Rikosylikonstaapelista tuli rikollinen

HELSINKI. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi odotetusti keskusrikospoliisissa toimineen rikosylikonstaapelin valituksen irtisanomisestaan. KHO ei löytänyt syitä, miksi kavallustuomion saaneen rikollisen poliisin erottaminen olisi pitänyt kumota.
Krp:n rikosylikonstaapeli irtisanotiin joulukuussa 2004. Puoli vuotta aikaisemmin poliisimies tuomittiin käräjäoikeudessa pitkään jatkuneesta kavalluksesta 80 päiväsakkoon. Rikosylikonstaapeli oli nostanut poliisejen urheiluseuran tililtä varoja omaan käyttöönsä lähes kolmentoista vuoden ajan. Poliisimies oli urheiluseurayhtymän varainhoitaja. Myöhemmin kiinni jäätyään poliisimies palautti rahoja, mutta rikos oli jo tapahtunut eikä se enää auttanut, sillä krp:n silmissä poliisimiehen tehtävien edelyttämä luottams oli kadonnut. Virkamieslautakunnan mukaan rikos tapahtui virantoimituksen ulkopuolella, mutta se liittyi poliisin urheilutoimintaan. Rikosylikonstaapelin virkatehtävät taas liittyivät salaisiin operaatiohin, joita krp:ssä tehdään kaikkein vakavimman järjestäytyneen rikollisuuden parissa. Siksi poliisimieheen kohdistui vielä erityinen vaatimus luotettavuudesta ja rehellisyydestä. Lautakunta katsoi siten, että rikosylikonstaapeli menetteli tavalla, joka ei vastaa hänen tehtäviään ja asemaansa krp:n rikosylikostaapelina. Viran irtisanomiselle oli eritysen painava syy.
2381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tämä olisi voinut tapahtua kenelle tahansa.
Harvemmin poliisi mistään kiinni jää. Toista
se on tavallisella duunarilla.
Eipähän jää epäilyksen varaan, kun aina välillä
poliisi todistaa, mitä on miehiään...

Äänestä
  • niin kunnollinen poliisimies erotetaan hommista.

    mielestäni tämä on nyky yhteiskunnassa niin pientä ja mitätöntä, että tässä on ammuttu liian raskaalla kalustolla yksittäistä poliisia. kyllä sieltä poliisin joukosta olisi voinut suurempi maali löytyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alpo Stasi kirjoitti:

HELSINKI. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi odotetusti keskusrikospoliisissa toimineen rikosylikonstaapelin valituksen irtisanomisestaan. KHO ei löytänyt syitä, miksi kavallustuomion saaneen rikollisen poliisin erottaminen olisi pitänyt kumota.
Krp:n rikosylikonstaapeli irtisanotiin joulukuussa 2004. Puoli vuotta aikaisemmin poliisimies tuomittiin käräjäoikeudessa pitkään jatkuneesta kavalluksesta 80 päiväsakkoon. Rikosylikonstaapeli oli nostanut poliisejen urheiluseuran tililtä varoja omaan käyttöönsä lähes kolmentoista vuoden ajan. Poliisimies oli urheiluseurayhtymän varainhoitaja. Myöhemmin kiinni jäätyään poliisimies palautti rahoja, mutta rikos oli jo tapahtunut eikä se enää auttanut, sillä krp:n silmissä poliisimiehen tehtävien edelyttämä luottams oli kadonnut. Virkamieslautakunnan mukaan rikos tapahtui virantoimituksen ulkopuolella, mutta se liittyi poliisin urheilutoimintaan. Rikosylikonstaapelin virkatehtävät taas liittyivät salaisiin operaatiohin, joita krp:ssä tehdään kaikkein vakavimman järjestäytyneen rikollisuuden parissa. Siksi poliisimieheen kohdistui vielä erityinen vaatimus luotettavuudesta ja rehellisyydestä. Lautakunta katsoi siten, että rikosylikonstaapeli menetteli tavalla, joka ei vastaa hänen tehtäviään ja asemaansa krp:n rikosylikostaapelina. Viran irtisanomiselle oli eritysen painava syy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu