SUOMI VAARASSA

Kuinka kauan Jumala katsoo Suomen kansan puoleen rakastaen.
Tämä kansa on ajautumassa kauas Jeesuksen opetuksista.
Täällä hyväksytään kaikki saasta. Tänäänkin saamme lukea lehdistä, kuinka Jari Sillanpäätä kiitetään siitä, että hän tunnusti homoutensa.
Olemme kaatuva kansa, jos parannus ei synny mielenlaatuumme. Niin kävi monien sukujen ja heimojen, jotka tulivat pilkaksi Jumalan sanalle ja näin kävi suurten kulttuurien ja suurien kaupunkien, hävisivät melekeinpä hetkessä poissa maailmasta.
Jumala on suojellut ja varjellut tätä kansaa sodan kauhujenkin keskellä ja varjellut Suomea ajautumasta useampiin sotiin, mutta koska Hänen sanansa vesitetään tässä maassa, tämä maa on kohta vaarassa. Tehkää parannus, vartioikaa moraalianne ja nuhdelkaa toisianne moraalittomuudesta.
4540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jumalan sanan mukaan et ainakaan. Sillanpään homous sinällään ei ole synti. Synti on homouden harjoittaminen. Pyydän tarkkuutta.

Äänestä
  • Jos Sillanpää on kertonut pitkäaikaisen seurustelukumppanin hänet jättäneen, en usko että se on kädestäpitämisen asteelle jäänyt. Joten kaikkien tiedossa on, että suhteesta on ollut kysymys.

    Äänestä

  • Mitä tarkoitat. Meinaatko, että homous on sallittava jos sitä ei harjoita ja oletko sitä mieltä, että hänen on pakko olla suuntaunut tuolla tavalla, eikä se ole oma valinta. Ole ystävällinen ja tarkenna. Käsittääkseni Sillanpää, joka suree menetettyä rakkautta, on myös harjoittanut suhdetta samaan sukupuoleen.
    Hänen tunnustuksensa antaa monille, heille, jotka eivät sanasta mitään tiedä, oikeutuksen samaan moralittomuuteen. Ihminen on laumasielu siinä mielessä, että hän ottaa toisen teoista mallia.
    Yksi voimakas tapajohtaja saa paljon aikaan ja yksi voimakas moraalijohtaja saa paljon aikaan. Ajattele Stalinia ja Hitleriä, miloonat ja miljoonat seurasivat heitä, vaikka varmasti jokainen joutui käymään mielessään läpi oikeutusta heidän tekoihinsa, heidän vallanhimonsa ja auktoriteettinsa riitti kansan osan omantunnon pimentämiseen. Jokainen seuraaja teki valintansa itse.

    Äänestä

  • Malar kirjoitti:

    Mitä tarkoitat. Meinaatko, että homous on sallittava jos sitä ei harjoita ja oletko sitä mieltä, että hänen on pakko olla suuntaunut tuolla tavalla, eikä se ole oma valinta. Ole ystävällinen ja tarkenna. Käsittääkseni Sillanpää, joka suree menetettyä rakkautta, on myös harjoittanut suhdetta samaan sukupuoleen.
    Hänen tunnustuksensa antaa monille, heille, jotka eivät sanasta mitään tiedä, oikeutuksen samaan moralittomuuteen. Ihminen on laumasielu siinä mielessä, että hän ottaa toisen teoista mallia.
    Yksi voimakas tapajohtaja saa paljon aikaan ja yksi voimakas moraalijohtaja saa paljon aikaan. Ajattele Stalinia ja Hitleriä, miloonat ja miljoonat seurasivat heitä, vaikka varmasti jokainen joutui käymään mielessään läpi oikeutusta heidän tekoihinsa, heidän vallanhimonsa ja auktoriteettinsa riitti kansan osan omantunnon pimentämiseen. Jokainen seuraaja teki valintansa itse.

    Lue edellisestä, mitä mieltä olen. Kirjoitin kommenttini vastaukseksi edelliseen epäselvästi kirjoitettuun fanaattiseen puheenvuoroon. Sinä näyt edustavan samaa armotonta fanaattisten joukkoa. Sellaisesta minä sanoudun irti.

    Jeesus rakasti erityisesti syntisiä, joiden luona hän viihtyi enemmän kuin fariseusten luona. Yhtään fariseusta Jeesus ei vanhurskauttanut. Sitä en tee minäkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Malar kirjoitti:

Kuinka kauan Jumala katsoo Suomen kansan puoleen rakastaen.
Tämä kansa on ajautumassa kauas Jeesuksen opetuksista.
Täällä hyväksytään kaikki saasta. Tänäänkin saamme lukea lehdistä, kuinka Jari Sillanpäätä kiitetään siitä, että hän tunnusti homoutensa.
Olemme kaatuva kansa, jos parannus ei synny mielenlaatuumme. Niin kävi monien sukujen ja heimojen, jotka tulivat pilkaksi Jumalan sanalle ja näin kävi suurten kulttuurien ja suurien kaupunkien, hävisivät melekeinpä hetkessä poissa maailmasta.
Jumala on suojellut ja varjellut tätä kansaa sodan kauhujenkin keskellä ja varjellut Suomea ajautumasta useampiin sotiin, mutta koska Hänen sanansa vesitetään tässä maassa, tämä maa on kohta vaarassa. Tehkää parannus, vartioikaa moraalianne ja nuhdelkaa toisianne moraalittomuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu