Suosittelen

Ray Colemanin kirja John Lennon on mielestäni paras Beatles-aiheinen opus, Turnerin Kovan päivän kirjan ohella. Lukekaa
2233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oli tosiaan loistava opus. Enemmän kuvia Johnista olisin vain kaivannut, mutta kyllä nuo nykyiset vähätkin loivat tunnelmaa.

Äänestä

Colemanin kirjassa on kyllä uutta tietoa minullekin, joka sentään olen tämän bändin edesottamuksia seurannut vuodesta 1964. Siinä on kuitenkin joitakin puutteita.

Diskografia on puutteellinen, koska siinä ei ole mukana USA:n albuneita - ensimmäiset levythän julkaistiin Jenkeissä vähän eri nimisinä ja eri sisällöllä. Kaikista albumeista ei ole mainittu kaikkia kappaleita ja - pieni juttu sinänsä, mutta osoittaa toimittajan huolimattomuutta - kappaleiden nimissä on kirjoitusvirheitä.

Näin laajassa opuksessa pitäisi ehdottomasti olla sekä henkilö- että asiahakemisto, mutta molemmat puuttuvat. Sen sijaan siinä on hyvin tarkka kronologia, josta voi tarkistaa päivän tarkkuudella, milloin Johnille tai Beatlesille jotain tapahtui.

Colemanin tyylissä ärsyttää se, että hän jatkuvasti toitottaa, kuinka älykäs John oli. Olihan hän, mutta kyllä sen ymmärtää vähemmälläkin, eivätkä muut bändin jäsenet olleet tyhmiä hekään. Sen näkee esimerkiksi vanhoista uutispätkistä, jossa moppitukat ovat lehdistön tentattavana. Salamannopea nokkela vastaus tulee keneltä tahansa, ei vain Johnilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6247944 kirjoitti:

Ray Colemanin kirja John Lennon on mielestäni paras Beatles-aiheinen opus, Turnerin Kovan päivän kirjan ohella. Lukekaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu