Kävinpä tässä eilen kotiseuroissa, kun naapuri kutsui ja ei kehdannut olla menemättäkään, kun ollaan hyviä kalakavereita.
Ei ollut tuo jännä jääkiekkokaan televisiossa esteenä, vaikka arkamielisen tuntoisena sai mennä.
Heti käskettiin ottamaan kahvia ja muitakin tarjottavia. Pöydällä oli muovikulho, jossa oli rahaa. Paljonko se maksaa, kysyin. Se on vapaaehtoinen maksu, joka menee jumalan valtakunnan työhön.
Onneksi otin rahapussin mukaan, sillä tiesin aikaisemmalta käynniltä rahaa tarvittavan.
Heitin siis kahden euron kolikon, että varmasti tulee nisukahvit korvattua.
Siirryin kuppieni kanssa olohuoneen perimmäiseen perukkaan. Vähän väliä ovikello rimpatti ja sisälle työntyi iloisen näköisiä ihmisiä lapsilaumoineen.
Olohuone oli iso, mutta silti seinät alkoivat pullistella. Kun vein tyhät kuppini keittiöön ja palasin takaisin, oli hyvä paikkani jo varattu.
Täällä olis tuolia, joita isäntäperhe kantoi muualta huoneista.
Jumalan tervettä lausuivat tulijat ja lausuipa joku minullekkin, kun varmaan luuli minua lestadiolaiseksi.
Siinä alkoivat jotkut isännät isoon ääneen muistella ensimmäisiä suviseurojaan, jotka ajoittuivat 1950 luvun loppuun ja 1960 luvulle.
Pitkämatkalaiset olivat lähteneet suviseuramatkalle junalla, sillä harvoillapa oli noihin aikoihin omia autoja.
Junat olivat olleet täynnä seuravieraita. Matkan tunnelmaa oli vauhditettu laulamalla siionin lauluja, joita filistealaisiksi kutsutut muut matkustajat olivat ihmeissään kuunnelleet ja olipa osa siirtynyt eri vaunuihinkin, ettei tuo henki vaan tarttuis.
Joku oli niin vähissä rahoissa lähtenyt seuramatkalle, että rahat ei riittänyt edes junalippuun, mutta hätäkös tuo. Kuullessaan erään seuravieraan voivottelevan rahojensa vähyyttä konnarille, olivat seuraväki oitis panneet hatun kiertämään kolehtia, johon auliisti laittoivat roposensa matkaystävää auttaakseen.
Nekö mahtuivat suviseurat silloin -59 kesällä helsingissä B-messuhalliin, kysyin. Niin mahtuivat, väkeä tuli n.10 000 henkeä.
Erikoista siellä oli se, kun seurat alkoivat, niin portinvartijat panivat ovet seuramenojen ajaksi kiinni, eikä kukaan päässyt sisään eikä ulos.
Kyllä on suviseurat kovasti noista ajoista muuttuneet. Niin on, mutta huippu on saavutettu ja väkimäärä on vakiintunut jo kauan 60 ja 70 tuhannen välille.
Sitten alkoi arpajaiset. Talon isäntä nousi korkealle keittiön porrasjakkaralle arpajaisnaruvyyhden kanssa.
Arvan hinta oli yksi euro. Joku muisteli, kuinka euroon siirryttäessä oli markan naruja ja nyt on markan naru muuttunut euron naruksi.
Naruista suorastaan kilpailtiin ja rahaa arpoihin käytettiin säästelemättä.
Alan hiissautua huoneen perältä kohti arvonta paikkaa, kun olen melkein kompastua lankoihin, joihin jalkani sotkeentuvat.
Sinne astikko se minun lankakeräni on pyörinyt, alkaa eräs nainen päivitellä, kun selvittelen jalkaani lankasotkusta.
Otan kaksi narua ja asetun muiden mukana rinkiin. Seuraa jännittävä arvonta, sillä olohuoneen pöydällä on voittoina iso körö kaikenlaista tavaraa.
Isäntä vetää naruja ja aina joku onnellinen hihkaisee. Sitten on eräs naru niin mennyt punoksiin, ettei se vetämisestä huolimatta liiku.
Selvittelyyn menee aikaa. Lopulta naru löysi omistajansa, joka oli talon oma pikkutytär saaden voitoksi kahvipaketin, joka ei miellytä voittajaa.
Myöhemmin se kahvipaketti kyllä vaihtoi omistajaa vanhemman ihmisen kanssa, joka halusi vaihtaa karkkipussin tytön kanssa.
Mutta sitten asiaan. Puhuja luki Matteuksen evankeliumin 13 luvun kokonaan, jossa meni hyvän aikaa. Kotona tarkistin ja siinä oli peräti 58 jaetta. Milloin lienenkää avannut siistinä pysyneen häälahjaksi saadun raamattumme, josta nyt luvin tuon puhujan tekstin uudelleen.
Siellä jeesus puhui monessa kohtaa taivasten valtakunnasta, joka on vaikka minkä kaltainen.
Kuuntelin puhujaa tarkkaan. Panin merkille, että selittäessään termiä taivasten valtakuntaa, se muuttui jumalan valtakunnaksi.
Mainittiin siellä myös pelkkä valtakunnan lapset, joista tuli mieleen Jehovien valtakunan sali.
Valaiskaapa minulle nyt näitä käsitteitä jumalan valtakunnasta ja taivasten valtakunnasta, mikä ero niillä on.
Puhuja valotti, että on tärkeää puhua jumalan valtakunnasta maan päällä, koska se on asian ydin.
Ei ole muualla pelastusta kuin jumalan valtakunnassa. Sitten hän jatkoi. Jotta nämä pienimmät kuulijatkin ymmärtäisivät, mikä on jumalan valtakunta, niin voin kertoa, että vaikka sitä jumalan valtakuntaa maailma aina pilkkaa, niin se on tämä (hitaasti) v-a-n-h-o-illis lesta-diolaisuus.
Miksi puhutaan enemmän jumalan valtakunnasta kuin taivasten valtakunnasta. Jos taivaaseen mennään, niin eikös se ole siellä, eikä täällä maan päällä.
Puhuja jatkaa. Epäuskoisia ovat kaikki sellaiset ihmiset, jotka eivät ole sisällä Jumalan valtakunnassa. Puhuja kertoo, kuinka eräs mies oli kerran tullut kysymään, miksen voi pelastua, jos uskon jumalaan, vaan minun pitää tulla teidän seuroihin. Vastaus oli ollut, että raamattu todistaa, ettei ole pelastusta yhdessäkään toisessa uskossa, vain yksi oikea usko ja oppi.Se jumalan valtakunnan evankeljumi saarnataan kaikessa maailmassa ja sitten tulee loppu.
Etsikää ensin jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu teille annetaan. Näin yksinkertaista se on tämä elävä evankeljumi. Puhuja saarnaa vakuuttavasti, kuulijat ovat hiiren hiljaa, naisilla keskeytyy sukkapuikkojen suihkina, ilmeet ovat vakavat.
Sitten puhuja kehoittaa uskomaan synnit anteeksi. Ensin pyytää aivan puhujan nokan edessä istuva vanhempi mies ja siitä se jatkuu, kädet nousevat penkeissä ja sohvilla. Lapsiakin kehoitetaan uskomaan, mutta he eivät uskalla nostaa kättään.
Saarnan lopussa puhuja sanoo tulleensa monien kiusausten ja epäilysten alla kuulijakunnan eteen ja halusi hänelle itselleen saarnattaman synnit anteeksi. Ja varmasti tulivat annetuksi hyvästi, koska jokainen kuulija lapsia myöten nosti kätensä ylös ja näin puhuja itse sai myös hyvän mielen.
Aamenen sanottuaan tunnelma hellittää ja kuulijat parantavat ryhtiään kumarasta olemuksestaan. Kutojat alkavat taas kutomaan ja iloinen puheen sorina täyttää seuratalon.
Seuraa muutamia virren veisuita peräkkäin. Pianon ääreen istahtaa perheen oma tyttö soittamaan ja nuoresta iästään huolimatta pianosta lähtee ilmoille sujuvaa soitantaa.
Talon emäntä kuuluttaa, että vielä olis tarjolla kahvia ja voileipääkin ja pyytää minuakin jäämään vielä kahville.
Lähden kuitenkin ensimmäisten kiireisten mukana samalla oven avauksella. Jumalan valtakunta ja taivasten valtakunta, jään miettimään.
Ei ollut tuo jännä jääkiekkokaan televisiossa esteenä, vaikka arkamielisen tuntoisena sai mennä.
Heti käskettiin ottamaan kahvia ja muitakin tarjottavia. Pöydällä oli muovikulho, jossa oli rahaa. Paljonko se maksaa, kysyin. Se on vapaaehtoinen maksu, joka menee jumalan valtakunnan työhön.
Onneksi otin rahapussin mukaan, sillä tiesin aikaisemmalta käynniltä rahaa tarvittavan.
Heitin siis kahden euron kolikon, että varmasti tulee nisukahvit korvattua.
Siirryin kuppieni kanssa olohuoneen perimmäiseen perukkaan. Vähän väliä ovikello rimpatti ja sisälle työntyi iloisen näköisiä ihmisiä lapsilaumoineen.
Olohuone oli iso, mutta silti seinät alkoivat pullistella. Kun vein tyhät kuppini keittiöön ja palasin takaisin, oli hyvä paikkani jo varattu.
Täällä olis tuolia, joita isäntäperhe kantoi muualta huoneista.
Jumalan tervettä lausuivat tulijat ja lausuipa joku minullekkin, kun varmaan luuli minua lestadiolaiseksi.
Siinä alkoivat jotkut isännät isoon ääneen muistella ensimmäisiä suviseurojaan, jotka ajoittuivat 1950 luvun loppuun ja 1960 luvulle.
Pitkämatkalaiset olivat lähteneet suviseuramatkalle junalla, sillä harvoillapa oli noihin aikoihin omia autoja.
Junat olivat olleet täynnä seuravieraita. Matkan tunnelmaa oli vauhditettu laulamalla siionin lauluja, joita filistealaisiksi kutsutut muut matkustajat olivat ihmeissään kuunnelleet ja olipa osa siirtynyt eri vaunuihinkin, ettei tuo henki vaan tarttuis.
Joku oli niin vähissä rahoissa lähtenyt seuramatkalle, että rahat ei riittänyt edes junalippuun, mutta hätäkös tuo. Kuullessaan erään seuravieraan voivottelevan rahojensa vähyyttä konnarille, olivat seuraväki oitis panneet hatun kiertämään kolehtia, johon auliisti laittoivat roposensa matkaystävää auttaakseen.
Nekö mahtuivat suviseurat silloin -59 kesällä helsingissä B-messuhalliin, kysyin. Niin mahtuivat, väkeä tuli n.10 000 henkeä.
Erikoista siellä oli se, kun seurat alkoivat, niin portinvartijat panivat ovet seuramenojen ajaksi kiinni, eikä kukaan päässyt sisään eikä ulos.
Kyllä on suviseurat kovasti noista ajoista muuttuneet. Niin on, mutta huippu on saavutettu ja väkimäärä on vakiintunut jo kauan 60 ja 70 tuhannen välille.
Sitten alkoi arpajaiset. Talon isäntä nousi korkealle keittiön porrasjakkaralle arpajaisnaruvyyhden kanssa.
Arvan hinta oli yksi euro. Joku muisteli, kuinka euroon siirryttäessä oli markan naruja ja nyt on markan naru muuttunut euron naruksi.
Naruista suorastaan kilpailtiin ja rahaa arpoihin käytettiin säästelemättä.
Alan hiissautua huoneen perältä kohti arvonta paikkaa, kun olen melkein kompastua lankoihin, joihin jalkani sotkeentuvat.
Sinne astikko se minun lankakeräni on pyörinyt, alkaa eräs nainen päivitellä, kun selvittelen jalkaani lankasotkusta.
Otan kaksi narua ja asetun muiden mukana rinkiin. Seuraa jännittävä arvonta, sillä olohuoneen pöydällä on voittoina iso körö kaikenlaista tavaraa.
Isäntä vetää naruja ja aina joku onnellinen hihkaisee. Sitten on eräs naru niin mennyt punoksiin, ettei se vetämisestä huolimatta liiku.
Selvittelyyn menee aikaa. Lopulta naru löysi omistajansa, joka oli talon oma pikkutytär saaden voitoksi kahvipaketin, joka ei miellytä voittajaa.
Myöhemmin se kahvipaketti kyllä vaihtoi omistajaa vanhemman ihmisen kanssa, joka halusi vaihtaa karkkipussin tytön kanssa.
Mutta sitten asiaan. Puhuja luki Matteuksen evankeliumin 13 luvun kokonaan, jossa meni hyvän aikaa. Kotona tarkistin ja siinä oli peräti 58 jaetta. Milloin lienenkää avannut siistinä pysyneen häälahjaksi saadun raamattumme, josta nyt luvin tuon puhujan tekstin uudelleen.
Siellä jeesus puhui monessa kohtaa taivasten valtakunnasta, joka on vaikka minkä kaltainen.
Kuuntelin puhujaa tarkkaan. Panin merkille, että selittäessään termiä taivasten valtakuntaa, se muuttui jumalan valtakunnaksi.
Mainittiin siellä myös pelkkä valtakunnan lapset, joista tuli mieleen Jehovien valtakunan sali.
Valaiskaapa minulle nyt näitä käsitteitä jumalan valtakunnasta ja taivasten valtakunnasta, mikä ero niillä on.
Puhuja valotti, että on tärkeää puhua jumalan valtakunnasta maan päällä, koska se on asian ydin.
Ei ole muualla pelastusta kuin jumalan valtakunnassa. Sitten hän jatkoi. Jotta nämä pienimmät kuulijatkin ymmärtäisivät, mikä on jumalan valtakunta, niin voin kertoa, että vaikka sitä jumalan valtakuntaa maailma aina pilkkaa, niin se on tämä (hitaasti) v-a-n-h-o-illis lesta-diolaisuus.
Miksi puhutaan enemmän jumalan valtakunnasta kuin taivasten valtakunnasta. Jos taivaaseen mennään, niin eikös se ole siellä, eikä täällä maan päällä.
Puhuja jatkaa. Epäuskoisia ovat kaikki sellaiset ihmiset, jotka eivät ole sisällä Jumalan valtakunnassa. Puhuja kertoo, kuinka eräs mies oli kerran tullut kysymään, miksen voi pelastua, jos uskon jumalaan, vaan minun pitää tulla teidän seuroihin. Vastaus oli ollut, että raamattu todistaa, ettei ole pelastusta yhdessäkään toisessa uskossa, vain yksi oikea usko ja oppi.Se jumalan valtakunnan evankeljumi saarnataan kaikessa maailmassa ja sitten tulee loppu.
Etsikää ensin jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu teille annetaan. Näin yksinkertaista se on tämä elävä evankeljumi. Puhuja saarnaa vakuuttavasti, kuulijat ovat hiiren hiljaa, naisilla keskeytyy sukkapuikkojen suihkina, ilmeet ovat vakavat.
Sitten puhuja kehoittaa uskomaan synnit anteeksi. Ensin pyytää aivan puhujan nokan edessä istuva vanhempi mies ja siitä se jatkuu, kädet nousevat penkeissä ja sohvilla. Lapsiakin kehoitetaan uskomaan, mutta he eivät uskalla nostaa kättään.
Saarnan lopussa puhuja sanoo tulleensa monien kiusausten ja epäilysten alla kuulijakunnan eteen ja halusi hänelle itselleen saarnattaman synnit anteeksi. Ja varmasti tulivat annetuksi hyvästi, koska jokainen kuulija lapsia myöten nosti kätensä ylös ja näin puhuja itse sai myös hyvän mielen.
Aamenen sanottuaan tunnelma hellittää ja kuulijat parantavat ryhtiään kumarasta olemuksestaan. Kutojat alkavat taas kutomaan ja iloinen puheen sorina täyttää seuratalon.
Seuraa muutamia virren veisuita peräkkäin. Pianon ääreen istahtaa perheen oma tyttö soittamaan ja nuoresta iästään huolimatta pianosta lähtee ilmoille sujuvaa soitantaa.
Talon emäntä kuuluttaa, että vielä olis tarjolla kahvia ja voileipääkin ja pyytää minuakin jäämään vielä kahville.
Lähden kuitenkin ensimmäisten kiireisten mukana samalla oven avauksella. Jumalan valtakunta ja taivasten valtakunta, jään miettimään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"me vain.."
unohit kertoa yhen hauskan jutun sieltä ku ne helsinkissä yöpyi yhteismajoituksessa. yhellä veljellä kova puheripuli ja puhui puhumasta päästyään ja yö jo pitkällä. silloin joku sanoi nyt pää kiini että saataan nukkuva. sillon tämä veli heitti puhumisen mutta sitten alkoi takapää vuorostaan puhua . kohta kuului toinen kehoitus. ja se toinen pää kans kiinni
niistä ei tarvi välittää.
Eiköhän tuohon kysymykseesi tule vielä oikea vastaus. Jos jaksat vähän aikaa odottaa.
mukavasta kirjoituksestasi. Oli oikein sydäntä lämmittävää lukea, miten aidosti koit kaiken seuroissa.Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Tee tästäkin eteenpäin kuten sydämesi sanoo ja jätä kaikki pahat puheet omaan arvoonsa. terv, vl-uskovainen