Olet niin sairas kuin miksi itsesi tunnet, sanotaan. Viime vuosina on julkaistu runsaasti erilaisia enemmän tai vähemmän tieteellisiä tutkimuksia, jotka pyrkivät osoittamaan mielen hyvinvoinnin vaikutuksen ruumiilliseen terveyteen. Liiallinen stressi ja aggressiivinen luonne on yhdistetty sydän- ja verisuonitauteihin, selkäsairauksiin, vatsavaivoihin, migreeniin ja luoja ties mihin. Jokin aika sitten julkaistun ruotsalaisen tutkimuksen mukaan kulttuuriharrastus pidentää elinikää.
Media ja osa suuresta yleisöstä näyttää tarttuneen näihin teeseihin innokkaasti. Ihmekös tuo, sillä tällaiset tutkimustulokset vihjaavat hengen ylivallasta aineeseen. Länsimainen yhteiskunta on medikalisoitunut kiihtyvällä vauhdilla 1900-luvun aikana, joten jonkinlainen vastareaktio on ymmärrettävä. Toisin kuin äkkiseltään luulisi, teoriat mielen vaikutuksesta ruumiin hyvinvointiin ovat kuitenkin kaukana filosofisesta ongelmattomuudesta.
Palatkaamme hieman taaksepäin. Aina 1900-luvun puolivälistä lähtien tiede on onnistunut keräämään tietoa siitä, kuinka ruokavaliomme ja elintapamme noin yleensäkin vaikuttavat terveyteemme. Tupakointi on havaittu erittäin haitalliseksi, kuten myös alkoholin runsas käyttö ja rasvaisten ruokien syöminen. Hiljalleen nämä havainnot ovat alkaneet vaikuttaa käyttäytymiseemme ja ajattelutapaamme. Tupakan myyntiä ja mainostusta on rajoitettu, kauppoihin on ilmestynyt vähäsuolaisia ja -rasvaisia tuotevaihtoehtoja.
Tämä sinällään positiivinen kehitys on aiheuttanut kuitenkin myös lieveilmiöitä. Tupakoitsijat ovat nykyään lähes vainottu väestöryhmä – polttaminen on rajoitettu ulkotiloihin tai ahtaisiin tupakkakoppeihin, savukeaskien kansiin on painettu synkkiä varoituksia väistämättömästä kuolemasta. Jokaisella tupakoitsijalla on uskollisia ystäviä, jotka jaksavat muistuttaa nikotiinin orjaa tavan turmiollisuudesta ja säälittävyydestä.
Rasvaa ja suolaa sisältävät tuotteet, joita vielä viitisenkymmentä vuotta sitten syötiin hyvällä omallatunnolla, ovat nykyään lähestulkoon syntiä. Mainoksissa esitellään pääasiassa tunnettujen tuotteiden “uudistettuja ja terveellisempiä” versioita, vanhat rasva- ja suolapommit on piilotettu jonnekin hyllyjen perukoille. Terveysasiantuntijat toistavat televisiossa, lehdissä ja radiossa tuttua mantraa – vähemmän rasvaa, vähemmän suolaa, enemmän kasviksia. Ne raukat joilla vielä on “väärät ruokailutottumukset” syyllistetään kasvavista terveydenhuoltomenoista.
Älkää käsittäkö väärin, en suinkaan vastusta terveysvalistusta tai rohkaise ihmisiä tupakoimaan. Nykyisessä suhtautumisessa terveyteen ja sille vaarallisiin asioihin on kuitenkin mielestäni jotain hysteeristä. Onko lenkkimakkaran syöminen tai runsas voin käyttö leivällä lopultakaan niin paha asia? Se voi kyllä lyhentää elämästä muutaman vuoden, mutta jos kokee saavansa siitä nautintoa lienee lopputulos kuitenkin positiivinen. Onko elämän pituus ainoa tärkeä arvo, vai onko myös merkitystä sillä että saa tehdä sitä mistä pitää?
Tässä vaiheessa tarkkaavainen lukija saattaa ihmetellä että mitä hittoa tällä pitkällä sivupolulla on tekemistä sen kanssa mistä viestin alussa puhuin. Toivoisin ettei mitään, mutta ikävä kyllä yhtymäkohtia on paljonkin. Jos hyväksymme tieteelliseksi tosiasiaksi sen että ajattelu vaikuttaa ruumiilliseen terveyteen, tulemmeko samalla perustaneeksi ajatuspoliisin? Nyt vahditaan tupakointia, juopottelua ja ruokailutottumuksia. Ovatko pian tulilinjalla kaikki ne joita kulttuuri ei kiinnosta, tai sellaiset henkilöt joiden tapana on ilmaista suuttumusta sen kätkemisen sijaan? Jääkö ainoaksi yleisesti hyväksytyksi persoonallisuudeksi amerikkalaismallinen tolkuton optimisti ja muut julistetaan terveydelle haitallisiksi?
Eipä tässä sen kummempia.
Media ja osa suuresta yleisöstä näyttää tarttuneen näihin teeseihin innokkaasti. Ihmekös tuo, sillä tällaiset tutkimustulokset vihjaavat hengen ylivallasta aineeseen. Länsimainen yhteiskunta on medikalisoitunut kiihtyvällä vauhdilla 1900-luvun aikana, joten jonkinlainen vastareaktio on ymmärrettävä. Toisin kuin äkkiseltään luulisi, teoriat mielen vaikutuksesta ruumiin hyvinvointiin ovat kuitenkin kaukana filosofisesta ongelmattomuudesta.
Palatkaamme hieman taaksepäin. Aina 1900-luvun puolivälistä lähtien tiede on onnistunut keräämään tietoa siitä, kuinka ruokavaliomme ja elintapamme noin yleensäkin vaikuttavat terveyteemme. Tupakointi on havaittu erittäin haitalliseksi, kuten myös alkoholin runsas käyttö ja rasvaisten ruokien syöminen. Hiljalleen nämä havainnot ovat alkaneet vaikuttaa käyttäytymiseemme ja ajattelutapaamme. Tupakan myyntiä ja mainostusta on rajoitettu, kauppoihin on ilmestynyt vähäsuolaisia ja -rasvaisia tuotevaihtoehtoja.
Tämä sinällään positiivinen kehitys on aiheuttanut kuitenkin myös lieveilmiöitä. Tupakoitsijat ovat nykyään lähes vainottu väestöryhmä – polttaminen on rajoitettu ulkotiloihin tai ahtaisiin tupakkakoppeihin, savukeaskien kansiin on painettu synkkiä varoituksia väistämättömästä kuolemasta. Jokaisella tupakoitsijalla on uskollisia ystäviä, jotka jaksavat muistuttaa nikotiinin orjaa tavan turmiollisuudesta ja säälittävyydestä.
Rasvaa ja suolaa sisältävät tuotteet, joita vielä viitisenkymmentä vuotta sitten syötiin hyvällä omallatunnolla, ovat nykyään lähestulkoon syntiä. Mainoksissa esitellään pääasiassa tunnettujen tuotteiden “uudistettuja ja terveellisempiä” versioita, vanhat rasva- ja suolapommit on piilotettu jonnekin hyllyjen perukoille. Terveysasiantuntijat toistavat televisiossa, lehdissä ja radiossa tuttua mantraa – vähemmän rasvaa, vähemmän suolaa, enemmän kasviksia. Ne raukat joilla vielä on “väärät ruokailutottumukset” syyllistetään kasvavista terveydenhuoltomenoista.
Älkää käsittäkö väärin, en suinkaan vastusta terveysvalistusta tai rohkaise ihmisiä tupakoimaan. Nykyisessä suhtautumisessa terveyteen ja sille vaarallisiin asioihin on kuitenkin mielestäni jotain hysteeristä. Onko lenkkimakkaran syöminen tai runsas voin käyttö leivällä lopultakaan niin paha asia? Se voi kyllä lyhentää elämästä muutaman vuoden, mutta jos kokee saavansa siitä nautintoa lienee lopputulos kuitenkin positiivinen. Onko elämän pituus ainoa tärkeä arvo, vai onko myös merkitystä sillä että saa tehdä sitä mistä pitää?
Tässä vaiheessa tarkkaavainen lukija saattaa ihmetellä että mitä hittoa tällä pitkällä sivupolulla on tekemistä sen kanssa mistä viestin alussa puhuin. Toivoisin ettei mitään, mutta ikävä kyllä yhtymäkohtia on paljonkin. Jos hyväksymme tieteelliseksi tosiasiaksi sen että ajattelu vaikuttaa ruumiilliseen terveyteen, tulemmeko samalla perustaneeksi ajatuspoliisin? Nyt vahditaan tupakointia, juopottelua ja ruokailutottumuksia. Ovatko pian tulilinjalla kaikki ne joita kulttuuri ei kiinnosta, tai sellaiset henkilöt joiden tapana on ilmaista suuttumusta sen kätkemisen sijaan? Jääkö ainoaksi yleisesti hyväksytyksi persoonallisuudeksi amerikkalaismallinen tolkuton optimisti ja muut julistetaan terveydelle haitallisiksi?
Eipä tässä sen kummempia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kysyy itseltään "onko tämä terveellistä minulle vai onko se tappavaa" huolehtii itsensä kuoliaaksi.