Katson peiliin.
Myönnän. En pidä siitä kuvasta mikä peiliin ilmestyy. Mutta en vihaakkaan sitä. Haluaisin oppia elää sen kanssa.
Joskus tuntuu, että saattaisinkin olla "keski-kaunis", mutta se tunne on aivan liian harvoin. Usein tuijotan silmät kyynelissä peiliin räpäyttämättäkään silmiä.
Mikä minussa on sellaista, ettei kukaan kiinnostu? Rumuus?
Tuntuu oudolta, sillä mielestäni esimerkiksi meidän luokallamme on ihmisiä jotka seurustelevat, eivätkä he mielestäni ole kovin erikoisen kauniita. (eivät toki rumiakaan!)
Katson peiliin.
Samat surulliset, kyynelmereen vajoamaisillaan olevat silmät tuijottavat tiukasti. Tiedän, ettei tämä ole maailman tärkein asia. Silti se tuntuu pahalta.
Olen jo 18-vuotias. Täysin lapsen omainen. Lapsen pyöreet kasvot, rumat lyhyet suoran ripset, rohtuneet huulet, punertava iho, tummat silmänaluset... kaiken tämän voisi korjata. Esimerkiksi ripsiä voi taivuttaa, ihoa peittää puuterilla jne. Ja usein korjaankin.
Mutta miten korjaan tämän kaiken, ilman että kyyneleiden aiheuttama jäävirta ei kovettaisi ripsiväriä pitkin silmänalusiani?
Miten voisin koskaan pystyä hyväksymään, etten ehkä olekaan kaunis. Enkä tule koskaan olemaan. Voiko rumuutta rakastaa?
Myönnän. En pidä siitä kuvasta mikä peiliin ilmestyy. Mutta en vihaakkaan sitä. Haluaisin oppia elää sen kanssa.
Joskus tuntuu, että saattaisinkin olla "keski-kaunis", mutta se tunne on aivan liian harvoin. Usein tuijotan silmät kyynelissä peiliin räpäyttämättäkään silmiä.
Mikä minussa on sellaista, ettei kukaan kiinnostu? Rumuus?
Tuntuu oudolta, sillä mielestäni esimerkiksi meidän luokallamme on ihmisiä jotka seurustelevat, eivätkä he mielestäni ole kovin erikoisen kauniita. (eivät toki rumiakaan!)
Katson peiliin.
Samat surulliset, kyynelmereen vajoamaisillaan olevat silmät tuijottavat tiukasti. Tiedän, ettei tämä ole maailman tärkein asia. Silti se tuntuu pahalta.
Olen jo 18-vuotias. Täysin lapsen omainen. Lapsen pyöreet kasvot, rumat lyhyet suoran ripset, rohtuneet huulet, punertava iho, tummat silmänaluset... kaiken tämän voisi korjata. Esimerkiksi ripsiä voi taivuttaa, ihoa peittää puuterilla jne. Ja usein korjaankin.
Mutta miten korjaan tämän kaiken, ilman että kyyneleiden aiheuttama jäävirta ei kovettaisi ripsiväriä pitkin silmänalusiani?
Miten voisin koskaan pystyä hyväksymään, etten ehkä olekaan kaunis. Enkä tule koskaan olemaan. Voiko rumuutta rakastaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
on luultavasti päässäsi hiukset, niin pakkohan niiden on olla joko tummat tai vaaleat (tai sitten ristiveriset). No joka tapauksessa, joku ihminen voi pitää sinun hiustesi väristä... esimerkiksi. Tai vastaavasti silmiesi. Tai sitten nenästäsi, suustasi, hymystäsi... ihan mistä tahansa. En oikeastaan otakaan tuota tekstiäsi vakavissani, koska näin että se oli ilmiselvästi kirjoitettu sensaatiohakuisesti. Anteeksi nyt vain... Ja joo, anteeksi nyt vain, mutta täytyy myös sanoa ettet ole läheskään ainoa ihminen joka ei ole ollut tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Minua itseäni on haitannut peiliin katsoessa se, etten ole tahtonut nähdä peiliä. Olen nimittäin aika pitkä (dramatisoidaan nyt sitten, kivaahan tämä on! :)). Jollekin ulkonäössä se on tosiaan rohtuneet huulet, mikä häiritsee, jollekin toiselle se on pituus. Murheensa kullakin :D
Ja ihan ääliömäistä muuten on sanoa että olisi "ruma"! Mieti ihmisiä, joidenka naama on palanut/halkeillut. Eivätkö sellaiset vasta ole RUMIA??? Ei ollut kiva runo... liian paljon onnettomia kohtaloita ivaava ;)
Vaikka luokkasi seurustelevat tytöt/pojat eivät erityisen hyvännäköisiä olekaan, he saattavat, luultavasti ovatkin, mukavia, persoonallisia, hauskoja tms. Kuten Rakkaus-palstalla jokin aika sitten oli viesti, ei rakkaus ulkonäköön katso.
"Ihminen voi rakastaa muita vasta opittuaan rakastamaan itseään." "Rakkaus löytyy, kun sitä ei enää etsi." Puhkikulutettuja, mutta toimivia sanontoja. :)
Joku tulee rakastamaan sua joskus enemmän ku mitään tai ketään muuta. Välittää susta omana itsenäsi. Jonkun mielestä tulet olemaan maailman kaunein tyttö.
Voi kuule, ei täälläkään peilistä katso takaisin mikään kaunotar, mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen itseeni ja tyydyn siihen, mitä olen saanut. Ja seurustelenkin kaupan päälle.
Viehättävin on sellainen ihminen, joka on sinut itsensä kanssa. Eikä se rakkaus koskaan ole ulkomuotoa katsonut.
Opettele hyväksymään itsesi ja etsi sieltä peilistä ne asiat, joista itsessäsi pidät.
no en kyl mäkään lähes aina ole tyytyväinen omaan ulkonäköön...mutta mieti...sä olet kaheksantoista ja vaikka olistkin ruma(jota kyllä epäilen) naama muuttuu ajan mittaan. sitäpaitsi onko se nyt niin mahtavaa olla kaunis? kauneus on katoavaista...
Kauneus lähtee sisältäpäin.
Katse seuraavalla kerralla itseäsi peilistä, kun tapahtuu jotain iloista.
Silloin huomaat kuinka se kauneus tulee elämänilon kautta.
Kun kasvosi elehtivät ilosta, ja sydämestä tulee hyvän itsetunnon omaavaa säteilyä:
Huomaat että se muuttaa olemustasi paljon.
Kauneus on katsojan silmissä;)