Mohammedin kuva

Lueskelin eilen erästä kirjaa jossa yllätys, yllätys
julkaistiin kuva profeetta Mohammedista.Kuva on vanha ja sen alla on kolme riviä arabiankielistä tekstiä. Englanninkielisen tekstin mukaan kuvassa näkyy profeetta Mohammed hevosen selässä valloittamassa jotakin vanhaa palatsia joskus levittäessään islamin sanaa.
Kuka sanoi että Mohammedin kuvaaminen on kielletty islamissa?
14594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

...että muslimeilla kuten muillakin on erilaisia käsityksiä asioista.

On äkäisiä ja kilttejä muslimeja, kiihkoilevia ja leppoisia muslimeja.

Ja suurin osa on tavallisia pulliaisia kuten muuallakin.

Äänestä
  • Maailmassa on miljoonia Koraaniin uskovia muslimeja. Koraanissa sanotaan Jumalan sanana sellaisia asioita, että meillä vääräuskoisilla on hyvä syy olla huolissaan islamin leviämisestä. Lisäksi monet muslimit ovat tehneet täysin selväksi, mitä meille tapahtuu, kun islam on kasvanut maailmanuskonnoksi.

    Islam pyrkii käännyttämään tai alistamaan vääräuskoiset. Koraani kertoo sen. Onko Koraani sinusta huono kirja?

    Äänestä

  • Sananvapaus kirjoitti:

    Maailmassa on miljoonia Koraaniin uskovia muslimeja. Koraanissa sanotaan Jumalan sanana sellaisia asioita, että meillä vääräuskoisilla on hyvä syy olla huolissaan islamin leviämisestä. Lisäksi monet muslimit ovat tehneet täysin selväksi, mitä meille tapahtuu, kun islam on kasvanut maailmanuskonnoksi.

    Islam pyrkii käännyttämään tai alistamaan vääräuskoiset. Koraani kertoo sen. Onko Koraani sinusta huono kirja?

    noin 1,2 miljardia muslimia, jotka uskovat enemmän tai vähemmän Koraaniin.

    Ja kuten sanottua, muslimeilla kuten muillakin on erilaisia käsityksiä asioista.

    Ja kuten tuli myös sanottua, on äkäisiä ja kilttejä muslimeja, kiihkoilevia ja leppoisia muslimeja.

    Ja suurin osa muslimeista on tavallisia pulliaisia kuten muuallakin.

    Koraani on uskonnollinen teos kuten Raamattukin. Kuten Raamattu myös se sisältää aineistoa, josta kiihkoilijat etsivät perusteita kiihkoilulleen, kiltit kiltteydelleen, ja joihin epätätevät tulkitsijat saattavat heijastella omia toiveitaan tai pelkojaan

    Näin on yleensäkin laita uskontojen perusteosten kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    näiden mellakoiden yhteydessä on NIMENOMAAN sanottu ja väitetty ettei Mohammedista saa valmistaa kuvia. Ja kuitenkin tekevät itse kuvia. Joten mistä on kysymys?Siis kysymys ei ole siitä että tanskalaiset (ensimmäisinä?) julkaisivat PILAkuvia, vaan kuvia ei saisi OLLENKAAN tehdä. Kuka puhuu puppua?

    Äänestä

  • javlar kirjoitti:

    Islamissa on eri suuntauksia ja myös kulttuuriset asiat ja historia vaikuttaa tähänkin asiaan, mm shia muslimeilla lienee kaikkein lievin tuo kuvantekemisen kielto - kun taas monet sunnit saattavat suhtauua äärinmäisen tiukasti ko asiaan. Persiassa on kuvattu Profeetta Mohammadiakin taiteessa paljonkin, monissa arabialaisissa kulttuureissa se taas on ehdottomasti kielletty. Kyse ei siis ole kuka on oikeassa tai väärässä tässä asiassa, vaan ihan siitä että eripuolilla maailmaa ja eri yhteisöissä asiaan on kautta aikain suhtauduttu vähän eri tavoin.

    Äänestä

  • Gohar kirjoitti:

    Eivätkö siis islamin lait koske VAIN muslimeja?
    Miksi muslimit luulevat, että heidän lakinsa koskevat myös kristittyjä?
    Muslimit ovat tuhonneet kymmeniä kristittyjen kirkkoja ja murhanneet kristityn papin.
    Miksi kristityt eivät ole ryhtyneet vastatoimiin?
    Meidän kristittyjen ei pidä alistua tällaiseen mielivaltaan!

    Äänestä

  • Gabriel kirjoitti:

    niitä, joiden lakeja ne eivät ole.

    Ne jotka polttavat kirkkoja ja murhaavat pappeja syyllistyvät rikoksiin, joista heidän tulisi saada rangaistus. Ne taas, jotka eivät sellaista tee eivätkä sellaiseen yllytä, ovat kirkkojen polttamiseen ja pappien murhaamiseen täysin viattomia, aivan uskonnostaan riippumatta.

    Jos joku suomalainen yllyttää kristittyjä ryhtymään "vastatoimiin" kaikkia muslimeja vastaan, hän syyllistyy rikokseen Suomen lakien mukaan.

    Jos yllytys edelleen johtaa rikollisiin "vastatoimiin", yllyttäjää rangaistaan Suomen lakien mukaan kuten rikollisten "vastatoimien" tekijääkin.

    Kristityt eivät ole ryhtyneet vastatoimiin muslimien suhteen varmaankaan sen vuoksi, että useimmat heistä osaavat erottaa syylliset syyttömistä eivätkä itse halua syyllistyä rikoksiin. Aivan kuten useimmat muslimitkin osaavat tehdä tämän eron eivätkä halua myöskään syyllistyä rikoksiin.

    Äänestä

  • Gohar kirjoitti:

    Islamissa on eri suuntauksia ja myös kulttuuriset asiat ja historia vaikuttaa tähänkin asiaan, mm shia muslimeilla lienee kaikkein lievin tuo kuvantekemisen kielto - kun taas monet sunnit saattavat suhtauua äärinmäisen tiukasti ko asiaan. Persiassa on kuvattu Profeetta Mohammadiakin taiteessa paljonkin, monissa arabialaisissa kulttuureissa se taas on ehdottomasti kielletty. Kyse ei siis ole kuka on oikeassa tai väärässä tässä asiassa, vaan ihan siitä että eripuolilla maailmaa ja eri yhteisöissä asiaan on kautta aikain suhtauduttu vähän eri tavoin.

    ei-muslimi voi sitten tietää mitä on kiellettyä ja mikä ei, koska yksi muslimi sanoo, ettei ole ehdoton kielto, toinen väittää toista????????

    aika sekavaa. voio syyttää länsimaita, jos muslimit itsekin suhtautuu asiaan mutu-tuntumalla???

    Äänestä

  • helkkarista kirjoitti:

    90% maailman muslimeista vähääkään. Löytyipähän vain taas yksi syy purkaa katkeruutta länsimaita kohtaan, kun itsellä menee niin ahdistavasti.

    Äänestä

  • helkkarista kirjoitti:

    ei-muslimi voi sitten tietää mitä on kiellettyä ja mikä ei, koska yksi muslimi sanoo, ettei ole ehdoton kielto, toinen väittää toista????????

    aika sekavaa. voio syyttää länsimaita, jos muslimit itsekin suhtautuu asiaan mutu-tuntumalla???

    tuo viha (Muhammedin kuvista) syntyy siitä, että kuvaaja on islamin ulkopuolinen. Kyse on siis pyhäinhäväistyksestä.

    Toisaalta tuntuu siltä, että muslimit näkevät salaliittoja joka puolella. Kuvafarssinkin taustalla ovat sionistit tai/ja usalaiset. Epäluuloista porukkaa.

    Äänestä

  • Gohar kirjoitti:

    Islamissa on eri suuntauksia ja myös kulttuuriset asiat ja historia vaikuttaa tähänkin asiaan, mm shia muslimeilla lienee kaikkein lievin tuo kuvantekemisen kielto - kun taas monet sunnit saattavat suhtauua äärinmäisen tiukasti ko asiaan. Persiassa on kuvattu Profeetta Mohammadiakin taiteessa paljonkin, monissa arabialaisissa kulttuureissa se taas on ehdottomasti kielletty. Kyse ei siis ole kuka on oikeassa tai väärässä tässä asiassa, vaan ihan siitä että eripuolilla maailmaa ja eri yhteisöissä asiaan on kautta aikain suhtauduttu vähän eri tavoin.

    Flemming Rose, kohusta vastuussa oleva journalisti Jyllands Postenista puolusteli myös Muhammedin kuvaamista BBC:n Hard Talkissa, vetoamalla shiia-perinteeseen, missä Muhammedin kuvaaminen on aivan normaalia.

    Jostain helkkarin syystä lähes jokaiseen BBC: pilapiirosartikkeliin on tungettu tämä puolitotuus:

    "Islamic tradition prohibits any depiction of Allah or the Prophet."

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    niitä, joiden lakeja ne eivät ole.

    Ne jotka polttavat kirkkoja ja murhaavat pappeja syyllistyvät rikoksiin, joista heidän tulisi saada rangaistus. Ne taas, jotka eivät sellaista tee eivätkä sellaiseen yllytä, ovat kirkkojen polttamiseen ja pappien murhaamiseen täysin viattomia, aivan uskonnostaan riippumatta.

    Jos joku suomalainen yllyttää kristittyjä ryhtymään "vastatoimiin" kaikkia muslimeja vastaan, hän syyllistyy rikokseen Suomen lakien mukaan.

    Jos yllytys edelleen johtaa rikollisiin "vastatoimiin", yllyttäjää rangaistaan Suomen lakien mukaan kuten rikollisten "vastatoimien" tekijääkin.

    Kristityt eivät ole ryhtyneet vastatoimiin muslimien suhteen varmaankaan sen vuoksi, että useimmat heistä osaavat erottaa syylliset syyttömistä eivätkä itse halua syyllistyä rikoksiin. Aivan kuten useimmat muslimitkin osaavat tehdä tämän eron eivätkä halua myöskään syyllistyä rikoksiin.

    Suurin osa muslimeista ei ole terroristeja, mutta suurin osa terroristeista on muslimeja. Miksi ?

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Suurin osa muslimeista ei ole terroristeja, mutta suurin osa terroristeista on muslimeja. Miksi ?

    ...maailman tapahtumiin.

    Esimerkiksi Kongon, Liberian, Sri Lankan, Intian, Latinalaisen Amerikan tapahtumiin.

    Opiskelu avartaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

javlar kirjoitti:

Lueskelin eilen erästä kirjaa jossa yllätys, yllätys
julkaistiin kuva profeetta Mohammedista.Kuva on vanha ja sen alla on kolme riviä arabiankielistä tekstiä. Englanninkielisen tekstin mukaan kuvassa näkyy profeetta Mohammed hevosen selässä valloittamassa jotakin vanhaa palatsia joskus levittäessään islamin sanaa.
Kuka sanoi että Mohammedin kuvaaminen on kielletty islamissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu