, lapset SAADAAN). Kiireestään huolimatta (olihan tosiaan vauvojen lukumäärää ajatellen todellinen ennätyspäivä) henkilökunta oli ystävällistä työvuoronsa lopullakin. Synnytys oli rauhallinen tapahtuma ja hoito ensiluokkaista. TYKSissä tiedettiin, mitä tehtiin, vaikka ensisynnyttäjänä olin aluksi monista asioista ihmeissäni. Mutta olisittepa nähneet isän ilmeen, kun vedet tulivat sinne lattialle. Se se vasta hauska olikin. :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tästähän voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta lyhyesti:
Aika mietoja suppareita oli koko päivän, kipeiksi ne muuttuivat yhdentoista aikaan illalla. Laitokselle menin puoli yhdeltä yöllä ja pääsin saliin puoli kahdelta. En yritäkään väittää ettenkö olisi ollut kipeä, mutta jotenkin sellaista "hyvää", tarkoituksellista kipua on paljon helpompi kestää. Annoin kehon toimia niinkuin se osasi ja halusi ja sitä oli oikeastaan hienoa seurata ikäänkuin vähän sivusta. Sain olla ammeessa yli tunnin, hyvin keskittyneissä ja rauhallisissa merkeissä. Suppareilla keskityin hengitykseen ja rentoutumiseen. Reilun tunnin jälkeen menivät vedet ja altaasta piti tulla pois. Siinä kohtaa olin 8 cm auki.
Altaasta noustuani pyysin ilokaasun ja parilla supparilla aukesin loppuun ja sain luvan ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti puolisen tuntia, sattui ja edistyi hitaasti mutta edistyi kuitenkin ja siinä sai konkreettisesti tehdä jotain. Siksi sen kesti.
Lapsen syntymä oli lopulta niin huikea hetki että kaikki kipu tuntui aika merkityksettömältä. En revennyt pahasti eikä epparia leikattu, joten selvisin muutamalla tikillä ja lapsi voi hyvin joten sain pitää häntä pitkään rinnalla heti.
Synnytyksestä jäi tosi hyvä mieli, kipeää oli mutta tapahtuma oli hyvin voimakas ja luonnollinen. Oli ihana että kestin ilman puudutteita, pelkäsin vähän etukäteen että joudun tilanteessa "potilaaksi".
Synnytän mielelläni uudelleen jos joskus saan, tämä oli siis ensimmäiseni.
Lyhyesti yritän minäkin, vaikka pienoisnovellinkin voisi kirjoittaa :)
Synnytykseni käynnistettiin vkolla 41 6, koska vauvelia ei vain alkanut kiinnostaa maailmaan tulo. Menin osastolle aamuyhdekseltä ja sain ekan pillerinpuolikkaan suun kautta otettavaksi. Ensimmäisen pilsun jälkeen makasin käyrillä ja niistä päästyäni yritin saada aikaani kulumaan. 4 tunnin päästä sain seuraavan puolikkaan ja johan alkoi tapahtua! 2 tunnin päästä supparit oli jo säännöllisiä ja synnytys kirjattiin alkaneeksi.
Illalla puoli kymmeneltä saimme luvan lähteä synnytysosastolle, kun kohdunsuu oli jo 3 senttiä auki. Pääsin vesiammeeseen ja vaikka supistukset olivat jo kivuliaita, vesi helpotti. Miehen kanssa lorottelimme veteen aromaterapiatippoja, joita oli altaan reunalla tarjolla ja mietimme, kannattaako ottaa kipua poistavaa vai rentouttavaa tuoksua... Välillä jouduin pistämään silmät kiinni ja odottamaan, että supistus meni ohi, ennenkuin pystyin edes puhumaan. Sattui aika lailla.
Olin altaassa tunnin ja kätilö katsoi tilanteen. Hän oli todella hämmästynyt, sillä tunnin uiskentelun aikana kohdunsuu oli auennut kuuteen senttiin. Sain paraservikaalipuudutteen ja supistukset lakkasivat melkein kokonaan tuntumasta. Kätilö käski keräämään voimia ja hetkeksi melkein nukahdin synnytyspöydälle. Oksitosiinitippa laitettiin ja kohta sainkin jo alkaa ponnistamaan. Aluksi se ei onnistunut ollenkaan. En osannut ponnistaa ja paniikki meinasi iskeä, kun en tajunnut, mihin suuntaan pitäisi ponnistaa. Olin varma, että en saisi lasta ulos ollenkaan. Siksi olinkin varma, että mies valehtelee, kun se jossain vaiheessa sanoi, että tumma tukka näkyy jo. Ei voi näkyä. Mutta näkyi se. Kätilö sanoi, että jos ei seuraavalla työnnöllä tule, hän leikkaa välilihan. Keskitin kaikki voimani siihen ponnistukseen ja pää tuli ulos!! Se sattui PALJON, luultavasti sellaista kipua en ole koskaan tuntenut, mutta unohdin sen saman tien, koska olin niin onnessani, että pää oli lopulta ulkona. Hetkessä vauva oli kokonaan pihalla. Kätilöt huusi yhtäaikaa: "tyttö". Olin ihan sekaisin ja kysyin, että miksi se ei huutanut, eikö vauvat yleensä ekana rääkäise. "Huusihan se" toinen kätilö sanoi. En vain ollut kuullut, kun olin kai vielä niin taju kankaalla...Jäi pikkasen häiritsemään, kun en ollut kuullut pikkuiseni ekaa huutoa.
Sain vauvan paidan alle ja sitä tunnetta ei varmaan voi sanoin kuvailla. Kätilö harsi repeämät, en tuntenut yhtään mitään. Kutitti vain älyttömästi. Isä kylvetti vauvan ja pääsin suihkuun. Verta oli joka paikassa, oli ihanaa päästä peseytymään ja saada puhtaat vaatteet päälle. Sitten sain vauvan tissille ja jälleen yksi hämmästys: se alkoi heti imeä! Kätilö jätti meidät ihmettelemään vauvan hyviä ruokahaluja ja lähti hakemaan meille ruokaa. Yhden aikaan yöllä! Saimme kahvia, teetä, leipää, jogurttia ja lasilliset jotain alkoholitonta siideriä ja sellaset vaaleanpunaiset sydänkeksit. Tarjotin tyhjeni hetkessä, oli karmea nälkä. Sitten lähdettiin vuodeosastolle ja siellä sitten kateltiin koko loppuyö meidän uutta perheenjäsentä.
aamupäivällä vessassa käydessäni huomasin että pikkuhousuissani oli jotain rusehtavaa,tosi niukasti mutta oli kumminkin.raskausviikkoja oli 38 6. sitä rusehtavaa vuotoa oli seuraavallakin kerralla. sain äidiltäni kuulla,että hänellä oli yksi synnytys käynnistynyt samalla tavalla.
odottelimme siinä ihan rauhassa,ilmassa oli vähän jännittynyt tunnelma.noin klo 17.30 olin menossa pissille vessaan kun housuuni lorahti jotain."ei herranen aika,mähän pissin housuun" ajattelin.no enpäs pissinytkään,se oli lapsivettä.ja sitä sitten alkoi tulla koko ajan.
lähdimme sairaalaan,jonne ajomatka kesti vähän vajaa tunnin. tuona aikana päälläni olleet tuulihousut olivat aivan läpimärät lapsivedestä. olin tuolloin 2 cm auki.
sain peräruiskeen ja supistukset olivat jo tosi kipeitä.vessassa kiemurtelin,pöntöllä oli vaikea olla paikoillaan.kävin suihkussa ja lämmin vesikään ei enää auttanut.
siirryimme synnytyssaliin,kun olin vasta 3cm auki. mutta kovien supistusten syy selvisi;kohdunsuuni aukesi kahdessa tunnissa 3 sentistä 8 senttiin.kerkesin saada epiduraalin testiannoksen kun rupesin jo tuntemaan painetta takapuolessa. kätilö tarkasti tilanteen ja sainkin ruveta ponnistelemaan.
kätilö oli ihana,ponnistellessani naureskelin ja vitsailin.kipuja oli paljon,mutta tuo kätilö oli minulle suuri kivunlievitys. lisäksi myös mieheni,jolle kuuluu suuri kiitos, kun sain repiä hänen niskavillojaan ja puristaa kynteni käsivarteen.
ponnistus vaihe kesti 48 minuuttia,joka tosin tuntui iäisyydeltä kun aloin olla niin poikki. välilihaa leikattiin paljon,mutta se ei tuntunut missään. vihdoin ja viimein kova työ palkittiin ja pienen vauvani pää lumpsahti esiin.siinä vaiheessa sain huilata hiukan kun kätilö imaisi vauvan nielusta lapsivettä. loppuvartalo olikin sitten helppo saada pihalle.syntymäaika 01.43.
sieltä sitten tuli tyttö,maailman ihanin semmoinen. sain hänet rinnalleni,siinä se sitten katteli tunnin verran ja rupesi syömään rankan työn uuvuttamana.mies näpsi valokuvia ja olo oli hieman tättärää.siis hämmentynyt,sekava,onnellinen jne.
TAYS
todella mielyttävä synnytyskokemus.
Spinaalipuudutuksen sain,4min ponnistusvaihe,synnytyspöydältä nousin suoraa istumaan,vain ihan pieni repeämä.(olen uudelleen synnyttäjä)
Seinäjoen keskussairaala
Jos millään voisitte, olisi varmasti monia ensisynnyttäjiä huojentavaa, jos ilmoittaisitte myös, missä sairaalassa olette positiiviseksi kokemanne synnytyksen "suorittaneet". Ennen omaa kokemustani olin kuullut esimerkiksi TYKSistä melkeinpä vain ikäviä (imukuppi-)kokemuksia.
Joo, ihan totta, sairaala on ihan kiva tietää eli mulla oli Pohjois-Karjalan Keskussairaala.
meillä synnytyspaikkana oli Keski-Suomen keskussairaala Jyväskylässä.
Kiva lukea näitä. T. ensisynnyttäjä 27 2
puoli viisi aamulla tuli lapsivesi. 8.30 olin n. 3 cm auki. saatiin perhehuone, oleiltiin vain, mies nukkui ja kävi pitsallakin välillä (= hiukan ennen salkkareita rupes tuntuu, että saiskohan jotain kipulääkettä, pyysin kätilöä käymään, olinkin 5cm auki ja lähettiin synnytyssaliin.. salkkarit jäi näkemättä =) synnytyssalissa kuunneltiin radiota, hengittelin ilokaasua, mies laittoi kuuman kaurapussin vatsalle kun tuli supistus. 20.30 pyysin miestä hakemaan kätilön, että saisin spinaalin,mutta eihän sitä keritty laittaan kun jo huusin, että nyt on pakko ponnistaa!! viiden minuutin ponnistuksen jälkeen poikamme parkaisi ekan kerran 20.56.Synnytys oli HELPPO, kipeää teki, mutta takana oli vaikeampi eka synnytys, joten osasin odottaa kipuja. Kätilöt olivat IHANIA; jokaista toivettani kuunneltiin ja saatiin olla loppumetreille asti kahden mieheni kanssa. Paikka oli Seinäjoen sairaala.
Raskaus oli jo reilun viikon yli lasketun ajan kun eräänä iltana pytyllä käydessäni huomasin vuotavani hieman verta. Soitin sairaalaan josta neuvoivat vielä odottelemaan. Verenvuoto lisääntyi iltaa kohden, ajattelin että kaipa tämä nyt sitä sitten on. Supistukset eivät olleet kovin kipeitä vielä, säännöllisiä kylläkin. Kävimme miehen kanssa vielä saunassa (arvelin etten sitten muutamaan viikkon voikaan saunoa :) )
Kymmenen jälkeen illalla lähdimme ajelemaan Oys:iin, supistukset tuntuivat jo kipeiltä tässä vaiheessa.
Vastaanotossa jouduimme jonottamaan kolmisen varttia, oli jo aikamoisen tuskallista aikaa, meni kuitenkin siinä kävellessä ja puuskutellessa.. :) Yhdentoista aikoihin päästiin synnyttäjien vastaanottoon, siellä olin vasta pari senttiä auki! Tunsin kuitenkin että on parempi jo jäädä sairaalaan (lääkäri ehdotti kotiinpaluuta).
Vähän ennen puolta yötä olimme mieheni kanssa synnytyshuoneessa, muutaman tekstiviestin lähettämisen jälkeen mieheni laittoi ammeeseen veden ja siellä sitten otinkin vastaan kipeimmät supistukset. Osastolla oli kamala ruuhka, kätilö- paralla oli monta synnytystä samaan aikaan. Eipä tuo haitannut lainkaan, ihan mukava että sai olla rauhassa. Ammeesa avauduin tosi nopsaan, puoli kolmen aikoihin pyysin sitten epiduraalin kun alkoi olla kivut niin ilkeät. Se onnistui todella hyvin, saimme miehen kanssa jopa nukutuksi pari tuntia!
Viiden aikoihin aamuyöstä kätilö tuumasi että laitetaanko oksitosiini-- sopihan se minulle. Ja tässä vaiheessa ei siis kipuja ollut, supistukset tunsin kyllä selän puolella. Oksitosiini vauhditti hommaa hyvin ja aamulla noin 6.40 tunsin että on ponnistettava (epiduraali oli jossakin vaiheessa lopetettu, tunsin koko homman onneksi hyvin) Kätilön ja miehen kanssa muutama asento kokeiltiin ja pian löytyi sopiva. Aktiivista ponnistusta kesti sitten noin kymmenen minuuttia ja tyttö oli massuni päällä! Ihana hetki, maailman paras! Tyttö sai olla mahani päällä ihan hyvän tovin, kaksi tikkiä ihan pieneen nirhaumaan kätilö ompeli. Ei siis mitään kamalia repeämiä ollenkaan.
Kaiken kaikkiaan hommassa sattui eniten supistukset, olin aina luullut että ponnistaminen on tuskallista, itselleni se oli ennemminkin helpottava tunne. Ja kätilö oli ihan mahtava, samoin miehen tuki ja kannustus. Monesti olemme miehen kanssa jälkeenpäin käyneet läpi esikoistyttäremme synnytyksen ja molemmille on jäänyt siitä mukava, miellyttävä ja mahtava kokemus :)