Mulla on ongelma itseni kanssa. Haluan olla laiha, nätti, mitä vaan, mutta en pysty hillitsemään itseäni ja syömistä. Ennen pystyin, silloin kun olin vielä laiha enkä välittänyt painostani. Sitten joku tuli huomauttamaan mulle, että vitsi kun sä oot noin laiha! Tuli paha olo ja aloin syödä enemmän. Tulos: onneton, epätoivoinen tyttö. Ei ole päivää jolloin en ajattelisi ruokaa. Vielä on ne ylppärit tulossa..musta tuntuu, että oon sekasin. Haluaisin olla se, mitä olin silloin pari vuotta sitten. Kuullostaa tyhmältä, mutta haluan olla se alipainoinen, onnellinen tyttö, jolla ei ollut ongelmia, väliä painostaan. En ole tilastojen mukaan mikään läski, tiedän sen (166/51 ), mutta en, en todellakaan oo onnellinen.
Voisiko joku kertoa mistä löydän itsekuria...asiallisesti...kiitos
Piimis
Voisiko joku kertoa mistä löydän itsekuria...asiallisesti...kiitos
Piimis
Vastaukset 5
Vanhimmat
luin kirjan "rakastaako kundit laihoja" ja laitoin samanlaisen motivaatio "M"n seinälle. ja aina kun yritän syödä jotain tai on nälkä, niin se M tuijottaa siellä seinällä vihaisesti. sit annan olla. vähän outo tapa mut mulla toimii.
Mä voitin viime kamppailun tämän sairauden kanssa vasta ihan äskettäin.
Yks päivä vaan havahduin taas tähän todellisuuteen ja yllätyksekseni päätin AIDOSTI tehdä sille tärisevälle, rumalle, ennen aikasesti vanhenneelle luurangolle jotain radikaalia.
Ensin selvensin suunnitelman paperille :
" Mieluummin vapaa, yksin ja normaali/ylipainoinen kuin liian laiha, väsynyt ja sairauden vanki loppuelämän. "
Punnitsin mielessäni, mikä on tän kaiken hyöty-hinta-suhde. Mitä merkitsee yhden kilon pudotus, kun vastaavasti jaksaa päivä päivältä huonommin kävellä, lihakset surkastuu, aineenvaihdunta hidastuu, palelee, on paha olo henkisesti, herää yöllä rytmihäiriöihin, pelkää joutuvansa taas sairaalaan, valehtelee, tekee hallaa jäljellä oleville ihmissuhteille...etc.
Mitä merkitsee yhden kilon lihominen, jos osaa silti nauttia elämästä ja muista ihmisistä ?
Voi lähteä kahville, voi mennä elokuviin.
Uskaltaa taas viettää kesiä, niin kuin lapsena syöden marjoja, uusia perunoita, jäätelöäkin ilman älyttömiä katumuksen tunteita. Enhän minä lapsenakaan hävennyt normaaleja syöntitapoja, enkä paria ylimäärästä vatsamakkaraa. Jos joku kommentoi mun "uimarengasta" niin hetken päästä se oli jo unohdettu.
Sitten alotin pikkuhiljaa ( terveellisten ) ruoka-annosten syömisen ( lasken edelleen kaloreita, mutta nyt käytän sitä päässä olevaa automaattista kaloritaulukkoo päinvastoin kun ennen )ja samalla kevyen liikunnan, joka vahvistaa mun kuihtunutta/kuollutta lihaksistoo ja parantaa olematonta ruokahalua.
Seuraavaks ajattelin pistää kärsineet ihmissuhteet remonttiin.
Niin, anteeks, jos kuulostin joltain ihmeparantumisen kokeneelta lässyttäjältä ( ei tää oikeesti oo ollu niin helppoo, kun miltä se kirjotettuna näyttää ). Tuntuu vaan niin hyvältä tietää, että tästä voi selvitä, kun antaa itselleen luvan nauttia elämästä.
Ja tsemppiä kirjotuksiin ja ennen kaikkea elämään !
minäkin siis luin seuraavan kirjan: rakastaako kundit laihoja. ja joskus tuntuu että siitä kirjasta tämä kierre lähtikin.. en ehkä välttämättä suosittele kyseistä kirjaa syömishäiriöisille!! =)
"Tuntuu vaan niin hyvältä tietää, että tästä voi selvitä, kun antaa itselleen luvan nauttia elämästä."
Toi lause sai melkein kyynelet silmiini. Se on niin totta.
Ihanaa kuulla millaisen oivalluksen oot tehny.
Mä elän huomiseen ajatellen tuota lausetta.
Haluan alkaa nauttia elämästä! =)
Mullakin se itsekuri vain puuttuu. Vaikka kuinka haluaisin laihtua, ei tunnu onnistuvan. Aina vain syön ja syön ja syön. Ihan liikaa.
Joulukuusta lähtenyt vaivaiset 4kg. "Jippii".
(Silloin 56kg, nyt 52kg. Ja olen vain 165cm "pitkä.")