Alkemiakerhosta

Jokin aika sitten luin täältä, että Sln:aan ollaan perustamassa alkemiakerhoa, mutta en löydä enää viestiä. Olisin kuitenkin kiinostunut harrastuksesta, joten voitteko kertoa milloin ja missä kyseinen kerho kokoontuu?
3348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuulin villejä huhuja sen kokoontuvan parittomien viikkojen torstai-iltaisin tarkastamonkadulla klo 21.00

Äänestä
  • Ei, vaan Olavinlinnan eräällä näköalapenkillä, keskiviikkoisin. (Parittomat viikot)

    Äänestä

Alkemiaa aikuisille kerho, oli tarkoitus järjestää Kuopiossa! Ongelmaksi muodostui soveliaiden tilojen puuttuminen! Kuopiosta ei löytynyt ainuttakaan paikkaa, joka olisi sijainnut 500,23metriä maan alla ja ja jonka keskipisteestä olisi ollut tasan 7,36 kilometriä Riistavedenkirkon sosiaalisiintiloihin! Toinen suuri ongelma oli, etten saanut ketään lahjoittamaan 890 kiloa lyijyä, 567kiloa sinkkiä ja 867 kiloa kuparia! Tinktuuraa ei myöskään löytynyt mistään! Kaiken lisäksi kateelliset kaupunkilaiset uhkasit poltaa minut ja kaikki kerhoon osallistuvat roviolla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ien kirjoitti:

Jokin aika sitten luin täältä, että Sln:aan ollaan perustamassa alkemiakerhoa, mutta en löydä enää viestiä. Olisin kuitenkin kiinostunut harrastuksesta, joten voitteko kertoa milloin ja missä kyseinen kerho kokoontuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu