Haluaisin kuulla aikuisten dysfaatikkojen selviytymisestä elämän eri tilanteissa. Itselläni on kielenkehityksen eristyisvaikeus joka on luultavasti seurannut synnytyksen aikana sattuneesta happivajeesta. Silti älykkyydessäni ei ole mitään vikaa vaikka vaikeuksia koulussa on tuottanut matematiikka.
Itsetuntoni on ollut hyvin huono ja masennusta on seurannut puheen vaikeuksien seurauksena. Silti nyt näyttää että elämäni näyttää ihan valoisalta ja osaan nauraa myös itselleni. Pääasia on, että osaa löytää elämästä ja itsestään ne hyvätkin puolet.
Dysfaatikkonuori
olen
17
2844
Vastaukset
- friidu
Hei
Sensomotorinen kuntoutus auttaa nimenomaan dysfaattisia. Sitä saa Suomessa Helsingissä ja Siilinjärvellä.
Sensomotorinen kuntoutus perustuu alkuarviointiin, jossa kartoitetaan aistien toiminta. Tutkimus on tarkempi kuin lääkäreiden tekemä tutkimus.
Toiseksi tutkitaan varhaislapsuuden primitiivirefleksit. Jos havaitaan, että jotkut varhaisheijasteet ovat vielä jäljellä, kuntoutusohjelmaan tulee niille kullekin oma harjoitus.
Kuntoutujan pitää tehdä liikkeet kotona ohjeen mukaan ja hänen etenemistään seurataan 2-3 kontrollikäynnillä. Kuntoutus kestää vuoden.
Kela ei tätä kuntoutusta korvaa. Muita mahdollisuuksia voivat olla sosiaalitoimi tai terveyskeskuksen lääkinnällinen työryhmä.
Lisää yksityiskohtaista tietoa:
www.thalamusoy.com
yst. terv.
friidu - Dysfaatikko
Tällainen hoito perustuu sitten varmaankin aina vapaaehtoisuuteen ja omaan jaksamiseen. Itse en ole tuonkaltaista sensomotorista kuntoutusta saanut. Varmaan melko kallista?
Itse sain vahingossa lukea parikymppisenä papereistani sairastavani dysfasiaa. En edes tiedä missä muodossa sitä sairastan, enkä halua tietää.
Vielä otsikkoon viitaten, ongelmatonta ihmistä ei olekaan, eikä sairaus tai sen hoito saisi mielestäni vaikuttaa ihmisen normaalia toimintakykyä heikentävästi.
En koe dysfasian juuri tällä hetkellä haittaavan elämääni. Selviydyn käytännön elämästä melko hyvin. Mulla on rutiineja, jaksan nousta aamuisin itse ylös sängystä ja pukea päälleni peseytyä, laittaa ruokaa, pestä vaatteita, käydä harrastuksissa. Pystyn myös kommunikoimaan puhumalla normaaleissa tilanteissa, esimerkiksi koulussa, virastoissa ja kaupoissa.
Jotkut poikkeavat tilanteet, joissa tunnen esimerkiksi tilanteen/elämän hallinan menettämisen pelkoa saattaa vaikeuttaa puheen tuottoa, kun tunne-elämässä tapahtuu ylilyönti.
Kävin vierailemassa em. sivustoilla enkä yllättäen innostunut vastaavanlaisesta kuntoutuksesta lainkaan. En kaipaa tällaisia harjoituksia sotkimaan elämääni ja omaa omaanelämääni sopivaa päivärytmiäni. Itselleni nämä harjoitukset saattaisivat vain aiheuttaa tylsistymistä ja siten esimerkiksi käytöshäiriöitä.
Voit myös kokeilla itse tehdä esimerkiksi silmän liikeharjoituksia kotona, itse olen silloin tällöin tehnyt. Ne ovat todella raskaita ja aikaa vieviä.- friidu
Hei
Ymmärrän sinua ehkä paremmin kuin itse annat ymmärtää. Pyydän anteeksi, jos viestini loukkasi sinua. Se ei ollut missään tapauksessa tarkoitukseni.
Aikuisena todettuihin neurologisiin oireyhtymiin liittyy suruprosessi, jossa ensiksi tulee vastaan viha siitä, ettei ole saanut tietää asiasta aiemmin, vaikka se on ollut läsnä koko elämän ajan. Jos vihaa ei käsittele kunnolla läpi, se jää jäytämään ihmisen sisään. Saa olla vihainen ja pitääkin olla, jotta voisi siirtyä eteenpäin oman identiteetin muovaamisessa.
Hienoa, että selviät arjen asioista mielestäsi hyvin. Ehdotin kuntoutusta sen takia, että sillä voi lisätä omaa neuraalista stressinsietoaan ja siten lisätä jaksamista.
Jos et koe sensomotorista kuntoutusta itsellesi sopivaksi, se on ihan OK. En minä siitä loukkaannu. Jonkinsorttista kokemusta noiden liikkeiden tekemisestä on. Olen tehnyt 10 minuutin silmäliike tasapainoharjoitusta ja se todella vie mehuja. Mutta on se sitten mukavaa myös huomata edistystä.
Toivotan sinulle mukavaa kevättalvea.
Ystävällisin terveisin
friidu - Dysfaatikko
friidu kirjoitti:
Hei
Ymmärrän sinua ehkä paremmin kuin itse annat ymmärtää. Pyydän anteeksi, jos viestini loukkasi sinua. Se ei ollut missään tapauksessa tarkoitukseni.
Aikuisena todettuihin neurologisiin oireyhtymiin liittyy suruprosessi, jossa ensiksi tulee vastaan viha siitä, ettei ole saanut tietää asiasta aiemmin, vaikka se on ollut läsnä koko elämän ajan. Jos vihaa ei käsittele kunnolla läpi, se jää jäytämään ihmisen sisään. Saa olla vihainen ja pitääkin olla, jotta voisi siirtyä eteenpäin oman identiteetin muovaamisessa.
Hienoa, että selviät arjen asioista mielestäsi hyvin. Ehdotin kuntoutusta sen takia, että sillä voi lisätä omaa neuraalista stressinsietoaan ja siten lisätä jaksamista.
Jos et koe sensomotorista kuntoutusta itsellesi sopivaksi, se on ihan OK. En minä siitä loukkaannu. Jonkinsorttista kokemusta noiden liikkeiden tekemisestä on. Olen tehnyt 10 minuutin silmäliike tasapainoharjoitusta ja se todella vie mehuja. Mutta on se sitten mukavaa myös huomata edistystä.
Toivotan sinulle mukavaa kevättalvea.
Ystävällisin terveisin
friiduJoo ei loukannut. Mähän vain kerron oman mielipiteeni ja keskustelen. Mä en myöskään ole valmis muovaamaan identiteettinäni yhtään miksikään, ihan muiden ihmisten takia. Omiin elämänkokemuksiin, kun ei mielestäni oikein voi hakea muutosta, kun ei tiedä mihin kaikkeen ne ovat vaikuttaneet.
Musta olisi nöyryyttävää olla toisten ihmisten armoilla. Nöyryyttäminen ja nöyrtyminen eivät välttämättä paranna yhtään mitään. On toki ihmisiä, jotka pitävät molemmista, jos se heille sallitaan. Voivat, siis nöyrtyminen ja nöyryyttäminen, kyllä siten auttaa siinä identiteetin muovautumisessa, joillakin ihmisillä.
Pidän itsestäni sellaisena kuin olen, rakastin ennen diagnooosiani ja sen jälkeen. Välillä on tylsää, kun vanhoja ystäviä on kadonnut oudon käyttäytymisen takia, mutta en usko sen (käyttäytymisen) välttämättä johtuvan vammastani.
Muut saavat ajatella, mitä haluavat. He eivät voi tietää elämänkaartani, kun en sitä itsekään joka hetki tiedosta tai tiedä. Ihminen käsittelee kehitystehtäviään koko elämänsä ajan. Ihminen on siis ns. kehittyvä.
Mun mielestä myös stressitekijät täytyy poistaa, ei hyväksyä.
- mies vaan
tulin sattumalta tälle osastolle katsomaan mielenkiinnosta. Voitteko valaista vähän muillekin tuosta ongelmastanne.
Miten kiusallinen vaiva se on? ja parantuuko siitä esim. koskaan? Onko siihen lääkkeitä? Ja mitkä tekijät aiheuttavat tällaista?
Harmi kun joillekin tulee tuollaista vaivaa. Näin ollen pitäisi olla tyytyväinen että saa olla terve tämän sairauden osalta.- alkup.kirjottaja
Miten kiusallinen vaiva se on? ja parantuuko siitä esim. koskaan? Onko siihen lääkkeitä? Ja mitkä tekijät aiheuttavat tällaista?
Dysfasia on neurologinen häiriö, joka ilmenee puheen muodostamisessa ja ymmärtämisessä. Sitä on vaikeusasteiltaan lievää, keskivaikeaa ja vaikeaa. Dysfasiasta ei parane, siksi olisi tärkeää aloittaa mahdollisimman varhain puheterapiassa käyti jotta puheen tuottamisen vaikeudet lievenisivät. Lääkkeitä ei ole.
Kielenkehityksen erityisvaikeuden aiheutuu keskushermoston vaurioista tai toimintahäiriöstä. - alkup.kirjottaja
alkup.kirjottaja kirjoitti:
Miten kiusallinen vaiva se on? ja parantuuko siitä esim. koskaan? Onko siihen lääkkeitä? Ja mitkä tekijät aiheuttavat tällaista?
Dysfasia on neurologinen häiriö, joka ilmenee puheen muodostamisessa ja ymmärtämisessä. Sitä on vaikeusasteiltaan lievää, keskivaikeaa ja vaikeaa. Dysfasiasta ei parane, siksi olisi tärkeää aloittaa mahdollisimman varhain puheterapiassa käyti jotta puheen tuottamisen vaikeudet lievenisivät. Lääkkeitä ei ole.
Kielenkehityksen erityisvaikeuden aiheutuu keskushermoston vaurioista tai toimintahäiriöstä.dysfasiasta vasta viimeaikoina. Lapsena en edes ymmärtänyt, miksi kävin semmoisessa paikassa missä on aina joku mukavan näköinen täti vastassa, kyselee kaikenlaista ja näyttää kuvia. Kun sitten luin diagnoosipaperit, järkytyin. Jos en olisi lukenut niitä, niin en miettisi tilannettani sen enempää, enkä pitäisi "sairauttani" taakkana.
- mies vaan
alkup.kirjottaja kirjoitti:
dysfasiasta vasta viimeaikoina. Lapsena en edes ymmärtänyt, miksi kävin semmoisessa paikassa missä on aina joku mukavan näköinen täti vastassa, kyselee kaikenlaista ja näyttää kuvia. Kun sitten luin diagnoosipaperit, järkytyin. Jos en olisi lukenut niitä, niin en miettisi tilannettani sen enempää, enkä pitäisi "sairauttani" taakkana.
kiitos vastauksestasi.
sairastan itse epilepsiaa ja pakkoneuroosia. älä välitä et varmasti ole yksin vaan kohtalotovereita löytyy niinkuin tiedätkin.
pitänee näköjään olla kiitollinen taas yhdestä asiasta mitä piti ja monet muut pitävät itsestään selvyytenä. tsemppiä. - Dysfaatikko
mies vaan kirjoitti:
kiitos vastauksestasi.
sairastan itse epilepsiaa ja pakkoneuroosia. älä välitä et varmasti ole yksin vaan kohtalotovereita löytyy niinkuin tiedätkin.
pitänee näköjään olla kiitollinen taas yhdestä asiasta mitä piti ja monet muut pitävät itsestään selvyytenä. tsemppiä.Itselläni dysfasia ilmeisesti johtuu lääkityksestä, tosin voi se olla ollut mulla syntymästäkin asti. Olin yliaikainen lapsi ja Apgarin pisteet ovat olleet 9 iho-oireen, ei kuitenkaan sinisyyden, takia. Sairastan myös erästä toista pitkäaikaissairautta, johon toi lääkitys. Lääke vaikuttaa mm. pituuskasvua hidastavasti ja aiheuttaa silloin tällöin isoilla annostuksilla pahoivointia, vapinaa, tuskastuneisuutta yms.
Itse en ole puheterapiaa saanut. Olisin ehkä saanut, jos en omaisi lapsuudesta pitkää sairaalahistoriaa, jonka vuoksi kaikki tuollaiset kuntoutus- ja hoitotoimenpiteet tuntuvat raskailta. Pärjään elämässäni melko hyvin, seurustelen, opiskelen yms. normaalia.
Kaikki dysfaatikot eivät opi ymmärtämään edes kelloa. En tosin ymmärrä miten tämä on mahdollista. Myös kolmiulotteisten käsitteiden ymmärtäminen on vaikeaa. En tiedä mitä tämä tarkoittaa, kun en osaa yhdistää tätä mihinkään aihealueeseen. Matematiikka on ollut viidennestä luokasta asti todella vaikeaa, jotenkin tulee eräänlainen lukkotila kokeessa. Olen kyllä aina pelännyt tilanteita, joissa olen huono.
En tavoittele koulussa täydellisyyttä, olen esimerkiksi aina tehnyt läksyt jos huvittaa. Ei ollut tarpeeksi hyödyllistä yrittää, joten katsoin sen jo ala-asteella turhaksi. Tämä ilmeni mm. läksyjen tekemättä jättämisellä ja kirjojen "unohtamisella". Unohtaminen ei siis sinänsä ollut neurologinen sairaus, vaan puhtaasti psykiatrinen. Dysfaatikot kuulemma kärsivät unohtelusta, mutta mielestäni tällainen unohtelu koskee jotakin aivan muuta, kuin päivittäisiä rutiininomaisia toimintoja.
Itselläni on ilmeisesti melko hyvä muisti, joka on ehkä auttanut minua elämässäni paljon eteenpäin. Lisäksi olen suurperheestä, josta johtuen olen kuullut paljon aikuisten ihmisten puhetta. - Dysfaatikko tyttö
Dysfaatikko kirjoitti:
Itselläni dysfasia ilmeisesti johtuu lääkityksestä, tosin voi se olla ollut mulla syntymästäkin asti. Olin yliaikainen lapsi ja Apgarin pisteet ovat olleet 9 iho-oireen, ei kuitenkaan sinisyyden, takia. Sairastan myös erästä toista pitkäaikaissairautta, johon toi lääkitys. Lääke vaikuttaa mm. pituuskasvua hidastavasti ja aiheuttaa silloin tällöin isoilla annostuksilla pahoivointia, vapinaa, tuskastuneisuutta yms.
Itse en ole puheterapiaa saanut. Olisin ehkä saanut, jos en omaisi lapsuudesta pitkää sairaalahistoriaa, jonka vuoksi kaikki tuollaiset kuntoutus- ja hoitotoimenpiteet tuntuvat raskailta. Pärjään elämässäni melko hyvin, seurustelen, opiskelen yms. normaalia.
Kaikki dysfaatikot eivät opi ymmärtämään edes kelloa. En tosin ymmärrä miten tämä on mahdollista. Myös kolmiulotteisten käsitteiden ymmärtäminen on vaikeaa. En tiedä mitä tämä tarkoittaa, kun en osaa yhdistää tätä mihinkään aihealueeseen. Matematiikka on ollut viidennestä luokasta asti todella vaikeaa, jotenkin tulee eräänlainen lukkotila kokeessa. Olen kyllä aina pelännyt tilanteita, joissa olen huono.
En tavoittele koulussa täydellisyyttä, olen esimerkiksi aina tehnyt läksyt jos huvittaa. Ei ollut tarpeeksi hyödyllistä yrittää, joten katsoin sen jo ala-asteella turhaksi. Tämä ilmeni mm. läksyjen tekemättä jättämisellä ja kirjojen "unohtamisella". Unohtaminen ei siis sinänsä ollut neurologinen sairaus, vaan puhtaasti psykiatrinen. Dysfaatikot kuulemma kärsivät unohtelusta, mutta mielestäni tällainen unohtelu koskee jotakin aivan muuta, kuin päivittäisiä rutiininomaisia toimintoja.
Itselläni on ilmeisesti melko hyvä muisti, joka on ehkä auttanut minua elämässäni paljon eteenpäin. Lisäksi olen suurperheestä, josta johtuen olen kuullut paljon aikuisten ihmisten puhetta.Moi! Mie oon lukenut teiän kaikkien viestit ja oon iloinen , et on joitakuita jotka pärjäävät dysfasian kanssa ja haluun kertoo oman selviytymis tarinani. Olen käynyt peruskouluni 11 vuotta dysfasia luokalla. Oon oppinut puhumaan kunnolla 5-7 vuotiaana ja lukemaan 10,5 vuotiaana ja miulla on vähän pikkuisia ongelmia vieraitten kielien kanssa kuten esim. englannin, mutta japanin kieli ei aiheuta mitään ongelmia. En oo koskaan hyväksynyt itteäni peruskoulun aikoina dysfaatikkona ja aina ihmetellyt "miks mie oon syntynyt tälläsenä?" ja "Miks Jumala loi miut tälläseks?" ja olen ollut tosi vihanen, tuhautunut ja jopa pilkannut muita dysfaatikkoja ja sensun muita vammaisia lapsia sekä olen toivonut, et olisin syntynyt normaalina ja olisin käynnyt normaalin peruskoulun sekä miulla olis normaali-ihmis ystäviä, mut tällä hetkellä kaikki on toisin. Viime kesänä yhessä kristillisessä kesätapahtumassa oon alkanut tuntemaan Jumalan rakkautta sydämmessäni ja aloin itkeä ilosta, et mie oon edeskään syntynyt tähän maailmaan. Tällä hetkellä pystyn hyväksymään itteni.
- apua saa
Dysfaatikko tyttö kirjoitti:
Moi! Mie oon lukenut teiän kaikkien viestit ja oon iloinen , et on joitakuita jotka pärjäävät dysfasian kanssa ja haluun kertoo oman selviytymis tarinani. Olen käynyt peruskouluni 11 vuotta dysfasia luokalla. Oon oppinut puhumaan kunnolla 5-7 vuotiaana ja lukemaan 10,5 vuotiaana ja miulla on vähän pikkuisia ongelmia vieraitten kielien kanssa kuten esim. englannin, mutta japanin kieli ei aiheuta mitään ongelmia. En oo koskaan hyväksynyt itteäni peruskoulun aikoina dysfaatikkona ja aina ihmetellyt "miks mie oon syntynyt tälläsenä?" ja "Miks Jumala loi miut tälläseks?" ja olen ollut tosi vihanen, tuhautunut ja jopa pilkannut muita dysfaatikkoja ja sensun muita vammaisia lapsia sekä olen toivonut, et olisin syntynyt normaalina ja olisin käynnyt normaalin peruskoulun sekä miulla olis normaali-ihmis ystäviä, mut tällä hetkellä kaikki on toisin. Viime kesänä yhessä kristillisessä kesätapahtumassa oon alkanut tuntemaan Jumalan rakkautta sydämmessäni ja aloin itkeä ilosta, et mie oon edeskään syntynyt tähän maailmaan. Tällä hetkellä pystyn hyväksymään itteni.
Kielellisen erityishäiriön kanssa pystyy tulemaan toimeen. Ymmärrän sinua, koska olen itse miettiny samoja kysymyksiä paljon. Nyt olen hyväksynyt itseni ja minulla menee hyvin elämässä. Vahvan itsetunnon ja hyvän tukiverkon avulla pärjäät varmasti. Tsemppiä!
- apua saa
Olen lukenut tämän keskustelun viestit. Kielellisen erityishäiriön(ent. Dysfasia) kanssa pystyy tulemaan toimeen. Itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on tärkeää ihmisen minäkuvan luomisessa. Olen vuosien varrella saanut apua eri paikoista ja nyt aikuisena kaikki se työ on tuonut tulosta. Olen oppinut hyväksymään itseni. Lapsena minulla oli vaikeaa ja olin masentunut. Nyt en enää ahdistu kielellisesta erityishäiriöstä. Se tulee olemaan minussa aina, mutta en en anna sen häiritä normaalia arkea.
Haluan sanoa dysfaafikolle tytölle, että kaikki kyllä järjestyy. Täytyy vaan uskoa itseensä ja jatkaa eteenpäin elämässä kohti uusia haasteita. - Dysfaatikko tyttö
Kiitos kannustuksesta
- dysfasiamuksu
Yllätyin kun tulin tänne huvikseni selailemaan keskusteluja, ja törmäsin tähän dysfasiaan. Itselläni on myös dysfasia, muttei muuta sairautta tms. Kuulostaa ehkä vähän kettuilulta, mut mul ei ole mitään ongelmaa sen kanssa. Ei masenna, ei pelota, ei haittaa! Kyllähän se vaikeuksia tuottaa, muttei mitään ylitsepääsemätöntä. Aina olen huumorilla päässyt eteenpäin. Kolme kertaa yritin päästä lukemaan historiaa yliopistoon mutten päässyt, silloin kyllä harmitti. Mutta onneksi opiskelen nyt toista alaa, joka on osoittanut aivan ihanaksi :)
Muuten, myös kahdella nuoremmalla sisaruksellani on dysfasia (toisella on kanssa epilepsia ja diabetes), ja hekin pärjäävät mainiosti. - ...
Itselläni on ollut lapsesta asti lievä dysfasia. Opin melko myöhään puhumaan ja sanojen "löytäminen" oli hankalaa. Kouluaikoina minulle todttiin myös luki-häiriö, mutta selvisin koulusta mukavasti kun esimerkiksi kokeissa sai lisäaikaa tehtävien tekemiseen. Kirjoitin ylioppilaaksi ja sain 6 tunnin aikarajan sijaan 8 tuntia aikaa per aine.
Englannin kuunteluissa lisäaika selkeästi auttoi. :) - dysfasia tyttö
Hei kaikille! Sain aivo- ja dysfasialiiton kotisivulta sellaisen tiedon, että dysfasiasta on keksitty englannin kielinen nimitys: Specific language impairment ja lyhenne SLI. Jos jotkut dysfaatikot lähtevät jonnekin ulkomaille, niin selitys englanniksi dysfasiasta on helpompaan kuin aikaisemmin.
- boitsu89
Minua kiinnostaisi tietää, vaikuttaako dysfasia oppimiseen? Pystyykö dysfaattikko esim. opiskelemaan lääkäriksi? Itselläni on lievä dysfasia, mikä joissain "jännittävissä" tilanteissä saattaa näkyö puheessani. Muuten se ei vaivaa minua pätkän vertaa! :D
Keväällä olisi tarkoitus hakea ammattikorkeakouluun tai yliopistoon ja nyt jännittää, että miten tälläinen retardi amis tulee pärjäämään? ;D
Kiitos vastauksista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritän tänään laittaa taajuudet kohdilleen
Jotta törmätään kirjaimellisesti. Ei tätä kestä enää perttikään. Olet rakas ❤️662228Onko kaivattusi
kyltymätön nainen, pystyisitkö olemaan hänelle loputon mies, vai meneekö toisinpäin.381843Vanhuksen varpaankynsien leikkaus 89 euroa...
Huh huh.......Parturikäynti olisi varmasti ollut 250 euroa? Kallis on suomi nykyään.1711460Viulu vaiennut
Eikö pisnikset suju ? Vai miksi pahin yrittäjä vouhka on "kadonnu" maan alle. 🤣211434Anne Kukkohovi. Myy likaisia alushousujaan.
Kuka ihme ostaa jonkun naisen likaisia alushousuja, menee lujaa kyllä tälläkin housujen myyjällä.751117Nainen, sellaista tässä ajattelin
Minulla on olo, että täällä on edelleen joku, jolla on jotain käsiteltävää. Hän ei ole päässyt lähtemään vielä vaan jost1771114Kyllä tekee kipeää
Luopua kaikesta mitä on elämässä saavuttanut😞 ei vaan ole enää yhtäkään hiljaista vuorokautta🤬211074Kauanko skuutteja on siedettävä? Ei tietoa liikennesäännöistä, ajellaan miten sattuu ja missä vain.
Kauanko on kestettävä sähköpotkulautojen terrorismismia? Niillä ajelevat eivät tiedä, tai jos tietävätkin, niin eivät vä1031046En mä tiedä mitä tapahtuu
siis tykkäisitköhän musta oikeasti. Ehkä oot pelannu liikaa rahapelejä, ehkä rakastat tyhjiä arpoja.9912- 75898